Heipä hei!
Olemme muuttaneet pikkukaupunkiin ja törmäsin yllättävään juttuun: lasten on ollut vaikea päästä paikalliseen urheiluseuraan sinuiksi. Harrastavat monta lajia ja melkein jokaisen lajin kohdalla on ollut sama juttu.
Ensin talvella hiihto; tietoa ei seuran jäseniltä saanut kuin nyhtämällä mikä käytäntö on kisamaksuissa, ilmoittelussa ja talkoissa, tuntuu kuin eivät olisi halunneet porukkaansa pottia syömään. Olin edellisessä paikassa seura-aktiivi ja olisin ollut täälläkin valmis monenmoisiin talkoisiin.
Sitten keväällä alkoi suunnistus: sama juttu. Suunnistusharkkoihin kyllä pääsi ja ohjaajat olivatkin ihania, mutta kisakäytäntö taas: muutamilla kilpailijoilla oli seuran emit lainassa ja kun kysyin tätä kuului vastaus että "emit on kilpailuväline, se pitää olla oma". Kun ihmettelin, miksi joillakin sitten oli seuran oma ei kommenttia siihen saanut. Ja me kuljemme ihan yhtä aktiivesti, ellei aktiivisemminmin kisoissa kuin nämä jotkut.
Samoin kisapukujen ja seuran tuulipukujen hankinnasta tiedotettiin vain osalle, meille ei ainakaan, joten olemme kulkeneet vanhoilla.
Sitten yleisurheilu. Täällä kohtelu oli kaikille tasapuolista, eli kaikki kustantavat kaiken itse -periaate. Ja hyvä periaate onkin, sillä se tosiaankin koskee kaikkia ja on tasapuolista.
Edellistä ihmeteltyäni, sain naapuriltani vastauksen: seurojen aktiivit ovat itse urheilevien lasten vanhempia. Useimmat pelkäävät, että toisten lapset ovat parempia kuin omat, joten pieneen vakiintuneeseen piirin ei haluta lisää mahdollsesti lahjakkaampia lapsia (en tarkoita, että omani ovat; lähinnä ovat keskitasoa kaikessa).
Pikkukaupungeissa kaikki tuntevat toisensa ja urheilu periytyy sukupolvelta toiselle,joten uuden ja semmoisen lapsen, jonka vanhemmat eivät ole harrastaneet, on vaikea päästä mukaan.
Kommentoikaa. Aika ero oli tulla isosta paikasta pieneen!
Enkä usko olleeni ylimielinen vaan ehkä nöyristelin liikaakin.
Olemme muuttaneet pikkukaupunkiin ja törmäsin yllättävään juttuun: lasten on ollut vaikea päästä paikalliseen urheiluseuraan sinuiksi. Harrastavat monta lajia ja melkein jokaisen lajin kohdalla on ollut sama juttu.
Ensin talvella hiihto; tietoa ei seuran jäseniltä saanut kuin nyhtämällä mikä käytäntö on kisamaksuissa, ilmoittelussa ja talkoissa, tuntuu kuin eivät olisi halunneet porukkaansa pottia syömään. Olin edellisessä paikassa seura-aktiivi ja olisin ollut täälläkin valmis monenmoisiin talkoisiin.
Sitten keväällä alkoi suunnistus: sama juttu. Suunnistusharkkoihin kyllä pääsi ja ohjaajat olivatkin ihania, mutta kisakäytäntö taas: muutamilla kilpailijoilla oli seuran emit lainassa ja kun kysyin tätä kuului vastaus että "emit on kilpailuväline, se pitää olla oma". Kun ihmettelin, miksi joillakin sitten oli seuran oma ei kommenttia siihen saanut. Ja me kuljemme ihan yhtä aktiivesti, ellei aktiivisemminmin kisoissa kuin nämä jotkut.
Samoin kisapukujen ja seuran tuulipukujen hankinnasta tiedotettiin vain osalle, meille ei ainakaan, joten olemme kulkeneet vanhoilla.
Sitten yleisurheilu. Täällä kohtelu oli kaikille tasapuolista, eli kaikki kustantavat kaiken itse -periaate. Ja hyvä periaate onkin, sillä se tosiaankin koskee kaikkia ja on tasapuolista.
Edellistä ihmeteltyäni, sain naapuriltani vastauksen: seurojen aktiivit ovat itse urheilevien lasten vanhempia. Useimmat pelkäävät, että toisten lapset ovat parempia kuin omat, joten pieneen vakiintuneeseen piirin ei haluta lisää mahdollsesti lahjakkaampia lapsia (en tarkoita, että omani ovat; lähinnä ovat keskitasoa kaikessa).
Pikkukaupungeissa kaikki tuntevat toisensa ja urheilu periytyy sukupolvelta toiselle,joten uuden ja semmoisen lapsen, jonka vanhemmat eivät ole harrastaneet, on vaikea päästä mukaan.
Kommentoikaa. Aika ero oli tulla isosta paikasta pieneen!
Enkä usko olleeni ylimielinen vaan ehkä nöyristelin liikaakin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
pikkuseurat ovat tunnetusti sisäänpäinlämpeäviä. lajissa kuin lajissa. talkoisiin kyllä kelpaa, mutta kun tulee "maksun paikka", muistetaan vain näitä sisäpiiriläisiä. maksulla tarkoitan harjoittelureissuja kauemmas, seuran pukuja, palkintoja... ehkä joskus sinun lapsesi lapsi voi olla seuran täysivaltainen jäsen.
Olen pikkukaupungin kasvatti ja lapseni innostui joku vuosi sitten hiihtoon. Huomasin saman ilmiön, eli talkooapu kisoissa ym kyllä kelpasi, mutta kun seura tilasi pukuja, ei lapselta edes kysytty, haluaako hän. Samoin palkitsemistilaisuuksissa ne palkinnot sai aina joku muu, jonka äiti tai isä oli ollut pennusta mukana.
Arvaa mitä; vaihdoimme naapuriseuraan. Teen siellä talkoita ja kuulun hiihtojaostoon ja nyt on lapsella seuran edustusasut ja jokaisessa kauden päätöstilaisuudessa on saanut pytyn kouraan, joskus jopa stipendejä.
Jos ei seura miellytä, vaihda isompaan, aiankin sinettiseuroissa homma sujuu tasapuolisesti.
Aika uskomattomalta juttusi tuntuu. En voi kuvitella minkään kokoisen seuran syrjivän ainakaan tietoisesti uusia urheilijoita. Näihin primadonniin joskus törmää, eli vanhemmat kuvittelevat lapsensa olevan superlahjakkuus ja vaativat erityiskohtelua sen mukaan. Ja ellei sitä saa, suuttuvat, että toiset ovat kateellisia.
Tiedon annossa monta kertaa esiintyy puutteita. Jos kilpaileva piiri on ollut pitkään sama, ei aina huomata kertoa uusille käytännön asioita. Mutta kysymällä vaan rohkeasti tulee käytäntö tutuksi.
sen olen ainakin huomannu että vain määrätyt lapset saa monelta pelijohtajalta peliaikaa vaikka vaihtopenkillä olisi paljon parempia.liekö kukkarosta kiinni?????????????