Minkä ikäisenä ihmisen pitäisi alkaa "rakentamaan elämäänsä" (=työ, perhe jne.)? oon 23v ja tuntuu, että kaikki kaverit on jo eläkkeellä (henkisesti siis). Kun itseeni kiinnostaa vaan hankkia elämänkokemusta, opiskella, matkustella, bailata, tavata uusia ihmisiä, harrastaa jne. en todellakaan haluais rivitaloo jostain "rauhalliselta asuinalueelta" tai viettää joka vapaahetken dvd-elokuvia katsellen tai tiskaten... tuntuu vaan että jo päälle parikymppisetkin ihmiset ovat niin paikoilleen jämähtäneitä. itse haluaisin jämähtää vasta päälle kolmikymppisenä, ja silloinkaan en lopullisesti. Kommentteja, kiitos!
Milloin "vanha"?
23.
6830
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jotkut tekevät sen aikaisemmin, jotkut eivät koskaan. Riippuu ihmiisestä.
on niin vakava juttu, että se pitää tehdä silloin kun alkaa sitä tuntua, eikä silloin kun luulee yleisen käsityksen tai lähipiirin sitä edellyttävän.
Itse vakiinnuin kolmekymppisenä, enkä ole sitä katunut päivääkään, vaan olen pitänyt omaa ratkaisuani itselleni parhaana mahdollosena.
Eli rymyä sinä niin pitkään, kuin sinusta siltä tuntuu, sitten kun et tunnu saavan rymyämisestä enää sisältöä elämääsi, vakiintiminen on yksi vaihtoehto, mutta silloinkin sen pitää tuntua oikealta ja hyvältä ratkaisulta, eikä kaavan mukaiselta.
Toiset eivät vakiinnu milloinkaan, mutta se on vain hyvä, sillä he pilaisvat vakiintumalla parisuhteen hyvin todennäköisesti.
lakkaa, kun alat suunnitella perhe-elämää ja asunnon hankkimista? Minä olen melkein 46 ja olisin kauhuissani, jos en enää oppisi mitään uutta ja olisin "jämähtänyt" henkisesti. Koti ja ammatti ja lapset on hankittu, muttei se ole minua pysäyttänyt ;) Tunnen myös parikin 80-vuotiasta, jotka yhä opiskelevat kieliä, seuraavat aktiivisesti maailman asioita tieteestä politiikkaan ja ovat avoimia uusille asioille.
Matkustella, bailata, opiskella, tavata uusia ihmisiä jne. voi tehdä myös silloin, kun suunnittelee tulevaisuuttaan. Minusta sinä etsit ihanaa vastuuttomuuden aikaa ja jos sinulla on siihen mahdollisuus, siitä vaan. Parempi mennä nyt kuin surra myöhemmin "elämätöntä elämää". Mutta: jämähtämistä on monenlaista. Jotkut jäävät ikuisiksi murkuiksi, jotkut kasvavat aikuisiksi ja jäävät siihen koti-työ-mökki-kierteeseen, eivätkä koskaan halua muuta. Onko se sitten oikeasti paha? Kukin tyylillään.
Moi!
Siis 26 v tunsin olevani tarpeeksi "vanha" ottamaan vastuun elämästäni.
Olin tosin opiskellut ennen sitä, mutta lapsi oli se jokin. Nyt täytti 20 v.
Toinenkin syntyi ja hän 15 v.
Mutta puhut, kuin tämä 20 v kesälomalla.
"Ei kukaan nuori haluu "opiskella".Kaikki haluu vaan "hengailla".
Kyllä oli kiva katsoa, kun nuori paatoksella nuotion ääressä lippis päässä päästeli tulemaan asioita, jotka tuntuu itsestä niin vierailta.
Terv. satunnainen kävijä, ja olen sitä mieltä, että vanhempien pitäisi antaa nuorelle aikaa järjestellä elämäänsä.....ja ap:lle, jaksele, et ole ainoa tässä hetkessä, joka noita asioita mietiskelee :=)
Omalla kohdalla tapahtui niin, että lähes kaikki kaverit pariutu siinä 21-22 ja aattelin(itsekin silloin suhteessa) että jaahas tässäkö tää nyt sitten oli. No nyt 25(26) ja kaikki kamut eronneet paria naimisiin mennyttä lukuun ottamatta. Ja biletys on kyllä huomattavasti rankempaa kuin silloin "pienempänä", nyt ollaan jo vähän enemmän ammattilaisia ja itsetunto kohdillaan ;). Joten ehkä näinkin voi käydä, ennustelen, että tässä parin vuoden aikana taas pariudutaan ja ehkä tällä kertaa vakavammin. Ja ehkä sitten taas neljääkymppiä lähennellessä lähdetään "toiselle kierrokselle". Onneks elämä ei oo enää niin suunniteltua kuin joskus 50-luvulla!
Joo, tiedän mitä tarkoitat. On meinaan tässä 20 ja 25 ikävuosien välillä niin moni ystävyys laimentunut lähes olemattomiin, kun yhtä lukuun ottamatta kaikki kaverit ovat pariutuneet...ja jotenkin sillä tylsimmällä (sori, mun näkökulmasta) mahdollisella tavalla.
Ei tunnu mikään enää yhdistävän kun niiden puheenaiheet kiertää linjalla "kullan kanssa koira ulos ja yhdeksältä nukkumaan". Ja alkoholi ja tupakka (satunnaisesti käyttämäni paheet) ovat jotenkin ihmeellisesti muuttuneet sen tason synneiksi, että pitää jo päivitellä nykymaailman kylmää ja itsekästä asenneilmapiiriä...Joskus mietin että jämähdinkö itse teinivuosiin, mutta koen olevani vielä keskeneräinen aloilleni asettumiseen.
Puhumattakaan että niistä vakiintuneista ihmisistä kenestäkään sais seuraa minnekään.
ÄÄÄÄÄ, EI KIVAA!!