Oletteko joskus nähneet unelmienne puolison? Sitten ette uskaltaneet tehdä mitään. Ette edes tervehtiä?
Jälkeenpäin se vähän harmittaa. Mietippä jos hänkin olisi vailla juuri sinunkaltaista.
>Simiti<
Jälkeenpäin se vähän harmittaa. Mietippä jos hänkin olisi vailla juuri sinunkaltaista.
>Simiti<
Vastaukset 35
Vanhimmat
Onhan sellaista sattunut joskus joo. Useinkaan uskalla tehdä mitään jos sattuu kunnolla ihastumaan, kun pelkää mahdolilsta torjuntaa niin paljon. Tekee isonkin miehen todella epävarmaksi itsestään.
mustasusi
En minä pelkästään näkemällä osaa kenestäkään sanoa olisiko hän unelmieni puoliso vai ei, joten tällaista ei ole minulle tapahtunut.
Melkein sanalla minuutilla sama vastaus.
Minähän joskus kirjoitinkin sulle, että kysykää aletheiakselta mitä mieltä keinovaginamies on :))
-keinovaginamies-
Katsos, lähes sanasta sanaan sama kommentti 😄
Great minds think alike vai miten se meni 😊 Näppärää, kun voi vain kompata eikä tarvitse kaikkea kirjoittaa tuplana 😁
Suuri ja avoin mieli on hieno juttu *tähän peukku ylös*
-keinovaginamies-
Ei voi tietää, koska pelkällä näkemisellä ei tiedä.
Voi olla jaa tai ei.
Tuskin sentään tyhjää tai poissa.
-keinovaginamies-
En voi sanoa vielä kohdanneeni, siksi mulla sellainen pohjaton kaipaus varmaan sisuksissa jäytääkin. Olen tavannut hyviä kumppaneita, kasvattavia mutten sitä sielunkumppania. Ehken ikinä kohtaakkaan, mutta jospa se pitää jotain liekkiä yllä. Vie kuitenkin elämää eteenpäin.
Ehkä se on sitä vaan, että pitäisi kyetä toisen ihmisen lähellä tuntemaan olevansa kotona, enemmän toivottu kun ei toivottu. Ja sellaista tunnetta mulla ei ikävä kyllä ole ollut oikeen koskaan.
Tai se on hävinnyt melko pian vastapuolen olemuksesta. Minunkin olemuksesta sitten tietysti sen myötä.
Olis kiva joskus mennä jostain ihmisestä ihan sekopäisen sekaisin ja että hänkin menis minusta. Mutta se voi olla vaan romantikon huuhatuksia. 😆
Joten ei mitään nähtävää, jatkakaa.
Niin,
Eihän se alkuihastus mitään. Sehän järjestyy varmaan aika usean kanssa.
Mutta entäs se 15. vuosi ja sen jälkeen?
-keinovaginamies-
No se, aika jäätävää alkaa olemaan jo 17v. kohdalla. Ei nyt tarvi riidellä muttei mitään muutakaan. 😆
Voihan se olla että mulla on vaan rakkautta ja tunnetta niin paljon väkusin padottuna, että alkaa olla vaikeaa säilöä sitä mihinkään. Mörökölliin se ei tee mitään vaikutusta, niin ei auta kun pakkailla mihin mahtuu.
Isä sitä tunteilijana varottikin, että katokkin kumppani joka ei ole jääpalikka. Tulet muuten kärsimään. Ja liitosta tulee vaikea ilman tunteita. Kyllähän sitä toiseen tottuu, venyy ja vakiintuu mutta sydän on aina vajaa.
Oletko muuten koskaan miettinyt miten on mahdollista, että kumppanisi mielestä riitelitte, mutta omasta mielestäsi ette?
-keinovaginamies-
Juu, hän yrittää ottaa musta usein jotain niskalenkkiä, päteä ja olla icea. Varmaanhan hän riitelee mielessään.
Eipä tuo muuten nälvisi kaikesta.
Kyllä se sitten lopettaa nälvimisen, kun on kymmennen kerran kävellyt perässä näppimässä ja totean silmästä silmään pidä se vitun turpas kiinni, jos ei muuta ole kun vittuilua. Mä en jaksa tota turvan aukomista. Möks möks sitten vaan.
Täytyy sanoa että se info mitä sinä palstan kautta kerrot miehestäsi, niin tulee todella nuoren ja vähän lapsellisenkin miehen kuva.
Minä kun joskus joudun muorille kertomaan hieman vakuuttavammalla äänenpainolla, että miten tämä asia minun mielestä kannattaisi hoitaa, niin kohta hän sanoo että minä huudan ja se oli riita :)
Minä ihmettelen että mikä, missä??
Sehän oli vain neuvottelu / mielipiteiden vaihto?
-keinovaginamies-
No ehkä sellainen luonne, besserwisser jos tiedät tyypin. Joka tietää kaiken palemmin ja on kykenevä muitakin valistamaan. Olen oppinut sulkemaan korvani turhalta pätemiseltä tyyliin mölise mitä möluset. Minä kun en ikinä edes riitele, juttelen ja yritän ottaa selvää. Mutta sitten vaan näp näp näp jatkuu ja kun hän ymmärtää, miten minä en voi ymmärtää. Sitten sanon looulta, joo morjes herra kaikkitietävä. Nyt en jaksa enempää näitä älymystön neuvoja.
Pitäisi ehkä tapella joskus kunnolla.
Se kun olis rakentavaa kritiikkiä vaan kun se on kun minä kun mä kun mä, näp näp näp mä osaan ja tiiän. Nalkuttamista niin emmä jaksa.
On tuttu ihmistyyppi.
Itse asiassa asioin edelleen yhden sellaisen kanssa, vaikka ei olisi pakko.
Täytyy osata tyhjän tunnelin tekniikka välillä kun on tekemisissä. Eli toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :)
-keinovaginamies-
Juu, se en kuuntele taito on kyllä hyvä oppia. Äidin kasvattina oppinut jäpättäjäksi. Kerran on ollut yks kesä hilkulla etten pyyhkässyt turpaan, kun riehui pihalla rikkoen tavaraa mitä eteen tuli. Silloin oli kyllä niin hilkulla.
Tärisin raivosta. Taisin vähän karjuakkin. Loppu se sitten kun huomasi että nythän tulee oikeasti tappelu jos jatkaa riehumista.
Mä en vaan jaksa turhista mutkuttamista ja pätemistä.
No joo. Tämä on vain minun näkökulma ja yksin minun näkökulma, mut te kumpikin puhutte aivan hirveästi.
Mun siskoni on kova puhumaan ja niin on sen mieskin. Säännöllisin väliajoin saan kuulla heidän yhteenotoista. Siinä on sanan säleet lentäneet ja terävin sapelein toista ruoskittu.
Et kysymykseen mitä itse olisit ajatellut, jos toinen olis näin sanonut, niin tulee mieleen väliin sanoa, jos että parempi jos ette mitään puhuisi...
Ei puhuta.
Siis mitä??? Jätätkö kaikki ajatuksesi tänne?
Et pysyisi perässä, jos jättäisin. Teen tässä tehtävää samalla ja mietin siihen vastauksia.
Mut siis ei me puhuta joinain päivinä sanaakaan muuta, kun otatko kahvia. Ei me olla puhujia keskenään.
Mistä ylipäänsä tuli oletus paljosta puhumisesta? Ei mäkätys ole puhumista, se on hiljaa kuuntelijalle mäkätystä.
Paljosta puhumisesta tuli oletus palstalle kirjoittamisesta. Itse puhun olettaisin yhtä harvoin miutta samaa, mitä tännekin. Olen kannoissani aika tunnistettava, - oletan, vaikka esitän niitä harvoin.
Juu, minä olen kyllä puhelias, puoliso on mutisti. Eihän mitään ongelmia olisi, jos osaisi hänkin puhua närppimisen ja mutismin sijaan.
Tämän tästä. Menisinkö sanomaan tuntemattomalle että moi, oon Rauli ja oon sinkku, minnes mennää ekoil treffeille? Mitähän ihmiset ajattelisi tuollaisesta? Joskus koitin sanoa taloyhtiön hississä päivää nuorelle naiselle, ilman mitään romanttista kiinnostusta, eikä se tohtinut vastata mitään, katseli vain kenkiään.
Sellaista se tahtoo olla tänä pänä. Tervehdit eikä vastata, en tiedä mitä jengi pelkää.
Voi ei! Kerarn löysin hengenveimolaisen ja sovimme fyysisesti yhteen. Mokoma kuoli, joten ei onnistunut.
>Simiti<
En kun ei ole unelmaa moisesta ei ole nääs olemassa moista
En. Ei sitä nyt näkemällä voi tunnistaa.
Hrrrr 🦝
Eikä sellaisia ole olemassakaan. Satuolentoja.
Hrrrr 🦝