Nyt on vuosi kulunut siitä, kun mies lähti nuoren naisen matkaan. Heille tuli ero puolen vuoden seurustelun jälkeen, eikä minullakaan ole uutta kumppania löytynyt. SIlti elämäni on parempaa kuin aikoihin. Aikani surtuani, tuskastuin itsesääliin ja pistin elämäni uusiksi: ajoin ajokortin, hankin pienen kivan käytetyn auton, jolla nyt muksujen kanssa käydään retkillä. On maailma kummasti laajentunut. Vaihdoin myös työtä, olen nyt parempipalkkaisempi ja tosi innostunut uudesta työstä, pärjään omillani entistä paremmin ja itsetuntokin kummasti kohonnut. Lisäksi hankin uuden urheiluharrastuksen ja sen kautta olen saanut uusia ystäviä. Elämä hymyilee, voin paremmin kuin aikoihin. Enkä kaipaa yhtään sitä ahistavaa arkea ex-mieheni kanssa, jossa olin kotiorja, joka tuskin näki kiireistä miestään mutta sai tehdä kotona kaiken ilman kiitosta tai hellyyttä. Miksi minä en ollut se, joka lähti. Pelkuri olin mutta onneksi ero sitten antoi minulle uuden paremman elämän. Tsemppiä kaikille jätetyille, ottakaa itseänne niskasta kiinni ja pistäkää elämänne uusiksi positiivisella tavalla. Te olette ihania ihmisiä, rakastakaa myös itseänne niin teitä rakastetaan.
Erosta voi selvitä hyvin
ja uusi elämä olla entistä ...
71561
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hyvin tehty! Lisää tällaisia kirjoituksia tänne!
Ero ei välttämättä ole mikään "kuolemantuomio" vaan alku jollekkin upealle: uudelle elämälle!
Juuri näin!
Minäkin löysin aivan uusia voimia itsestäni, sain elämäni kuntoon vaikka välillä lasten kanssa on uuvuttavaa. Kivireen vetäminen kuitenkin loppui ja sain omat voimavarani perheeni käyttöön. Ystävän neuvosta löysin eroseminaarin ja erovanhempien nettiyhteisön (eroperhe.net) ja siellä olen tutustunut moniin upeisiin erovanhempiin - ruikuttamaan ei todellakaan kannata jäädä.
Minä olen eronnut vajaa vuosi sitten. Olin se osapuoli, joka halusi erota. Minullakin menee hyvin nyt. Eroa olin tehnyt useita vuosia ja suurin pelko, miksi en aiemmin uskaltanut lähteä oli se, että kuinka tulen pärjäämään yksin kolmen lapsemme kanssa. Lasteni isä ivaili minua samasta asiasta, että en tule pärjäämään...
Tässä sitä kuitenkin ollaan. Yöunet on saatu takaisin, ahdistus on kadonnut. Arkisista asioista on opittu taas nauttimaan ja olotila on turvallinen. Työpaikka muuttui määräaikaisesta vakituiseksi ja palkkakin samalla nousi. Haluaisin ostaa oman asunnon ja viime aikoina olenkin ahkerasti etsiskelllyt sitä omaa kotia. Ulkoisesti olen muuttunut myös kovasti. Vaikka olen vielä nuori, olen nuortunut muutaman vuoden lisää ja ystävät sanoovat, että olen puhjennut kukkaan.
Entisessä elämässä olin myös se kotiorja, joka oli sidottu kotiin työpäivän päätteeksi. Työssäoloanikin epäiltiin. Yksin sain harvoin lähteä minnekään. Mies alisti minua henkisesti usean vuoden ajan ja turpaankin tuli pariin otteeseen. Kiitosta en mistään saanut, kunnioituksesta puhumattakaan. Jne jne. Entiseen en tosiaankaan haikaile.
Hei, mukavaa lukea, että muutkin ovat alkaneet kukoistaa eron jälkeen. Minulle kävi samoin, vaikka ensimmäinen vuosi eron jälkeen olikin suhteellisen rankkaa aikaa. Tiesin, että selviän yksinkin, mutta en tiennyt sen olevan näin helppoa, kun alun yksinäisyyden tuskasta pääsin. Suhteessa ollessani olin arka kuin mikä - kun hain eroa, sen jälkeen olen rohkaistunut huimasti. Ajatelkaa, ennen en olisi pystynyt työhön jota nyt teen: vaativaa asiakaspalvelutyötä. Jokin vain naksahti - minä uskallan, osaan ja luotan itseeni. Ja kaikki tämä muutos eron jälkeen. Mahtavaa! Vaikka onhan se toki niin, että en minäkään sitä eroa olisi halunnut kokea... Tsemppiä kaikille teille itsenne uudestaan löytäneille ja etenkin niille, joille eron tuska on tuore asia. Kyllä elämä voittaa!
Minä olen kohta 50-vuotias nainen ja olen nyt ollut erossa miehestäni reilun kuukauden. En ole koskaan vielä asunut yksin ja tämä tuntuu tosi rankalta. Onneksi on lapset ja pari lastenlastakin lähellä, joten heidän luonaan voin vierailla. Ystäviä ei juuri ole ja työkin on yksinäistä puurtamista. Olen alkanut jo nyt pelkäämään syksyä, että miten kestän sen pimeyden ja yksinäisyyden, mutta ei kai voi kuin ottaa vastaan mitä annetaan. Voihan sitä tietysti harrastella kaikenlaista, mutta koti on aina niin tyhjä ja hiljainen. Tämä on tosi outoa, en tiedä miten tähän voi ihminen tottua.
kyllä helvettiä kun on pitkään ollut parisuhteessa.Vaihdan järjestystä kodissani kun tuntuu tylsälle ja tuntuu hyvälle kun ei minua kukaan pilkkaa ja aliarvioi koko ajan,eli voin elää vapaasti.Myös lopulta löysin itseni:en olekaan pelokas ja erakko ´vaan iloinen ja sosiaalinen!Olin muuttunut sellaiseksi avioeron jälkeen,mutta kaikki tapahtu hitaasti ja vuoristoradalla olen vieläkin mutta ei niin kauheaa kun eron jälkeen alussa.Mutta ikävältä en ole säästynyt vaikka kuinka yritin olla kova ja jopa tänään tuli mieletön ikäväntunne ja kysymys miksi?Eli ero on rankka juttu kaikesta huolimatta ja olen myös juossu harrastuksissa mutta kyllä se paha olo viimestään illalla tuli ja tulee.Itse kuitenkin valinnan tein lopulta kun en jaksanut väkivaltaa ja se on ex-lle myös hyväksi,uskon näin.Vaikeaa oli tottua viikoloppuihin kun muutin pois ja olin todella yksin!Eli aikaa menee ja kun puhutaan 5v kerhosta ,se pitää kohdallani paikkansa,ei kaikilla mene näin mutta kun kaikki menee uusiksi kotia myöten,nykyajan evakkomatka!
Kiva,että teillä menee hyvin,olette ehkä erilaisia,kuin suurin osa ihmisistä,jolle ero on erittäin raskas kokemus,monelle paljon kovempi,kuin esim. puolison kuolema.
Itsellä erosta 4v,eikä elämässäni ole ollut yhtään päivää eron jälkeen,mikä olisi ollut parempi,kuin ennen eroa huonoin.
Joka hetki ajattelen vieläkin eroa ja ikävä on aivan hirveä,en uskalla edes katsoa exää päin,ettei valtava ikävä taas pukkaisi päälle.
Ihmiset tuntevat asioita,niin ero tavoin,mutta ainakin minua ei teidän kirjoitukset yhtään lohduta.
Minulle ero oli pahempaa kuin kuolema,mutta lapseni takia aion jaksaa,enkä anna periksi.
Yksinolo on kuin helvettiä.
Harrastan paljon ja olen hyvässä työpaikassa ja seuraa saisin,vaikka joka päivä,mutta minua tämä uusi elämä ei kiehdo.Mielestäni ihminen voi rakastua,vain kerran elämässä.