Orpo tulloo kaupunkiin tänään

Orpo tulee tänään vihkimään panimon uudistuksen. Kuinkahan runsaat lahjukset se saa mukaansa? Nämä politiikantoimijat lahjotaan maakuntamatkoilla ruhtinaallisesti, ne juotetaan ja syötetään gurmee aterioilla meidän rahoilla kunnan väen kanssa. Esimerkkinä Annika Saarikko sai Kuusamossa käydessään klapikuorman lahjuksena, mutta se lysti tyssäsi Saarikon ylipainoon ja klapikuorman liian isoon mittaan, että ne halot piti jättää kentälle.

Kyllä minua suututtaa moinen lahjominen, kuka tollo nyt hyvätuloiselle halkokuorman antaa, kun siellä Kuusamossakin on taatusti köyhiä iäkkäitä omassa tuvassa sinnitteleviä kenelle ne polttopuut olisivat olleet hyvinkin tarpeellisia. Tuommosten tollojen lahjusten antajien nimet pitää julkaista!

Roskalehdet varmaan seuraa kuinka pian Torniosta poistuttuaan Orpo napsauttaa ensimmäisen kaljatölkin auki. varmaan jo taksissa lentokentälle lähtiessään. Humaltuuko?
1052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minäpä pysäytän Orpon ja kysyn, että tuleekos sille koskaan taksin penkillä istuessaan mieleen, että köyhiä eläkeläismummoja viedä röykkyytetään milloin milläkin kyydillä pitkin Lapin maakuntaa terveydenhoidon palveluihin? Hirveää kohtelu ikänsä työtä tehneille ja tämän maan rakentaneille.
Joskus vain tuntuu, että politiikantoimijat ovat niin syvällä kuplassaan, että arjen totuudet eivät kosketa heitä millään tavalla.

Äänestä
  • KUULE SANO SE OJALA NIEMELÄLLE EI SE KUULU OPRPOLLE OJALA NIEMELÄ SDP ISTUU SIELLÄ MONELLA PALLILLA LAPHASSA YMAS..EIKÄ SAATNA MUUTAKO LIHOO AIVOT VEKSE ..YMS.. SYÖPÄ JÄI..

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    KUULE SANO SE OJALA NIEMELÄLLE EI SE KUULU OPRPOLLE OJALA NIEMELÄ SDP ISTUU SIELLÄ MONELLA PALLILLA LAPHASSA YMAS..EIKÄ SAATNA MUUTAKO LIHOO AIVOT VEKSE ..YMS.. SYÖPÄ JÄI..

    Joo, Ojala - Niemelälle pitää kertoa totuuksia. Kunhan tapaan niin kerron, että kun terveydenhoidon maksut on kallistuneet niin paljon, että eläkeläisen rahat on loppu. Ennen polilla käynti maksoi 40 €, nyt yli 70 € ja meille ikääntyneille, kun kertynyt vaivoja niin raha menee lääkärikäynteihin sekä lääkkeisiin. Ruokaan ei enää jää rahaa asumismenojen maksun jälkeen. Niinpä olen päättänyt tappaa itseni. Siinähän yhteiskunta voittaa, kun yksi hoidettava vähempänä, jää enemmän näille Ojala-Niemelöille, kun niillehän ei mikään riitä.

    Äänestä

Kopan kaljaa mukaan

Äänestä
  • Ei taida yksi kopallinen riittää, kun näille hyvätuloisille kannetaan joka puolelta lahjuksia. Varmaan Tornion kaupunkikin lahjoittaa jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi-ap kirjoitti:

    Ei taida yksi kopallinen riittää, kun näille hyvätuloisille kannetaan joka puolelta lahjuksia. Varmaan Tornion kaupunkikin lahjoittaa jotain.

    MEE PUNIKKI TÖIHIN KATTEELLINEN JUOPPO..AKKAS MAKKA MAMUJEN KAA HAAHAHEHEH

    Äänestä

Käy räkäsemässä päin pläsiä munkin puolesta. Napoleon-kompleksinen söszöpaska

Äänestä

orpon ois hyvä kokea se tunne ku omassa kodissa on luteita.
Siinäku ku koittaa hölmön hallituksen leikkausten johdosta elää 300e kuukaus ja omasta kodista löytyy luteita. Pienituloisen kaiken omasuuden joutuu heittämään kaatopaikalle.. Siin on mielenlujuus koetuksella.. Siihe päälle sit vielä kelan perkele kehottaa hankkimaan luottotiedottomana halvemman asunnon ja vittuillakseen/näyttääkseen paljon kelan tädillä on valtaa pienen ihmisen elämään ja evää puolen vuoden tuet. Sukulaiset/läheiset/rakkaat kuolee ympäriltä. Puolisoki lähtee vihreemmän ruohon perään. Ympäril turvautuu alkoon ku ei muuten jaksa. Onkoha ketään lähettäny orpolle luteita lahjaks.

Äänestä
  • Missä taloyhtiössä on luteita?

    Äänestä

Jos Valtakunnan Mulkku vihkii kaljatehtaalla jotakin niin pannaan boikottiin sen tehtaan kaljat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Orpo tulee tänään vihkimään panimon uudistuksen. Kuinkahan runsaat lahjukset se saa mukaansa? Nämä politiikantoimijat lahjotaan maakuntamatkoilla ruhtinaallisesti, ne juotetaan ja syötetään gurmee aterioilla meidän rahoilla kunnan väen kanssa. Esimerkkinä Annika Saarikko sai Kuusamossa käydessään klapikuorman lahjuksena, mutta se lysti tyssäsi Saarikon ylipainoon ja klapikuorman liian isoon mittaan, että ne halot piti jättää kentälle.

Kyllä minua suututtaa moinen lahjominen, kuka tollo nyt hyvätuloiselle halkokuorman antaa, kun siellä Kuusamossakin on taatusti köyhiä iäkkäitä omassa tuvassa sinnitteleviä kenelle ne polttopuut olisivat olleet hyvinkin tarpeellisia. Tuommosten tollojen lahjusten antajien nimet pitää julkaista!

Roskalehdet varmaan seuraa kuinka pian Torniosta poistuttuaan Orpo napsauttaa ensimmäisen kaljatölkin auki. varmaan jo taksissa lentokentälle lähtiessään. Humaltuuko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu