SOTKA

kalustaa, saatana kalustaahan se jos viittii ite kantaa mööpeleitä. Mitenhän se luulee seitenkymppisen muorin kantavan sohvakalustonki toiseen kerrokseen. Perkele raha kelpaa ja mainostetaan palvelua mutta ei näy kuleja kantamassa! Älkää maksako tälle puljulle mitään ennen kuin tavara on toimitettu sisään asti, kuhan ensin saavat sen edes Kemiin saakka jostaki.
132679
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

tympeitä myyjiä.Tuntuvat olevan aina pahalla päällä.Ammattitaidotonta porukkaa.

Äänestä
  • Olisi pitänyt pari vuotta sitten 1300 euron sohvista maksaa kotiinkuljetus erikseen! Miten lie nykyään toimii kotiinkuljetuspalvelu, ei ole tietoa. Mutta tämmöistäkö on hyvä asiakaspalvelu?

    Futopissa pyöriteltiin silmiä, kun mainitsimme tuosta asiasta sänkyostoksilla, samalla kun kysyimme kotiinkuljetusta. Sieltä olisi kyllä tuotu ilman muuta veloituksetta sänky kotiin, mutta kuljetusautoa ei kuulunut reissulta takaisin ja oli kohta sulkemisaika. Antoivat sitten ison kärrynsä lainaan, jotta saimme vietyä sillä mööpelin kotiin. Joutuihan sinä toki itse vaivautumaan, mutta hyvin silti toimittu tuossa tilanteessa. Ja siellä kyllä saa hyvää palvelua.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    Olisi pitänyt pari vuotta sitten 1300 euron sohvista maksaa kotiinkuljetus erikseen! Miten lie nykyään toimii kotiinkuljetuspalvelu, ei ole tietoa. Mutta tämmöistäkö on hyvä asiakaspalvelu?

    Futopissa pyöriteltiin silmiä, kun mainitsimme tuosta asiasta sänkyostoksilla, samalla kun kysyimme kotiinkuljetusta. Sieltä olisi kyllä tuotu ilman muuta veloituksetta sänky kotiin, mutta kuljetusautoa ei kuulunut reissulta takaisin ja oli kohta sulkemisaika. Antoivat sitten ison kärrynsä lainaan, jotta saimme vietyä sillä mööpelin kotiin. Joutuihan sinä toki itse vaivautumaan, mutta hyvin silti toimittu tuossa tilanteessa. Ja siellä kyllä saa hyvää palvelua.

    Minä ainakin sain hyvää palvelua Sotkassa. Myyjät ovat aina olleeet oikein mukavia. Kotiinkuljetuksenkin sain kaupan päälle, mutta ostinkin aika paljon tavaraa. Valitettavaa vain oli tuo että itse joutuu kantamaan apuna. Kyllä se tuntu tämmöiselle nuorelle naiselle rankalta hommalta roudata isoa painavaa sohvaa, saati sitten mummelilla.

    Äänestä

  • Sade kirjoitti:

    Kyllä v'''¨¨aa tollainen itku."tympeitä myyjiä".. itekki oon kaupassa töissä ja jos asiakas on vimosen päälle mulkvisti niin eipä paljo tee mieli passata.olen asioinut sotkassa vuosikaudet ja kyllä täytyy sanoa että esim samaan hinta /laatutasoon ei meän seudulla yllä mikään muu liike paitsi ehkä matoissa ym, se jyski.sotkassa on se tummatukkainen pieni tyttö ollut monta vuotta duunissa ja aina ku menen sinne niin se on iloinen...tuloo hyvälle tuulelle...

  • jokeri kirjoitti:

    ...koska se Sotkan laatu on niin syvältä, että ei enempää niistä kukaan maksaisi. Jotkut kalliimmat tavarat on ihan laadukkaita, esim. sohvakalustot ja ruokailuryhmät. Halpistavara siellä on kyllä hintansa väärtiä. Hinta on kyllä suoraan verrannollinen kyseisen tavaran laadun määrään.

    Meilläkin olkkarissa keikkuu vielä Sotkan halpa, huonolaatuinen kirjahylly, ja odotan aikaa parempaa jolloin voin sen hävittää ja ostaa uuden. Sotkan kirjahyllyt on niin renkkuja, kuin olla ja saattaa. Pikkuhiljaa pitää ostaa uutta, ensiasuntoon kun ei muutama vuosi sitten ollut varaa ostaa kallista, kun lähes kaikki piti ostaa kerralla. Lipastoissa ei pysy vetimet eikä laatikoiden etulevyt paikallaan, vaikka kaikki on liimattu.

    Itsekin olen ollut muutaman vuoden kaupassa töissä, ja osaan kyllä tunnistaa tympeän myyjän. Joskus on vaan huono päivä meillä kaikilla, mutta kannattaisi harkita alan vaihdosta, jos asiaakkaaseen pitää purkaa kiukkunsa. Ja vaikka asiakas olisi "mulkvisti", kuten jokeri sanoit, asiakaspalvelualalla pitää silti hymyhuulin mulkvistiasiakastakin palvella. En silti myönnä, että asiakas on aina oikeassa, koska se on maailman yksi suurimmista valheista.

    Että tämmöistä.

    Äänestä

  • jokeri kirjoitti:

    Kyllä v'''¨¨aa tollainen itku."tympeitä myyjiä".. itekki oon kaupassa töissä ja jos asiakas on vimosen päälle mulkvisti niin eipä paljo tee mieli passata.olen asioinut sotkassa vuosikaudet ja kyllä täytyy sanoa että esim samaan hinta /laatutasoon ei meän seudulla yllä mikään muu liike paitsi ehkä matoissa ym, se jyski.sotkassa on se tummatukkainen pieni tyttö ollut monta vuotta duunissa ja aina ku menen sinne niin se on iloinen...tuloo hyvälle tuulelle...

    Sinähän m,eetki sen jalkojen välissä olevan reuhakn takia sinne!

    Äänestä

Kyllä v'''¨¨aa tollainen itku."tympeitä myyjiä".. itekki oon kaupassa töissä ja jos asiakas on vimosen päälle mulkvisti niin eipä paljo tee mieli passata.olen asioinut sotkassa vuosikaudet ja kyllä täytyy sanoa että esim samaan hinta /laatutasoon ei meän seudulla yllä mikään muu liike paitsi ehkä matoissa ym, se jyski.sotkassa on se tummatukkainen pieni tyttö ollut monta vuotta duunissa ja aina ku menen sinne niin se on iloinen...tuloo hyvälle tuulelle...

Äänestä

epäilen että olet itse tarjoutunut kantamaan... yleensä mitä olen ottanut kuljetuksia aina on kysytty että voiko olla itse apuna vai tuleeko liikkestä kantoapua.asiakaspalvelija on asiakaspalvelija joka saa aina kaiken niskaansa
ja asiakashan ON AINA OIKEASSA!!!!helppohan se on syytellä toisia!

Äänestä

Joo myjät on kärseitä ja huono laatusta kammaa mul nukki yks valitus menossa en kyllä ikinä osta SOTKASTA mitään....

Äänestä
  • voi kun kiukuttaa lukea lasten juttuja kun eivät oikeinkirjoitustaitoa hallitse,ei sitä silloin parane toisia haukkua .opetelkaa kirjoittamaan hemmetin h*m*t:)

    Äänestä

  • askossa ..siellä vasta karseita myyjiä onkin... sotkassa olen kyllä itse saanut aina todella ammattitaitoista apua . eikä ole valittamista . hintatasokin on kukkarolleni sopivampi kuin muut "juppikaupat"jotka myy samaa kamaa tuplahinnalla... jatkossakin asiakas sotkassa,,,

    Äänestä

  • joopajoo.. kirjoitti:

    askossa ..siellä vasta karseita myyjiä onkin... sotkassa olen kyllä itse saanut aina todella ammattitaitoista apua . eikä ole valittamista . hintatasokin on kukkarolleni sopivampi kuin muut "juppikaupat"jotka myy samaa kamaa tuplahinnalla... jatkossakin asiakas sotkassa,,,

    käyppä iskussa, siellä myyjät ovat tosi nyrpeitä.
    Menin kerran kattoon mattoja, niin myyjä sano, että ei niitä ne on niin kalliita... mistä hitosta se tietää kuinka paljon olen laittamassa likoon euroja kun menen ostoksille...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rööperi kirjoitti:

kalustaa, saatana kalustaahan se jos viittii ite kantaa mööpeleitä. Mitenhän se luulee seitenkymppisen muorin kantavan sohvakalustonki toiseen kerrokseen. Perkele raha kelpaa ja mainostetaan palvelua mutta ei näy kuleja kantamassa! Älkää maksako tälle puljulle mitään ennen kuin tavara on toimitettu sisään asti, kuhan ensin saavat sen edes Kemiin saakka jostaki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu