Hei kaikki särkyneet sydämet.
Tulin tänne teille kertomaan, että särkyneestä sydämestä voi tehdä ehjän -se vaatii aikaa, kyyneeleitä, raivonpuuskia ja sydämen korjaajan, kun aika on valmis.
Erosin ensi rakkaudestani viime keväänä, jotkut ehkä muistavat kirjoitukseni täällä... Ei ollut pahempaa tunnetta, koko maailmani alkoi pyöriä väärään suuntaan. En uskonut että mikään aika ei minua voisi parantaa, en vain uskonut koskaan olevani ehjä enää. En jaksanut välittää, en uskonut että koskaan voin löytää hänen vertaistaan.. Pelkäsin kuluneeni ihan loppuun, eihän ensi rakkauttakaan tule kuin sen ensimmäisen kerran...
Mutta nyt olen tavannut uuden miehen. Olin usean viikon lomalla täällä Suomessa ja tapasin hellän ja huomaavaisen, mutta aika ilkikurisen, hieman vanhemman miehen. Ensimmäistä kertaa en ajatellut exääni, en ainakaan kaiholla. Syvällä tuntuva kaipuu on alkanut häviämään.
Vieläkään tämä entiseni ei ole minulle yhdentekevä henkilö. Aina hänen tekstiviestinsä säväyttävät ja tekee pahaa kun hänet näkee toisen kanssa... Mutta vain hetkisen ja joka kerta kipu lievenee hieman... Nyt en ole itkenyt hänen takiaan melkein 2 kuukauteen!
Särkynyt sydän on raskas taakka kantaa.. En koskaan haluaisi satuttaa ketään, kuten minua on satutettu, mutta joskus on pakko satuttaa. Ymmärrän sen.
Tukeutukaa kaikkiin kliseisiltä tuntuviin lausahduksiin kuten aika aikaa kutakin tai aika parantaa haavat... Ne osottautuvat lopulta todeksi!
Jaksamista teille kaikille!
ps. Vielä sen verran tästä "uudesta miehestä" että hän jäi sinne lomapaikkaan, olemme pitäneet yhteyttä ja ikävöin häntä paljon, ajattelen häntä koko ajan. Tiedän, että meistä ei koskaan tule mitään välimatkan takia, mutta tämä ihastumisen tunne pitkän surun jälkeen on ihana...
Tulin tänne teille kertomaan, että särkyneestä sydämestä voi tehdä ehjän -se vaatii aikaa, kyyneeleitä, raivonpuuskia ja sydämen korjaajan, kun aika on valmis.
Erosin ensi rakkaudestani viime keväänä, jotkut ehkä muistavat kirjoitukseni täällä... Ei ollut pahempaa tunnetta, koko maailmani alkoi pyöriä väärään suuntaan. En uskonut että mikään aika ei minua voisi parantaa, en vain uskonut koskaan olevani ehjä enää. En jaksanut välittää, en uskonut että koskaan voin löytää hänen vertaistaan.. Pelkäsin kuluneeni ihan loppuun, eihän ensi rakkauttakaan tule kuin sen ensimmäisen kerran...
Mutta nyt olen tavannut uuden miehen. Olin usean viikon lomalla täällä Suomessa ja tapasin hellän ja huomaavaisen, mutta aika ilkikurisen, hieman vanhemman miehen. Ensimmäistä kertaa en ajatellut exääni, en ainakaan kaiholla. Syvällä tuntuva kaipuu on alkanut häviämään.
Vieläkään tämä entiseni ei ole minulle yhdentekevä henkilö. Aina hänen tekstiviestinsä säväyttävät ja tekee pahaa kun hänet näkee toisen kanssa... Mutta vain hetkisen ja joka kerta kipu lievenee hieman... Nyt en ole itkenyt hänen takiaan melkein 2 kuukauteen!
Särkynyt sydän on raskas taakka kantaa.. En koskaan haluaisi satuttaa ketään, kuten minua on satutettu, mutta joskus on pakko satuttaa. Ymmärrän sen.
Tukeutukaa kaikkiin kliseisiltä tuntuviin lausahduksiin kuten aika aikaa kutakin tai aika parantaa haavat... Ne osottautuvat lopulta todeksi!
Jaksamista teille kaikille!
ps. Vielä sen verran tästä "uudesta miehestä" että hän jäi sinne lomapaikkaan, olemme pitäneet yhteyttä ja ikävöin häntä paljon, ajattelen häntä koko ajan. Tiedän, että meistä ei koskaan tule mitään välimatkan takia, mutta tämä ihastumisen tunne pitkän surun jälkeen on ihana...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitääpä sitten kertoa että oli ensi-rakkaus, se päättyi, sattui, ja aikaa kului vuosia ennenkun pääsin siitä yli. Löysin toisen rakkauden, hän satutti minua vielä pahemmin.
Ei se auta että toisen löytää kun sama asia tapahtuu kerta kerran jälkeen, ja nyt olen taas samassa tilanteessa, paitsi että tuntuu kun olisi vielä pahempi tällä kertaa!
Ei mitään selvyyttä, suuntaan taikka toiseen, ei minne paikkaa minne mennä, ei kotia missä asua, eikä mitään!
(minun tarinakin löytyy tuolta, ei sitä ensimmäistä, mutta toista)
Niin, se on uskomaton tunne, kun huomaa että tästähän selviää vielä! Itselläni erosta 2 vuotta ja olo on hyvä. Nykyään ajattelen edellisen suhteen hyvänä kokemuksena, mutten kaipaa hitustakaan paluuta vanhaan. Uutta suhdetta ei ole, mutta eräs sydämenkorjaaja on ollut vierelläni. Tiedän, ettei vanhassa suhteessa kaikki ollut kunnossa, ja olen onnellinen, että minut jätettiin, koska itse en vikoja nähnyt. Itkua ei ole tullut kuukausiin. Ainut mikä välillä tuntuu sydämessä, on se, että kun muistaa sen tuskan ja kärsimyksen minkä kävi läpi. Kun lukee vanhoja kirjoituksia, ja päiväkirjamerkintöjä, niin tulee suru puseroon, kun muistaa miten helvetin huonossa kunnossa sitä on ollut.
KYLLÄ SIITÄ SELVIÄÄ. SE VAAN MENEE NIIN! :)
Toivon _kaikille_ särkyneille jaksamisia.. taistelkaa!