Tää kirjoitus saattaa olla tosi sekava, mutta jos joku ees kommentois oisin kiitollinen.
Tutustuin bestikseeni 10v kun hän tuli samalle luokalle ala-asteella. Hän aloitti kiusaamisen minua kohtaan, sai mukaan muitakin ja tätä kesti n. 4v. Kiusaaminen oli haukkumista, eristämistä ja kaikesta mitä tein ja sanoin tehtiin naurunalaista. Tänäkään päivänä en tiedä miksi minua alettiin kiusata, mitä olin tehnyt väärin. Kiusaamisen myönsin itselleni vasta 20v.
Kiusaaminen on vaikuttanut elämääni siten, että se on monesti saanut minut masentumaan, en luota ihmisiin, en usko että minusta on mihinkään, pidän itseäni rumana, valitsin ammattinikin mahdollisimman tavallisen, itsetuntoni on täysin nolla ollut vuosikaudet. Jos joku sanoo musta jotain positiivista, ajattelen ettei toi voi olla tosissaan. Tää kaikki on vaikuttanut mun ihmissuhteisiin ym. En voi uskoa että joku ois oikeesti musta kiinnostunut mähän vaan oon pelkkä nolla.
Sitten 14v me jostain kumman syystä ystävystyimme. Aloimme viettää yhdessä aikaa kahdestaan, kuljimme kartsalla, jaoimme ilot ja surut, teimme kaikkea teini-iän hullutuksia jne. Ystävyyttämme kesti 18v asti, kunnes erään riitamme päätteeksi suutuksissani katkaisin välit.
23 vuotiaana päätin ottaa häneen yhteyttä. Tavallaan se oli hätähuuto, koska oma elämäni oli mennyt sekaisin ja minulla ei ollut ketään kenelle puhua. Tapasimme ystävän kanssa ja minulla oli mahtava olo, että olin saanut puhua hänelle ja että meillä synkkasi taas hyvin.
Mutta tämä koulukiusaaminen vaivaa minua jatkuvasti. En ole koskaan puhunut siitä bestikseni kanssa. Kiusaaminen vaikuttaa ystävyyteemme, ainakin minun puoleltani. Se vie paljon pois ystävyydestämme. Pelkään, että jos kerron hänelle kuinka tää kiusaaminen on mua vaivannut ja mitä pahaa se on tehnyt mun elämälle, niin myöntäisin olevani luuseri.
Sain vasta lapsen ja nyt olen sitten miettinyt ystävääni kummiksi. Mitä te tekisitte mun tilanteessa pyytäisittekö häntä?
Ystäväni on ainut ystäväni ja kaverini. Minulla on hyvä olo hänen seurassaan ja mielelläni vietän aikaani hänen kanssaan. Mutta pääasiassa minä otan yhteyttä häneen. Hän taas pyytää minua usein vain baariin ryyppään. Viimeisen vuoden aikana hän on vain mailannut mulle 5 kertaa ja kerran käyny kylässä vauvaa katsomassa vaikka asuu 2 km päässä.
Tutustuin bestikseeni 10v kun hän tuli samalle luokalle ala-asteella. Hän aloitti kiusaamisen minua kohtaan, sai mukaan muitakin ja tätä kesti n. 4v. Kiusaaminen oli haukkumista, eristämistä ja kaikesta mitä tein ja sanoin tehtiin naurunalaista. Tänäkään päivänä en tiedä miksi minua alettiin kiusata, mitä olin tehnyt väärin. Kiusaamisen myönsin itselleni vasta 20v.
Kiusaaminen on vaikuttanut elämääni siten, että se on monesti saanut minut masentumaan, en luota ihmisiin, en usko että minusta on mihinkään, pidän itseäni rumana, valitsin ammattinikin mahdollisimman tavallisen, itsetuntoni on täysin nolla ollut vuosikaudet. Jos joku sanoo musta jotain positiivista, ajattelen ettei toi voi olla tosissaan. Tää kaikki on vaikuttanut mun ihmissuhteisiin ym. En voi uskoa että joku ois oikeesti musta kiinnostunut mähän vaan oon pelkkä nolla.
Sitten 14v me jostain kumman syystä ystävystyimme. Aloimme viettää yhdessä aikaa kahdestaan, kuljimme kartsalla, jaoimme ilot ja surut, teimme kaikkea teini-iän hullutuksia jne. Ystävyyttämme kesti 18v asti, kunnes erään riitamme päätteeksi suutuksissani katkaisin välit.
23 vuotiaana päätin ottaa häneen yhteyttä. Tavallaan se oli hätähuuto, koska oma elämäni oli mennyt sekaisin ja minulla ei ollut ketään kenelle puhua. Tapasimme ystävän kanssa ja minulla oli mahtava olo, että olin saanut puhua hänelle ja että meillä synkkasi taas hyvin.
Mutta tämä koulukiusaaminen vaivaa minua jatkuvasti. En ole koskaan puhunut siitä bestikseni kanssa. Kiusaaminen vaikuttaa ystävyyteemme, ainakin minun puoleltani. Se vie paljon pois ystävyydestämme. Pelkään, että jos kerron hänelle kuinka tää kiusaaminen on mua vaivannut ja mitä pahaa se on tehnyt mun elämälle, niin myöntäisin olevani luuseri.
Sain vasta lapsen ja nyt olen sitten miettinyt ystävääni kummiksi. Mitä te tekisitte mun tilanteessa pyytäisittekö häntä?
Ystäväni on ainut ystäväni ja kaverini. Minulla on hyvä olo hänen seurassaan ja mielelläni vietän aikaani hänen kanssaan. Mutta pääasiassa minä otan yhteyttä häneen. Hän taas pyytää minua usein vain baariin ryyppään. Viimeisen vuoden aikana hän on vain mailannut mulle 5 kertaa ja kerran käyny kylässä vauvaa katsomassa vaikka asuu 2 km päässä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei mun mielestäni kummiainesta, sori.
Älä pyydä häntä kummiksi! Eikö sukulaisistanne löytyisi kummia? Mielestäni sinun kannattaa unohtaa pikkuhiljaa "bestis".
Löydät kyllä ystäviä muista pienten lasten äideistä. Mene kerhoon johon saa ottaa vauvan mukaan, esim. vauvauinti tai vauvamuskari, sieltä löytyy uusia ystäviä.
Vaikuttaa hyvin yksipuoliselle ystävyydelle. Itse olin samanmoisessa nuoruudessani (20-25v). Kyläily oli aina niin että hän pyysi kylään minä menin, ei kyläillyn luonani, harrastuspuolella olimme jotenkin tasapuolisesti, viihdeiltoja vietimme vähän koska meillä oli niin erilaiset tavat viettää niitä, juttelimma kaikki asiat maanpäällä, myös puhelimessa toisinaan tuntitolkulla. Kuitenkin esim. lasten synnyttyä hän ei käynyt katsomassa vauvoja, mutta minun taas olisi pitänyt olla erittäin kiinnostunut hänen lapsestaan. Hän on yhden lapseni kummi ja inhoan sitä tapaa jolla antaa lapselle katteettomia lupauksia, olen joutunut lapselleni sanomaan että älä usko ennenkuin näet.
Tosin hänellä oli/on joka puolella valtava, siis tosi suuri pätemisentarve, mitä minulla ei ole koskaan ollutkaan - kai hän seurassani koki olevansa pätevä. Ja kai se kaikki on vain huonoa itsetuntoa. Vuosien mittaan mitä olen kuullut hänen alaspäin luisuvasta elämästä, on sääli kun kaikki ihmissuhteet kariutuu samaan ongelmaan. Jotenkin haluaisin auttaa, mutta koen että voitavani olen tehnyt, enkä pysty enempään. Sen ajan minkä olimme tiiviisti ystäviä, hän pysyi pois vääristä piireistä.
Aloin kokea ajanmittaan oloni niin että itseni ja oma ystävyyteni otettiin aika tyhjiin, mutta en saanut tilalle, vastavuoroisuus puuttui jollakin tasolla. Pahinta oli kun hän aina lupasi tulla määrättyyn aikaan esim. kylään, mutta ei koskaan ilmestynytkään. Välillä soitti että on juuri lähdössä, mutta ei koskaan perille tullutkaan. Aina epämääräisiä pitkiä selityksiä jälkikäteen. Tuli esiin muitakin juttuja jossa oli puhunut palturia ja harrastuspuolellakin yritti mustata maineeni perättömillä jutuilla, mut onneksi minulla oli siellä jo monen vuoden vahva asema ja rehellisyydestä tunnettu paikka, sitä hän ei pystynyt horjuttamaan.
Välimme ovat tänä päivänä miltei poikki. Kerran vuodessa saatan soittaa ja jutellaan, mutta en edes kuuntele taas vakifraaseja että tulee käymään yms. itse en edes sano kun tiedän etten mene. Jos nähdään jutellaan, mutta ei katteettomia lupauksia tms. palturia. Yhteisille tutuille olen suoraan sanonut että en jaksa ylläpitää yksipuolista ystävyyttä enkä jaksa katteettomia lupauksia ja muita paskapuheita.