Minkä ikäisenä ihmisen pitäisi alkaa "rakentamaan elämäänsä" (=työ, perhe jne.)? oon 23v ja tuntuu, että kaikki kaverit on jo eläkkeellä (henkisesti siis). Kun itseeni kiinnostaa vaan hankkia elämänkokemusta, opiskella, matkustella, bailata, tavata uusia ihmisiä, harrastaa jne. en todellakaan haluais rivitaloo jostain "rauhalliselta asuinalueelta" tai viettää joka vapaahetken dvd-elokuvia katsellen tai tiskaten... tuntuu vaan että jo päälle parikymppisetkin ihmiset ovat niin paikoilleen jämähtäneitä. itse haluaisin jämähtää vasta päälle kolmikymppisenä, ja silloinkaan en lopullisesti. Kommentteja, kiitos!
milloin "vanha"?
23.
191674
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mulla on ihan sama tilanne, olen myös 23 v. ja kaverit ovat jo avio/avoliitossa, lapsia hankkimassa, talot rakennettu tai rivarinpätkä ostettu. He eivät voi lähteä edes kahville, kun miehelle pitää tehdä ruoka, anoppi tulee kylään etc.
Itsellä olis ihan menovaihe päällä, mutta jotenkin tuntuu, ettei tämä ole normaalia, että miunki pitäis jo vakiintua. Noh vaikeaa se on ilman miestä :)
Mutta kun miulla on ainakin ongelmia ihan riittämiin ilman parisuhdedraamaakin (en väitä, etteikö olisi mukavaa iltaisin jonkun viereen käpertyä), kun en edes tiedä, mikä minä haluan olla "isona". Miksei seurustelu voi olla semmoista leppoista ilman että heti pitäisi muuttaa yhteen ja sormukset vaihtaa? Hmm, tämä taisi mennä jo hieman asian vierestäkin *khih*
Mutta kai tämä elämän henkinen rakentaminen on ihan itsestään kiinni, toiset tuntee olemansa siihen valmiita aikaisemmin kuin toiset. Valitettavaa on vain, että jos kaveriporukassa kaikki tuntevat olevansa valmiita ja ovat löytäneet sen elämänkumppanin ja yksi jää sivuraiteille funtsimaan, mites siinä nyt näin kävi.
Myös hiljaista painostusta tulee ulkomaailmasta, kun muutkin jo ovat vakiintuneita niin pitäisi minunkin olla. Valitettavan moni sortuu tähän ja siinä jää sitten nuoruus viettämättä ja sitä alkaa sitten kolmikymppisenä harmittamaan ja eroa pukkaa.
Mullakin on jo aika tavalla sama tilanne. Yks kaveri on jo ollut vuoden naimisissa ja lasta odotetaan. Toinen kaveri seurustelee jne. Itse olen vielä "villi" (tosi suhteellinen ja kliseemäinen käsite, tiedän...) sinkku. Joskus minustakin on ruvennut tuntumaan siltä, että pitäisikö "olla niin kuin muutkin" ja vakiintua. Tuo "niin kuin muutkin" -ajattelu voi vaan olla aika hajottavaa, kokemuksesta tiedän... Ja kun viihtyy yksin niin kai sitä sitten on oman elämänsä sankari ja voi tehdä itse omat päätöksensä.
Mutta varmaan tuo sitoutumishalukkuus vaihtelee kovastikin: joku löytää sen oman kullan jo 16-vuotiaana, kun taas joku palloilee ylhäisessä yksinäisyydessään kolmekymppiseksi. Ja sitten on tietysti niitä, jotka eivät sitä omaa kultaa ties mistä syistä koskaan löydä - "koputtaa puuta"... :)
Älkää nuoret ihmiset alkako vielä elämään kuin vanhukset. Etsikää uusia meneviä kavereita niiden kotiinsa jämähtäneiden lisäksi. Kyllä sitä ehtii sitten yli kolmekymppisenä kotia perustaa. Naisetkin tekee vielä nelikymppisenä lapsia.
Eikös se ole niin että 30v on "entinen 20v" ja siis nelikymppinen on "entinen 30v" ja sitä rataa.
"Eikös se ole niin että 30v on "entinen 20v" ja siis nelikymppinen on "entinen 30v" ja sitä rataa."
Näin juuri. Eläkää nuoruus täysillä niin ei tarvitse sitten "oikeasti vanhana" alkaa menetettyä nuoruutta elämään. Kyllä siellä kotona on aikaa istua tylsistymiseen asti sitten joskus. Tutustukaa uusiin ja meneviin ihmisiin joidenkanssa liikkua ja nauttia nuoruudesta.
Aivan samat kiinnostuksen kohteet, ku sulla. Pari kaveria on hankkinut nämä mainitsemasi asiat rivarin, lapsen ja avioliiton. He kysyivät minulta mieltymystä kummiksi, mutta oli pakko kieltäytyä, koska en halua sitoa itseäni mistä ei pääse samantien irti. Siitä lähtien mua pidetty aivan outona lintuna. Ennen ku kaveri teki lapset..jne. niin kysyin, että miksi nyt.
äijä on 22v. ja kaikki kokematta ja näkemättä. Luulis
niitä lapsia saavan kymmenekin vuoden päästä. pystyn suht helposti olemaan ilman lapsia, ketään mielestäni ei ole sen arvoinen, että sitoisi itsensä niihin rutiineihin 18:sta vuodeksi ja menettämään vapautensa....ei edes lapsi. Mutta hyvähän se on, että joku niitä lapsiakin tekee.
Hankala sanoa, olen itse 25v ja en ole saamassa/menemässä töihin moneen vuoteen. Perheen perustamista en ajattele vielä ollenkaan, saisi nyt ensiksi seurustelukumppanin. Sitten päälle 30v voi alkaa suunnittelemaan perhettä(ehkä?). Tulee orpo olo kun katsoo opiskelukavereitaan, monet on seurustellut vuosia, jotkut saaneet lapsiakin.
vaikka mitä. Naapurini oli tänä kesänä häissä, missä morsian oli 75v;) Minäkin tunnen itseni nuoreksi ja olen 43v.
Itse elän hyvin pitkälti samalla tavalla kun pikkulapsena. Elän vain itselleni ja teen mahdollisimman paljon sellaisia asioita, mistä pidän. En ole nyt ollut töissä vähään aikaan, tosin tarkotus olisi taas lähiaikoina siirtyä takaisin työelämään omalle alalleni. Opiskelut jatkunee vielä muutaman vuoden. Töitä en kuitenkaan pidä mitenkään "aikuisen" elämänä. Lähinnä työ tuo tiettyä rytmiä ja ryhtiä elämään ja mahdollistaa kaikkien kivojen lelujen ostamisen (nörttinä ostan vain elektroniikkaa). =)
Mitään turhia ihmissuhteita en ole koskaan harrastanut. Mulla on aina ollut tasan 1 hyvä kaveri, mikä riittääkin mainiosti. En ole peruskoulun jälkeen viettänyt aikaani kertaakaan minkään kaveriporukan kanssa. Naisten kanssa en ole koskaan ollut missään tekemisissä, enkä usko että tulen olemaan jatkossakaan, ellei jotain todella outoa tapahdu.
Tiedän myös suunnilleen ikäisiäni ihmisiä, jotka on jo vakiintuneet. Suurin osa tuttavistani seurustelee yms, tosin tunnen myös useita nörttejä ja heillä ei ole mitään kokemuksia naisista. Nörtin elämä on sikäli siis helpompaa, koska yleensä kukaan ei pahemmin ihmettele, jos nörtti on ikisinkku. Mielestäni seurustelu, perheen perustaminen on kaikki suurta vitsiä. En edes oikeen tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Mielestäni kaikki pariutumiseen liittyvä toiminta on säälittävää ja vähintäänkin huvittavaa. En käsitä, miksi joku mies tuhlaa aikaansa naisiin ja päinvastoin, mutta ilmeisesti nörtin ajatusmaailma poikkeaa merkittävästi taviksista.
"Mielestäni seurustelu, perheen perustaminen on kaikki suurta vitsiä. En edes oikeen tiedä, miten siihen pitäisi suhtautua. Mielestäni kaikki pariutumiseen liittyvä toiminta on säälittävää ja vähintäänkin huvittavaa. En käsitä, miksi joku mies tuhlaa aikaansa naisiin ja päinvastoin, mutta ilmeisesti nörtin ajatusmaailma poikkeaa merkittävästi taviksista."
Miten pariutumiseen liittyvä toiminta voi olla säälittävää? Sinun sinkkuilusi on ehkä säälittävää mutta ei pariutuminen. Tosin mikä minä olen sanomaan, kukin taplaa tyylillään.
Sano tuo sama kun olet kuolinvuoteella kun ei ole ketään joka muistaisi sinut. Voi vähän viduddaa.
Mitäs hienoa siinä on, että sukulaiset joutuvat suremaan jonkun kuolemaa... Vierestä olen seurannut kun perheenjäsenet itkevät ja surkuttelevat... parempihan se on ettei kenenkään tarvitse surra itseä, kun aika ajaa ohitse...
Okei no ihan miten vaan mutta et nyt varmaan käsittänyt pointtia. Miltä sinusta tuntuu kun kukaan ei käy katsomassa sinua vanhainkodissa, vai ajattelitko tipahtaa jo viisissä kymmenissä. Kaihkoisena katsot muita ukkeja ja mummoja joilla käy sukulaisia tervehtimässä.
se, Että sä et ilmeisesti kestä jonkun ihmisen suoraa mielipidettä....ja toi jätkä ei edes tainnut yleistää mitään asiaa, kertoi vain mielipiteensä ja jollain räjähtää pää.
Höpöhöpö. En vain ymmärtänyt että miksi pariutuminen on juuri säälittävää? Ehkä joku toinen sananmuoto mutta säälittävää?
Ja sitä paitsi kärjistit ihan suotta minun viestin, ota rauhallisesti.
Musta tuntuu, että hyvin monilla melko nuorena "asettuneilla" asiat on mennyt suunnittelematta. On tullut lasta -> on ilmennyt tarvetta rauhalliseen ja tilavaan kotiin -> tarttis autoa -> velkaa pitäis ottaa, että saa ton kaiken -> pakko tyytyä tähän kaikkeen (tottakai sitä voi olla hyvin onnellinenkin!)
Siinä ohessa se kai kasvaa omakin asenne siihen asettuneen suuntaan.
Mun mielestä on aika vaikeaa vetää nykySuomessa rajaa siihen, milloin pitäis olla perhe yms. Ennen oli ehkä toista, mutta nyt on nyt.
Ikää on itselläkin 23 ja perheet ym. kaukaisessa tulevaisuudessa. Ehkä moni ei kasva myöskään nykySuomessa aikuiseksi tässä mielessä kovinkaan nuorena.
vaan tuohon ihan alkuperäiseen.
Henkilökohtaisesti 25 alkaa olla jo raja jolloin pitäisi ainakin olla tyttökaveri jonka kanssa voisi harkita vakavissaan perheen perustamista.
Siitä eteenpäin naimisiin ja kolme kakaraa.
Jos minulla menee yli tuon 25n niin menetän uskoni itseen.
"Ei sitä uskoisi että on jo 21-vuotias!"
Mutta mutta.. itse opiskelun alkuvaiheessa olevana ja naisten suhteen absoluuttisen kokemattomana minusta tuntuu lähestulkoon kornilta miten parikolme vuotta vanhemmatkin ihmiset spekuloivat, että "kyllä sitä varmaan jo pitäisi asettua.."; mitä helvettiä tämä "asettuminen" edes tarkoittaa? "Rakennan elämääni" kyllä kaiken aikaa, mutta eiköhän ainoa todella "asettava" teko ole lasten hankkiminen(tai tämän ainakin pitäisi asettaa ihmiset) ja se nyt on vihoviimeinen asia, josta jaksan ottaa stressiä; vanhempani hankkivat minut ollessaan kolmekymppisiä.
Mikä minua sitten tällä hetkellä stressaa? -Eräistä ikäistäni nörttiä siteeraten: "Minusta tuntuu, että kävelen Kuun tai Marsin pinnalla ennenkuin suutelen tyttöä." Käteenvetojuhtana oleminen kyllästyttää.
Jokainen elää elämänsä niinkuin itse haluaa, tai pyrkii ainakin elämään. Jos toiset on jo naimisissa niin entä sitten? Eihän kaikki ihmiset mene koskaan naimisiin tai edes saa lapsia. Eikun menovaihde päälle ja baanalle! Jätä ne pariskunnat nyhjäämään keskenänsä ja mene itse pitämään hauskaa. Voi olla että muutaman vuoden päästä nämä pariskunnatkin alkaa miettiä, että "ainiin olinko joskus nuori? Niinjoo se nuoruus meni siinä talon rakentamisessa ja velan hankkimisessa" :)
Milloin "vanha" ? Jos minulta kysytään niin ei milloinkaan. Olen 35 v. Minulla on sinkku kavereita, naimisissa olevia joillakin on lapsia. Itse seurustelen, ei lapsia enkä ole kihloissa. Ja on aikaa tehdä mitä itseäni huvittaa ja mennä mihin haluan. Telkasta tais muistaakseni tulla joku aika sitten juuri ohjelma jossa puhuttiin että nykyään nuorten keskuudessa on muotia mennä naimisiin. On hienoa olevinaan kun on sormus sormessa. Eikun mahdollisimman nopeasti naimisiin ja talo ja lapsia vaikkei olisi siihen itse välttämättä vielä "valmis". "Mutta kun kaikki muutkin tekee niin, munkin täytyy sit" oli erään haastateltavan kommentti. Ja eikö tuosta aika selvästi paista läpi että ei oikein huvittaisi kuitenkaan, "munkin täytyy".