Tästä syntymäpäivästä tuli ikimuistoinen, kihlattu ilmoitti lahjojen antamisen jälkeen, ettei tunne enää mitään minua kohtaan. Ei halunnut enää yrittää jatkaa, kun kerran oli itse päättänyt, ettei mitään mahdollisuutta enää ole. Halusi olla vapaa, vaikken mielestäni häntä koskaan yrittänyt liikaa kiinni pitää. Minulla ei kuulemma ollut mitään sananvaltaa tässä asiassa.
Hän oli kuukauden ajan miettinyt asiaa, itsekseen, puhumatta mitään minulle. Se sattui kaikkein eniten! Ennen pystyimme puhumaan kaikista asioista, peloistamme ja toiveistamme, tulevaisuudestakin... Jäin yöllä istumaan kotimme lattialle ja odotin kyyneleitä. Vei muutaman päivän ennenkuin tajusin koko tilannetta, tärkein ja rakkain ihminen koko maailmassa oli lähtenyt iäksi pois. Ihmettelin alkuun, etten itkenyt enempää, kai suljin vaan kaiken mielestäni pois. Ainoa tunne oli tyhjyys...
Onneksi lähimmät ystäväni tulivat, kielloistani huolimatta, heti lohduttamaan minua. Halusin olla vahva, kukaan ei saanut huomata miten paljon minuun sattui, sitten yksin tuijotin seinää ja mietin miksi.
En vieläkään, kuukauden päästä, ole saanut selville miksi näin tapahtui ja mietin jatkuvasti, miksei hän puhunut minulle mitään asiasta ja miksi minä en huomannut ettei kaikki ole kohdallaan! Kevät oli molemmille rankka, poikaystäväni vanhemmat erosivat riitaisesti ja minä sain vastuullisen tehtävän, jonka parissa aikaa on kulunut, ei kuitenkaan kihlattuni kustannuksella. Omasta mielestäni vietimme suhteemme siihenastisesti ihaninta aikaa, hellyyttä ei puuttunut, mutta tunsiko hän vain syyllisyttä tunteidensa puuttumisesta aj oli tämän vuoksi aiempaa hellempi?
Kun mietin kevättä takasinpäin, hän oli hieman hiljaisempi kuin ennen, mutta kun kysyin asiasta, enkä saanut kunnon vastausta, ajattelin että hän suree vanhempiaan ja kertoo minulle kun hänestä tuntuu siltä, että hän haluaa puhua. Olisiko pitänyt painostaa puhumaan? En tiedä, enkä koskaan saakaan tietää, olisiko kaikki hyvin jos hän olisi kertonut häntä painavasta asiasta.
En, vielä, tunne vihaa hänen ratkaisuaan kohtaan, hän oli rehellinen! Syytä suhteen loppumiseen on varmasti minussakin, ehkä en vain jaksanut yrittää tarpeeksi, vaikka hän lähtiessään sanoikin, etten olisi voinut vaikuttaa asiaan käyttäytymällä toisin.. Nyt olen alkanut pitää häntä pelkurina, joka ei uskaltanut alamäen tullessa yrittää suhteemme vuoksi. Jos hän jatkaa tulevissa suhteissaan karkaamista heti kun tulee vaikeaa... En toivoisi sitä hänelle, enkä kenellekään toiselle!
Tämän kirjoituksen tarkoitus oli purkaa hieman omaa pahaa oloaan, saada ehkä säälipisteitä =) ja varmaan negatiivistäkin palautetta, mutta myös muistuttaa ihmisille kuinka tärkeää puhuminen on! Jos todellakin löytää tästä maailmasta ihmisen, jonka kanssa tahtoo viettää loppuelämänsä, tehkää sen eteen uhrauksia, tehkää kaikkenne!
Aina suhteet eivät toimi ja jäljelle jää vain paha olo, mutta jokaisesta erosta oppii uutta, joka kerran jälkeen tietää paremmin mitä tahtoo ja mitä on sen eteen valmis tekemään. Tiedän, että kun suru vaimenee, minusta tulee vahvempi ihminen ja löydän vielä jonkun jonka rakkaus minuun ei kuole pois! Siihen voi olla aikaa, mutta sitähän minulla on...
Kun menette kotiin, rutistakaa kultaanne oikein lujasti ja kertokaa mitä tunnette ja ajattelette! Viettäkää ihana kesä ja nauttikaa elämästänne...
Lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille!
Hän oli kuukauden ajan miettinyt asiaa, itsekseen, puhumatta mitään minulle. Se sattui kaikkein eniten! Ennen pystyimme puhumaan kaikista asioista, peloistamme ja toiveistamme, tulevaisuudestakin... Jäin yöllä istumaan kotimme lattialle ja odotin kyyneleitä. Vei muutaman päivän ennenkuin tajusin koko tilannetta, tärkein ja rakkain ihminen koko maailmassa oli lähtenyt iäksi pois. Ihmettelin alkuun, etten itkenyt enempää, kai suljin vaan kaiken mielestäni pois. Ainoa tunne oli tyhjyys...
Onneksi lähimmät ystäväni tulivat, kielloistani huolimatta, heti lohduttamaan minua. Halusin olla vahva, kukaan ei saanut huomata miten paljon minuun sattui, sitten yksin tuijotin seinää ja mietin miksi.
En vieläkään, kuukauden päästä, ole saanut selville miksi näin tapahtui ja mietin jatkuvasti, miksei hän puhunut minulle mitään asiasta ja miksi minä en huomannut ettei kaikki ole kohdallaan! Kevät oli molemmille rankka, poikaystäväni vanhemmat erosivat riitaisesti ja minä sain vastuullisen tehtävän, jonka parissa aikaa on kulunut, ei kuitenkaan kihlattuni kustannuksella. Omasta mielestäni vietimme suhteemme siihenastisesti ihaninta aikaa, hellyyttä ei puuttunut, mutta tunsiko hän vain syyllisyttä tunteidensa puuttumisesta aj oli tämän vuoksi aiempaa hellempi?
Kun mietin kevättä takasinpäin, hän oli hieman hiljaisempi kuin ennen, mutta kun kysyin asiasta, enkä saanut kunnon vastausta, ajattelin että hän suree vanhempiaan ja kertoo minulle kun hänestä tuntuu siltä, että hän haluaa puhua. Olisiko pitänyt painostaa puhumaan? En tiedä, enkä koskaan saakaan tietää, olisiko kaikki hyvin jos hän olisi kertonut häntä painavasta asiasta.
En, vielä, tunne vihaa hänen ratkaisuaan kohtaan, hän oli rehellinen! Syytä suhteen loppumiseen on varmasti minussakin, ehkä en vain jaksanut yrittää tarpeeksi, vaikka hän lähtiessään sanoikin, etten olisi voinut vaikuttaa asiaan käyttäytymällä toisin.. Nyt olen alkanut pitää häntä pelkurina, joka ei uskaltanut alamäen tullessa yrittää suhteemme vuoksi. Jos hän jatkaa tulevissa suhteissaan karkaamista heti kun tulee vaikeaa... En toivoisi sitä hänelle, enkä kenellekään toiselle!
Tämän kirjoituksen tarkoitus oli purkaa hieman omaa pahaa oloaan, saada ehkä säälipisteitä =) ja varmaan negatiivistäkin palautetta, mutta myös muistuttaa ihmisille kuinka tärkeää puhuminen on! Jos todellakin löytää tästä maailmasta ihmisen, jonka kanssa tahtoo viettää loppuelämänsä, tehkää sen eteen uhrauksia, tehkää kaikkenne!
Aina suhteet eivät toimi ja jäljelle jää vain paha olo, mutta jokaisesta erosta oppii uutta, joka kerran jälkeen tietää paremmin mitä tahtoo ja mitä on sen eteen valmis tekemään. Tiedän, että kun suru vaimenee, minusta tulee vahvempi ihminen ja löydän vielä jonkun jonka rakkaus minuun ei kuole pois! Siihen voi olla aikaa, mutta sitähän minulla on...
Kun menette kotiin, rutistakaa kultaanne oikein lujasti ja kertokaa mitä tunnette ja ajattelette! Viettäkää ihana kesä ja nauttikaa elämästänne...
Lämmintä ja rentouttavaa kesää kaikille!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä meni vähän samal tavalla.
Ei tyttöystävä puhunu mitään
yks kaks en tunne enää mitää.
Tais olla omaakin syytä mul,paljon tein töitä
et saan asunnon maksetuks ja lapsille ruokaa ,
vaatteitta ynm.....
Zemppiä sul
T:m29
Tavallaan, nimittäin olen oletettavasti entisen kihlattusi tilanteessa. On vaan tilanne, jossa ollaan lukossa. Poikaystäväni luulee kaiken olevan hyvin, mutta mä en vaan saa suutani auki suuntaan, en toiseen. Voin ehkä sanoa ettei tämä tilannekaan ole kovin helppoa. En halua loukata ja satuttaa poikaystävääni enkä haluaisi että hänen tulee yhtä paha mieli kun mitä sinulla on. Yritän joka aamu saada jotain selkoa itsestäni, mutta tällä hetkellä se tuntuu olevan turhaa. Yritän saada vielä itseni rakastamaan syvemmin kumppaniani, tällä hetkellä rakkaus tuntuu olevan vain ystävyystasolla, minun puolella.
Olemme puhaltaneet samaan hiileen vuoden verran, josta kumppani on kyllä ollut hyvin paljon poissa, työnsä takia. On vain jotenkin onnetonta, kun ei tiedä, miten eteenpäin satuttamatta ja loukkaamatta toista. Eihän toinen ole tehnyt mitään väärää...
Koita jaksaa, vaikka kuinka oot jo kuullut tämän moneen kertaan, mutta aika helpottaa pahaa tunnetta!
Kohtalotovereita..
Sitä vaan luottaa,että ehkä tämä tästä
vielä muuttuu..Ja samalla valehtelen itselleni.
Paha mieli koko ajan toisen puolesta,en haluaisi
loukata..vaikka loukkaan kyllä,kun en kerro,mikä
painaa mieltä.
Rakkauskin kun voi loppua!
Ei suhteen loppumiseen tarvita sen kummempia syitä! Jos rakkaus loppuu niin se loppuu.....Olen kokenut ihan samoja tuntemuksia ja tullut AINA jätetyksi! Pahalta se tuntuu, ei mahda minkään....mutta lopulta kaikki kääntyy AINA paremmin!
Hyvää kesää sinulle!!!!!!!!!!
Vuosien seurustelu loppui kuukausia sitten ja voin kertoa että niin hullulta kun voi kuulostaa niin toista ihmistä voi rakastaa niin paljon että vaikka kuolisi sen toisen puolesta, ja kuitenkaan ei ole onnellinen. Tai kumpikaan ei ole. Mutta jotenkin vaan kaikki jatkuu ennallaan kun molemmat toivovat että tulisivat onnelliseksi, että jokin muuttuisi. Eli rakkaus ei välttämättä lopu... Se vaan ei aina riitä että rakastaa.
Olen ollut täydellisessä nettipimennossa, mutta kun pääsin lukemaan vastauksianne, niin tunsin suurta kiitollisuutta teitä kohtaan, vaikka itku tulikin lukiessanne kokemuksianne. Kirjoituksenne ovat auttaneet ymmärtämään ja jaksamaan, ihana että sain asiallista palautetta. Tiedän, että monella tänne kirjoittavalla ja näitä tekstejä lukevalla on aivan samanlaisia kokemuksia takana, kuitenkin juuri omalle kohdalle osunut tapaus järkyttää joka kerta.
Mitäpä minulle nyt kuuluu? Reilu kuukausi meni helposti, olin ajattelematta asiaa aivan tietoisesti. Sain lohtua kavereilta, ystäviltä, perheeltä ja teiltä! Ennen lomaa yövuorossa en sitten enää pystynytkään lukitsemaan ikäviä asioita pääni sisään. Neljä pitkää yötä mietin, pohdin, kääntelin ja vääntelin asioita... se oli hirveää, mutta sitten tuli ensimmäistä kertaa vapauttava itku. Neljän Ruusun kappale Nuoli ja sydän tuntuu kertovan juuri meistä, enkä pysty kuuntelemaan sitä itkemättä, en vielä pitkään aikaan.
Juhannuksena vietin aikaa ystävien kanssa ja mukavaa oli. Kihlapäivänä itkin rannalla, mutta sitä olin odottanutkin. Eräs tärkeä ihminen pyysi minua puhumaan, eikä sulkemaan kaikkea sisääni. Hän halusi tietää ajatukseni ja tunteeni, jotta ymmärtäisi paremmin minua ja voisi parhaiten lohduttaa. Hänen olkapäätään vasten oli turvallista itkeä. Vielä on paljon puhuttavaa, mutten tahtoisi kaikkea kaataa hänenkään niskaansa. Toivon että hän jaksaa kuunnella, hän ei pyydä liikaa, ja odottaa vielä hetken...
Eilen ex-kihlattuni tuli hakemaan loput tavaransa pois, kahden kuukauden hiljaisuuden jälkeen tuli vain viesti: "Tulen hakemaan loput kamat." En ehtinyt edes koota ajatuksiani saati itseäni, mutta onneksi pystyin pidättelemään kyyneliäni, kunnes hän sulki oven takanaan. Ei hänkään iloiselta näyttänyt.
Tapaaminen repi haavat taas auki. Olisi tullut pian eron jälkeen, ehdin jo saada pahimman tuskan pois, nyt se iski taas. Tällä kertaa pääsen siitä helpommin yli, vaikka päädyinkin taas nollakohtaan. Nyt en aio antaa ajan kulua ennen asioiden miettimistä, vaan selvitän pääni saman tien. Ilmakin näyttää juuri sopivalta itkuun ja masennukseen. Vielä sää kirkastuu ja sitten on parempi olla!
Suru näkyy silmissäni vielä kauan, mutta jonain päivänä huomaan etten itke enää, silloin olen vahvempi. Joskus muistelen suhdettani ja sen onnellisia hetkiä vain hieman haikeana. Tiedän, että pääsen tästä yli, aikaa se vain vie.
Kuulin oudon vanhan kappaleen ja kertosäe jäi soimaan. Jonain päivänä... siihen minä uskon!
"Jonain päivänä seison ovesi takana, enkä lähde pois, jos niin haluat. Jonain päivänä olen taas onnellinen!"
Hyvää kesää ja jaksamista kaikille samassa tilanteessa oleville!