Heti alkuun sanon,että minusta olisi rehellisesti mukavaa jos ihminen voisi muuttua eikä toteamus "kerran pettää,aina pettää" olisi totta.Kun itse aloitin keväällä seurustelemaan erään mitä ihanimman miehen kanssa ja se oli ensimmäinen tasapainoinen,järkevä ja siis terve suhde mitä minulla on koskaan ollut.Päätin ettei tällaisessa suhteessa pidä edes tulla syytä pettämiseen.Itse en hyväksyisi että minua petetään,olen mustasukkainen ja uskon että rakastamaa ihmistä ei vain VOI pettää.Mutta,3kuukauden jälkeen suutelin ensimmäistä kertaa toista..se oli niin mitätön juttu että tuntui siksi pahalta.(siinä vaiheessa oli suhteellisen pitkä riita meneillään oman miehen kanssa).Ei se kuitenkaan oikeuta.Pian tuli toinen kerta aika hyvän pakkauksen(ulkoisesti)kanssa ja hän olisi halunnut enemmän,kieltäydyin ja olin vastahakoinen.Tuntui pahalta jälleen koska se ei kuitenkaan ollut sitä mitä halusin.
Heti tämän jälkeen,entinen ihastus ja jonka kanssa ollut monesti säätöä tuli tekemään taas juttua baarissa kuten monesti muulloin.Tämän kanssa menin loppuun saakka.Tunsin itseni tuolloin sekä fyysisesti että henkisesti turtaksi.Muut ihmiset saivat minut ajattelemaan että minun täytyisi kertoa omalle miehelleni ja tunsin itseni maailman alhaisimmaksi olennoksi.En saanut tästä pettämisestä mitään irti.Eli miksi pettää?Selvästi joku epäkypsä häiriö joka pilaa sisältäpäin jokaisen suhteen.
Rohkeus ei riittänyt kertomaan.En halunnut missään nimessä loukata häntä ja tulla pahassa tapauksessa jätetyksi.Nyt hän elää täydessä tietämättömyydessä ja niin typerältä kuin kuulostaa,meillä on suhde nyt kuitenkin erittäin hyvä.Siis meidän kahden välillä,kun unohdetaan pimeä puoleni.Kaikki on hyvin ja en voisi kuvitellakaan kertovani,vaan oikeasti haluan olla hänen kanssaan ja vielä pitkään.Usko itseen on kyllä kiitettävästi kadonnut.
Heti tämän jälkeen,entinen ihastus ja jonka kanssa ollut monesti säätöä tuli tekemään taas juttua baarissa kuten monesti muulloin.Tämän kanssa menin loppuun saakka.Tunsin itseni tuolloin sekä fyysisesti että henkisesti turtaksi.Muut ihmiset saivat minut ajattelemaan että minun täytyisi kertoa omalle miehelleni ja tunsin itseni maailman alhaisimmaksi olennoksi.En saanut tästä pettämisestä mitään irti.Eli miksi pettää?Selvästi joku epäkypsä häiriö joka pilaa sisältäpäin jokaisen suhteen.
Rohkeus ei riittänyt kertomaan.En halunnut missään nimessä loukata häntä ja tulla pahassa tapauksessa jätetyksi.Nyt hän elää täydessä tietämättömyydessä ja niin typerältä kuin kuulostaa,meillä on suhde nyt kuitenkin erittäin hyvä.Siis meidän kahden välillä,kun unohdetaan pimeä puoleni.Kaikki on hyvin ja en voisi kuvitellakaan kertovani,vaan oikeasti haluan olla hänen kanssaan ja vielä pitkään.Usko itseen on kyllä kiitettävästi kadonnut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olemme siis lähellä puolta vuotta tämän mieheni kanssa.Suhteeni ovat olleen mitä kummalisimpia ja epäonnistuneempia aiemmin että tämänkin aika on minulle jo kiitettävän pitkä ja haluan kuitenkin että paljon olisi edessä.Tiedän vain ettei mieheni voisi kuvitellakkaan mitä kaikkea on tapahtunut joten ei sitä välttämättä siis koskaan tiedä onko tullut petetyksi.Minustakin olisi kamalaa ajatella jos itselleni tehtäisiin näin,sitä kun haluaa uskoa aina parasta.
Jos noin suhteen alussa olet mennyt pettämään niin päästä se ukko takas vapaille markkinoille. Keksitkö yhtään hyvää syytä miksi SINÄ olisit hänelle hyvä? Miksi hänen pitäisi SINUA kunnioittaa ja RAKASTAA? En uskokaan että hän sitä voisi kuvitella, mutta ehkä se tulee hänen tietoonsa vuoden päästä, entä sitten? Hohhoija... eiköhän se sinustakin jotaki kerro että et ikinä saa suhdetta toimimaan ku pitää kahden LINDAsiiderin jälkeen olla haarat levällään baarissa.
Olipa aika mustavalkoinen ja jyrkkä viesti, kun et tunne kyseistä henkilöä ollenkaan!
Kenenpä elämä tässä etenisi nyt niin ihanteiden mukaisesti. Uskon, että jokainen tekee joskus elämässään jotakin, mikä ei kestä päivänvaloa.
Olen itse ollut nykyisessä suhteessa viisi ja puoli vuotta, joista kaksi vuotta naimisissa. Olimme seurustelleet vajaan vuoden, kun sorruin seksiin entisen ihastukseni kanssa. Kokemus ei ollut mitenkään mieltä ylentävä. Jätin kertomatta, koska en halunnut keventää omaatuntoani toisen kustannuksella enkä ajatellut tehdä moista uudelleen.
Toisin kuitenkin kävi. Olin uskoutunut asiasta eräälle "ystävälle", joka sanoi minulle, että älä tunnusta missään tapauksessa. Riitaannuin kuitenkin ko. henkilön kanssa aivan muista syistä, ja reilut vuosi pettämisen jälkeen hän meni kertomaan asiasta miehelleni. Suhteemme kesti ihmeen kaupalla, vaikka mieheni sai asian selville mitä loukkaavimmalla tavalla. Ilman mieheni itsetuntoa sekä halua yrittää uudelleen emme olisi onnistuneet.
Kun puhuit 'muista ihmisistä', neuvon sinua pitämään varasi heidän suhteensa. Jos olet päättänyt olla kertomatta miehellesi tapahtuneesta, sinun ei ole reilua puhua kuutamokeikasta muillekaan. Kokemuksesta tiedän, että uskoutuminen helpottaa, mutta se on tuhoinen tie. Harvoin ystäviinsä voi luottaa täydellisesti.
Oma avioliittoni on jatkunut, vaikka vilkkaana ja sosiaalisena ihmisenä ihastun ja tutustun helposti muihin ihmisiin. Hairahduksesta oppineena olen tajunnut, että aikuinen ihminen osaa erottaa tunteet ja teot toisistaan. Pettämistä en siis enää ole valmis harrastamaan. Vaikka liittomme ei ole mennyt minun osaltani täydellisesti, luulen, että meillä on paljon hyviä vuosia edessä.
Toivotan joka tapauksessa hyvää jatkoa suhteellenne. Uskon, että et tule pettämään toista kertaa, jos tahdot itse niin.
Uskon, että moni perhe hajoaa ja ihmissuhteissa tulee pettymyksiä, kun ihmiset uskovat naiivisti, että "rakastamaa ihmistä ei vain VOI pettää".
Elän itse avioliitossa, ja suhteemme on kestänyt jo pitkään. Harva rakastuneena ajattelee, että minäkin voin kiinnostua vuosien jälkeen toisesta miehestä tai naisesta. Fakta on, että kun kakkavaippoja vaihdellaan, keräyspaperipino kasvaa, miehen kalsarit lojuvat lattialla ja kiireessä seksiä ei olla muistettu harrastaa viikkoihin, niin ruoho aidan toisella puolella voi alkaa vihertää. Se on mielestäni jo pelkkää biologiaa.
Tahtoo siis sanoa, että mielestäni jokaisen täytyisi tunnistaa sisällään erehtyväinen ihminen. Uskon, että monta turhaa avioeroa on tapahtunut, kun toinen puolisoista on höyrähtänyt satunnaiseen ihastukseen: "...tämä on nyt sitä todellista rakkautta, sillä enhän mä ole sellainen joka muita katselee..."
Kannattaa siis pohtia muitakin motiiveja uskollisuudelle, kuin että se on vain niin väärin ja yleisesti paheksuttua.
Itse en ole 7 yhteisen vuoden aikana pettänyt eikä ole ollut lähelläkään, mutta mutta...jokainen ihminen tekee virheitä ja jokainen varmaan toivoo edes yhdenkerran "anteeksiantoa". Helppoa se anteeksi antaminen ei takulla ole ja unohtaminen vielä vaikeampaa. Jos odottaa jotain täydellistä suhdetta, niin takulla saa elämänsä vaihtaa kumppania. Uusissa tutkimuksissakin kerta kävi ilmi, että yli puolet ihmisistä pettää, niin aika monta kokelasta siinä saa katsastaa. Jos kymmenen kaksikymmentä vuotta on muuten mennyt monin tavoin hyvin miksi vaihtaa puolisoa?? Se seuraava saattaa tehdä sen, entäs ne seuravat sitten!? Eikä se puolison vaihtaminen tarkoita, että suhde olisi jotenkin parempi kuin edellinen. Vika vaihtuu toiseen paikkaan tai jopa ongelmat pahenee eikä tulla niin hyvin juttuun kun sen "alkuperäisen "pettäjän kanssa. En hae oikeutusta pettämiseen, mutta jos itse joskus hairahtuisin miestäni pettämään toivon sydämmeni pohjasta, että ei silti jätä minua. Kamalaa jos ihminen on, niin julma ettei toinen voi yhtä virhettä tehdä, kun jo ero tulee. Toki onhan silläkin eroa onko joku yhdenyön tuntematon pano, kuin joku vakiohoito pitkänajan takaa, pahimmassa tapauksessa joku tuttu tai työkaveri, silloin kyllä panisi miettimään onko mitään syytä jatkaa, kun toinen selvästi ei edes kadu ja jatkaa vaan tekosiaan.
En ole syntynyt ruusu suussa enkä ole naivi, entisen poikaystäväni taholta olen monesti tullut petetyksi joten tiedän tunteen!