Olen seurustellut kolme kuukautta ihanan 20-vuotiaan miehen kanssa. ongelmana vain on hänen ujoutensa. tai niin olen käsittänyt, että syynä on ujous. minua vaivaa se, että kaikenlaiset rakkaudenosoitukset puuttuvat lähes kokonaan. aikaisemmissa suhteissani mies on suitsuttanut rakkauttaan ja hukuttanut minut hellyyteen, ja tuntuu että tarvitsen sitä, haluan häneltä hirveän paljon enemmän!
mutta minkä verran hellyyden osoituksia on sopivasti? kolmen kuukauden aikana hän on muutaman kerran sanonut jotain sellaista, joka on saanut sydämeni pomppimaan. useimmiten minä sanon hänelle jotain tyylin "sinä oot ihana" ja hän sanoo että "niin sinäkin", ihan kuin velvollisuudesta, mutta tuskin koskaan oma-aloitteisesti!!! minä sanon häntä kullaksi usein, hän ei koskaan. minä rakastan sinua... no sitä odotan varmaan hautaan saakka. vaikka tavallaan tiedän että hän oikeasti rakastaa minua, koska hän on vienyt minut vanhempiensa luo ym. mutta kuinka saisin hänen sydäntään avattua, hänen on niin vaikea näyttää minulle että hän välittää minusta. joskus jopa hänen kaverinsa huomauttavat jotain tyyliin "anna nyt tyttöystävällesi pusu kun se oottaa tossa"
ja kuitenkin meillä on aina tosi mukavaa yhdessä, me juttelemme kaikenlaista ja aina kun olen kysynyt häneltä tykkäätkö minusta, haluatko mua, olenko seksikäs jne, hän on sanonut sen mitä haluankin kuulla. nyt alan kuitenkin kyllästyä siihen että joka sana täytyy kiskoa hohtimin, joten miten saisin asian korjaantumaan, miten ottaa asia puheeksi???
mutta minkä verran hellyyden osoituksia on sopivasti? kolmen kuukauden aikana hän on muutaman kerran sanonut jotain sellaista, joka on saanut sydämeni pomppimaan. useimmiten minä sanon hänelle jotain tyylin "sinä oot ihana" ja hän sanoo että "niin sinäkin", ihan kuin velvollisuudesta, mutta tuskin koskaan oma-aloitteisesti!!! minä sanon häntä kullaksi usein, hän ei koskaan. minä rakastan sinua... no sitä odotan varmaan hautaan saakka. vaikka tavallaan tiedän että hän oikeasti rakastaa minua, koska hän on vienyt minut vanhempiensa luo ym. mutta kuinka saisin hänen sydäntään avattua, hänen on niin vaikea näyttää minulle että hän välittää minusta. joskus jopa hänen kaverinsa huomauttavat jotain tyyliin "anna nyt tyttöystävällesi pusu kun se oottaa tossa"
ja kuitenkin meillä on aina tosi mukavaa yhdessä, me juttelemme kaikenlaista ja aina kun olen kysynyt häneltä tykkäätkö minusta, haluatko mua, olenko seksikäs jne, hän on sanonut sen mitä haluankin kuulla. nyt alan kuitenkin kyllästyä siihen että joka sana täytyy kiskoa hohtimin, joten miten saisin asian korjaantumaan, miten ottaa asia puheeksi???
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä kärsin ujoudesta aika pitkään, etenkin naisten suhteen olin (ehkä vähän vieläkin) tosi ujo!
Koita etsiä syy hänen ujouteen, ja missä asioissa ujous tulee eteen?
Tämä vaatii todella suurta pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä, mutta usko pois lopputulos voi olla paljon palkitsevampi kuin ikinä osaat kuvitella!
3kk on kuitenkin melko lyhyt aika! se että hän oppii todella luottamaan sinuun voi viedä paljon kauemmin!
Juu, kärsivällisyyttä. Oma avokkini on myös ujo, ollut aina ja edelleen, vaikkakin jo vähän rentoutunut. Meillä kesti 3kk "seurustelua", jossa itse puhuin ja mies/poika kuunteli. :) Onneksi olen kova puhumaan. Kun suoraan kysyin, voisiko tästä jotain muutakin tulla kuin kaverillista elämää, niin suoran vastauksen myös sain. Nyt ollaan oltu jo kuutisen vuotta yhdessä eikä keskinäisessä kanssakäymisessä ole enää ujoudesta tietoakaan. Toisinaan puhelimessa tulee hiljaisia hetkiä, mutta se nyt vain on hänen luonteensa. Ja minä rakastan sitä luonnetta! Ja mitä puheliaisuuteen ja tunteiden näyttämiseen tulee, niistä ei ole pulaa kotosalla ja naamatusten. :)
Kolme ja puoli vuotta yhdessä ja samanlainen on vieläkin kuin kuvailemasi kaveri. Sen vuoksi useita riitoja käyty läpi ja pari kertaa ollut ero lähellä. Aluksi ajattelin että kyllä se siitä kun opitaan tuntemaan kunnolla... Vaan ei..
Ei kerro elämästään mitään. Ei kerro esim. että on sopinut menevänsä kavereidensa kanssa kaupungille. tulee ilmi joskus jostain että siellä ollaan oltu. Ei auta että sanon että haluaisin tietää.
Valehtelee asioistaan.Ei mitään isoja valheita, valheita kuitenkin. Minulle tärkeää että voin luottaa, miten tuommoiseen voi? Jättää asioita kertomatta.
Ei todellakaan sano yht'äkkiä että rakastan sua, ei mitään koskaan sinnepäin viittaavaa.
Kun sitten taas tapellaan, hän vakuuttelee että kyllä rakastaa jne jne.
Ei se opi..
Nyt varmaan ero edessä.. En taida kestää enää valheita ja hiljaisia puheluita. Kun luulen että voin luottaa, tulee eteen jotain mikä palauttaa maan pinnalle.
Se vaan on semmonen. Haluaa kuulemma muuttua mutta ei vaan voi, sanoo hän. Ja minun mielestä kuka tahansa voi muuttaa itsessä jotain jos halua on tarpeeksi. Ei kai ole riittävää syytä muuttua hänellä.. =(
vaan toki voi sun jätkä olla erilainen, alkuun ujostelee.. Vaan voi käydä näinkin, tuskin tämä minun renttu ainoa on laatuaan..
Jos tuo on isoin ongelmanne, niin onnittele itseäsi. Elät lähes täydellisessä suhteessa. Kyse on kuitenkin loppujen lopuksi aika pienestä asiasta.
Minun vaimoni on samanlainen. Tunteenpurkauksia tai lepertelyjä häneltä on turha odottaa. Kyse ei välttämättä ole ujoudesta. Jotkut vaan ovat sellaisia, ettei heidän tyyliinsä ja luonteeseensa kuulu lepertely. Mutta eiköhän miehesi näytä sinulle tunteensa jollain muulla tavoin. Olen huomannut elämäni aikana, että puheet ovat paperia. Teot osoittavat todelliset tunteet.