Selkäkipujen

Aloitin juoksukauden huhtikuun lopulla ja heti ensimmäisten kevyiden juoksulenkkien jälkeen meni selkä aika kipeäksi. Talvella olin hiihtänyt jonkin verran ongelmitta. Aloitin juoksukauden aluksi kävellen ja pikkuhiljaa lisäsin juoksua, eli teoriassa niinkuin pitääkin.

Luulin, että selkäkipu johtuisi huonosta lihaskunnosta ja lakkaisi ajan myötä lihasten tottuessa juoksuun. Mutta kuinka ollakkaan, kipu on jatkunut koko kesän ajan, välillä pienempänä ja välillä suurempana.

Kipu on aivan selkeästi muuttunut iskiakseksi, eli selkään sattuu vähän koko ajan ja tietyissä asennoissa/tilanteissa kipu kasvaa ja heijastaa toisen jalan pakaraan ja takareiteen. Todella epämiellyttävää.

Onko kenelläkään tietoa/omakohtaisia kokemuksia asiasta? Mitä asioita tulisi ottaa huomioon juoksussa? Onko tekniikka väärä? Ylämäkien ja alamäkien vaikutus? Kengät/pohjalliset? Lihaskunto?

Ja sitten tietysti se tärkein, eli kuinka vaivasta pääsee eroon vai pääseekö siitä koskaan? Toivottavaa olisi, sillä nuorena miehenä olisi vielä paljon harrastusvuosia edessä.

Selkäkipujen johdosta kilometrejä ei ole kertynyt tähän mennessä kuin vajaa 150. Samasta syystä myös golfin peluu on jäänyt tänä kesänä vähemmälle.
112611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Juoksu on aika monelle sellainen laji joka ottaa enemmän kuin antaa.

Välilevyt ottavat itseensä jatkuvasta tärinästä.

Useimmiten juoksijalla iskiaksen aiheuttajana on muu kuin selkä, iskiaksen aiheuttaa lihasten ja varsinkin yhden lihaksen jäykkyys, tätä kutsutaan piriformis syndroomaksi.

Ota ohjelmaan elämänpituinen venyttely, varsinkin piriformiksen venyttely on tärkeää. Iskiashermo nimittäin menee piriformiksen läpi ja kun kyseinen lihas on tukossa niin hinkkaa jatkuvasti iskiashermoa ja aiheutta kipua.

Muista kuitenkin että ärtynyttä hermoa ei saa venytellä liikaa.

Ongelmasta et pääse eroon heti, varaudu puoleen vuoteen.

Ohessa linkki missä käsitellään piriformis ongelmaa, lisää löytyy netistä vaikka kuinka paljon. http://www.kalindra.com/piriformis.htm

Äänestä

Pirullinen "tauti",mene (hyvään)lääkäriin,älä juokse väkisin jos selkään sattuu,voi olla vaarallista.Mulle yleislääkäri passitti röngteniin ja kun siinä ei mitään ilmennyt niin sanoi vaan että lopeta juokseminen.Menin kiropraktikolle joka aikansa minua väänneltyään sanoi että lievä välilevyn pullistuma,kielsi juoksun ainakin pariksi kuukaudeksi ja raskaat nostot.suositteli käymään säännöllisesti sellasessa venytys härvelissä,nopeuttais paranemista,olis ollu kallista (kela ei korvaa).Venyttelyä päivittäin:selkää,pakaroita,reisiä ja pohkeita. PS.Parani n.puolessa vuodessa.

Äänestä
  • Ei h..vetti. Pari kuukautta taukoa? Entäs jos kipu vähän hellittää ja pystyisi juoksemaan, niin uskaltaako silloin juosta (siis juoksitko sinä kiellosta huolimatta)?

    Paraniko "tauti" puolen vuoden kuluessa täysin? Siis onko selkä ollut taas juoksuharrastuksen jatkamisen jälkeen täysin oireeton? Onko olemassa jotakin keinoja, jolla uusiutumista voisi vältellä? Esim. juoksutekniikan muutokset, alusta, pohjalliset...? Siis mistä "tauti" alunperinkin olisi voinut johtua?

    Kalliisiin hoitoihin ei kyllä ole mahdollisuuksia, joten korkeintaan särkylääkkeiden avulla on jaksettava.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Ei h..vetti. Pari kuukautta taukoa? Entäs jos kipu vähän hellittää ja pystyisi juoksemaan, niin uskaltaako silloin juosta (siis juoksitko sinä kiellosta huolimatta)?

    Paraniko "tauti" puolen vuoden kuluessa täysin? Siis onko selkä ollut taas juoksuharrastuksen jatkamisen jälkeen täysin oireeton? Onko olemassa jotakin keinoja, jolla uusiutumista voisi vältellä? Esim. juoksutekniikan muutokset, alusta, pohjalliset...? Siis mistä "tauti" alunperinkin olisi voinut johtua?

    Kalliisiin hoitoihin ei kyllä ole mahdollisuuksia, joten korkeintaan särkylääkkeiden avulla on jaksettava.

    En malttanut aivan juoksematta pariakuukautta olla,piti sitä kerran viikossa koittaa laahustaa.Vasen pohje jumiutui parinsadanmetrin jälkeen ja jalkaterä oli sellanen tunnoton ja voimaton.
    Toi iskias puhkes mulle syksyllä, ja talvella oikeestaan vaan hiihtelen,sitä se ei haitannut.
    Joo,kyllä siinä puolisen vuotta meni ennenkuin se ei enää haitannut juoksua.
    Hieronta olis kuulemma nopettanut paranemista (en käynyt),mutta venyttelin ahkerasti,kannattaa jatkaa sitä myös "taudin"jälkeen,ja älä ulkoile ns.selkä paljaana,siitä selkä ei tykkää.

    Äänestä

siinä on artikkeli iskiaksesta

Äänestä

Kivut menee levolla ohi ja monesti kun on iskiästä se johtuu pakaran jumituksesta, hankala ja ahdas paikka.
Kyllähän juoksussa kaikki vaikuttaa, lihasten kunto, selkärangan suoruus ja kaarevuus (itsellä juuri tämän takia ongelmia), kengät, juoksualusta, ruokavalio ja lihas huolto.
Jos oikein menee kivut kovaksi niin otappa kunnon suomalaiskansalliset kännit, ei oo lööperiä vaan omakohtaista kokemusta on, meinaan kun sammut oikei sopivasti niin ei siinä nukkuessa paljon lihaksia muista tyhjää jännittää !

Äänestä
  • Tulipas kerrankin mieluinen hoito-ohje. Heh..

    Ajattelin venytellä säännöllisesti ja mikäli ei ala kipu loppumaan, menen lääkäriin. Kiitokset kaikille neuvoista/kokemuksista.

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Tulipas kerrankin mieluinen hoito-ohje. Heh..

    Ajattelin venytellä säännöllisesti ja mikäli ei ala kipu loppumaan, menen lääkäriin. Kiitokset kaikille neuvoista/kokemuksista.

    Minullakin on samanlaisia vaivoja. Pakaralihas, etureisi ja polvi ja vielä nilkkaanki asti kipu ulottuu. Syön tulehduskipulääkettä x 3/pv. Olen hitaasti juossut joka aamu 9 km. Kipiä on, mutta juoksussa ei tunnu. Mihin lie johtaa.............

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    Tulipas kerrankin mieluinen hoito-ohje. Heh..

    Ajattelin venytellä säännöllisesti ja mikäli ei ala kipu loppumaan, menen lääkäriin. Kiitokset kaikille neuvoista/kokemuksista.

    Minulla vuosikymmenen mittaiseen iskiasvaivaan auttoi Pilates. Eli selässä on välilevyn kuluma ja siitä johtuva jatkuva iskias, joka säteili vasempaan pakaraan ja reiteen. Syvien vatsalihasten treenaaminen on vienyt selkävaivat kokonaan. Aikaisemmin jouduin luopumaan juoksuharrastuksesta selän takia. Nyt olen aloittanut uudelleen, eikä selkä enää edes jäykisty juoksusta.

    Tänäkin aamuna taas tunsin nöyrää kiitollisuutta, kun ylös noustessani selkääni ei sattunut. Kun kipu on kymmenen vuotta jokapäiväisenä kaverina sitä oppii arvostamaan terveyttä. Eli suosittelen Pilatesta kaikille samantyyppisistä selkävaivoista kärsiville, itse olen ihan kirjaimellisesti saanut uuden elämän sen myötä.

    Äänestä

  • HJK kirjoitti:

    Äitini pääsi selkäsärystä joogan avulla.

    Äänestä

Moi
Itse harrastan myös aika aktiivisesti juoksua. Muutama maratoni takana. Käyn säännöllisesti myös hierojalla (salin ja venyttelyjen lisäksi). Toisinaan on niin jumissa paikat ettei niitä saa itse esim. venyteltyä vaan käyn hirojalla joka osaa esim. auttaa jos on jokin "hermo pinteessä". Kuten oli nyt hcm:n jälkeen. ristiselkä oli tosi kipeä, koska pohkeet olivat jumissa ja pakalihakset myös sitten alkoi myös selkä oireileen. Eli kannattaisi yrittää etsiä sellainen hieroja/hermoratahieroja yms. joka tietäisi tarpeeksi tällaisista jutuista. Ihminen on kokonaisuus eikä useinkaan auta jos käy pelkästään hierotuttamassa esim. hartiat vaan on käsiteltävä koko kroppa. Valitettavasti tuollakin alalla on tarjonta tosi kirjavaa mutta kannattaa yrittää etsiä apua ensin tuollaisesta ennenkuin esim. särkylääkkeistä yms. tai luopuu koko harrastuksesta. Tsemppiä vain juoksulenkille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aiheuttajat kirjoitti:

Aloitin juoksukauden huhtikuun lopulla ja heti ensimmäisten kevyiden juoksulenkkien jälkeen meni selkä aika kipeäksi. Talvella olin hiihtänyt jonkin verran ongelmitta. Aloitin juoksukauden aluksi kävellen ja pikkuhiljaa lisäsin juoksua, eli teoriassa niinkuin pitääkin.

Luulin, että selkäkipu johtuisi huonosta lihaskunnosta ja lakkaisi ajan myötä lihasten tottuessa juoksuun. Mutta kuinka ollakkaan, kipu on jatkunut koko kesän ajan, välillä pienempänä ja välillä suurempana.

Kipu on aivan selkeästi muuttunut iskiakseksi, eli selkään sattuu vähän koko ajan ja tietyissä asennoissa/tilanteissa kipu kasvaa ja heijastaa toisen jalan pakaraan ja takareiteen. Todella epämiellyttävää.

Onko kenelläkään tietoa/omakohtaisia kokemuksia asiasta? Mitä asioita tulisi ottaa huomioon juoksussa? Onko tekniikka väärä? Ylämäkien ja alamäkien vaikutus? Kengät/pohjalliset? Lihaskunto?

Ja sitten tietysti se tärkein, eli kuinka vaivasta pääsee eroon vai pääseekö siitä koskaan? Toivottavaa olisi, sillä nuorena miehenä olisi vielä paljon harrastusvuosia edessä.

Selkäkipujen johdosta kilometrejä ei ole kertynyt tähän mennessä kuin vajaa 150. Samasta syystä myös golfin peluu on jäänyt tänä kesänä vähemmälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu