Kertokaa seuraavien lauseiden jälkeen mikä minussa on vikana, haluaisin puolueetonta
kannanottoa asiaan...
Olen kohta 40 v. lapseton nainen. Rakkaussuhteita minulla on ollut 3, 1. päättyi 7 vuoden jälkeen kun mies halusi aloittaa uuden elämän. Tämän ymmärrän koska olimme niin nuoria kun aloimme seurustella. Seuraava suhde josta seurauksena oli avioliitto kesti 8 v. Tällä kertaa minä jätin mieheni hänen alkoholisminsa takia ja siksi koska halusin lapsen ja hän taas ei. Tämän jälkeen n. 7 v. sitten tapasin taas miehen jolla oli lapsia aikaisemmasta liitostaan. Mies asui toisella paikkakunnalla...n. 3 vuoden viikonloppu-tapaamisten jälkeen päätimme muuttaa yhteen. Irtisanoin itseni vakituisesta työpaikastani ja laitoin asuntoni myyntiin. Ja sitten ostimme asunnon täältä uudelta paikkakunnalta jonne myös nykyisen mieheni lapsi muutti kanssamme. Muutama vuosi takaperin otin keskustelun aiheeksi lapsen hankinnnan, johon minut tyrmättiin täysin. Mies ei halua lapsia, koska hänellä niitä on...joten jouduin tälläkin kertaa hyväksymään mieheni päätöksen koska en halua lapsia väkisin tehdä. Sen täytyy olla molemminpuolinen päätös.
Hoidan asiat kotona, siivoan ja laitan ruokaa jokainen päivä. Oma yritykseni menestyy kivasti tässä ohella ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Seksi sujuu, vaikkakin minä olen useimmin nykyään se aloitteen tekijä. Suukottelen ja halaan paljon...olen hyvin empaattinen ja kiltti ihminen ja mieheni taas on aivan päinvastainen luonne.
Emme riitele kuin muutaman kerran vuodessa ja yleensä minä olen se joka aloittaa riidan. Mieheni lapsen kanssa tulemme todella hyvin toimeen, ei ongelmia tällä saralla. En uskalla sanoa miehelleni mitään pahaa koska hän ei kestä mitään "nalkutusta", joten olen todennut että parempi olla hiljaa...
Kaiken siis pitäisi olla hyvin, mutta miksi minulla on näin huono olla? Olen pohtinut että miksi minä teen kaiken ja kenelle minä näitä asioita teen? Itse en saa mitään, kukaan ei koskaan ehdota minulle lähtöä vaikka ulos syömään tai jotain muuta pientä. En ole vaativainen, pidän itsestäni huolta. Olen ulkopuolisten silmissä hyvin nätti nainen ja sitä mieltä kyllä olen itsekin. Onko minulla joku 7 vuoden kriisi vai käytetäänkö minua vain hyväksi...pitäisikö minun taas puhaltaa peli poikki.
Kertokaa mikä minussa on vikana?
kannanottoa asiaan...
Olen kohta 40 v. lapseton nainen. Rakkaussuhteita minulla on ollut 3, 1. päättyi 7 vuoden jälkeen kun mies halusi aloittaa uuden elämän. Tämän ymmärrän koska olimme niin nuoria kun aloimme seurustella. Seuraava suhde josta seurauksena oli avioliitto kesti 8 v. Tällä kertaa minä jätin mieheni hänen alkoholisminsa takia ja siksi koska halusin lapsen ja hän taas ei. Tämän jälkeen n. 7 v. sitten tapasin taas miehen jolla oli lapsia aikaisemmasta liitostaan. Mies asui toisella paikkakunnalla...n. 3 vuoden viikonloppu-tapaamisten jälkeen päätimme muuttaa yhteen. Irtisanoin itseni vakituisesta työpaikastani ja laitoin asuntoni myyntiin. Ja sitten ostimme asunnon täältä uudelta paikkakunnalta jonne myös nykyisen mieheni lapsi muutti kanssamme. Muutama vuosi takaperin otin keskustelun aiheeksi lapsen hankinnnan, johon minut tyrmättiin täysin. Mies ei halua lapsia, koska hänellä niitä on...joten jouduin tälläkin kertaa hyväksymään mieheni päätöksen koska en halua lapsia väkisin tehdä. Sen täytyy olla molemminpuolinen päätös.
Hoidan asiat kotona, siivoan ja laitan ruokaa jokainen päivä. Oma yritykseni menestyy kivasti tässä ohella ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Seksi sujuu, vaikkakin minä olen useimmin nykyään se aloitteen tekijä. Suukottelen ja halaan paljon...olen hyvin empaattinen ja kiltti ihminen ja mieheni taas on aivan päinvastainen luonne.
Emme riitele kuin muutaman kerran vuodessa ja yleensä minä olen se joka aloittaa riidan. Mieheni lapsen kanssa tulemme todella hyvin toimeen, ei ongelmia tällä saralla. En uskalla sanoa miehelleni mitään pahaa koska hän ei kestä mitään "nalkutusta", joten olen todennut että parempi olla hiljaa...
Kaiken siis pitäisi olla hyvin, mutta miksi minulla on näin huono olla? Olen pohtinut että miksi minä teen kaiken ja kenelle minä näitä asioita teen? Itse en saa mitään, kukaan ei koskaan ehdota minulle lähtöä vaikka ulos syömään tai jotain muuta pientä. En ole vaativainen, pidän itsestäni huolta. Olen ulkopuolisten silmissä hyvin nätti nainen ja sitä mieltä kyllä olen itsekin. Onko minulla joku 7 vuoden kriisi vai käytetäänkö minua vain hyväksi...pitäisikö minun taas puhaltaa peli poikki.
Kertokaa mikä minussa on vikana?
Vastaukset 2
Vanhimmat
suhde jonkun toisen kanssa ja tee heti selväksi, että haluat lapsia jne. Älä alistu!
Tai sitten näytät tämän viestisi miehellesi. Aseta ehdot. Kyse on sinusta ja sinun elämästäsi. Mielestäni tuossa iässä on jo siinä kynnyksellä, että on pakko tehdä valinta suuntaan tai toiseen. Muutoin on myöhäistä.
...olisiko aika lyödä kuviot uusiksi. Tiedän sellaisenkin tapauksen, jossa parisuhteessa ei hankittu lapsia, nimenomaan miehen toivomuksesta. Aviolittoa kesti useita vuosia, kunnes viisikymppisinä mies halusi erota. Uusi kaksikymmentä vuotta nuorempi onni oli jo katsastettuna – ja raskaana. 50-vuotias vaimo jäi yksin, ja ilman lapsia.