Miks rakkaus kuolee parisuhteessa? Vaikka tekis kaikkensa sen eteen, niin romantiikkaa ei ole enää. Jo kahden yhdessäolovuoden jälkeen toisen tunteet hiipuu kämppäkaverin tasolle. Pitäis molempien helliä ja vaalia suhdetta, kun kerran sellainen on aloitettu ja joskus sentään rakastettu. JA, MIEHET, SEKSI KUNNIAAN!!!!!!!!!
Tahtoo vielä rakastaa
:o(
9728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
rakas surunaama.
sellaista se on pitkässä suhteessa. rakkaus muuttu ja muuntuu, ei alkuhuuma eli rakastuminen (jota jatkuvasta meidän yhteiskunnassamme erehdytään kutsumaan rakkaudeksi - siitä seuraa vain tyytymättömyyttä ja mielipahaa ja väärinkäsityksiä!) kestä juuri tuota paria vuotta pidempään. Siitä vasta alkaa OIKEA rakkaus, ja sen savuttamiseksi pitää tehdä todella työtä! rakkaus on enemmän tahtoa ja vähemmän tunteiden paloa kuin uskotkaan. teepä tällainen testi.
Elät vaikka pari päivää kuvitellen koko ajan ettei tämä puoliskosi ole paikalla. Kuvittele, että heräät yksin, syöt yksin, olet illalla yksin kotona. Miltä tuntuu? Jos vihloo sisältä, se antaa viitettä että todella välität toisesta. sitten vain alatte rakentaa yhteistä elämää. siihen ei ole insta-neuvoa. päätä olla hänen kanssaan, päätä saavuttaa jotain oikein hienoa ja kestävää, syvää välittämistä (eikä vain ihastuksen nipistyksiä vatsan pohjalla).
Sinäkin voit muuten ostaa kukkia ja suklaata. Käykää ulkona syömässä ja elokuvissa kahdestaan. käykää yökävelyillä (nyt kun tämä ihana lämmin kesä on saapunut vihdoin) tai yöuinnilla, siis ei ainoastaan toikkaroida baarista kotiin... jne. Hierokaa toisianne. Nauttikaa siitä että olette saavuttaneet jonkun ihmisen kanssa niin välittömän yhdessäolon että voi koskettaa toista varomatta, ihan kuin iho olisi yhteinen. Alkakaa käydä yhdessä suihkussa ja kylvyssä ja peskää toisenne. Laittakaa yhdessä jotain hyvää erikoista ruokaa vähintään klerran viikossa (jos rahat riittävät...) siis jakakaa yksinkertaisia arjen iloja ja olkaa onnellisia että teillä on joku ihana ihminen siinä vieressä jonka kanssa ne jakaa! Alkuhuuma ei koskaan voi korvata pitkän suhteen luottamusta ja läheisyyttä joka tulee siinä mukana (jos suhde siis toimii).
tsemppiä ja halauksia.
...hienosti sanottu.
Kyllä tuo on ihan totta. Ei vaan tule ajatelleeksi miten ihanaa on, kun on toinen vierellä. Mutta silti toivoisin toisenkin parisuhteessa ottavan minut huomioon. Nuo kukat ja lahjat olen kyllä hoitanut. Kosketellut ja hyväillyt toista ja ottanut muutenkin huomioon. Aikaisemmin liitossa olleena huomaan paljon sellaista mitä toinen ei välttämättä ota huomioon. Puhua ei voi - valitettavasti - koska toinen ei halua puhua tunteistaan. Haluaisin vain kovasti olla toista lähempänä, toivottavasti mieheni tunnistaa itsensä tästä.
Olen seurustellut kohta 10 vuotta saman ihanan miehen kanssa enkä luopuisi hänestä koskaan. Rakastumisen tunne ja pitempiaikainen rakkaus ovat mielestäni eriasia, joskus "rakkaus" hiipuu siksi ettei pari todella sovi toisilleen, toinen kyllästyy syystä tai toisesta tai ei tajua että tämä rakastumisen tunne ei kestä loputtomiin. Erottakaa hyvät imiset rakastuminen ja pitempiaikainen rakkaus toisistaamn, tai koittakaa ymmärtää että rakkaus muuttuu ajan kanssa. Pitemmässä suhteessa pitää mielestäni olla rakkauden lisäksi kunnioitusta, arvostusta ja kärsivällisyyttä ja hyväksymistä! Suhdetta täytyy vaalia ja muistaa se että itsekin tekee virheitä, aina vika ei ole toisessa! Näillä luulisi pääsevän pitkälle, ainakin pitemmälle!
joskus vaan käy niin että rakkaus katoaa.
mutta ei aina.
suhteessa pitää olla virikkeitä ja tehä asioita yhdessä, pitää olla kohtuuden rajoissa mustasukkainen.
Jos kummallakin on oma elämä niinkuin ihan kokonaan ja vähän aikaa vaan yhdessä niin ei ihme jos vieraantuu toisesta.
Surullista...niin surullista...
Rakastan omaa kultaani aivan älyttömästi, mutta nyt vuoden yhdessä olon jälkeen en tiedä mikä on mennyt vikaan... Romantiikka ainakin puuttuu...
Tuntuu että hän pitää minua itsestään selvyytenä... Kaikki tuntuu LIIAN arkiselta..
Mutta RAKASTAN HÄNTÄ silti...Ja toivon että kaikki muuttuu vielä paremmaksi..Ehkä emme tunnekkaan toisiamme vielä niin hyvin kuin luulimme?
Tutustukaa miehiinne uudelleen ja uudelleen....
...kun ootte ollu yhdessä 12 vuotta niin kun minä ja mun ukkoni. Yritä siinä monta vuotta selittää että kaipaat yhdessä oloa, hellimistä, halimista ym. ja kun se ei toisen kaaliin mene niin alat sitten pikku hiljaa jo katselemaan uutta kainaloa johon käpertyä. Näin meillä!
Meillä on käynyt ihan päinvastoin. Emme olleet alussakaan "rakkaudenhuumassa", sillä kun 2v. sitten tapasimme, olin syvästi masentunut, enkä kyennyt luottamaan oikein kehenkään. En halunut puhua ongelmistani, vaan suljin sisääni kaiken ja pidin häneen etäisyyttä. Näiden vuosien aikana hän on jaksanut tukea minua, vaikka se ei ole ollut pelkkää huumaa ja hekumaa kuten yleensä vastarakastuneilla, joten olen alkanut luottaa häneen ja suhteemmekin syvenee ja syvenee koko ajan..
Eihän todellinen, "ikuinen rakkaus" mitään jatkuvaa lemmenhuumaa ja vatsankipristelyä ole! Jos kaipaa sellaista loputtomiin, pitää tyytyä lyhyisiin suhteisiin, jotka perustuvat nimenomaan hurmiolle.
Mutta täytyy myöntää, että se syvä luottamus ja ystävyys, mitä mieheeni tunnen, on vähintäänkin yhtä upea tunne kuin olla umpirakastunut. Varsinkin kun tietää, ettei sitä tarvitse menettää, vaan se tosiaan syvenee vuosi vuodelta.
Ei mikään voita sitä tunnetta, kun sinulla on joku johon todella luotat, joku joka ei vaikeinakaan hetkinä ole poistunut rinnaltasi vaikka kaikki muut käänsivät sinulle selkänsä.
Joku, jolle voit kertoa jokaisen ajatuksesi tulematta tuomituksi, jonka kanssa asiat hoituvat keskustelemalla, ei riitelemällä.
...mulla se rakkaus taitaa hiipua ja muuttua ahdustukseksi jo kahden päivän parisuhteen jälkeen...ei todellakaan hauskaa kun itse ei asialle voi mitään..=((