Doping-Tompuri

Miten miehen käynee kisoissa ?
91276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sitä voisi vedellä useampikin päin näköä siihen malliin että ei kelpaa edes paralympailaisiin. Oli sen verran ylimielinen A-studiossa.

Äänestä

huonosti, ensimmäinen käry näissä kisoissa todennaköisesti. Tompuri ei ollut kovin vakuuttava äskeisessä A-studion haastattelussa. Kysyttäessä tunteeko hän ex-valmentajansa vastasi että "ollaan me joskus soiteltu"... lisäksi haastattelun lopussa toimittajan sanoessa "kiitos", Tompuri vastasi "aivan" (ollen silminnähden äreänä). Ei hyvältä näytä.

Äänestä

Joo, porttila kertoo mtv3:sen tekstitv:ssä että tarkentuneet testit aiheuttavat ehkä doping pommin kisoissa. No se tuttu maahan siellä näyttää taas olevan ekana kiinni jääneenä, jo hyvissä ajoin ennen kisojen alkua. Tolloja näköjään tässä maassa riittää. Vai onko täkäläiset viranomaiset niin perkeleen virkaintoisia? Pysyisivät kisojen ajan sen föönin kanssa pusikossa.

Äänestä

Varmaankin loukkaantuu just ennen karsintaa. Nilkka tai pikkurillin kynsi...

Äänestä
  • Kyllä puhui niin sekavia, että voi sanoa äijän koko uralle goodbye. Tiisanojan Viltsun vois vetäistä samaan soppaan mukaan.. Ehkä ei kuitenkaan testeissä kärähdä, mutta toivottavasti. Samoin kuin kaikki muutkin käyttäjät. Pöyhönen?

    Äänestä

  • Tompurilta katkee huommenna aamun harjoituksissa toinen sauva:) Kyllä ne on perkele sitten hölmöjä! Eikö ne uskoneet mitä Lahdessa tapahtui.

    Äänestä

  • Tompuri kirjoitti:

    Kyllä puhui niin sekavia, että voi sanoa äijän koko uralle goodbye. Tiisanojan Viltsun vois vetäistä samaan soppaan mukaan.. Ehkä ei kuitenkaan testeissä kärähdä, mutta toivottavasti. Samoin kuin kaikki muutkin käyttäjät. Pöyhönen?

    USA:n mörssärit työntelevät kuulaa aivan omille luvuilleen. Christian Cantwell esimerkiksi punnertaa penkistä 280 kg! Joukkuekaverinsa lienevät yhtä vahvoja. Ihme on, mikäli USA:n joukkue ei tule kokemaan dopingkäryjä alkavissa kisoissa. Kannattaa lukea Maikkarin sivulta Jari Porttilan ennustukset ja kommentit. Niissä on asiantuntemusta ja realismia.

    Äänestä

  • Harju kirjoitti:

    USA:n mörssärit työntelevät kuulaa aivan omille luvuilleen. Christian Cantwell esimerkiksi punnertaa penkistä 280 kg! Joukkuekaverinsa lienevät yhtä vahvoja. Ihme on, mikäli USA:n joukkue ei tule kokemaan dopingkäryjä alkavissa kisoissa. Kannattaa lukea Maikkarin sivulta Jari Porttilan ennustukset ja kommentit. Niissä on asiantuntemusta ja realismia.

    ite dopingii ei se mittään tiedä-.

    Äänestä

Jäikö Timo Tompuri tai Ville Tiisanoja kiinni dopingin KÄYTÖSTÄ? Muistaakseni kyseessä oli vuokra-auto, jossa oli dopingaineita. Luulisin, että Tompurilta on muutaman kerran uran aikana otettu pissaa purkkiin, eikä käryä ole käynyt. Sama koskee Tiisanojaa.

Helpompihan se olisi uskoa Tero Pitkämäen tai Tommi Evilän käyttävän aineita, kun ovat parantaneet tuloksiaan. Tompurin parhaat heitot ova jo neljän vuoden takaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


puhdas kirjoitti:

Miten miehen käynee kisoissa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu