Mutta jotka jäi harrasteluun?
Mulla oli tanssijan ammatti, jäi harrasteluksi.
https://youtu.be/7cAbmaBHIFU?is=orsIA9WVNP2Yae4g
Mulla oli tanssijan ammatti, jäi harrasteluksi.
https://youtu.be/7cAbmaBHIFU?is=orsIA9WVNP2Yae4g
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 115
Vanhimmat
Olen realisti. Halusin tulla työssä käyväksi perheen omaavaksi naiseksi. Työ kuin työ kelpasi. Sain ne, jonkin aikaa se riitti. Aloin opiskella vähän kuin harrastuksena ja sen myötä vähän enemmän. Nyt sopivasti. En taida osata haaveilla. Horroskooppityyppisten syntymäajan perusteella sopisin juristiksi, jota en ole. Oli siinä muitakin ammatteja.
Sehän se minutkin opiskelemaan ajoi alaa jolla työllistyy eikä vaadi kuitenkaan veripisaroita suoriutuakseen. Mulla vaikutti krooninen migreeni paljon siihen miten pitkiä opiskeluja ja miten vaikeaa, helppoa lähdin tavoittelemaan. Piti olla sillern helppo ammatti ettei haittaa vaikka migreeni vie ison osan toimintakykyä opiskeluista, selviän silti helpolla järjelläni.
Terveenä omisi opinnot olleet paljon kunnianhimoisemmat. Pitemmät ja haasteellisemmat. Mutta nyt meni tää elämä näin kun meni migreenin ehdoilla.
Kauraleseillä valkuaisaineet kohdistuu kuulemma enemmän yläkehon ja pään alueelle.
Että niitä naamariin. No migreenit on nykyään jo lastenleikkiä menneisiin verrattuna. Joten nykyään pystyn jo keskittymään opiskeluunkin.
Tietenkin jälkeenpäin kun haaveet jäi haaveiksi se sattaa tuntua halvalta "enää", mut joskus jokin diktoi asiat oikeinpäin. Saatat vanhoilla päivilläsi vaimokkeen kanssa kasvattaackatraan joka pelastaa tanssilavat.
No, minun kohdalla mainitsit muutaman sellaisen no can do anymore kohdan, mutta tanssimista voisin alkaa jälleen harrastamaan yksin tai yhdessä.
Olishan se mukavaa ja kehokin pysyy kunnossa.
Niih.. musta piti tulla automaatioinsinööri, mutta elämä päätti toisin. Tein vuosia töitä siihen suuntaan. Kaikki oli suuniteltu ja viimeisiä vaille valmista, sit sattui onnettomien sattumusten sarja. Eli paska tsäkä ja haaveeksi jäi.
Mäsä? Joo, terveys on monesti se pääsyy kun joutuu tekemään toiseksi parhaita valintoja. Ikävä kyllä.
No sekin.. alunperin olin opiskelemassa ja sit sattui kaiken alulle paneva sattumus. Vesivahinko keittiössä.
Astianpesukone oli tihuuttanut vuosia poistoletkusta ja koko keittiö meni uusiksi.
Eikä meillä ollut varaa siihen kun opiskelin.
Niin minä menin töihin ja otin ensimmäisen työn vastaan.. tarkoitus oli vain tehdä vähän fyffeä ja jatkaa opiskeluja sen jälkeen.
Sairastuin tosiaankin heti vakinaisen paikan saatuani ja heitin elämäni roskakoriin. Keskimääräisesti mäsät on töissä n. viisi vuotta diagnoosin saamisen jälkeen ja ajattelin, että se on si sama tehdä paskaduunia loppuaikani. Vakiduuni kuitenkin.
Niih. Parin kuukauden päästä tulee 15 vuotta täyteen...
Ei mun kannata enää tän ikäisenä toteuttaa itseäni ja aloittaa alusta. Duuni se on paskaduunikin.
En ole katkera, elämä meni nyt näin.
Ikäviä olet kokenut. Se onkin helppoa sanoa, elä, tee, hanki elämä ja muuta latteaa, kun se ei vaan ole aina niin yksinkertaista. Tulee kapuloita rattaisiin ja usein niitä kun tulee yksi tulee kohta monta perään.
Sitten vaan sopeudut siihen mihin kykenee.
Mutta hyvin sä olet kuutenkin henkisesti selvinnyt eteenpäin ja se on paljon enemmän kun ettei kaikki haaveet ole toteutuneet. ❤️
Mulla oli alkuun sellainen kusetetuksi tullut olo..
Seitsemän vuotta ohjastin elämääni siihen suuntaan, että toteutan haaveeni. Odotin ja vaihdoin työpaikkoja.. keräsin ammattitaitoa.
Insinööriksi kädentaidoilla. Se oli haave. Olin törmännyt matkan varrella insseihin, jotka eivät tienneet edes mihin suuntaan ruuvia vääntää.. itse en moiseen alentuisi.
Mut juu. Näin meni tämä elämä. Ei juu tullut automaatioinsinööriä. Tavan tehdasduunari. Mutta en valita - paljoa.
Ajattelin, että minusta tulee sisustussuunnittelija. Se on aina kiinnostanut ja kiinnostaa edelleen. Minulla on aika hyvä väri- ja mittasuhdesilmä, minkä lisäksi osaan hahmottaa tiloja visuaalisesti hyvin, niin ajattelin että voisin olla aika hyvä tässä ammatissa.
Elämä kuitenkin vei toiseen suuntaan ja sisustukset jäi vain mielenkiinnon asteelle 😊
Sitä voi onneksi harrastaa kotonakin ja miksipä ei ystävienkin iloksi. Mua enemmän tosiaan kiinnostaa se toimivien tilojen ja kalusteiden suunnittelu ja rakentelukin siihen asti kun taidot riittää. Pihan rakentelu on mennyt edelle mielenkiinnossa tämän suhteen. 😄
Pitäisi vaan olla se oma piha, mihin ei tarvitse omistajan lupaa eikä murinaa. 😅
Tällä kokoonpanolla siis ei onnistu.
Niin voi ja olwn vuosien saatossa kahlannut läpi paljon lehtiä, katsonut aiheeseen liittyviä tv-ohjelmia, kahlannut läpi Asuntomessuja jne. Ihan vain oman mielenkiinnon takia 😊
Tilasuunnittelu on mielenkiintoista, mutta kalusteisiin oma osaaminen ei todellakaan riitä. Se olisikin näppärää kun osaisi itse toteuttaa haluamansa kaltaiset kalusteet. Hieno taito 🤗
Murise takaisin jos joku torppa sun pihaehdotukset 😅
Nykyään on valtavasti kirjastossakin sisutuspuolen teoksia. Ootko kirjoja käynyt pläräämässä?
Mä nyt entisöin tai oikeammin uudelleen tuunaan kalusteita. Modifioin. Kun olis tilat ja työkalut, niin kyllähän sitä loisi vaikka mitä.
Ää, en mä enää jaksa murista. Luovuttanut jo. Tuskin tässä pihapiirissä enää teen mitään isompaa. Sille näyttää, että ensi vuonna on joku muu piha mitä kattelen ittekseni.
Mulla on joitain omia teoksia sisustussuunnitteluun liittyen, niitä olen joskus lueskellut. Niissä on käsitelty esim materiaalien, värien tms vaikutusta. Mielenkiintoista luettavaa, mutta voisi ehkä piipahtaa kirjastossa katsomassa mitä siellä on tarjolla 😊
Entisöinti on myös hieno laji. Siinä on jotain hienoa, kun saa herätettyä henkiin ehkä monen maalikerroksen peitossa olevan kalusteen. Parhaimmassa tapauksessa kyseessä on jokin suvussa kulkenut aarre, jonka saa pelastettua 🤗
Ai olet tuohon päätymässä.. Isoja asioita, mutta omaa sisintään kuuntelemalla osaa kyllä tehdä oikeita päätöksiä, vaikka ne joskus olisi vaikeitakin. Tärkeintä, että pystyy hengittämään vapaasti ja saa tuntea onnellisuutta sydämessään saakka.
Kannattaa käydä, voi löytyä inspiroivia lukemisia. Välillä itsekin niitä selaillut, mutten kotiin asti viittinyt tuoda, kun se on vähän ettei viitti jos ei mitään voi ja saa toteuttaa.
Mä en maalien kanssa niinkään pelaa, vaan se kaluste puretaan atomeiksi ja kasataan uuteen uskoon. Tuunataan. 😜
Joo, eihän se vaihtoehto mieltä ylennä. Mutta vaikuttaa sille, että puhumiset on puhuttu ja toinen lukossa niin ettei halua sanaakaan kuulla eikä puhua vaikeita asioita. Eihän ne silleen ikinä korjaannu. Uupuu vaan tai olenkin jo ihan valmista kauraa. Mutta on nyt vaan pakko käydä läpi mikä on pakko.
Nämä olivat vain pelkkiä haaveita. Olisin halunnut tv:n uutistenlukijaksi ja lentäjäksi. Kaksi erilaista uraunelmaa. Kummatkaan eivät toteutuneet, mutta olihan se kiva unelmoida. 🙂
Lentäjäksi? Niin minäkin. Tosin en pysty sanomaan olisiko terveys riittänyt siihenkään edes biomiehenä. Sukurasitteena vaikka ja mitä.
Hävittäjää olis kyllä mahtavaa osata käsitellä.
Itse olisin halunnut pienkoneen ohjaksiin. Olen ollut joskus lapsena kyydissä ja siinä oli uskomaton vapauden tunne. Se oli elämys, jonka muistan läpi elämän.
Sami Saikkonen tyyliin. 🙂👍
En tiedä häntä muuta kuin juorulehtien lööpeistä. En ole seurannut hänen saavutuksiaan. Onko hän lentäjä? Hän taisi olla jossain onnettomuudessa?
Lennonopettaja, tanssija jne. Tykän mies. Ovat varsin rakastunut pari. ❤️ Juu oli pahassa onnettomuudessa.
Ok. Kiitti! Täytyy hakea taustatietoja ja lukea enemmän hänestä.
Multa on mennyt täysin ohi. 🤔
Ihan on kiva persoona tuo Sami. Ihanasti on Karitan elämässä mukana. Tuntuu hyvälle nähdä kovia kokeneitten viimein voivan hyvin ja löytäneen rakkauden.
Taidemaalari, muusikko, astronautti, tiedemies, tähtitieteilijä... Siinä joitakin.
Muutama aika huipputason osaamistakin vaativa. Serkun poika juuri pääsi Nasalle töihin. Oli korkeasti koulutettu toki ennen sinne pääsyä. Nuorikin vielä että ehtii vaikka mitä.
Hienoa, että pääsi! NASA töihin pääseminen ei olekaan mikään ihan läpihuutojuttu. Kova kilpailu ja todella korkeat osaamisvaatimukset. Saa kyllä olla ylpeä saavutuksestaan.
Ei ole todellakaan joo. Kyllä siitä tätini hehkuttikin. On tuon pojan mummo siis. Serkkuni äiti. Äitini sisko.
Kyllä niillä kaikilla muksuilla on älliä ja opintoja, menestyneitä ihmisiä. Mutta ei kyllä ihan kaikki Nasalle työllisty. 👍
Niin ja kellä sitten on mielenkiintoa minnekin.
Näinpä. Ja mahkuja, joskus on mielenkiintoa muttei mahdollisuuksia edetä mielenkiinnon mukaan. Monen asian summa. Minäkin olisin mielelläni arkkitehti, mutta eipä pää kirjaimellisesti olisi jaksanut puurtaa korkeampia kouluja läpi.
Varmasti olisi jos olis ollut terveyttä. Mä olen aika sisukas tavoittelemaan mitä haluan.
Arkkitehdin tutkinto koostuu yleensä 3 vuoden tekniikan kandidaatin tutkinnosta ja 2 vuoden arkkitehdin maisteritutkinnosta (yhteensä 5 vuotta).
Että joo, migreenipään kun olis voinut vaihtaa terveeseen toimivaan. 👍
Niin. Olisi ollut ensin jotain lukupäätä niin koulusta olisi voinut tullakin jotain... Ei riitä että moni asia kiinnostaa, jos ei opiskelusta tule mitään syystä tai toisesta.
Vaan opiskelen nyt jotain missä voin hyödyntää tuotakin viheliäisen sairauden tuomaa tietoa. Auttaa muita jotka kohtaa terveyshaasteita elämässä.
Palkkakin on ihan jees, kunhan työllistyy.
Onnea opintoihin. Sekin on työlästä hommaa varmasti.
No sekin on tärkeää toki. Mulla on ollut kyllä ihan kivasti aina päätä muttein voimia vastaanottaa pää räjähtämäisillään viikottain vuosikausia. Menee kivussa sellaiseen kunhan elossa selviää moodiin. Aivot on ylikuormittuneet ja koko keho.
Kiitos, ei oikeastaan. Mulle tuttuja asioita ja tykkään opiskella. Ehkä se tietotekninen puoli on haastavin, mutta senkin oppii. Se on kuitenkin oleellinen työkalu tulevassa työssäni.
Sellaista siistiä päivätyötä puhtaissa timoissa. Voi olla rennosti työhuoneessa ja pitämässä luentoja sitten.
Puhumisen lahjoista on hyötyä kun kohtaat ihmisiä ja olet läsnä, keskustelet heidän kanssa ja heille. 😅
Jotkut joutuu sitten kuuntelemaan ääntäni oikeasti. 😄
Niin tärkeintä on opiskelussa se kiinnostus aiheeseen. Ilman sitä se on ihan tervanjuontia koko homma. Mutta auttaa myös jos ei ole ongelmia oppimisvaikeuksien kanssa yms.
Totta. Noi psykan puolen opinnot näin etänä on välillä vähän ettei meinaa orientoitua, vaikka psykologia on itsessään helppia muttei niihin voi vastailla mitä sattuu. Pitää olla sellainen ammattimainen ote. Se vähän mulle tuottaa joskus pläääh fiiliksiä.
Jos on puhumisen lahjoja, niin silloin ihmistä kuuntelee ihan mielellään. Minä olen parempi kuuntelija kuin puhuja itse.
Psykologia on kyllä mielenkiintoista.
On kyllä. Sosiaalipsykologia eritoten.
Molempia on tullut harrastettua. Minäkin mielelläön kuuntelen, mutta puhunkin kyllä silloin kun joku oikeasti kuuntelee mitä puhun eikä vaan joojoottele.
Puhumisella pääsee kyllä pitkälle. Ja välttää ehkä tilanteita eskaloitumasta pahemmin...
Taito kuunnella on tietty yksi asia. Myönnän että joskus omat ajatukset lähtee harhailemaan kesken luennon.
No ainakin tilaisuus on patempi, jos vaan vastapuoli osaa ottaa vastaan eikä hyöki.
Sekin on ihan normaalia. Mä olen joskus nukahtanutkin luennolla. 😅
Noloa kun alkaa kuorsaus kuulua takarivistä. 😇
Sitten on kyllä selvitty nauruilla.
Joo, sellaiset eivät edes yritä kuunnella. Ja ovat mielipiteissään niin vahvoja, että on turha selittää mitään.
Voisin tuon kuvitella tapahtuvan itsellenikin, etenkin jos olisi huonot yöunet takana. :D
Helposti on käynyt niin, ettei ole malttanut mennä nukkumaan ajoissa ja aamulla on jo olo kun rautakangella, mutta viimeistään tylsällä äänellä tai tylsästi jankaten luento, aivot päättää nukkua mielummin, kun kuunnella. 😆
Kerran yksi opettaja heitti filosofian tunnilla mua kynällä otsaan, kun istuin eturivissä kädet puuhkassa ja nuokuin. Onneksi osui otsaan eikä silmään.
Herätys kiekaisu. 😂
Se on ihan hirveä tunne, yrittää pysyä hereillä väkisin :D
Niin on, autossa varsinkin kuskina. 😂
Niinpä se on. Sitten voi vähän härnätä niitä. 😜
Vähän vaan jos on ilkikurisella tuulella.
Siinä ollut karu herätys :D
Heh, se oli vähän sellanen mitä vitt... Mikä se oli. Se opettaja oli aika tiukka täti. Pikkasen tosikko.
Mulla on hyvät unenlahjat voi nukahtaa kesken ajatuksenkin. 😂
Joo, silloin se on jo hengenvaarallista... Eikä oikeasti kannattais edes ajaa enää sitten kun silmät lurpahtelee kiinni
Ei ne yleensä arvosta sitä, ettei niitä kuunnella tunnilla 😆
Minulla on vähän sama. Usein kuullut siitä että, nukahdan melkein heti kun lasken pään tyynyyn.
Sama vika täällä. Unet jää joskus lyhyiksi, mutta nukahtaminen kyllä onnistuu hyvin. Ei tarvi lääkkeitä.
No ei tuo ainakaan. Olishan sitä voinut huumorillakin herättää, mutta kynä oli kivempi riski. 😅
Yleensä kyllä kieltäydyn rattiin menemästä, kun on olo ettei nyt leikkaa turvallisesti vintillä. Mutta joskus on ollut pakko vaan taittaa matkaa perille asti. Ikkunat auki, pää jäässä. 😂
Yleensä silloin, jos on unensaanti vaikeuksia, on jokin stressaava elämänvaihe menossa. Muuten sitä nukkuu kyllä hyvin ja riittävästi.
Kyllä. Onhan niitäkin varmaan kaikilla joskus.
Ehkä hän oli myös vähän sadisti ja halusi heittää kynällä 😂
Voi olla sitäkin tai hänen filosofia oli pikkasen fyysisyyteen kallistuvaa toimintaa. 😂
Reikä ottaan pitää mielen virkeenä.
On muutaman kerran aamuvuorosta töihin ajaessa ollut lähellä ajaa metsään... 😂 Pahimmillaan siinä kolaroi jonkun kanssa, ja sitten olisi kyllä vitsit vähissä.
En tiiä oli keski-ikään ehtinyt rouva, liekö sitten omia murheitakin kun tyyli oli usein hyökkäävä muitakin kohtaan.
Minä nyt en siitä niin piitannut, kunhan tunnilla sain asiat kirjoitettua ylös ja tehtävät tehtyä, kokeet suoritettua. Ja ulos opintosalista.
Se varmaan säikäyttää? Sehän se, että älkkiä sattuu muitakin kun auto karkaa päälle. Nykyään on kyllä ne keskiviivan kohdille uurretut herätys urat, tippuu tekaritkin suusta kun niihin ajaa.
Ei kovin ammattimaista, jos purkaa kiukkuaan muihin työssään. Mutta ihmisiä tässä kaikki ollaan...
Se säikäyttää kyllä ja sen jälkeen yleensä pysyy taas hereillä paremmin ja kiittää onneaan ettei auto löytynyt puun kyljestä rusinana. 😅
No ei kyllä. Mutta ihmisiä ne kaikki ammattilaisetkin toki vaan on. Ei jäänyt kaunaa, eikä isompaa reikääkään otsaan. 😆
Niin ja itse niskat nurin. Autoja saa uusia, mutta henki kulta on ainutkertainen tällä reissulla.
Reijästä voi päästellä höyryjä. Sellainen trebanaatio. Siinä lähtee paineet päästä ihan kirjaimellisesti. 😂
Niin, siinä pian katseltais maailman menoa pilven päältä harppua soitellen.
Kolmassilmä. 😛
Venttiili vaan ruuvata reikään ja avata, kun paineet kasvaa.
Tai harppu soittelis sulla. Sitä ei tiedä mihin sitä päätyy kun keho kuolee. Parempi niin.
Minulla on siitä omat teoriani, mutta se nyt jääköön tänne kertomatta.
Juu, mullakin mutta niin pakanalliset etten taida kanssa viitsiä haastaa.
Keskustelisin mielellään aiheesta, mutta en koe että tämä on oikea paikka sille. Hullun maineen saa vähemmälläkin.
Perinteiset pikkupojan haaveet:
Hävittäjälentäjä, helikopteripilotti, sellainen sukeltaja joka hitsailee öljynporauslauttoihin fiksejä.
Noista olen harrastanut snorklausta :)
Nykyiset haaveet:
Jonku ison maa-, metsätalous- tai maansiirtokoneen kuljettaja. Oma harvesteri tai puimuri olis kiva.
Näitä olen harrastanut pikkukalustolla :))
Onneksi me miehet aikuistumme myöhään :)))
-keinovaginamies-
Ja me kaikki "miehet" ei ikinä aikuistuta. 😅
Sitä odotellessa, jollei kuolo korjaa ennen :))
-keinovaginamies-
Noo, jos korjaa on tullut aika. 😆
Silja Linen kapteeni.
Miksi juuri Sila?
Silja.
Tykkään tehdä monia asioita, mutta mistään niistä en ole haaveillut ammattina. Jotenkin olen aina tuntenut vastenmielisyyttä sellaiseen ajatukseen, että identiteettini perustuisi ammattiin. Ammatti on jotain, mitä on pakko tehdä elannon eteen. Paino sanalla Pakko. En ole ikinä pitänyt elämässäni pakoista, en edes pentuna. Aikuistuessaan on toki ollut pakko hyväksyä jotkut pakot elämässä ja ajautua joihinkin ammatteihin elättääkseen itsensä.
Enkä nytkään yli viiskymppisenä tiedä mikä minusta tulee isona. Tiedän ainoastaan sen mitä olen nyt ja mitä en ole.
Juu, ihan hyvä tyyli ajatella. 👍
Opiskelin vaatesuunnittelijaksi. Oli vaikea päästä opiskelemaan alaa. Pitkä, vaativa ja kallis koulutus. En päässyt edes kangaskauppaan myymään. Yrityksen perustaminen olisi tiennyt varmaa konkurssia ennemmin tai myöhemmin.
Olen tehnyt koko ikäni hanttihommia. Lähinnä siivonnut.
Eli oli paska mäihä matkassa?
Aikanaan halusin lähteä opiskelemaan meribiologiaa ulkomaille, vähän lämpöisempiin olosuhteisiin, mutta siihen ei ollut millään varaa. Piti siis siirtää ne haaveet sivuun.
Kuulostaa kivalta. Minä kun en osaa kunnolla edes sukeltaa, kun nousee pintaan, niin sitäkin kivempi. Onko siihen jokin pohjakoulutus?
No mä osaan kyllä sukeltaa. Se on ihan kivaa ilman sitä koulutustakin.
On siihen monta tietä. Nykypäivänä varmaan vielä enemmänkin kuin silloin. Yliopistoista noita silloin valmistui. Silloin lähimmät olivat Norjassa, mutta tosiaan joku lämpöisempi paikka olisi ollut parempi, mutta siihen olisi tarvittu pätäkkää niin maan pirusti.
Olishan sitä toki voinut yrittää pyrkiä myös jonkun assariksi ja sitä jalkaa oven rakoon, mutta sekään ei silloin ollut tonne maailmalle niin helppoa kuin voisi nyt internetaikakautena olla.
Kuulostaa oikeasti mielenkiintoiselle, mutta vaikealta saavuttaa jollei kaikki tähdet ole suosiollisesti puolella. Merikin on niin valtava alue täynnä mitä hienompia ihmeitä. Varmasti siinä ei tule ikinä ns. valmiiksi. Aina riittää opittavaa ja uutta tutkittavaa. 👍
Nykyäänhän tuota voi opiskella ihan kotimaassakin ja sitten vaikka pyrkiä vaihtoon tai jatkamaan ulkomaille. Tosin ainoa ihan puhtaasti tuolla meribiologia nimikkeellä löytyvä taitaa olla Åbo Akademissa. Yksittäisiä aineopintoja löytyy sitten muualtakin. Ei noihin tietenkään mitään valtavia paikkamääriä ole, mutta kuitenkin silleen ihan realiatista.
No mutta sinällään nykyään ei asia enää harmita, vaikka silloin risoikin kovasti. Aikani tein duunia, joka ei kiinnostanut yhtään, mutta sittemmin päädyin opiskelemaan ammattiin, joka oli oikeastaan vielä vanhempi haave, ihan kakarasta mielessä ollut. Suomessakin on moni sellainen asia muuttunut ihan realistiseksi haaveeksi, joka ei aikoinaan ollut.
Mukava homma, että löytyi viihtyisä työ. Niin se usein onkin, että meistä on moneksi vaikkei aina itse nää omia kykyjään ja mahdollisuuksiaan. Välillä päätyy ikään kuin vähän vahingossakin oikealle polulle mikä tekee sitten onnelliseksi, näin sen pitikin mennä.
Ja jos olis sitä pätäkkää, niin voisi tuonne maailmalle lähteä ihan Jacques Cousteauna pyörimään. Onhan noita tuolla maailman merillä sellaisia, jotka ovat aloittaneet muutoinkin kuin perinteisen akateemisesti opiskellen. Se on vain vähän pienemmän kynnyksen puuhaa sellaiselle, joka on syntynyt vaikkapa Bahamalle.
Niin no. Tämä nykyinen duunini oli tosiaan sellainen ala-asteikäisen haave. Täyttä utopiaa silloin, mutta yksi kaunis päivä heräsin siihen, ettei siinä ole enää mitään utopistista.
Hieno homma. Kuulostaa sille, että teet sitä mistä tykkäät.
Heh, sillin hajuinen hattu päässä. Oli pakko! 😇😜
Jos tykkää, niin kai sekin on sallittua. 👍
Nykyään kyllä. Mulle työ ei ole vain jotain, jota tehdään kun on pakko. No toki joskus on pakko, mutta en ymmärrä ihmisiä, joille se on tavoite. Mulle riitti polttaa itseni kerran loppuun duunissa, joka ei antanut muuta kuin rahaa ja vitutuksen. Työn pitää tuntua mielekkäältä.
Ymmärrän. Siksi mäkin opiskelen, että voin tehdä jotain mukavaa. Enkä kulkea vaan kulunutta rainaa.
Kun opin kävelemään piti tietenkin juosta. Ja kompastua kynnykseen. Vaari oli tullut reissusta kotiin.
Sitten kun ulkona jaksoin ottaa juoksuaskelia, kipitin vastaan jos tuli hevonen tai kuorma-auto.
Isä tai äidin isä tuli reissusta. Sain ohjastaa hevosta ja ajaa autoa ratista. Tosin vauhti ei ollut synkronoimatonta ykköstä suurempi.
Olivat kai pikkupojan haaveita.
Hevosmiestä minusta ei tullut. Vaikka jos ostaa pitäisi, niin erotan kyllä juoksijan aitauksen muista hevosista.
Ratti vei mennessään. Ja sillä tiellä jatketaan.
Faija ajoi kilpaa moottoripyörällä ja autolla. Sellaisessa ympäristössä hän äitinikin tapasi. Varikkoruusun!
Itselläni ei koskaan ole ollut mitenkään erikoista kilpailuviettiä.
Vain se ikuinen levottomuus ja lähdön odotus.
Kotiinpaluu on taas sellainen hiukan melankolinen hetki. Tältä erää huvit ohi.
Uutta lähtöä kuitenkin heti valmistelen...
"Kyllä huonokin komennus kotiolot voittaa."
Mies 65
Onko faijasi tullut tunnetuksi kilpailuissaan?
Heti kiinnosti kysyä, kun noi genret kiinnostaa. 😅
Sä olet käsittääkseni yrittäjänä kuljetusalalla?
Viisikymmentäluvulla kyllä. Ainakin eniten keskeyttäneenä.
Eihän silloin ollut kuin katukilpailuja. Tai sitten sorapinnalla ja talvella jäällä. Artukainen, Pyynikki ja Eläintarha. Siinä ne suurimmat.
Appiukko valjasti isän sitten kuorma-auton ohjaksiin. Niin ei enää ehtinyt.
Yrittäjä. Joo. On muutama rekka. Ja kuski.
Mutta se faijan ja vaarin kuljetuskombinaatti kaatui jo 1973 öljykriisiin!
Mies 65
Ne on nuo kuorkkityöt yrittäjänä sitovia. Mun isä on ollut ikänsä renkinä milloin soraa, asfalttia, muuta kappaleajoa ja viimeisimmäksi sitten polttoaineita säiliöautolla. Monenmoista ja olis halunnut 90-luvulla perustaa oman yrityksen maanajolle, kasettiauto ja mut siihen mukaan. Mutta mäpä päätin laistaa ja jätinkin kuorkkikortin ajamatta.
Sittenhän isä otti 47 iässä aivoinfarktin ja ajot loppui melko pian. Oma yritys sitten tai parikin. Muita aloja.
Ei ole helpoin ala sullakaan hyppysissä.
Olet varmaan lukenut luonteista, jotka hakeutuvat haasteiden ja vaikeuksien pariin. Täältä löytyy sellainen.
Tähän hommaan ei tarvinnut käydä kouluja. Riitti, kun aloitti apumiehenä. Hantin hommissa oppi mestari-oppipoikaperiaatteella oikeat työtavat kulloiseenkin tehtävään.
Aivoinfarkit ovat alalla vaivana. Ja sydänongelmat.
Suuri velka mutta pieni kate on yhtälö, joka syö miestä.
Vaan "Kyllä ne verkot löytyy, ku vetet selkiää."
Mies 65