Miehen pitäisi olla samaan aikaan viihdyttäjä (klovni), ulkoisilta puitteiltansa hurmaava, seksipeto, romantikko, runoilija , hauska seuramies, palvelija ja siinä sivussa vielä tuoda mieluiten yli 50 000€ yhteiselle tilille jne... On ehkä syytä muistuttaa 24 tuntisesta vuorokausirytmistä, joka ei rajallisuudessaan salli toteuttaa kaikkia toiveitanne, naiset.
Siinä sivussa pitäisi osata lukea ajatukset, jotka vaihtuvat nopeammin kuin vuodenajat. Ei tällaista unelmaprinssiä löydy todellisesta maailmasta, koska yhtälö on ristiriitaisuudessaan mahdoton.
Suomessa on viimeisten vuosikymmenten aikana sukupuolten välinen roolijakauma muuttunut niin sekaiseksi sopaksi, ettei todellakaan tiedä paikkaansa. Olet mies niin sinusta tehdään sovinisti. Myötäilet kaikessa niin sinusta tehdään pelle. Mikään ei ole hyvä. Myönnän että aikakin on toinen kuin ennen, mutta kyllä miehen pitää olla mies ja naisen nainen.
Enkä meinaa nyrkki ja hella vertausta, koska en hyväksy perheväkivaltaa, joka on muuten jäänyt liian vähäiselle huomiolle. Yleisesti Suomessa on liiaksi "vaarallisia ovenkulmia ja portaita". Vaan
tasa-arvoa miehille sekä naisille, eikä mitään kiihko sovinismia tai feminismiä. Kautta historian kiihkomielisyydestä ei ole ollut mitään hyvää ja ihminen on ainut olento maan päällä, johon evoluutio ei päde. Me tollot emme opi omista virheistämme.
Kuitenkin elämänkumppanin tulisi olla se suurin ystävä elämässä, joka ei rajaa eloa vaan rikastuttaa. Puolin jos toisinkin. Itsetutkiskelu ei ole hukkaan mennyttä aikaa. Tuntematta itseään ei voi oppia tuntemaan muitakaan, mutta tie on pitkä ja raskas, kun oppii hyväksymään oman vajavaisuuden.
Siinä sivussa pitäisi osata lukea ajatukset, jotka vaihtuvat nopeammin kuin vuodenajat. Ei tällaista unelmaprinssiä löydy todellisesta maailmasta, koska yhtälö on ristiriitaisuudessaan mahdoton.
Suomessa on viimeisten vuosikymmenten aikana sukupuolten välinen roolijakauma muuttunut niin sekaiseksi sopaksi, ettei todellakaan tiedä paikkaansa. Olet mies niin sinusta tehdään sovinisti. Myötäilet kaikessa niin sinusta tehdään pelle. Mikään ei ole hyvä. Myönnän että aikakin on toinen kuin ennen, mutta kyllä miehen pitää olla mies ja naisen nainen.
Enkä meinaa nyrkki ja hella vertausta, koska en hyväksy perheväkivaltaa, joka on muuten jäänyt liian vähäiselle huomiolle. Yleisesti Suomessa on liiaksi "vaarallisia ovenkulmia ja portaita". Vaan
tasa-arvoa miehille sekä naisille, eikä mitään kiihko sovinismia tai feminismiä. Kautta historian kiihkomielisyydestä ei ole ollut mitään hyvää ja ihminen on ainut olento maan päällä, johon evoluutio ei päde. Me tollot emme opi omista virheistämme.
Kuitenkin elämänkumppanin tulisi olla se suurin ystävä elämässä, joka ei rajaa eloa vaan rikastuttaa. Puolin jos toisinkin. Itsetutkiskelu ei ole hukkaan mennyttä aikaa. Tuntematta itseään ei voi oppia tuntemaan muitakaan, mutta tie on pitkä ja raskas, kun oppii hyväksymään oman vajavaisuuden.
Vastaukset 74
Vanhimmat
karavaani kulkee ja koirat haukkuu...
Mielestäni useimmat nykynaiset ovat aivan liian vaativia. Kukaan mies ei tosiaan voi täyttää niitä vaatimuksia, etenkin kun ne ovat yleensä ristiriidassa keskenään, moni nainen ei tajua, että yhdessä miehessä ei voi kaikkea saada.
Olen huomannut tuon saman, että naiset usein jakavat miehet tasan kahteen ryhmään, sikoihin ja nössöihin, jostakin syystä he eivät näe, että meitä välimuotoja on, vaikka miehistä totta kai enemmistö on sellaisia. Vaikka käyttäydyn naisia kohtaan kohteliaasti, siis otan heidät huomioon, se ei tarkoita, että minulla ei olisi omia mielipiteitä ja en pystyisi puolustamaan niitä tarpeen tullen tiukastikin. Kerran eräs nainen sanoi, että ei olisi uskonut saavansa minusta niin paljon vastusta. En ota kantaa siihen, sainko minä mielestäni hänestä vastusta, mutta selitin hänelle, että hän on ymmärtänyt minut väärin, en ole mikään sylikoira, vaikka olen ihmisiä kohtaan ystävällinen. Ei hän oikein tajunnut, hänen päähänsä ei oikeasti mahtunut, että samasta miehestä voi löytyä pehmeyttä ja kovuutta, vaikka useimmat naiset niitä ominaisuuksia mieheltä edellyttävätkin. Hän oli sijoittanut minut nössöjen kategoriaan ja kun osoitin, että en ole sellainen, hän hämmästyi ja katosi.
Niin oliko se jotenkin niin että naisilla on putkiaivot, tai jotain ? ;)
No joka tapauksessa, itsekin olen joutunut todistamaan tätä joidenkin naisten yksioikoisuutta mitä tulee miehen luonteenpiirteisiin. Luulevat raukat että jos et ole karski sika, olet nössö... Heh.
Sitten kun käykin ilmi että minulla onkin ns. luonnetta, ollaan niin vaikeana: "höh, pitääkö tuo mies minua pilkkanaan, sillähän onkin munat?"
Käsittämätöntä mutta totta, joillekin naisille on todellakin olemassa vain musta ja valkoinen...
Jos "se jokin" puuttuu, niin sille ei voi mitään. Mies haluaa kuitenkin järkisyitä, ja kun niitä yrittää keksiä, tulee helposti vaikutelma, että nainen vain on turhan kranttu. Tosiasia ainakin omalla kohdallani on, että kun kolahtaa, niin kolahtaa ja silloin kaikki "ehdottomat eit" unohtuvat. Jos olen joskus miehen dumpannut esim. huonon huumorintajun tai liian innokkuuden takia, on totuus se, että nämä ovat vain tekosyitä kun ei kertakaikkiaan ole ollut sitä kemiaa. On minunkin kohdalleni osunut tyyppejä, joiden kanssa varmasti arki sujuisi, mutta kyllä minä kaipaan rakkautta ja intohimoa. Olenko liian ronkeli kun niitä haluan?
Ettekö te naiset ole itse syypäitä siihen, että teitä pidetään liian vaativina? Te vaaditte miehiltä kunnollisuutta, huumorintajua, keskustelutaitoa, paljon on vaadittu tasa-arvoista kohtelua jne. Te olette antaneet miehille ymmärtää, että kun mies täyttää nämä vaatimukset, miehessä ei ole mitään vikaa ja hän on teille kelvollinen. Itsehän te olette niitä ominaisuuksia listanneet ja listaatte koko ajan. Sitten kun mies täyttää esim. kaikki nuo edellä mainitut vaatimukset ja ei silti kelpaa, mitä muuta hän voi enää ajatella kuin että nainen vaatii aivan liikaa, hän on liian ranttu.
Olkaa johdonmukaisia naiset. Älkää enää ikinä sanoko, että kunnon miehiä ei ole, koska ette voi olla varmoja siitä, huolisitteko kunnon miehen, vaikka hän kuinka haluaisi teitä. Älkää ikinä kysykö mieheltä, jos hän ei ole seurustellut, onko hänessä jotain vikaa, kun hän ei ole kelvannut naisille, kysykää vain, onko hänellä ollut huono tuuri, kun kemiat eivät ole osuneet kohdilleen. Myöntäkää omat todelliset vaatimuksenne ja olkaa loogisia, kantakaa kunnolla vastuunne siitä, mitä puhutte ja teette. Älkää myöskään selittäkö lihavalle miehelle kemioista silloin kun todellinen syy on ulkonäkö.
Tuohon edelliseen lisäisin, että jostakin syystä ne kemiat tuntuvat kohtaavan hyvin usein, kun mies on komea tai hänellä on paljon rahaa ja valtaa, taitaa kemioista puhuminen olla aika monelle vain kiertoilmaus, todellisuudessa kyse on jostakin paljon konkreettisemmasta kuin se mystinen kemia, mutta nainen hurskastelee antamalla selvälle asialle vaikean selityksen. Oli niin tai ei, joka tapauksessa sellainen "syy" ei ole oikein mistään kotoisin, että kemiat vain eivät kohtaa, miten niihin kemioihin voi vaikuttaa, pitääkö alkaa rukoilemaan, että saisi paremmat kemiat? Voisivatko kemiat kohdata jonkun sikaääliön kanssa, oletteko täysin sen kemianne armoilla? Kukahan se ajatteleekaan jalkovälillään, osa II?
Kun rikkaalle ja hyvännäköiselle miehelle antaa pakit sillä perusteella, että ei vain synkkaa, niin sitten saa kuulla, että "mikään ei riitä". Oman kokemukseni mukaan miehet sitä mammonaa ja ulkonäköä arvostavat paljon enemmän kuin naiset. Minä en ole koskaan mitään kriteerejä osannut laittaa, kun jalat on vienyt alta milloin minkäkinlainen köriläs. Täysin kemian armoilla en myönnä olevani, onpa sitä tullut laitettua suhde poikki ihan käytännönsyidenkin takia (mies haluaa lapsen, minä en tai välimatkaa on tuhansia ja tuhansia kilometrejä). Voisin puolestani kysyä, että miksi miehille on niin vaikea hyväksyä, että ei vain kiinnosta/toimi/innosta? Itse en ainakaan suurin surminkaan haluaisi olla kenenkään sellaisen kanssa, joka olisi siinä vain säälistä, rahan perässä tai ulkonäköni takia. Ehkä tässä sitten ollaan vain niin erilaisia, miehet haluavat omistaa, viis siitä onko kumppani onnellinen vai ei, minä taas ainakin naisena haluan, että suhteessa on myös rakkautta ja että se perustuu täysin vapaaehtoisuuteen.
"Oman kokemukseni mukaan miehet sitä mammonaa ja ulkonäköä arvostavat paljon enemmän kuin naiset."
Meillä on sitten erilaiset kokemukset. Oman kokemukseni mukaan naiset arvostavat enemmän miehen rikkautta, valtaa ja ulkonäköä kuin miehet naisten vastaavia.
"Minä en ole koskaan mitään kriteerejä osannut laittaa, kun jalat on vienyt alta milloin minkäkinlainen köriläs."
Ok, sinä et ole laittanut, mutta suurin osa naisista laittaa ja väittää vaativansa miehiltä kaikenlaisia asioita maan ja taivaan väliltä. Sitten kun mies sattuu täyttämään vaatimukset, hän kuulee, että kemiat eivät kohtaa.
"Täysin kemian armoilla en myönnä olevani..."
Tuo jalkojen alta meneminen viittaisi siihen, että olet aika paljon. Ilmeisesti et ehdi miehen luonnetta paljon tarkkailla, kun sinulla jo menee jalat alta, siis silloin kun menee. Sillä lailla saattaa saadakin melkoisen körilään ristikseen.
"Ehkä tässä sitten ollaan vain niin erilaisia, miehet haluavat omistaa, viis siitä onko kumppani onnellinen vai ei..."
Minä en ole puhunut naisen omistamisesta mitään. Uskon, että aika moni mies oikeasti välittää kumppaninsa onnellisuudesta, naisista en todellakaan menisi takuuseen.
"...minä taas ainakin naisena haluan, että suhteessa on myös rakkautta ja että se perustuu täysin vapaaehtoisuuteen."
Niin, se perustuu viime kädessä sinun vapaaehtoisuuteesi, sattuvatko jalat menemään alta vai ei.
Mitäs jos lopettaisit yleistämisen, ja hyväksyisit sen tosiasian, että vaikka olet kaikinpuolin kunnollinen niin kaikki eivät halua sinua puolisokseen? Onko se tosiaan niin kova pala?
Ja mitä sitten, jos naisella on vaatimuksia ja vaatimusten jatkona myös toive siitä, että kemiat kohtaisivat? Eikö jokaisella ole oikeus vaatia sitä, mitä kokee tarvitsevansa? Tai vaihtoehtoisesti jäädä yksin? Ehkä käytin vääriä sanavalintoja, sovitaan sitten, että olen _ihastunut_ jos jonkilaisiin miehiin. Yhteistä heille on ollut hyvä itsetunto, joten kai se on sitten se minun kriteerini. Nyt olen rakastunut mieheen, jonka kanssa suhteesta ei käytännön asioiden takia tule mitään ja olen täysin hyväksynyt myös tämän seikan. Hei, eläkäämme ja antakaamme toisten elää, miksi vaikeuttaa toisten elämää jankkaamalla ja kauppaamalla itseään kuin joku helppoheikki? Ei ihmissuhteet ja tunteet ole mitään toritavaraa, ihmisellä itsellään pitäisi olla oikeus päättää niistä.
Jos hyväksyisin sen tosiasian, että kaikki naiset vain selittelevät minulle, että kemiat eivät kohdanneet, että olen liian hyvä mies, että minussa ei ole potkua jne. jne., niin samalla hyväksyisin sen, että kukaan nainen ei halua minua vain sen takia, että olen sellainen kuin olen. Se olisi liian kova pala.
Puhut siitä, että ihmisellä itsellään pitäisi olla oikeus päättää ihmissuhteista. Entä silloin, kun mies ei kelpaa kenellekään? Onko kaikki silloin hyvin, kun mies vain nielee kaiken? Minulla ainakaan ei ole mitään oikeutta päättää mistään suhteista, en koskaan tule löytämään ketään, mutta siitä oikeudesta en koskaan luovu, että taistelen sitä vastaan viimeiseen asti. Protestoin niin kauan kuin minussa henki pihisee, sillä en koskaan hyväksy eli luovuta.
Tunteet eivät muuten ole logiikan asia. Et kai kuvittele että ihmissuhteen voi rakentaa niinkuin jonkin koneen, numeroiduista osista? Minulla kun on (mielestäni) tarjota ominaisuudet x, y ja z ja tuo nainen niitä haluaa niin se on sillä sipuli sitten? Ihminen on kuitenkin paljon muutakin kun vain lista ominaisuuksia. Voihan sitä ajatella että hyvällä puolisolla tulee olla tämä ja tuo ominaisuus koska arvostan niitä mutta sitten rakastuukin ehkä johonkin ihan toisenlaiseen ihmiseen. Sitäkin sattuu.
Tuommoinen lista ominaisuuksista, jos ei nyt puhuta objektiivisesti mitattavista aineellisista asioista kuten raha ja auto, on loppujen lopuksi hyvin tulkinnanvarainen. Mitä kenellekin tarkoittaa huumorintaju, pierujuttuja vai jotain brittiläisen kuivakkaa? Tai suvaitsevaisuus? Vaikka vastaan tulisikin mies, joka on mielestään kypsä, huumorintajuinen ja älykäs (asioita joita minä toivon mieheltä), ei hän mielestäni välttämättä ole sitä. Tai on, mutta yksinkertaisesti vain juttu ei luista, vitsit ei naurata ja yhteisiä mielenkiinnon kohteita ei ole. Väkistenkö sitten pitäisi alkaa ihmisen kanssa, jonka seurassa ei viihdy?
Enkä voi olla ihmettelemättä noita sitkeitä väitteitä niin kauhean krantuista naisista. On varmasti tolkuttoman nirsoja naisia, mutta ei varmaankaan sitä 90% tai enemmän kuin täällä kirjoittajat tuntuvat väittävän. Millaisia naisia te oikein katselette? Jos prinsessan haluaa on parasta varustautua siihen että käy prinssistä. Tai ehkä _juuri tämä_ prinsessa ei haluakaan _juuri sinunlaistasi_ prinssiä. Muuten, ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa. Minun kavereideni miehet ovat kyllä ihan taviksia, laihoja, lihavia, kaljuja, köyhiä, ujoja, kaikenlaisia. Eikä kukaan poikaystävistäni ole ollut sen lainen kuin esim. viestiketjun aloittaja esitti, rikas, ylettömän komea, viihdyttäjä ja palvelija. Itse asiassa, en todellakaan voi sanoa että lähipiirissäni oli yhtään naista, jolla on liialliset luulot itsestään ja ylettömän kovat vaatimukset.
Tietenkin se on hirvittävän helppo syyttää toista osapuolta, ei tarvitse kohdata pettymystä eikä miettiä omaa osaansa koko asiassa. Huonolle tuurille ei tietenkään paljon mahda mutta aina voi miettiä mitä voisi itse tehdä toisin. Syyn hyllyttäminen toisen sukupuolen niskoille on luovuttamista koska mitäs sitä sitten asialle voi kun lähes kaikki naiset ovat niin huonoja? Sitten voikin heittää pyyhkeen kehään. En tiedä mitä kaikki maailman naiset haluavat mutta sen tiedän että harva nainen pitää luovuttajista.
Te naiset niitä ominaisuuksia kuitenkin olette listanneet ja listaatte edelleen. Jos niillä ei ole mitään merkitystä, miksi te niitä esitätte, sanoisitte suoraan, että on täysin arpapeliä, keneen ihastutte, jos se kerran niin on. Myöntäisitte, että väkivaltainen sika voi hyvinkin saada teidät syttymään, kun kemiat ovat kohdallaan. Sitäkin voisi sattua, että katsoisitte itse peiliin.
En ole kovinkaan monesti kuullut miehen puhuvan prinsessan etsimisestä, mutta lukemattomia kertoja kuullut naisen haluavan löytää prinssinsä. Naiset ovat selitelleet minulle, että sitä ei kannata ottaa kirjaimellisesti, mutta eivät ole osanneet antaa mitään järjellistä selitystä, kun olen kysynyt, mitä he sitten tarkoittavat.
Loppukappaleesi on ristiriidassa sen kanssa, mitä viestisi alussa sanoit. Miksi syyttäisin itseäni siitä, kun en kelpaa kenellekään naiselle, sillä kukaan ei pysty osoittamaan, että se johtuisi jostakin luonteessani olevasta puutteesta. Se ei johdu, joten miksi yrittäisin tehdä jotain toisin, mitä edes voisin tehdä, kun syynä on se kemia. Pitääkö minun etsiä kemisti, joka muuttaa kemiallista koostumustani vai miten voisin muka muuttua? On naurettavaa, että kehtasit sanoa, että naiset eivät pidä luovuttajista. Jos olisit saanut miehiltä vain sitä, mitä minä olen naisilta, olisit luovuttanut jo ajat sitten, mutta minä vain taistelen, en anna periksi. Minussa on voimaa, sielua ja yritystä paljon enemmän kuin teissä koskaan. Ehkä juuri siksi en kelpaa teille.
Entä jos et mietikään sitä millainen sinun pitäisi olla että kelpaat jollekin, vaan millainen tytön pitää olla että sinä ihastuisit häneen?
Toisaalta oletko yrittänyt tutustua erilaisiin tyttöihin kuin mihin yleensä? Ehkä ne tytöt joihin kiinnität huomiota eivät ole sopivia sinulle.
Jos tarkoitat taistelulla haukkumista ja marmattamista niin onnea vain sille tielle! Ei se vaakaa ainakaan sinun eduksesi kallista, tai ketään muuta.
Et nähtävästi taida ymmärtää asiaa? Ei elämässä saa takuita mistään, ei edes listoista, eikä mihinkään ole idiottivarmaa kaavaa. Ihmiset toimivat niikuin parhaaksi näkevät ja niikuin parhaiten osaavat, eivät niinkuin rationaaliset koneet. Se on inhimillistä. Kuten jo sanoin, on varmasti naisia jotka toimivat pöhkösti. Sekin on inhimillistä. Miksi käytät energiasi heille räkyttämiseen, sen sijaan että miettisit miten tapaisit järkevämpiä naisia? Ai niin, sinä olet jo päättänyt että kaikki naiset ovat huonoja ja voitkin sitten sillä töin keskittyä haukkumiseen, etkä muuta näekään!
Nähtävästi sinulle tämä asia ottaa kovastikin itsetunnolle, kun koet puolustella luonteesi hyvyyttä. En minä väitä että sinussa tai muissa pariutumissa miehissä olisi jokin suuri ja hirveä luonnevika. Mitä tulee siihen kuuluun kemiaan, se syntyy kun kaksi eri ihmistä kohtaa. Se on vuorovaikutusta, eikä sitä ole/tai ei ole jollakin yhdellä ihmisellä. Se on yhteisymmärrystä (tai ainakin tunne siitä). Kyllä minä mieluummin itsestäni syyn yksinäisyyteeni löydän kuin miehistä, koska itselleni voin halutessani jotain. Voin yrittää toimia toisin, muuttaa jotain itsessäni jos haluan ja mielin yrittää suhteen rakentamista. Jos taas syy on kategorisesti miehissä, en voi asialle yhtään mitään. Eivät ne ihmiset haukkumalla muuksi muutu, menevät vain yhä enemmän puolustusasemiin.
Ottaa itsetunnolle... Tuo on aina se, mitä miehelle sanotaan. Paljonkohan omalle itsetunnollesi kävisi, jos et koskaan kuulisi miehiltä mitään muuta kuin "ei" erilaisilla verukkeilla. Onko oma itsetuntosi aivan täydellinen, eikö kymmenien vuosien yksinäisyys voisi vaikuttaa sinuun? Väitän, että kukaan ihminen, joka oikeasti haluaa löytää jonkun, ei voi kohauttaa olkapäitään sille tosiasialle, että yksinkertaisesti ei kelpaa kenellekään. Mutta jos tämä on jokin itsetuntotesti, pidän itseäni voittajana, olen henkisesti kasassa, vaikka toisinkin voisi olla. Sen olen oppinut, että te naiset ette oikeasti sellaisesta välitä, tehän lyötte lyötyä, mutta minä en siitä kaadu.
Etkö sinä ymmärrä, että mitään muuta ei ole tehtävissä. Olen varma, että en tule koskaan saamaan ketään, joten minulla ei ole naisten suhteen enää jäljellä mitään muuta kuin totuuden kertominen muille. Täällä sentään on mustaa valkoisella ja sanani pysyvät muuttumattomina, voin kertoa sen, mikä on mielestäni faktaa ja vastata valheisiin. Mitään muuta en voi. Kukaan ei tule koskaan rakastumaan minuun, ei vaikka kuinka laulaisin teille enkelin äänellä. Minä en teitä mielistele, se olisi korniuden huippu, minä joka en ole saanut teiltä mitään. Minulla on oikeus olla sellainen ihminen kuin olen ja minä saan kertoa, millaista on elää kelpaamatta koskaan kenellekään, tuntematta ikinä naisen kosketusta ihollaan ja kuulematta ikinä yhtään hellää sanaa. Sanaa "kemia" en laske niiden joukkoon. Ainoastani en luovu, vaan pidän siitä kynsin hampain kiinni.
Pidä pää pystyssä, älä luovuta.
Naiset voi luovuttaa, mies ei koskaan.
Kiitos hengessä mukana olemisesta, veliseni. Pidän pään pystyssä niin kuin sinäkin, ikinä ei luovuteta. :)
(Änkeän sinkkupalstalle, älkää pahastuko.)
Vaikea uskoa, ettet kelpaisi kellekään. Vaikutat hyvältä tyypiltä. Kirjoittajana arvioin ihmisiä todella paljon sanojen käytön perusteella, täällä ei tietenkään muuta voikaan. Ainakin tekstisi ja ajatuksesi "kolahtivat" muhun, mikäli olet suuren osan jutuista kirjoittanut tänne. Helppohan mun on puhua, kun en ole sinkku, mutta... Älä missään tapauksessa luovuta.
Harvojen ihmisten välillä kemiat ei ollenkaan toimi. Tällaisia tapauksia (sekä naisia että miehiä) on itselleni tullut vastaan todella vähän, varmaan alle parikymmentä. Mietiskelin oman suhteeni alkua, enkä mistään kemioista saa kiinni tai sitten olen unohtanut. Mies (tai poika silloin) oli mulle kiltti ja hyväksyi sellaisenaan. Eli lähinnä kemioiden kohtaamattomuus on tekosyy jollekin muulle. Miksi kaiken pitäisi olla yltiöromanttista ja täynnä suuria elokuvatunteita? Kai olen vaan tyhmä, kun en etsi mitään maailmoja mullistavaa, vaan tyydyn tavalliseen hyvään.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja voimia. :)
Kemioiden kohtaamattomuus on tekosyy jollekin muulle, todennäköisesti se on jotain, jota ei kehdata tunnustaa, joten asialle annetaan tahallisen vaikea "selitys". Kukaanhan ei ole kemioistaan vastuussa, joten niihin on todella helppo vedota.
En ole kelvannut kenellekään, tulevaisuudesta en toki voi olla täysin varma. Minä olen monien naisten mielestä hyvä tyyppi, minun seurassani viihdytään ja jutuistani tykätään, mutta se ei riitä. Olen kysynyt naisilta, eikö rakkaus kehity ystävyyspohjalta ja eikö sellaisen ihmisen kanssa olisi helpointa olla yhdessä, jonka seurassa on erittäin hyvä olla. Silloin olen kuullut juuri niistä kemioista, siitä, että minusta puuttuu se jokin. Koulussa vielä pidin kemiaa ihan kohtalaisen mukavana aineena, mutta nykyään vihaan sitä.
Kun löytäisikin jostain kaltaisesi naisen, sellaisen, jolle tavallinen hyvä riittää, mutta se on äärettömän vaikeaa, ilmeisesti tosiaan televisio on sotkenut useimpien naisten pään ja he kuvittelevat, että rakkauden täytyy olla jotakin ylimaallista. Toisen hyväksyminen sellaisenaan on toisen kunnioittamisen ja rakastamisen ehdoton edellytys, mutta se tuntuu olevan monelta naiselta nykyään täysin hakusessa, miehelle vain esitetään vaatimuksia ja mikään ei tunnu riittävän.
Kiitos sinulle koditonhoure siitä, että tulit sinkkupalstalle kertomaan erilaisen naisen mielipiteen, erilaisuuteen viittaan tosi positiivisessa mielessä. Kaikkea hyvää sinulle. :)
Oli termi teistä mikä vaan, minä voisin sanoa sitä kemiaksi, mutta voimme puhua vaikka sielunmaiseman yhtäläisyydestä. Se on. Itse olin vanhapiika nelikymppiseksi, ei vaan sattunut miestä jolle olisin kelvannut, olin ihan samaa mieltä kun äskeinen kirjoittaja, ettei kukaan minua ikinä rakastaisi enkä etsinyt ketään - pitäkää hyvänänne.
Ja sitten törmäsin täällä netissä mieheen, jonka kirjaimet ruudulla olivat ihan erilaiset kuin kenenkään muun, vaikka sanat olivat samat. En tiedä mitä se sitten muuta olisi ollut kuin sitä kemiaa. Sanottakoon vielä, että rahasta tai ulkonäöstä ei ollut puhe. ;)
Kun tapasin rakastettuni kuukautta myöhemmin, en tiennyt hänestä kuin etunimen ja sen että rakastan häntä, sen kemian voimalla. Ja joo, ilmeni, että ei se ole komea mies eikä rikas, mutta pahuksen rakas se on edelleen parin vuoden jälkeen. Pysyy ja paranee.
Niin että terveisiä kaikille skeptisille kyynikoille, ja parempaa jatkoa! :)
Onnittelut sinulle siitä, että kävi noin! :) Minä olen juuri se skeptinen kyynikko ja se johtuu osaltaan siitäkin, että muutama nainen on sanonut minua sielunveljekseen, mm. eräs nainen, joka oli vapaa ja johon olin ihastunut. Kun tein aloitteen, hän ei kertonut syytä, miksi ei halunnut seurustella, eli miksi hän halusi olla vain ystävä (hän itse käytti sanaa "vain" tuossa yhteydessä). Minun käsittääkseni miehen ja naisen aito sielunsukulaisuus tarkoittaisi sitä, että he olisivat toisilleen täydellisiä kumppaneita. Olen miettinyt, oliko kyseessä vain tyhjä klisee, vai oliko todella niin, että nainen ei voinut rakastua minuun, vaikka olin luonteeltani hänelle mahdollisimman täydellinen, koska en näyttänyt siltä kuin hänen mukaansa olisi pitänyt. Oli asia miten tahansa, en enää laita kovin paljon painoa sille, että olen kuulemma jonkun sielunveli. Sanathan ovat halpoja, käytännön teot ovat sitovampia ja siinä mielessä kalliimpia. Juuri sen vuoksi ne teot puuttuvat.
Itselleni on käynyt samalla lailla. Kysyin erästä naista treffeille. Tietenkään hän ei lähtenyt mutta huvittavaa oli se kun hän noin viikkoa myöhemmin yhtyi muiden naisten tekemiin ylistäviin kommenteihin minusta ja siitä kuinka olisin "unelma poikaystävä" jne.
Onhan tuota "unelma poikaystävä"- kommentia ja vastaavaa tullut muutenkin kuultua. Kuitenkaan en ole vielä kenellekään kelvannut eikä ole mitään syytä uskoa että tilanne tulisi muuttumaan.
Todella hyviä viestejä olet pistänyt tähän ketjuun. Paljon tuntuisi olevan samoja kokemuksia ja näkemyksiä.
Harva asia ärsyttää niin paljon kuin tuo ylistäminen ilman sisältöä, sisällön puute on ilmiselvää, koska käytännön teot puuttuvat. Olen monesti huomannut, että naiset oikeasti uskovat kaikkiin kliseisiin, mitä suustaan päästävät, vaikka niissä ei ole mitään logiikkaa. On esimerkiksi aivan pöyristyttävää, että ihminen, joka on juuri sanonut toiselle "ei", kehtaa sanoa toisen kohdalla sanaa "unelma"... En pidä naisia sen tyhmempinä kuin miehiäkään, joten tuossa on pakko olla kyse epärehellisyydestä. On pakko olla niin, että naiset uskovat niin voimakkaasti valheisiinsa, että hämäävät itseäänkin.
Samaa tosiaan ollaan koettu. Kiitos, että kirjoitit tähän keskusteluun, päästetään ääni kuuluviin. :)
Kohtasin miehen joka täytti vaatimukseni (uskonnoton, älykäs ja muuta vastaavaa, ulkonäöllä tai varallisuudella ei ole väliä) ja josta pidin todella ja joka halusi seurustella minun kanssani. Kieltäydyin.
Syitä oli useita, en ole koskaan seurustellut (ihan normaali ja mukava nainen voi aivan helposti jäädä ilman kokemuksia 25-vuotiaaksi), olen ujo, hän asuu aika kaukana, en edes tiedä haluanko edes seurustella. Hänessä ei ollut varsinaisesti mitään vikaan. Ajoituksessa ehkä oli, olin välillä todella ihastunut häneen, sitten en enää ollut (minulla ei ikinä ole ollut ailahtelevaisia tunteita). Ajattelen häntä kuitenkin jatkuvasti ja jos hän asuisi lähempänä ja seurustelun saisi aloitettua kevyemmin niin haluaisin sitä. Ja kadun sitä että olin niin kliseinen kysyin voisimmeko olla vain ystäviä. Mutta yllätyin kovasti kun minulta kysyttiin jotain sellaista.
Kai minä sitten olen paha nainen. Ei tunteita kuitenkaan voi pakottaa (kun edes ymmärtäisi niitä)
Minä en ketään kehuisi unelmapoikaystäväksi mutta voisi olla mahdollista että nainen joka ensin sanoo "ei" ja sitten kehuu voi kuvitella hyvittävänsä sitä. Jos olisit vaikka loukkaantunut pakeista ja tuntisit itsesi huonommaksi, nainen osoittaa että vaikka et hänelle sopinutkaan olet silti ihan hyvää poikaystävämateriaalia. Minä en todellakaan voisi kuvitella seurustelevani jonkun kanssa vain koska hän olisi hyvä poikaystävä, en kärsi yksinolosta niin paljoa että kuka tahansa kelpaisi (tarkoittaa että jotain tunteitakin olisi hyvä olla mukana), vaikka hän täyttäisikin kaikki mahdolliset kriteerit. Ei kaikille löydy paria, ei kaikille naisillekaan.
Näkyvät palstat olevan valituksia vaatimuksista pullollaan puolin ja toisin. Karkeasti yleistäen naiset näkyvät haluavan rikkaan ja komean miehen, miehille pitää olla hoikka ja himokas. Milloin oikein opitaan olemaan yleistämättä, ja ottamaan yksilöt yksilöinä? Vai kelpaavatko sinulle naisiksi vain ne "laatuyksilöt" joilla rima on hilattu pilviin asti ja muut saavat olla rauhassa ö-mapissaan? Miksi ihmeessä pitää niputtaa kaikki naiset(/miehet) samaan nippuun muutaman ihmisen perusteella ja sitten toitottaa isoon ääneen, että voi voi kun ne naiset(/miehet) vaatii multa liikaa. Eikö liikaa itsestään luulevat/muilta odottavat kannattaisi sitten jättää omaan arvoonsa, kypsymään, jos ovat kypsyäkseen? Vai onko niin että sinä kyllä saat vaatia naiselta vaikka mitä, mutta sinulta ei sitten saakaan vaatia?
Pyydän huomaamaan, että on myös paljon naisia jotka eivät vaadi niin paljon kuin pitäisi, sietävät väkivaltaa, juopottelua, pettämistä jne. (Ja siitäkin tulee haukut, "mitäs eivät pöljät osanneet valita paremmin") Ja on myös miehiä, jotka eivät vaadi tarpeeksi. Missäs se rima sitten menee? Toisaalta siis pitääkin vaatia. Kunnollista kohtelua, sitä että viihdytään yhdessä, että kemiat kohtaavat. Eri ihmisillä on eri vaatimukset, tiedäthän. Et kai toivottavasti tee yleistäviä päätelmiä ihmisistä pelkästään tämän palstan tai baarien varassa?
Olen mies, pakko yleistää kun aika ei riitä jokaisen naisen käsittelyyn yksilöinä, mutta sitä vaan haluan sanoa, että en vaadi naiseltani yhtään vähempää kuin itseltäni (eli aika paljon).
Jossain on oltava paljon vikaa, koska olen 32-vuotias ja en ole koskaan seurustellut, vaikka olen todella halunnut. Usein kun puhun naisten kanssa tästä, he alkavat ensin hienovaraisesti etsimään syitä minusta, ilmeisesti se on jokin sisäänrakennettu tai opittu sukupuolen puolustusmekanismi. Joudun aina selittämään naisten pinnallisuudesta ja vaatimusten liiallisuudesta, ihmetyttää, missä naisten silmät ja korvat ovat, kun se tuntuu olevan jokin uutinen. Olen sanonut monille tutuille naisille, että jos he eivät pysty löytämään jotain todella pahaa vikaa luonteestani, ongelman täytyy olla jossain muualla ja silloin useimpien on ollut pakko myöntää, että se on, muutamat kyllä ovat vielä silloinkin kiistäneet ilmiselvän totuuden ja selitelleet sukupuolensa puolesta. Luonteessani ei voi olla vikaa, koska kelpaan hyvin monille naisille kaveriksi tai ystäväksi. 32-vuotiaana olen jo ottanut oikeuden päätellä, että melko monet naiset vaativat mieheltä mahdottomia, muutenkaan en seurustelemattomuuttani voi selittää.
Olen pahoillani, että sinulla on ollut huono onni ja että olet päättänyt luovuttaa. Yleistämällä taidat kuitenkin vain pedata itsellesi lisää epäonnistumista ja pettymyksiä, vai kuinka? Niinhän sitä sanotaan, sitä saa mitä tilaa. Tai voihan sillä tavalla tietenkin suojella itseään uusilta pettymyksiltä. En kuitenkaan usko että syy on yksinomaan naisissa, harvoin tilanteet ovat niin mustavalkoisia.
Ja siitä luonteesta. Yksi syy siihen miksi miespuoliset ystäväni ovat "vain" ystäviä, on luonne. Ei siksi että he olisivat huonompia vaan koska he ovat erilaisia kuin se joka saa sukat pyörimään jalassa.
Haluan antaa sinulle, nimimerkki Näkökulma, hieman pohdittavaa. Tämä saattaisi ehkä paremminkin sopia vastaukseksi aiempaan viestiisi, koska siinä puhuit siitä, että naiset eivät pidä luovuttajista. Päätin silti sijoittaa vastaukseni tähän, koska vastasit tässä miespuoliselle "ikisinkulle", jollaisia tällä palstalla tuntuu olevan paljon. Tämä viestini koskettaa juuri tuollaisia miehiä ja naisten suhtautumista heihin.
En oikein usko, että monet naiset osaavat tosissaan eläytyä "ikisinkkumiehen" asemaan. Toivoisin sinun nyt kuitenkin yrittävän tällaista eläytymistä.
Kuvittele olevasi jo yli 30-vuotias nainen (sanon tässä nainen, koska sinun on ehkä vaikea kuvitella itseäsi mieheksi), joka ei lukuisista yrityksistä huolimatta olisi koskaan ollut seurustelusuhteessa. Olisit käynyt treffeillä vuosien varrella kymmenien miesten kanssa, joista joistakin olisit itse ollut usein kiinnostunut. Kuitenkin kiinnostukseesi olisi aina vastattu samalla tavalla: olisit saanut pakit - joka ikinen kerta. Kuvittele, ettet olisi koskaan saanut suudella. Kuvittele, ettet olisi koskaan saanut nukkua toisen ihmisen vieressä. Kuvittele, ettet olisi koskaan kuullut kenenkään sanovan: "Minä rakastan sinua." Sen sijaan olisit kuullut kerran toisensa jälkeen vain: "Et ole riittävän hyvä, et kelpaa minulle." Olisit tehnyt kaikkesi saadaksesi edes kerran kokea toisen ihmisen läheisyyden, mutta et olisi onnistunut.
Toivon, että kuvittelet tuollaisen tilanteen mielessäsi ja mietit tarkkaan, miltä se sinusta tuntuisi. Tämän jälkeen haluaisin sinun vastaavan seuraaviin kysymyksiin. Yritä olla täysin rehellinen itsellesi. Miltä luulisit, että sinusta tuntuisi? Osaisitko enää arvostaa itseäsi? Osaisiko enää arvostaa miehiä? Yrittäisitkö edelleen, vai luopuisitko jo toivosta?
Tällainen ajatusleikki voisi olla paikallaan monella muullakin naisella, ennen kuin alkaa neuvomaan "ikisinkkua".
Haluan lopuksi mainita, että äskeinen ei kuvaa omaa elämäntilannettani, eikä välttämättä myöskään täydellisesti sen miehen elämäntilannetta, jolle vastauksesi oli osoitettu. En myöskään halua millään tavalla arvostella sinua. Haluasin vain kuulla naisten (erityisesti sinun) ajatuksia, joita äskeisen pohdinnan tiimoilta aukesi.
Olen se mies, jolle Näkökulma vastasi. Se mitä sanoit viestissäsi, kuvaa täydellisesti elämäntilannettani. Olen monesti huomannut, että naisilla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, miltä se tuntuu, ei edes yritystä asettua asemaani, ja miettiä, miltä se tuntuisi heidän omalla kohdallaan. On yksi suurimmista valheista tässä yhteiskunnassa, että naiset olisivat keskimäärin empaattisempia. Esimerkiksi yksinäisyyteni ja se miten naiset siihen suhtautuvat, osoittavat, että naisilta ei löydy myötäelämisen kykyä kovinkaan paljon, ainakaan niiltä ei ole löytynyt, joiden kanssa olen jutellut. Aina kuulee roskaa itsetunnosta ja luovuttamisesta, se tuntuu tosi kornilta, koska niistä puhuja on ollut maksimissaan muutaman kuukauden yksin, ellei ole kauemman aikaa halunnut olla.
Tuntuu hyvältä, että välität, sen huomaa siitä, että viestisi on täyttä asiaa alusta loppuun. :) Kunpa naisetkin osaisivat pohtia omalla kohdallaan, miltä ikiyksinäisyys heistä tuntuisi.
Tämä keskustelu on kaikenkaikkiaan ollut todella masentavaa luettavaa. En tiedä mikä olisi neuvoksi, mutta kerron mitä ajatuksia viestit minussa herättää.
Olen sinkku, enkä parisuhdettä tässä kaoottisessa elämäntilanteessani edes haluaisi. Nyt olen itsenäinen. Seurustelin kymmenen vuotta enkä eläessäni ole ollut henkisesti yksinäisempi kuin nuo vuodet. Ei parisuhde ole aina mikään lottovoitto.
Kyllä keskustelukumppanilta voi odottaa empatiaa ja kavereille voi vuodattaa sydäntään. Mutta yksinäisyyttä ei todellakaan kannata ottaa puheeksi, kun on katselemassa emäntää sillä silmällä. Säälille ei voi rakentaan minkäänlaista suhdetta.
Jos ja kun olen itse valmis uuteen suhteeseen, haluan miehen joka seisoo omilla jaloillaan, eikä etsi lohdutusta yksinäisyyteensä. Haluan miehen, jolla on omat harrastuksensa, ystävänsä ja menonsa - niin on minullakin. Haluan tasavertaisen kumppanin, en riippakiveä. Haluan olla varma siitä että mieheni haluaa vain ja ainoastaan minut, eikä mitä tahansa seuraa yksinäisyyteensä.
Jos nämä ovat liian suuria vaatimuksia, olen mielummin itsenäinen jatkossakin, kuin yksinäinen ja onneton suhteessa, joka ei toimi.
Miten tuo viestisi liittyy siihen, mistä yllä puhuttiin? Osoittiko tuo jotenkin, että pystyt kuvittelemaan, miltä tuntuu aina kuulla "ei"? Mielestäni viestistäsi ilmenee naisille tyypillinen kyvyttömyys asettua toisen asemaan. Et todellakaan käsitä, miltä se tuntuu, et edes yritä.
sitä, että jos tarinasi herättää minussa empatiaa, voisit olla mahdollisesti ystäväni, mutta et missään tapauksessa tuleva kumppanini. En haluaisi miestä rinnalleni jota säälin tai surkuttelen, kun hän on niin yksinäinen.
Tämä on juuri sitä, mistä olen puhunut, naiset lyövät lyötyä. Te rakastatte itseään toteuttavia ennusteita. Otetaan kaksi miestä, miehet A ja B. Mies A on komea ja/tai rikas ja löytää suhteellisen helposti seuraa. Mies B on ikisinkku, joka syystä tai toisesta ei kelpaa naisille. Kohtaat molemmat miehet. Miehellä A on paljon seurustelukokemuksia ja hänellä ei ole koskaan tarvetta tuskailla sitä, että hän ei löydä ketään. Mies B on käsittämättömän yksinäinen ja toivoo, että joku nainen murtaisi kirouksen. Sinä katsot miehiä A ja B ja pidät B:tä säälittävänä, koska hänestä näkee, että kukaan ei huoli häntä. A on mahdollinen kumppanisi, koska hänestä huokuva ilo on mieleesi.
Oletat, että miehen B pitää olla yli-ihminen. Vaikka hänen ei tietenkään tarvitse koko ajan valittaa sinulle sitä, että ei ole löytänyt ketään, ennen pitkää kuitenkin kysyt hänen aiemmista suhteistaan/kokemuksistaan ja silloin hän joutuu kertomaan ja kertoo oikein, jos on rehellinen. Et huoli miestä B siksi, että muut eivät ole huolineet häntä. Miestä B ei ole huolittu, koska hän ei ole tarpeeksi komea/rikas tai jotain muuta, mutta hänen luonteessaan ei todennäköisesti ole mitään vikaa. Vaadit, että mies B voittaa kaikki vastoinkäymiset, tulee luoksesi kuin Teräsmies, vaikka naiset ovat aina sanoneet hänelle "ei". Vaadit häneltä rajatonta itseluottamusta ja kykyä voittaa vaikeudet, jotka alun perin johtuvat naisten pinnallisuudesta ja muista liian kovista vaatimuksista.
Olet vaatimuksissasi suorastaan hirviömäinen. Kuka siihen pystyisi? Eikö ihmistä saa hetkauttaa mikään? Väität voivasi kokea empatiaa, mutta oikeaa empatiaa olisi se, että antaisit sille miehelle B mahdollisuuden ja sanoisit, että painajainen on ohi, kehä on murrettu, koska sinä mursit sen. Silloin mies B antaisi sinulle rakkautensa täydessä laajuudessaan, voisit olla siitä aivan varma.
Eli pitäisi etsiä mies, jonka ulkonäöstä ei pidä, jolla ei ole mitään sosiaalisia kykyjä, ei itsetuntoa, johon tutustuminen vaatii paljon ja sitten sen tutustumisen jälkeen toivoa että rakastuu itsekin. Muuten mies voisi saada vaikka traumoja ilkeistä naisista.
Minä pelkäsin aikoinaan miehiä niin paljon ja olin niin ujo etten yrittänyt tutustua heihin kuin netissä, joten minulla ei ole takanani useita pakkeja. Oikeassa elämässä miehet eivät huomanneet minua eivätkä lähestyneet. Ainoa huomio nuoruudessa miehiltä oli pilkkaa. En ole kauneusihanteiden mukaien mutta en pahan näköinen, nuorempana pidin sitä syynä siihen ettei kukaan ollut minusta kiinnostunut. Olin niin ujo etten saanut sanottua mitään vieraiden ihmisten kanssa enkä ikinä olisi uskaltanut puhua miehille vaikka heitä lähelläni olisi ollutkin. Ja vieläkin minun kanssani seurusteleminen vaatii kärsivällisyyttä ja uskallusta, säikähdän helposti.
Silti en ikinä odottanut että jonkun pitäisi minut noilta pelastaa, vaikkei minuakaan rakastanut kuin perheeni ja ajatus siitä että joku rakastaisi minua tuntui mahdottomalta. Tajusin että muutoksen pitää lähteä itsestäni ja kun olen muuttunut avoimemmaksi ja ruumiinkieleni on muuttunut ja kun olen ulkonäköni hyväksynyt niin kiinnostusta on ollut edes vähän. Ei minua ihmetytä lainkaan etten teininä kiinnostanut niitä poikia joihin itse olin ihastunut, vaatteeni olivat oudot (mahdollisimman peittävät), en ikinä katsonut muita silmiin, yritin olla huomaamaton. Eikä kukaan minua tietenkään huomannut. Kuka minusta voisi pitää jos en edes pidä itsestäni.
Minun elämäni ei ole pilalla seurustelun puuttumisen vuoksi enkä enää koe itseäni huonommaksikaan. Miehiä pelkään vähän vieläkin ja oikeassa elämässä tuskin teen aloitteita jatkossakaan. En kyllä kauheasti sitä miehiltäkään odota eikä se heidän vastuullaan ole.
Minä en kyllä haluaisi tilanteeseen jossa on "pelastanut" toisen, ikisinkkuudelta tai miltä tahansa. Helposti sellaisessa suhteessa (pätee ystävyyteenkin) toinen asetetaan liian korkealle ja häneen liitetään ominaisuuksia joita hänellä ei ole. Ja kun toinen putoaa jalustalta voi taas tulla valittamaan miten petollisia miehet/naiset ovat...
Mistä helvetistä te miehet aina vedätte tämän rikkaan ja komean näihin keskusteluihin. Sanoinko, että miehen täytyy olla rikas tai komea? Sellaista ei minulla ole koskaa ollut, enkä sellaista etsi.
Etsin miehen jostain muualta kuin baarista, koska en voi uskoa kenenkään kiinnittävän minuun huomiota kuin ulkoisten vaikuttimien johdosta niin pinnallisessa ympäristössä. Vai millä muulla kuin ulkonäöllä on vaikutusta siihen ketä lähestyt baarissa, jollet hiippaile kuuntelemassa muiden juttuja, et voi tietää edes mitä toinen asioista ajattelee. Toinen vaihtoehto on tietysti ampua koko hameväkeä summassa erilaisilla avauksilla. Mutta kuten sanoin, haluan miehen joka haluaa juuri minut, eikä vaan ketä tahansa hameellista.
Sen sijaa harrastusten, ystävien tai työelämän kautta tutustuttaessa voi uskoa, että muut ominaisuuteeni ovat tulleet esille, reipas elämänasenteeni, päättäväisyyteni, luovuuteni, persoonallisuuteni jne...Haluan miehen, joka on kiinnostunut juuri näistä seikoista, eikä siitä, että saisi nyt edes jonkun viereensä.
Et ymmärtänyt, mistä on kyse. Miehen B sosiaalisissa kyvyissä ei välttämättä ole mitään vikaa, hän uskaltaa tehdä aloitteita, mutta kuulee aina "ei". Sanoit itse, että et tee aloitteita, mutta mieheltä ainakaan ei kukaan tule kysymään mitään, se on ihan varmaa. Jos kehtaat sanoa, että aloitteellisella miehellä on huono itsetunto, kun kymmenien vuosien "ei"-sanan kuuleminen vaikuttaa häneen, et todellakaan osaa asettua miehen B asemaan, et osaa lainkaan kuvitella, millaista olisi itse olla samassa tilanteessa.
Käytät sanaa "pelastaa", minä voisin käyttää vaikka sanaa "haluta". Te naiset olette yleensä niin laumasieluja, että ette uskalla muodostaa mielipiteitänne itse. Jos mies ei ole kelvannut muille naisille, päättelette, että hänen on oltava huono, ette vaivaudu ottamaan selvää. Juuri siitä se kehä syntyy. Miten se mies voisi murtaa sen? Ei mitenkään, nimenomaan teidän täytyy muuttaa toimintaanne.
"Sen sijaa harrastusten, ystävien tai työelämän kautta tutustuttaessa voi uskoa, että muut ominaisuuteeni ovat tulleet esille, reipas elämänasenteeni, päättäväisyyteni, luovuuteni, persoonallisuuteni jne...Haluan miehen, joka on kiinnostunut juuri näistä seikoista, eikä siitä, että saisi nyt edes jonkun viereensä."
Minäkään en metsästä baareissa, en hypi pöydästä pöytään, en tee aloitteita jokaiselle vastaantulijalle. Teen aloitteeni harkiten, koska silloin olen uskollinen itselleni. Esimerkiksi kerran tein aloitteen naiselle, joka sanoi minua sielunveljekseen, kerroin siitä aiemmin tässä ketjussa yhdessä viestissä. Se nainen oli kotoisin samalta paikkakunnalta, tykkäsi pitkälti samoista asioista, opiskeli samaa alaa, olin ihastunut häneen ja olin kuulemma hänen sielunveljensä. Eikö tuo anna jo olettaa, että en tee aloitetta kenelle tahansa? On sanomattakin selvää, että se nainen ei halunnut seurustella. Nämä asiat eivät ole niin yksinkertaisia, Itsenäinen. Kun se on "ei", se on "ei", vaikka koko muu maailma huutaisi, että kaksi ihmistä sopii yhteen.
Voi olla että jotkut syytöksesi pitävät paikkansa.
Mies B saa olla onnellinen että hänellä on edes itsetuntoa, ilman ei ole hauskaa olla ja ei voi ymmärtää sitä kärsimystä jos ei itse ole ollut. Minä kyllä tekisin aloitteita jos uskaltaisin, en pidä sitä minään miehen velvollisuutena. Aina ajattelin että jos joskus onnistun seurustelemaan niin se tapahtuu niin että teen aloitteen ja saan toisen vakuutettua siitä että minun kanssani kannattaa olla, yllätyin kun joku lähestyi minua. Toisaalta en ole montaa miestä kohdannut joiden kanssa olisin halunnut seurustella, tai siis en oikeastaan ketään (ehkä minun vaatimukseni ovat korkeat, olisi hyvä olla vielä kiinnostunutkin samanlaisista asioista).
Jos olisin mies B miettisin ehkä joko tekniikkaani (jos olisin siis varma ettei persoonassani ole vikaa) tai harkitsisin lähestyväni erilaisia naisia. Tiedän että minunkaltaisiani tyttöjä on olemassa, meihin ei vain törmää baareissa. Minusta ainakin kiltteys on viehättävämpää kuin renttuus. Ja on olemassa rumia naisia jotka eivät saa seuraa edes rumilta miehiltä, toistuvista yrityksistä huolimatta.
Minua ei kyllä voi syyttää laumasieluisuudesta, ainakaan siinä ettei seurustelematon mies kelpaisi. Kun itsekään ei ole seurustellut niin ei kai sitä voi toiseltakaan vaatia? (samoin kuin yhden yön juttuja harrastanut ei minusta voi kumppaniltaan vaatia neitsyyttä)
Pystyn kyllä kuvittelemaan miltä miehestä B tuntuu, tarkoitukseni oli tuoda esille ettei se ole niin helppoa aina naisillekaan. Ja vastata mielikuviin joita joissain muissa viesteissä on esitetty.
Nämä asiat eivät ole niin yksinkertaisia! Siinä sinä sen sanoit. En oleta, että kaikki sielunveljeni minusta partneria haluaisivatkaan, mutta sellaisesta joukosta minä kumppanini toivon eräänä päivänä löytyvän. Minusta se ei ole liikaa vaadittu, koska näistä vaatimuksistahan tässä juuri oli alunperin kyse.
Sinulle sana "sielunveli" taitaa olla pelkkä klisee, siis kuinka monta sielunveljeä tai -sisarta ihmisellä tässä maailmassa oikeasti on? Kuinka moneen elämän aikana törmää? Minun mielestäni sielunsisarukset olisivat täydellisiä kumppaneita toisilleen, muuten kyse ei ole todellisesta sielunkumppanuudesta. Jos joku on oikeasti toisen sielunsukulainen ja hän ei silti halua olla toisen kanssa yhdessä, mitä hän sitten kumppaniltaan toivoo, kun enemmän sopivaa luonnetta ei enää voi löytää? Tuo osoittaa totta kai vaatijan pinnallisuuden tai sitten sanan tyhjän sisällön.
Outoa, jos nainen näillä palstoilla valittelee sitä ettei kelpaa miehille miehet haukkuvan häntä rumaksi ja käskevät etsiä tasoistansa seuraa.
Naiset taas ovat sinuakin yrittäneet neuvoa minkä ehtivät.
Kellähän sitä empatiaa siis onkaan.
Tuo on aika epämääräinen termi ja varmasti tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Minä tulkitsisin sitä samalla tavalla kuin sinä, tai ei niitä ainakaan kovin montaa voi olla. Toisaalta olennaista siinä voi olla se veljeys, että se on henkistä mutta ei seksuaalista yhteyttä (kun aina ei riitä se että toiselta löytyy vaaditut ominaisuudet ja sopiva luonne).
En tiedä tunnetko klassista tyttökirjallisuutta, noista sielunystävistä taisi puhua Vihervaaran Annakin, hänelle he olivat todella erityisiä ystäviä, jotka ymmärräsivät maailman ihmeellisyyttä.
Termi ei siis ole tyhjä välttämättä tai vaatija aivan bimbo, tuollaisilla sanoilla on vain niin monia merkityksiä (niin kuin vaikka onnellisuudella tai kauneudella tai ystävyydellä).
Kyllä minulla sielunsiskojakin on, enkä bi:ksi silti ole ryhtymässä. En tiedä onko sitten olemuksellani jotain tekemistä asian kanssa, mutta törmään kyllä todella usein ihmisiin, joihin suorastaan ihastun. Olen juuri aloittanut uuden työhankkeen ja siinäkin on mukana monia mahtavia tyyppejä, joita voin kivuttomasti kutsua sielunveljiksi, ilman sanahelinän pelkoa.
He ovat ihmisiä, joille voi soittaa hätätilanteessakin milloin vain, joihin voi todella luottaa, jotka ovat kiinnostuineita samankaltaisten asioiden eteenpäinviemisestä, joiden kanssa tunnen yhteenkuuluvaisuutta - mutta en heitä kaikkia parisuhteeseen tarvitse, yhden vain, sitten tulevaisuudessa, kun olen itsekin siihen valmis.
Hollywood-rakkaus on klisee, jos joku!
Ei varmasti ole helppoa kaikille naisillekaan, ymmärrän sen totta kai. Baareista en oikeastaan ketään etsikään. Olen mm. kokeillut deittejä ja chatteja, mutta kun olen kysyttäessä vastannut rehellisesti, miltä näytän tai onko minulla kokemuksia, juttu on katkennut siihen. Olen miljoona kertaa miettinyt, mistä löytäisin sellaisen naisen, joka vaivautuisi selvittämään, millainen olen, mutta vaikka olen laatinut sellaisen deitti-ilmoituksen, johon ei todellakaan pitäisi kenenkään pinnallisen naisen vastata, siihenkin vastasi sellainen, joka lopetti juttelun ulkonäköni takia.
Arvostan erittäin paljon sitä, että nainen arvostaa kiltteyttä. On ikävää, että jotkut miehet ovat olleet sinua kohtaan paskamaisia, meitäkin on joka junaan, totta kai. Myös sitä arvostan, että nainen uskaltaa ajatella omilla aivoillaan, se on varmaan tullut edellisistä viesteistä jo selväksikin.
Miesten B ja naisten B (jos sallit sellaisen ilmauksen) pitäisi kohdata, ei siksi, että on oltava joku, vaan siksi, että he voisivat ymmärtää toisiaan ja eivät katsoisi toisiaan nokkavartta pitkin, heidän keskuudessaan kukaan ei olisi kenellekään B. Ehkä osa heistä voisi ihastuakin toisiinsa...
Lue viesti "ymmärrän toki" ylempää.
Minulle seksuaalinen yhteys on pohjimmiltaan henkinen. En voi siksi käsittää sitä, että sielunkumppanuus ei riitä vastakkaista sukupuolta olevien heteroiden kesken...
En tunne klassista tyttökirjallisuutta. Ilmeisesti juuri niissä on opetettu tytöille, että sielunystävät pidetään ystävinä, ei muuna. Voi olla, että termi ei ole aivan tyhjä, mutta jotenkin tyhjä vaikutelma siitä jää, että on muka luonteeltaan "täydellinen" vastine, mutta ei sopiva kumppani.
Sinulla on enemmän sielunsukulaisia kuin minulla, joko sielusi sopii paremmin yhteen muiden sielujen kanssa tai sitten ymmärrämme sanan merkityksen eri tavalla.
Hollywood-rakkaus on se todellinen klisee, en voisi olla enempää samaa mieltä. Juuri siitä täällä koko ajan puhutaan, aivan uskomattoman moni nainen on ottanut sen kaiken soopan vakavasti, näkeehän sen vaatimuksista. Nyt sinä osuit asian ytimeen. :)
Joskus ei synny fyysistä kiihottumista, vaikka kumppani olisi ystävä, sielunveli. Oletko harrastanut koskaan seksi hyvän ystävän kanssa (hetero) ja joutunut toteamaan kesken kaiken, että tästä ei vaan tule mitään? Ja oletko yrittänyt vuosia elää sellaisessa suhteessa, jossa kaikki seksiin liittyvä epäonnistuu kerta toisensa jälkeen, vaikka muutoin suhde toimii. Jotkin biologiset asiat ovat selittämättömiä, niillä ei ole tahtomisen kanssa mitään tekemistä.
En ole koskaan harrastanut seksiä hyvän ystävän kanssa. En ole koskaan elänyt vuosia suhteessa, jossa kaikki seksiin liittyvä epäonnistuu kerta toisensa jälkeen, vaikka muu suhde toimii, koska en ole koskaan elänyt suhteessa.
Olen pahoillani siitä, että seksi epäonnistui, se oli varmasti turhauttavaa ja pikku hiljaa söi suhteen perustaa, siitä tuli ongelma muuten toimivassa suhteessa, ilmeisesti teidän kohdallanne kävi niin, koska puhut vuosista ja yrittämisestä. Koska suhde toimi, puhuitte varmasti asiasta, mutta se ei auttanut. Ihminen on totta kai biologinen olio, eläimiksikin meitä voisi kutsua, uskon hyvin, että yritit itsekin kaikkesi, mutta biologia asetti ylitsepääsemättömän esteen. Minun on äärimmäisen vaikea ymmärtää, millainen se este oli, vaikka yritän todella, ilmeisesti juuri sen takia sanot itsekin sitä selittämättömäksi. Toivottavasti olet löytänyt ihmisen, jonka kanssa asiat ovat toisin, entinen kumppanisi myös.
Kun se nyt ilmeisesti olin minä, joka ensinnä otti sanan sielu esille, niin kommentoisin nyt vielä jälkijättöisesti.
Ensinnäkin veljensä tai sisarensa kanssa seksin harrastaminen on minusta sukurutsaa. Sielunsisaria ja veljiä voi onnekkaalla olla tietysti monta, minä olen törmännyt elämäni varrella kahteen, molemmat naisia.
Sitten minulla on nykyisemmin tämä sielunpari, se mies jota rakastan ja joka rakastaa minua. Hän itse on sitä mieltä, olemme pikemminkin saman sielun puolikkaat. Sama se, se on sama Ihme minusta. Olen ollut ihastunut monesti, mutta tätä en ollut ennen kokenut.
Tosin en ollut kokenut juuri paljon muutakaan, myönnän sen kyllä. Minä olin se joka olisi nuollut kenen tahansa sormet (ja koko ruumiin) kuin koiranpentu yhdestä ainoasta kosketuksesta - mutta kun te miehet aina sanoitte ei. Ei sitä naisenkaan ole helppo ottaa vastaan. Neljännesvuosisadan odotin tätä miestä, joka näkisi minut, ja se oli hyvin turhauttavaa aikaa. Minä olisin tyytynyt olemaan yhden yön nainen, koska tahansa - mutta kun teille miehille ei kelvannut kerjäämälläkään. Joten lopetin ja totesin ettei minulle ole tässä elämässä ketään tarkoitettu.
Nyt minusta tuntuu, että olen saanut kompensaation noista vuosista. Olen saanut triplajättipotin, en miestä jolle kelpaan vaan miehen joka rakastaa ja jota itse rakastan. Ja jos se oli sattuman oikusta mahdollista minulle, se voi totta vieköön tapahtua kenelle tahansa muullekin.
Parasta mahdollista tulevaisuutta kaikille, kiitos huomiosta.
Kiitos itsellesi osallistumisestasi, parasta mahdollista tulevaisuutta sinullekin! :)
pihalle
Lähes samaa kysymystä olen itse pohtinut viime ajat omalta osaltani. Olen 29 vuotias, kahden lapsen äiti, eronnut, lähihuoltaja, sinkku.
Ajatukset jakaantuvat varsin kahtia omaa elämäntilannetta ajatellessani. Toisaalta on ihanaa aikaa ollu nämä reilu kaksi vuotta sinkkuna. On saanut rauhassa tutustua itseensä, elää omien suunnitelmien mukaan, toki lasten tarpeet huomioiden. Tutustua uusiin ihmisiin ja kokea asioita "ensimmäistä" kertaa elämässä uutena ihmisenä, uudessa elämäntilanteessa. Olen varsin tyytyväinen elämääni näin itsellisenä naisena.
Totta toinen puoli. Yksinäisyyden tunne, miehen läheisyys, turvallisuus, hellyys ja sitä kautta saatu hyvä olo puuttuu. Välillä mietin mihin miestä tarvitsen? Kainalokaveriksi vai elämänkumppaniksi? Toisinaan kauhistuttaa ajatus toisesta ihmisestä minun ja lasteni kodissa. Tilanne loisi paljon haasteita. Olenko valmis?
Entäpä millainen miehen tulisi olla? Mitään sabluunaa ei ole. Ulkonäkö nyt on asia johon pakostakin kiinnittää huomiota ensimmäisenä. En vaadi misteriä en hunksia. Mutta jotain selittämätöntä toisen ihmisen ulkoisessa olemuksessa on, toiset on kiinnostavampia kuin toiset, sille en voi mitään. Siihen vaikuttaa koko olemus, huokuva itsevarmuus, epävarmuus, ujous, vaatetus, eleet, ilmeet, liikkeet ja koko kehonkieli eli ulkonäkö. Myös ihmisen asenteilla, arvoilla ja elämänkokemuksella kiinnostus voi joko herätä ja jäädä uinumaan.
Rahalla minulle ei ole merkitystä. Itse elelen todellakin niillä kuuluisilla yhteiskunnan tuilla..opintotuella, lapsilisillä ja elatusmaksuilla, satunnaisilla opintojen ohella suoritettavilla keikkatuloilla. Tärkeää minulle ja ehdoton vaatimus on että osaa ja pystyy huolehtimaan asioistaan.
Naisen käsittely..sitä ei kai kukaan koskaan opi täydellisesti. Ei kai miehiäkään opi aina ymmärtämään. Olemme todellakin erilaisia, ajattelemme usein eri tavalla ja koemme asioita yksilöllisesti. Parisuhteessa haluan kuitenkin että molemmat ovat valmiita yrittää hitsautua yhteen niin, että toisen ymmärtäminen tai ainakin yrittäminen olisi mahdollista. Eikös tässä ole yks niistä parisuhteen "jujuista"?
Mies vai tosi Mies? No tietty semmonen että itse voin tuntea olevani Nainen. Jos mulla auton rengas puhkee, mä kyl nostan kädet pystyyn. Mut vastaavasti, ei miehen tarvii vaihtaa kukkamultia. Kotityöt on yhteiset, siitä mä en tingi.
Naiset osaavat olla nykyään todella vahvoja ja "alistavia" tarkoituksettakin varmasti. Miehenkin tulee sanoa Ei. Ei ole pakko lähteä joka lauantain shoppailemaan jne. Enhän mäkään halua joka lätkämatsiin. Mutta myönnytyksiä on hyvä olla valmis välillä tekemään. Shoppailessa voi joskus olla kivaakin ja lätkämatsissa sitä voi itsekin innostua.
Olenko mä liian vaativa? Vai olenko mä liian epävarma aloittamaan uutta suhdetta, joka vaatii uhrautumisia molemmilta, siis myös MINULTA? Onko helppo etsiä virheitä miehistä, vaikka syy saattaa olla pelko epäonnistumiseta, pettymyksistä, toisen satuttamisesta, itsensä alttiiksi panemisesta.
Voi kumpa tietäisin=)
No elämä jatkuu..sitä kemioiden kolahdusta odotellessa hyvää loppukesää ja pimeneviä iltoja joko yksin tai yhdessä...
Onhan naisenkin pitänyt olla jo vuosikymmenet (jollei sadat tai tuhannet) yhtäaikaa äiti, ystävä, sisko, rakastaja, huora ja madonna...
On pitänyt hoitaa koti ja työt ja pitää mieskin tyytyväisenä. Miksi miehellä pitäisi olla helpompaa.
Olen huomannut saman, Suominaisilta on koko elämänkaaren kattava näkemys hukassa. Siksi ne juoksevat kaiken maailman oikkujen perässä kieli vyön alla lainkaan ajattelematta mikä tässä elämässä on tärkeää. Siinä itsekkyyden kylpyvaahdossa uhrataan sitten niin miehet kuin lapsetkin. Miesten vaihtoväli on 10 vuotta ja lapsista huolehditaan vain sen verran, ettei niitä juuri oteta pois jotta rahantulo yhteiskunnalta ja ex-mieheltä ei loppuisi.
Kaikki naiset eivät ole tällaisia mutta Suomessa saat melkein lottovoiton helpommin kuin löydät hyvän naisen. Ulkomailla täyspäisiä naisia sen sijaan löytyy. Aasialaiset sitoutuvat perheeseen parhaiten mutta pienistä Itä-Euroopan maista tai Venäjältäkin löytää aika helposti ihan kunnollisia, siis sellaisia jotka eivät petä eivätkä ota avioeroa huvikseen muutaman vuoden päästä. Suomen kielenkin oppii aika nopeasti loppujen lopuksi.
Rima kannattaa pitää korkealla, älkää luovuttako niin helposti naiset. Suomessa on kuitenkin todella paljon, kivoja, älykkäitä, kauniita naisia joilla on hyvä koulutus ja työ, minusta on ihan turhaa antaa itsensä masentua ja mahdollisesti aloittaa suhde sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa ns. tasoerosta tulee myöhemmin ongelma. Toki se minkä näkee toisessa tärkeänä on sitten jokaisen oma asia.
Itse löysin vuoden sikkuuden jälkeen aivan ihanan, söpön, fiksun mieheni, hyvätuloisuus oli aivan sivuasia, mutta onhan se tietty kiva, että molemmilla on sama tulotaso. Tän aiheen aloittaja vaikuttaa hieman katkeroituneelta...
Luulempa etta ketjun aloittaja on katkeroitunut tavattuaan liian monta kaltaistasi naista.
Tekstistasi huokuu taydellinen toisten ihmisten kunnioituksen puute.
Viittaat ettei suomesta loytyisi yhtapaljon kivoja, alykkaita, komeita miehia joilla on hyva koulutus ja tyo, epailenpa etta tama ns.tasoero on todellakin heidan hyvakseen.
Vaativalle miehelle:
Niin, no, käsittääkseni tämän ketjun aloittaja on kuitenkin mies, joka on kokenut naiset liian vaativiksi. Silloin tämä ns. tasoero, käsittääkseni kuitenkin toimii niin etteivät naiset löydä itselleen sen takia helposti kivaa miestä.
Ja kyllä siitä ennen pitkää tulee ongelma jos kumpi tahansa nainen tai mies alkaa seurustella ihmisen kanssa, joka ei ollenkaan kohtaa toisen odotuksia.
"Siinä sivussa pitäisi osata lukea ajatukset, jotka vaihtuvat nopeammin kuin vuodenajat."
Vuodenajat vaihtuvat neljästi vuodessa. Onko se nopea tahti, mielestäsi, uusille ajatuksille?
Ei ihme jos sinusta tuntuu että sinulta vaaditaan liikaa.
Olet kai vähän hidas.
kyllä tässä pätee kylmästi luonnon lait tai pitäisikö sanoa viidakon lait eli paras mahdollinen kumppani tarvii löytyä ennekuin perhe perustetaan ja
siinä kumppanissa "on sitä jotain" missä ihmisillä on
vaste luonnonvalinnalle ulkonäkö,raha,valta,status yms.pikkuseikkoja valintojen kriteereiksi.Tässä voisi todeta ettei ihminen ole elukoita kummempi otus parinvalinnassaankaan,hajotkaa kaikki hienostelevat
snobit väitteisiinne että ns. rakkaus olisi
pelkästään sielujen sympatiaa.Kyllä se lompakko hakkaa aina köyhän taviksen.
Niinniin, mutta entäs kun ne kaikki vaaditut attribuutit löytyy, ja siltikään ei kelpaa?
Tuo väite että naiset aina etsisivät parasta mahdollista kumppania ei vaan käytännössä näytä toteutuvan. Tai ainakin valitsevat jotain muuta.
Marisen sieluni kyllyydestä joka kerta kun nainen valitsee kumppanikseen typerän vaimonhakkaajan, joka ei ole edes hyvännäköinen. Oikeesti. Parempaakin on tarjolla.
Mutta ainahan sen voi kuitata sitten sillä, että ei vaan ollut "sitä jotain". Mutta mitä se jokin on, se onkin sitten eri juttu ;)
Ei ole olemassa mitään universaalia parasta vaihtoehtoa kaikille.
Ei se pitkä, tumma, komea, rikas ole kaikkien naisten ihannemies, vaikka siltä saattaa tuntuakin. Jos yrität olla kaikkien ihannemies ja luulet, että siten saat kenet vain haluat epäonnistut kuitenkin.
Jospa se ruma, typerä, vaimonhakkaaja olikin sen naisen ihannemies jollain muulla tasolla.
Ei auta marista. Opettele nauttimaan yksin olosta. Mutta jos sinulle on tärkeintä, että sinulla vain on joku tyttö niin koita iskeä erilaisia (koulutus, ulkonäkö jne) kuin mitä aiemmin.
On aivan perseestä....vähän tiedät naisista, jos tuollasen yleiskuvan olet naisista saanut. En jaksa uskoa noin kyyniseen ajattelumalliin. eiköhän hyvä ihminen toisen hyvän ihmisen löydä, eikä siinä ole rahasta kyse....tai näin ainakin uskoisin olen.
Kuule vilperi... Minusta ketjun aloittaja sanoo sen miten asiat ovat, sinä sen, miten niiden tulisi olla. Sinä olet idealisti ja siinä ei ole mitään pahaa, mutta kun puhutaan tiedosta ja totuudesta, mielestäni ketjun aloittaja tietää naisista enemmän kuin sinä. Itse asiassa tuo ajatus, että hyvä ihminen löytää hyvän ihmisen, on kuin kirous ainakin niille hyville miehille, jotka eivät ole löytäneet seuraa, voidaanhan tuolla perusteella virheellisesti päätellä, että miehessä itsessään täytyy olla jotain vikaa, koska hän ei ole kelvannut kenellekään. Kuitenkaan naisille miehen hyvyys ei ole seurustelukumppania etsittäessä kovin merkittävä asia, voidaanhan hyvä mies aina sivuuttaa viittaamalla siihen, että vaikka hän on kiva ja ystävällinen, hänestä puuttuu se jokin.
Vaikka tosihan se on, että moni hyvä mimmi ja sälli venailee ottajaansa, joka on ikävä asia. jokaisessa ihmisessä löytyy jotain vikaa, ei täydellistä olekkaan. silti haluan korostaa sitä hyvän tyypin merkitystä....väitän silti, että sillä on enemmän merkitystä kuin rahalla. Olen suoraan sanoen kyllästynyt sellaiseen ajatteluun ja haluan olla siinä mielessä erilainen...sovitaanko näin =)
Sovitaan näin, kaikkea hyvää sinulle, vilperi. :)
Vähän ehkä asian vierestä, mutta...
En etsi nyt seurustelukumppania. Olen oikeastaan ensimmäistä kertaa aikuisiällä sinkku ja vaikka voin käydä treffeillä sun muuta niin vakava suhde ei juuri nyt kiinnosta. Vaikka tietysti jos jonkun tapaisi, jonka kanssa todella synkkaisi... Mistäs sitä tietää? :=)
Kahden deittikumppanin kanssa minulla on kariutunut juttu aika jännään ilmiöön. Olen entinen kilpaurheilija ja vielä nykyäänkin reenaan omaksi ilokseni melkein kuin kilpaurheilija - siis tunnista kolmeen päivässä, riippuen paljonko on töitä. Aikaa jää kyllä muuhunkin kun en ole mikään tv:n himovahtaaja. Miehet kyllä kehuvat kroppaa koska se on tuolla liikuntamäärällä luonnollisesti aikas kiinteä. Mutta heidän molempien oli hirveän vaikea hyväksyä sitä, että reenaamiseen menee aikaa! Siis etten olekaan heidän aikataulujensa armoilla. Siis täh? Kyllä minä voin jättää reenit välillä väliin, mutta mielelläni kävisin kyllä joka päivä tekemässä jotain liikunnallista. Istumatyötä tekevän naisen pitäisi liikkua terveyden takia vähintään tunti päivässä!
Muuten ymmärtäisinkin, mutta ainakin näiden kahden miehen tapa suhtautua asiaan oli se, että heidän harrastukset ensin ja minä voin siirtää omia harrasteitani niin, että ne sopivat heidän harrastuksiinsa ja aikatauluihinsa. Mielenkiintoista sinänsä, että harrastukseni ei ole kuntosaliaerobic. Eli siis minulla on osin säännölliset reeniajat. Reenin siirtäminen ei siis onnistu.
Ja mitä tekevät miehet? No tietysti reenit pitää jättää väliin jos heiltä kysytään. Siis minun reenit. Omat roolipelikerhot tai lenkit tehdään kyllä juuri silloin kun on sovittu tai huvittaa, minun aikatauluistani riippumatta.
Teillä on täällä oikein viehättävät keskustelut, kovasti kiitoksia, näitä on ilo lukea...=))
Yks pikkujutska vaan "särähti korvaan"..
Mainitsit, ettei mikään vakava suhde tällä hetkellä kiinnosta... paitsi, jos sattuis kohdalle joku, jonka kanssa TODELLA synkkais...!!?? En tainnut nyt ihan ymmärtää.. siis ihanko oikeasti sellaiseen vakavaan suhteeseen ryhdyt joskus sellaisenkin kanssa, joka ei oikeasti kolahda...!!?? Luoja armahtakoon minua sellaisilta suhteilta...;))
Sinä olet sitten vissiin "törmänny", hieman joustamattoman puoleisiin kavereihin. Sun ja noiden sun treffikavereittes ikää sen tarkemmin tietämättä, tuntuu oudohkolta ja ihmeelliseltä toiminnalta, varsinkin jos ikää alkaa oleen yli 30 wee.
Tuossa iässä pitäis jo nimittäin tajuta että treenaaminen ym. harrastaminen vie aikaa ja on valitettavasti muualta pois. Vai halusivatko nämä kaverukset olla sinun huomiosi keskipisteenä, sinun harrastuksilla sitten niin väliä?!
Niinhän se nykyään tuppaa oleen muotia toi omaan napaan tuijottaminen ja mulle mulle mulle-tyyli, niin muiden tarttis joustaa mutta minun ei. Teet niin tai näin se on aina väärin päin, minkäs sille sitten voit? Kröhöm, näin hieman kärjistäen :)
Sitä ei tarvitse pelätä. :=)
Mutta olen ehkä tällä hetkellä enemmän sillä mielellä liikenteessä, että pidän aika epätodennäköisenä sitä että edes törmäisin kehenkään.
Ei, koska naisilla on tippaleipäaivot.
Niin eihän ne nyky-naiset meiltä miehiltä paljon mitään vaadi, mites se yks vitsi nyt menikään...jaguaari autotalliin, tiikeri sänkyyn ja aasi joka kustantaa koko hela hoidon.
Kysynnän ja tarjonnan laki on ankara, myös näissä parisuhdeasioissakin. Se vaan että jotkut etsivät sitä oikeaa koko ikänsä, koskaan sitä löytämättä. Yleisurheilutermiä käyttäen, koska rima on asetettu epärealistiseen "korkeuteen" ottamalla huomioon oma persoonallisuus, arvomaailma ja asenteet, tuntuu koko homma hiukan Graalin maljan etsinnältä.
Ja se kuinka paljon joku meistä on valmis/halukas muuttumaan toisen hyväksi, on vaikea kysymys. Liikaa ei toisen pidä muuttua, muuten minä-kuva kärsii ja voi aiheuttaa katkeruutta toista kohtaan. No onneksi meistä kukaan ei ole täydellinen, sen määrittelykin on jo tarpeeksi vaikeaa, asiasta kuin asiasta.
Joo kyllähän nykynainen on vaativainen. kun olin armeijassa naiset puhuivat alikersanteista .huomasi jo silloin ,että sotilasarvoilla oli merkitystä, jolla minulle ei ollut paskanväliäkään. tavallinen sotilas sitä oli armeijan aikaan. olen vielä 49v sinkkuna ja en ole perhettä perustanut kun armeijan jälkeeen tuli lama ei ollut töitä silloin jotain pätkätöitä kyllä, joten ei siinä paljon perheitä perustella. .kyllä minusta naisen pitäisi arvostaa ihan tavallista ei juopohkoa raitista miestä, mutta se kyrpä ,vajkkei sitä suoraan he sanokaan kiinnostaa ja se onko ollut paljon seurustelusuhteita miehellä ja jos ei ole olet ullkona naisen silmissä. onhan se kiva sitä kyrpää lutkutella ja vittua nuoleskella jos ne vain sen takia seurustelee, että saa kyrpää ahteriinsa ja muulla ei niin väliä ja sitten se varallisuus . ei tässä enään voi mihinkään luottaa ei rakkauteen eikä mihinkään ehkä provosoin, mutta näin taitaa olla tosi.