Moi ihmiset! Oon niin onnekas (?), että oon löytänyt ns. Hyvän Miehen. Tiedättekö tyypin? Kaikki sukulaiset ja ystävät ylistää maasta taivaaseen, ja mikäs siinä, hyvähän tuo on. Ottaa huomioon, tarjoaa apuaan, kuuntelee. Riittääkö se kuitenkaan? Ainakin musta tuntuu, että jotain olennaista puuttuu. Se kipinä, kemia tai miksi sitä nyt haluaakaan nimittää. Tai rakkaus? Seksikään ei ole viime aikoina jaksanut kiinnostaa. Väitellä ei enää jaksa, aiemmin kyllä väittelin niin kauan, kunnes asia oli selvä. Nyt ei vaan enää jaksa välittää. Onkohan tämä suhde kuollut, imetty kuiviin ainakin mun taholtani? Kokemuksia, kommentteja?
"Hyvä mies"
Pupunen
204956
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mun mielestä kemioiden kolahtaminen on suhteen tärkein asia. Siihen kaikki perustuu. Tarpeeksi vahva kemia ei haalene ajankaan kanssa vaikka tietysti se muuttaa muotoaan suhteen edetessä. Oliko teillä sitä sähköä alunperinkään vai onko suhde hiipunut? En usko että mielenkiinto vo pysyä huuman asteella yhdessäkään suhteessa ikuisesti, mutta ei sen kokonaankaan pitäisi haihtua.
Minulla ja entisellä poikaystävälläni kipinöi aina. Alusta loppuun saakka. Nyt kuukausi eron jälkeenkin kipinät ovat aivan liian voimakkaat... Vaikea vastustaa. Itse suhteen päättäneenä on minun vaikea pysyä päätöksessä, kun vielä rakastaa toista aivan sydämen pohjasta saakka. Juuri nämä kipinät on saaneet mut sitten miettimään, että oliskohan pitänyt antaa ajan korjata suhteen ongelmat? En vain jaksanut odottaa enää useampaa vuotta...
Mikäli näitä ihanaisia kipinöitä ei olisi ollut, tuskin olisin koskaan jaksanut näin pitkään. Eli kyllä minäki olen samaa mieltä kuin Miina: kemioiden kohtaaminen on niin tärkeetä!!!
Niinhän se on, että jos mies ei dokaa ja lyö niin siitä ei vaan yksinkertaisesti voi kiinnostua.
Minä täällä taas... Eilen sitten sain suuni sen verran auki, että kerroin miehelleni, etten oikein tiedä, mitä ajattelen meidän tulevaisuudesta. Ja kuinka pitkälle riittää välittäminen ja kuinka paljon taas vaikuttaa oma eletty (tai elämättä jäänyt) elämä - mulla lähinnä nuoruus, jolloin en juuri niitä miehiä kokenut, kun kamppailin itseni kanssa. Meillä oli tosi herkkä ja kaunis ilta, mies piti lähellä ja näytti itsekin itkevän. Ei se musta silti tarkoita, että oisin tekemässä väärin. Joskus pitää vaan uskaltaa tehdä kipeitäkin asioita. Mut en mä vieläkään tiedä, voinko jättää miestäni, se kun on niin HYVÄ... Mistä sen kemian sitten tunnistaa? Tai ne kipinät?
Kipinöitä on oikeastaan vaikea kuvailla... Ne pitää itse kokea. Mutta nimensä mukaisesti ne oikeesti on semmoisia pieniä kipinöitä, sykäyksiä jännittävää tunnetta mahan pohjassa. Se on sitä, että on samalla aaltopituudella ja kun sen huomaa, tulee jännä olo. Kipinät on myös sitä, että kroppa menee sekaisin toisen näkemisestä ja että sitä tapahtuu kummallakin osapuolella. Vaikka tätä ei näe, sen kyllä taatusti tuntee. Se on sitä jotain... Ääk, oon niin huono tässä selittämisessä. Mutta kivalta ne kipinät silti tuntuu. :)
Näillä sanoilla: Kyllä sinä sen sitten tiedät, kun ne kipinät kohdallesi osuvat. Been there, done that...Näin selitin yhdelle miekkoselle, joka halusi olla kanssani, mutta itse tiesin, että se jokin puuttui ja toinen ei vain halunnut sitä myöntää ja toki kyseessä oli tietämättömyyskin, sillä kun kipinät on kerran osuneet kohdalle, niin niistä ei ole valmis tinkimään...tai siis aloittamaan suhdetta, jos ne puuttuu...No, tämä samainen kaveri tuossa jokin aika sitten soitti ja kiitti minua. Nyt hän oli tavannut sen oikean, jonka kanssa kipinöi ja nyt hän tietää mitä se on. Pitää vaan luottaa itseensä ja tehdä kipeitäkin ratkaisuja. Oli kiva kaveri ja olisi antanut minulle palan "taivasta", mutta en vain halunnut sitä ottaa vastaan ns. helppona ratkaisuna. Pitää uskoa, että jonain päivänä kun kipinöi, niin sen tietää. Sitä päivää uudestaan odottaessa....itsekin. Matka jatkuu.
Kiitos kun kirjoittelit! Jotain tuon tapaista mäkin oon ajatellut noista "kipinöistä" ja uskoakseni oon niitä joidenkin kanssa kokenutkin. Kipinät ei varmaan kumminkaan oo samaa kuin seksuaalinen halu? Sitä mulla nimittäin on ollut tämänkin miehen kanssa. Mielestäni siihen ei kovin paljon tarvitakaan, esim. tilanne ja tunnelma vaikuttaa niin paljon. Kamalaa muuten, kun joskus rakastellessamme huomaan kuvittelevani mieheni tilalle jonkun muun! On tämä niin vaikeaa. Tuntuu tosiaan, että jotain olennaista puuttuu, hitto, kun tuon yhden pitää olla niin kultainen, varsinkin, kun näkee sen itkevän, tekisi mieli sanoa, että "en mä sua jätä"... Janoan vaan niin ELÄMÄÄ ja välillä tuntuu, etten sitä enää koe tässä suhteessa. Sitten taas tuntuu, että mieheni elämä loppuu, jos jätän sen. Ainakin se itse sanoo, että kokee tulleensa petetyksi. Suunniteltiin kumminkin jo perheen perustamista ja kaikkee... Minä hirveä ihminen.
Minulla on täällä aivan sama tilanne kuin sinulla. Mieheni on maailman kiltein, kunnollisin ja kultaisin ihminen...mutta...vaikka häntä rakastan (uskon niin) niin jotain tästä puuttuu. Tapasin tässä sitten jälleen entisen poikaystäväni, jonka kanssa erosimme yhteisen ajan puuttessa hänen omistautuessaan silloiselle "harrastukselleen". Hänen kanssaan olen aina tuntenut näitä kipinöitä ja tunsin jälleen. Hän ei varmaan ole kaikkien tuttujeni mielestä minulle "se hyvä mies", mutta tunteeni häntä kohtaan ovat aina olleet erityisen lämpimät samoin kuin hänen tunteensa minua kohtaan. Sanoi että teen itse omat päätökseni ja hän kunnioittaa sitä, mutta kertoi mitä toivoi minun päättävän.
Toisaalta nykyistä miestäni en halua loukata, olemme myös suunnitelleet perheen perustamistakin. En kestä katsoa hänen itkevän, kun keskustelemme suhteemme tulevaisuudesta enkä voi sanoa hänelle, että kaikki on lopussa. Enkä itsekään tiedä onko se... Hänenkin kanssa minulla oli kipinöitä, mutta ajan myötä ne ovat hiipuneet tullen kyllä välillä esiin.
Onko edellisissä suhteissasi käynyt samalla lailla? Jos olet vain kykenemätön parisuhteeseen.
Synnynnäinen vanhapiika, niin kuin sanotaan.
Olen itse ihan samassa tilanteessa. Useitakin kertoja olen sanonut, etten tiedä tahdonko jatkaa ja etten tunne sitä "kipinää". Silloin hän alkaa itkeä ja sanoo että haluaa yrittää kaikkensa jotta pysyisimme yhdessä ja on ihana.. Ja seuraavana päivänä kaikki on kuten ennen ja mietin edelleenkin mitä tekisin.
Olenkin alkanut ajatella, että onko todella väärin jättää kiltti ja hyvä mies? Sitä tuntee itsensä todella huonoksi jos edes haluaa tehdä niin.. Mutta eikö se kiltteys silloin lakkaa olemasta kiltteyttä? Jos sen avulla hallitsee toista ja estää tätä tekemästä mitä tahtoo, tietoisesti tai tahtomattaan.
Niin, munkin mielestä kiltteys muuttuu jossain vaiheessa jo toisen hallitsemiseksi ja silloin se on jo kaukana todellisesta kiltteydestä. Mitäpä tässä vaan tekee? Ei jotenkin uskalla jättääkään muttei haluis silti koko elämäänsä miettiä että "entä jos...". Yritänkin miettiä, mitä menetän, jos laitan poikki. No, hyvän miehen... Enkä mä silleen ajattele, että yritän etsiä paremman, sillä jokaisessa on omat vikansa, mutta en vaan oo vielä valmis sitoutuun tähän, loppuelämäkseni, kun taas tuo mies juuri sitä haluaa. Niin kai ne hyvät miehet haluu "hyvän elämän", sellaisen mitä ihmisten "kuuluiskin" elää: avioliitto, lapsia, lemmikkejä, talo... Ehkä mullekin joskus, mutta ei vielä, ei.
Miksei "hyvän miehen" kanssakin voisi perustaa perheen "sitten joskus". Eihän se sitä tarkoita että heti pitäisi ja ei voisi nauttia seurustelusta ja hauskanpidosta..
Ehkäpä suosittelisit miestäsi jollekkin sukulaisellesi, joka on häneen niin ihastunut.
Pelkät järkisyyt eivät nimittäin riitä parisuhteen ylläpitoon. Jos se kipinä puuttuu.
Ja teiltä se kuulostaa puuttuvan.
Kaikkea hyvää ei saa samassa paketissa.
Omalla kohdallani "kunnon mies" on kunnoton
makuuhuoneen puolella. Avuton ja intohimoton.
Mitä silloin auttaa, jos sukulaisesi ovat tyytyväisiä???
Kiitos, Kiira, suorasanaisesta kommentistasi! Mietin vaan, että mitä ne kipinät sitten on? Tuossa jo aiemmin yritin saada mielipiteitä siihen, onko ne samaa kuin halu. Kyllä meillä siis sitä löytyy, seksi on hyvää ja hellää ja välillä intohimoistakin, mutta mä vaan itse ajattelisin, että sen kipinän tulisi näkyä jossain muuallakin, esim. vaikka riidellessä tai suunnitelmia tehdessä. Tämä mies on nimittäin hyvin yllätyksetön ja "kipinätön" ihminen, ei juuri uskalla suuttua, antaa toisten polkea itseään jne. Kun noista eroajatuksistanikin puhuin, olisin toivonut jotain reaktioita, vaikka jotain taivutteluyrityksiä tai kunnon kiukustumista, mutta herra meni vain ihan hiljaiseksi ja alkoi vähän kyynelehtiäkin, lopulta sanoi, että pitää kiinni niin kauan kuin voi mutta ei halua kahlehtia. Mitä siitäkin nyt sitten päättelee...
ARGH!! Tarvitsen miehen jonka kanssa saa riidellä ja joka polkisi sinut nyrkin ja hellan väliin.. Hyvä niin!
Hei Pupunen,
Otsikollani kukaan ei ole täydellinen tarkoitan et mun mielestä jokasen kannattais miettiä millainen kumppani hänelle "riittää".
Yksi mies voi olla ihana ihminen, mutta on "liian kiltti" ja antaa väittelyssä sinulle periksi..
Toinen mies voi olla Suomen säkenöivin rakastaja ja petikaveri, mutta mottaa nyrkillä jos olet jostain eri mieltä.
Sitten on kolmas, joka on ok molemmissa suhteissa.
Täydellistä et löydä.
Eli kaikissa on vikoja tai paremminkin ominaisuuksia, ja tulee miettiä mitkä ominaisuudet ovat sellaisia että niiden kanssa ei voi tai halua elää.
Johonkin kuitenkin tässä miehessä ihastuit kun kerran hänen kanssa alkasit, ja seksikin ilmeisesti alussa oli hyvää? Miten tapasitte? Iskikö hän todellakin sinut olemalla kilttiä mutta todella tympeää ja nössöä seuraa?
Ennen kuin jätät miehesi, yritä varmistua onko todella kyse siitä että välillänne ei ole kemiaa vai siitä että se on nyt vaan hukassa alkuhuuman jälkeen. Jos se onkin vain hukassa, voi joutua katumaan myöhemmin.
Jos vaikkapa kuvittelet miehesi nyt toisen kanssa sängyssä ja ottavan tätä naista huomioon kaikessa kuten hän sinua otti, niin tuntuuko se tuskaiselta ajatukselta? Muista että voit joutua kohtaamaan myös tämän kun etsit sitä kemiaa..
Varmuuden vuoksi, olen todella sitä mieltä että kemiaa täytyy olla, mut käytät aika paljon sanoja kuten "enää", "viime aikoina".. Tämä viittaa pikemminkin alkuhuuman lakkaamiseen kuin kemiaan.
Kiitän vaivannäöstäsi, siis kun kirjoitit noinkin pitkästi ja oikein paneuduit asiaan!
Mä olen nyt päättänyt jäädä tähän suhteeseen, oikeastaan siitä syystä, että elämässä on muutakin kuin parisuhde, mutta toisaalta myös siksi, että suhde vaikuttaa niin moneen asiaan varsinkin tässä meidän tilanteessa, ettei mun elämä olisi enää entisellään eron jälkeen, ja mä kuitenkin pidän tästä mun elämästä, tästä koko kokonaisuudesta, sen tajusin.. En siis voi vain eliminoida tätä suhdetta ja jatkaa elämääni muilta osin samanlaisena. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Ainakin tällä hetkellä tämä tuntuu oikealta ratkaisulta.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=1500000000000096&posting=22000000010051832
Mulla kanssa oli hyva mies. Hulluna minuun, sai mut tuntemaan oloni maailman kauneimmaksi naiseksi. Aina rehellinen, tahtoi vain olla mun kanssa, hellia mua. Alku oli kivaa... sit mua ei enaa seksi kiinnostanut, myohemmin ei mikaan muukaan ja lemppasin sen. EI KEMIAA SIIS TAALLAKAAN. No ennenko kerkesin siita edes eroon paasta niin rakastuin tulisesti KEMIALLISESTI toiseen todella HYVAAN JA PAREMPAAN mieheen, jossa on sita jotain ' sarmaa ' etta kipinat lentelevat. Ei se pelkastaan riita etta on hyva mies, siina taytyy olla sita 'jotain'.
- Nyt onnellinen ja kokonainen -
rakastuu, kyllästyy, jättää... kukaan ei ole täydelline. "Mitä miehen tulee olla" ja "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin"??