Minun Fidelioni koostuu vain alkusoitosta ja loppukuorosta; niiden välissä paskaa täytteenä.
Todellista melodista hurmosta siitä ei löydä hakemallakaan, huolimatta sen täysin perusteettomasta ja ansaitsemattomasta asemasta reperetoaarissa, mutta eihän Mozartia ihailut, klassismin kolmisointuharmoniikan perinnölle peruskivensä laskenut ja muurannut, motiiviskonstruktiivisilla, irrallisilla rytmikuvioilla leikkineeltä vanhalta alkemisatihöppänältä muuta olisi voinut odottakaan nuorudessaan, saati ruudinkeksijän viittaa harteille sälyttää, kun ei tuo kullan valmistuskaan tuonut 3. yrittämälläkään tulosta. Mutta minkäs neurootikko tavoilleen mahtaa?
Kuuntelinkin tossa pari päivää takaperin ihan piruuttani, kun telkussa tenorilegenda Gedda availi viimeistä kertaa äänihuuliaan julkisesti Suomessa, esiintyen ortodoksisen liturgisen kirjkkomusiikin kuorotenoristemman laulajana, Die Zwillingsbrüderin, hiukan jo aikansa nähdyn, v. -75 taltioitua, epäonnisesti CD:lle siirrettyä, levytytä, jossa Gedda laulaa Antonin, Lietchenin tulevan sulhon osan, ei yhtään aariaa, duetoissa, ja ensembleissä, ja heti perään Beethovemnin rutikuivan Fidelion 1. dueton, joka vaikuttaa edelliseen verrattuna kuin mozartin oppilaan Süssmayrin sulkakynästä lähteneeltä tuotokselta, epäyhtenäisessä ja ontossa tekstuurissaan persoonattomine aiheineen mestarinsa mozartin, tässä Schubert, orgaanisemmasta, sisäisestä näystä kumpuavaan musiikkiin suhteutettuna, jossa eri aiheiden välinen sisäinen logiikka sitoo ne tiiviisti toisiinsa harmonisen kekseliäisyyden kruunaamana. Tre kronor.
Todellista melodista hurmosta siitä ei löydä hakemallakaan, huolimatta sen täysin perusteettomasta ja ansaitsemattomasta asemasta reperetoaarissa, mutta eihän Mozartia ihailut, klassismin kolmisointuharmoniikan perinnölle peruskivensä laskenut ja muurannut, motiiviskonstruktiivisilla, irrallisilla rytmikuvioilla leikkineeltä vanhalta alkemisatihöppänältä muuta olisi voinut odottakaan nuorudessaan, saati ruudinkeksijän viittaa harteille sälyttää, kun ei tuo kullan valmistuskaan tuonut 3. yrittämälläkään tulosta. Mutta minkäs neurootikko tavoilleen mahtaa?
Kuuntelinkin tossa pari päivää takaperin ihan piruuttani, kun telkussa tenorilegenda Gedda availi viimeistä kertaa äänihuuliaan julkisesti Suomessa, esiintyen ortodoksisen liturgisen kirjkkomusiikin kuorotenoristemman laulajana, Die Zwillingsbrüderin, hiukan jo aikansa nähdyn, v. -75 taltioitua, epäonnisesti CD:lle siirrettyä, levytytä, jossa Gedda laulaa Antonin, Lietchenin tulevan sulhon osan, ei yhtään aariaa, duetoissa, ja ensembleissä, ja heti perään Beethovemnin rutikuivan Fidelion 1. dueton, joka vaikuttaa edelliseen verrattuna kuin mozartin oppilaan Süssmayrin sulkakynästä lähteneeltä tuotokselta, epäyhtenäisessä ja ontossa tekstuurissaan persoonattomine aiheineen mestarinsa mozartin, tässä Schubert, orgaanisemmasta, sisäisestä näystä kumpuavaan musiikkiin suhteutettuna, jossa eri aiheiden välinen sisäinen logiikka sitoo ne tiiviisti toisiinsa harmonisen kekseliäisyyden kruunaamana. Tre kronor.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.