juttu on tämä. Kun alkaa seurustella niin kaverit vaan jotenkin ihmeen kummallisesti katoaa. Olen nainen 21 vuotias. Minulla katosivat kaverit jo edellisessä parisuhteessa. Tapasin ihanan miehen ja hänellä oli paljon ihania kavereita. Olin innoissani, kun hänellä oli kavereita koska minulla ei ollut enää.
Olemme olleet yhdessä vähän päälle vuoden. Nyt kärsimme kaveripulasta. Miehenikin kaverit ovat kadonneet. Mieheni soittelee kavereilleen ja pitää heihin yhteyttä. Kaverit aina lupailevat soittaa, mutta soittoja ei kuulu. nyt se on loppu hän ei jaksa enää olla se joka ottaa yhteyttä.
Miksi parisuhteessa käy näin että kaverit katoavat? Mistä enää tämän ikäisenä löytää uusia kavereita. Nykyisin sitten olisi kiva löytää seurustelevia kavereita, jos kerta nämä muut kaverit häviävät. Nykyisin meillä ei ole enää ollenkaan kavereita. istumme viikonloppuisin kotona, vuokraamme leffan, juomme muutaman oluen/siiderin ja menemme nukkumaan.
Mistä saada kavereita ja mistä tämä kaikki johtuu?!?
Olemme olleet yhdessä vähän päälle vuoden. Nyt kärsimme kaveripulasta. Miehenikin kaverit ovat kadonneet. Mieheni soittelee kavereilleen ja pitää heihin yhteyttä. Kaverit aina lupailevat soittaa, mutta soittoja ei kuulu. nyt se on loppu hän ei jaksa enää olla se joka ottaa yhteyttä.
Miksi parisuhteessa käy näin että kaverit katoavat? Mistä enää tämän ikäisenä löytää uusia kavereita. Nykyisin sitten olisi kiva löytää seurustelevia kavereita, jos kerta nämä muut kaverit häviävät. Nykyisin meillä ei ole enää ollenkaan kavereita. istumme viikonloppuisin kotona, vuokraamme leffan, juomme muutaman oluen/siiderin ja menemme nukkumaan.
Mistä saada kavereita ja mistä tämä kaikki johtuu?!?
Vastaukset 27
Vanhimmat
Se yleensä menee. Valitettavan usein näin käy, kun naiset alkaa seurustelemaan....ja hupsista kaverit unohtuu samantien. Tää homma johtuu siitä, kun ei pidetä yhteyksiä ja oletetaan, että siellähän ne kaverit venailee aina ja odottaa soittoasi. ratkaisu varmaan olisi ottaa känny kauniiseen käteesi ja soittaa heille.
Jos et sattunut huomaamaan, niin mieheni on siis pitänyt yhteyttä. Hän on se joka on aina soitellut, muuten kavereista ei kuulu mitään. Luvataan soittaa, kun päästään tännepäin... koskaan sitä soittoo ei ole saapunut. Näin on käynyt useasti. ja nyt kukaan ystävä ei pidä yhteytttä... eli ollaan ilman kavereita.
Vika ei siis ole meissä... olipas kerran tämmöinen tapaus, kun järjestimme uudeksi vuodeksi bileet. Kaikki safkat oltiin tehty ja juomat hankittu. Kaverit oltiin kutsuttu. vielä uudenvuoden aattona päivällä porukat puhuivat meille tulemisesta. ja kuinkas kävi. ketään ei saapunut. Oli siinä sitten paljon viinaa ja paljon syötävää meille. Eli vika ei siis ole siinä ettei me olla yritetty pitää yhteyttä.
niin ja kukaan ei tosiaan ilmoittanut miehelleni ettei ole tulemassa. hän joutui itse soittelemaan kavereidensa perään, et mikäs mättää kun ette tuu... oli päätyneet toiseen paikkaa, eikä meille viitsineet ilmoittaa.
Ja mua niin harmittaa ku mä tykkään järjestää bileitä, mut nykyään ei sitten ole ketään jota kutsuisi. :(
noh, sori...meitsin moka =). tuli ajatuskatkos. no tuollainen käytös ei ole mistään kotoisin, jos luvataan tulla ja sitten jäädään jonnekkin muualle. Mulla on sellainen visio tästä asiasta, että olen kavereiden kanssa ollaan joskus suoraan sanoen vältelty pariskuntien järkkäämiä kekkereitä....syynä voisi sanoa, että ne helvetin rajoittuneita pirskeitä
ja meno ei oikein maistu....sinkkujen kanssa tykkään enemmän bilettää. jos luvataan tulla, niin silloin ainakin tulen paikalle. Tuo on teidän kannalta ilkeä tilanne. uusia frendejä teidän pitää saada, mutta ei kannata vanhojakaan hylätä....kannattaa soitella ja kysellä, mikä on homman nimi.
asia taitaa kyllä jo olla niin, että ne on jo hylänneet meidät. yksi miesystäväni paraskamu, lähetteli miehelleni netin viestipalvelusta naisten nimillä viestejä, yrittäen erottaa meitä. koitti saada meille ison riidan pystyyn. eipä onnistunut siinä. jäipäs jätkä kiinni ja silti kiistää kaiken. ja kun ei oo pokkaa tunnustaa niin pistipä se ystävyyden poikki.
Tää kuulostaa ihan pienten lasten riidalta, mutta totta tää on. Eikä meijän bileet oo mitään rajottuneita, en mä mikään nalkuttaja oo. ja palvelu on aina pelannut.
Meillä on sama tilanne kuin teillä,minulla ja miehelläni ei ole kavereita ja olemme paljon kahdestaan kotosalla.
Minulla oli vaikeaa suhteen alussa kun aina olimme kahdestaan kotona ja minä myöskin toivoin kavereita,joiden kanssa olisi ollut kivaa istua iltaa ja ottaa muutama olut ja pidetty yhteyttä puolin ja toisin.
Miehelläni ei ole ollut kavereita,hän viihtyy enemmän kotona,minä olen luonteeltani sosiaalisempi ja tutustun helpommin uusiin ihmisiin.
Me ollaan edelleenkin kahdestaan,mutta me ollaan alettu liikkumaan yhdessä erilaisissa tapahtumissa ja mennään toisten ihmisten joukkoon.
Minä olen myös löytänyt itselleni harrastuksia ja olen tutustunut uusiin ihmisiin,en tunne enää itseäni yksinäiseksi.
Lähtekää liikkeelle ja menkää erilaisiin tapahtumiin ja joku yhteinen harrastus tai etsi itsellesi joku oma harrastus jossa tutustuu uusiin ihmisiin ja sieltä voi löytyä myös hyviä kavereita joiden kanssa voi tavata sitten myös muulla ajalla.
Kyllä mekin käymme vaikka missä kahdestaan, minäkin olen hyvin sosiaalinen ihminen.
saanko kysyä mistä päin olet ja onko nimesi oikeasti suvi?
Olen 06-alueelta ja nimimerkkinä Suvi.
Mistä päin sinä olet?
Minulla osa kavereista "katosi" jo kun muutimme eri paikkakunnille opiskelemaan. Jouduin siis 18-vuotiaana tutustumaan uusiin kavereihin yliopistossa, näistäkin osa on jo "kadonnut" muualle Suomeen tai ulkomaille.
Kysyit, mistä 21-vuotias tapaa uusia kavereita, esimerkiksi harrastuksissa, koulussa, työpaikalla, netissä tai muiden kavereiden kautta.
Ikävä kuulla, että kaverinne ovat kadonneet koska olette alkanut seurustelemaan. Oletko aivan varma, että syy on pelkistään kavereissa? Ja mikäli syy on vain heidän, ei he kovin hyviltä kavereilta kuulostanut. Minulla ei seurustellessa ole kaverit kadonneet, päin vastoin, niitä on tullu tlisää. Mieheni kavereista on tullut myös minun kavereita. Mieheni kaverit ovat "tyypillisiä miehiä", he eivät siis paljoa soittele, vaan tulevat suoraan soittamaan ovikelloa ja katsomaan, olemmeko kotona ja tarjoammeko kahvit. Samat me teemme heille. Ehkä teidänkin pitäisi vaan lähteä kylään? Miksi vain odottaa soittoa tai kutsua heidät kahville, olkaa itse aktiivisia.
Ikävä kuulla, ettei he tullut teidän uudenvuoden juhliin, olen itse järjestänyt kolmena vuonna isot pirskeet juuri uutena vuotena, joten tiedän, paljonko hommaa siinä on. Suunnittelitteko yhdessä bileet, vai menikö homma niin, että sinä sanoit: "meillä on bileet uutena vuotena", ja he vain vastasivat "kiva"? Eli olivatko he oikeasti tulossa, vai olivatko he vain tietoisia bileistä? Tässä on pienen pieni ero.
En oikein osaa antaa muita neuvoja, kuin että kutsukaa itsenne kavereittenne kylään. Ehdottakaa, että istuisitte heidän luona ilta tai aloittaisitte illanvieton siellä ja siirtyisitte sitten baariin. Ja jos haluat uusia kavereita, kutsu vaikka joku kivalta tuntuva opiskelu- tai työkaveri kylään. Kyllä se siitä lähtee :)
Minä en opiskele, joten sieltä suunnalta ei tule kavereita. Töissä käyn, mutta kaikki siellä olevat ovat vähän päälle 30vuotiaita. ehkä vähän liian vanhoja meille. Netistä tuntuu vaan siltä että naiset tutustuvat miehiin ja toisinpäin.
No en tiedä mikä olisi meidän syymme siihen että kaveruus on kaikonnut. Me olemme yrittäneet. soiteltu ja sovittu yhteisestä baariin menosta. Kyläilemisestä, turhaan, niitä ei ole koskaan sitten tapahtunut. (olemme molemmat hyvin sosiaaliasia ihmisiä)
Uuden vuoden bileistä sen verran, että yhdessä mietimme asiaa ja tulimme siihen tulokseen että meille voisi ihmisiä tulla. Mieheni heidät kutsui. Vieraat olivat vielä päivällä oikeasti innoissaan tulossa, (olivat miehelleni niin sanoneet) noh, eipä kuulunut kenestäkään. soitettiin perään ja saatiin kuulla et muuta oli päättäneet tehdä.
Meidän piireihin ei kuulu ovenkellon soittelu. kaikille täytyy ilmoittaa aina. Se ei vaan toimi meidän "kamu" piirissä.
että semmosta. taidan kuulostaa ihan toivottomalta tapaukselta.
Et sinä toivottomalta tapaukselta kuulosta, mutta tilanteenne on kieltämättä vähän hankala.
Teidän syyllä tarkoitin lähinnä sellaista tilannetta, että suhteen alussa vietitte 24/7 kahdestaan ja unohditte kaverinne. Tai sitten tilannetta, jossa muidenkin seurassa vain kyhnytätte sylikkäin ja huomioitte vain toisianne. Itselläni on lähipiirissä tällainen pariskunta, eikä heidän kanssaan ole kovin kivaa viettää aikaa.
Ikävä, että olet omat kaverisi menettänyt. Oletko yrittänyt ottaa heihin uudelleen yhteyttä? Jos asutte vielä samalla paikkakunnalla, miksi et soita ja ehdota kahvittelua kaupungilla tai yhteistä shoppailua? Älä heti ehdota jotain "pariskuntailtaa", vaan näytä kavereillesi että olet vielä se sama tyttö kuin ennen suhdetta.
Pitävätkö miehesi ystävät sinusta? Itse tulen hyvin toimeen mieheni poikaporukan kanssa, saunotaan usein porukalla, laitetaan ruokaa ja vietetään iltoja. Kuitenkin erään kaverin tyttökaveri ei tule yhtä hyvin toimeen näiden tyyppien kanssa, eikä hän ole oikein suosittu heidän joukossaan. Syy tähän on luultavasti se, että hän kohtelee miestään kavereiden mielestä huonosti; nalkuttaa, pitää välissä mykkäkoulua, on aina äänessä, määrää miehensä menoista ja tunkee itsensä joka paikkaan mukaan.
Älä nyt sentään kuvittele, että syytän sinua tai miestäsi tilanteesta! Enhän minä voi tietää, missä vika on, voin vain esittää spekulaatioita ja kertoa omista havainnoistani.
Miksi ihmeessä kaikille pitää aina ilmoittaa? Itse olen tykästynyt mieheni kavereiden välittömään tapaan, tottakai joskus soitellaan ja sovitaan "suurempia" menoja; baari-iltoja, päivälliskutsuja, saunailtoja, grillausta tai kisastudioita, mutta kahville voi mennä tuosta noin vain.
Mutta joo, toivottavasti tilanne paranee ja löydätte jostakin uusia ystäviä.
Vaikka me molemmat ukon kans on pidetty yhteyksiä omiin kavereihimme ja ei olla sellaisia kahdestaan nyhjääviä ihmisiä, niin mulla nuo kaverit on enemmän hävinneet. Ja sitten ku omat kaverit hävisi, on miehen kavereista tullut minunkin kavereita. Miehet ne on yleensä lojaalempia toisilleen, ei siinä mikään seurustelu kaveruuden väliin tule. Mutta naiset on vähän semmosia, että jos esim. kaverin mies ei miellytä, pitää antaa ystävyydenkin ruveta hiipumaan.Niin typerältä kun se kuulostaakin
mutta minä en olekkaan semmonen. Olen aina pitänyt mieheni kavereista ja aina halunnut et mieheni pitää yhteyttä kavereihinsa vaikka me seurustellaan. en todellakaan ole sitä tyyppiä et laittaisin miehen valitsemaan : joko minä tai kaverisi. en todellakaan.
Tiedän tunteen, kun kaverit tuntuavat loittonevan parisuhteen myötä. Edellisessä suhteessa minulle kävi aivan samoin. Ajan kanssa tajusin kuitenkin, ettei tällä "loittonemisella" ollut mitään tekemistä itse suhteen kanssa, vaan kylmästi sen tosiasian, että ihmiset vain joskus kasvavat eri suuntiin. Lapsuuden kaverini jäivät etäisemmiksi ja aloin rohkeasti tutustua uusiin ihmisiin.
Opiskelin vielä silloin, joten aloin hengailla enemmän siellä olevien kavereideni kanssa ja kun en enää ollut "henkisesti" niin kiinni vanhassa kaveripiirissäni, huomasin itsekin olevani vapautuneempi ja avautuvani uusille mahdollisuuksille huomattavasti herkemmin! En siis enää surkutellut ja haikaillut vanhojen ystävyyksieni perään, vaan aloin etsiä uutta ja minua tyydyttävämpää, kun en kerran vanhasta saanut enää mitään irti! Eihän huonossa parisuhteessakaan kukaan jaksa tolkuttomia aikoja roikkua, miksi siis ystävyyksistä pitäisi pitää kynsin ja hampain kiinni!
Ja kas kummaa! Löysin paljon uusia huipputyyppejä elämääni! Kun muutin pois paikkakunnalta miehen perässä ja kaverit jäivät sinne, edessä oli taas ns. uusien metsästys, vaikka vanhojakaan ei hylätty. Näkeminen vaan pitkien välimatkojen takia on hurjan paljon hankalampaa. Niimpä marssin työväenopiston kurssille, joka kiinnosti minua muutenkin ja tutustuin siellä mukaviin tyyppeihin. Luonnollisesti heitä kiinnostivat samat asiat, koska olivat kurssille eksyneet, joten yhteistä jutunaihetta löytyi kyllä! Lisäksi pidemmän ajan kuluessa aloin tutustua mieheni kavereihin ja heidän tyttöystäviinsä. Eivät hekään hanakasti ensimmäisen vuoden aikana soitelleet, mutta kun aloin ehdotella kaljalle yms. menoa kaikki olivat kuitenkin innolla mukana. Kuntosalilla tutustuin hyviin tyyppeihin, samoin työpaikalla. Vaikka ikäeroa onkin, ei sillä tavallisessa jutustelussa ole paljonkaan merkitystä. Miksi aina pitäisi viettää aikaa jonkun kotona? Varsinkin, kun se usein tuntuu ensi alkuun liian intiimiltä, jos toista ei vielä kunnolla tunne. Onhan pienemmissäkin kyläpahasissa kahviloita tai Shellin baareja, joissa voi vaikka pelailla Trivial Pursuitia ja jutella samalla!
Olen huomannut senkin edellisiin suhteisiini verrattuna, että kun vietän aikaa yhdessä kavereideni kanssa ilman miestä, kotona oman kullan kainalossa oleminen ja kaksin aikaa viettäminen ei tunnukaan enää yhtään niin "tavalliselta ja arkiselta". Se alkaa muodostua juhlaksi, josta onkin jo ihan kiva nautiskella vain kahdestaan eikä enää edes haluta niin kutsua ketään kylään!
Toivottavasti löydät mukavia ihmisiä maailmaasi! Älä rajoittaudu liikaa ihmisiin, jotka eivät selkeästi halua seuraasi tai eivät ole sen arvoisia. Suomessa on yli 5 miljoonaa ihmistä ja niiden joukossa on paljon samanlaisia kuon sinä! Avoimia ja seuranhaluisia, jotka haluavat tutustua ja nautiskella elämästä yhdessä!
Hei
Meitä saman ongelman kanssa painivia taitaa olla yllättävän paljon..miksi siis emme tutustuisi toisiimme?Olen 22v nainen ja minun ja avokkini viikonloput ovat juuri kuvailemasi kaltaisia.
mistäs päin maailmaa sitä oikein ootte? :D
Eli minä olen Pirkanmaalta. Mistä muut?
minä olen helsingistä... aatella, täälläkin on niin paljon ihmisiä, muttei ystäviä minulle.
Tuntuu ihmeellisestä, että elämä muuttuu noin radikaalisti seurustelun alettua. Omassa kaveripiirissäni suurin osa tuntee jo ala-asteelta lähtien, sama avomiehelläni.
Pidämme molemmat tiiviisti yhteyttä ystäviimme ja he myös meihin. Juhannusta vietimme niin, että pyysimme molempien lähimmät ystävät juhliin ja hienosti toimi. Ystäväpiiriimme kuuluu ihmisiä eri sivilisäädyistä laidasta laitaan eikä ketään ole ikinä syrjitty oman elämäntilanteensa takia.
Mielestäni ystäviksi ei voi edes kutsua ihmisiä, jotka hylkäävät niinkin pikkumaisen asian takia kuin parisuhde. Hyvä ystävyys on molemminpuolista vuorovaikutusta ja kykyä olla onnellinen toisen puolesta, vaikkei itsellä aina niin hyvin menisikään.
sun teksti avas mun silmät. kaippa tässä sitten täytyy alkaa metsästämään uutta kaveripiiriä. Se vaan on helpommin sanottu, kuin tehty. Jättää vanhat taakse. Mieheni kaverit olivatkin sitä samaa ala-aste kavereita.
Minullakin tavallaan kaikki päinvastoin...
Parikymppisenä minulla ei ollut kuin kaksi läheistä ystävää. Sitten aloin seurustella mieheni (silloisen poikaystäväni) kanssa. Hänellä oli paljon parittomia ja parillisia kavereita. Vietimme paljon aikaa yhdessä. Mutta. He olivat mieheni tuttavia. Tulin heidän kanssaan kuitenkin paremmin juttuun kuin mieheni taas minun noiden kahden ystävän kanssa...
Vuodet vieri, lapset syntyivät. Pidin edelleen yhteyttä noihin kahteen ystävääni, mutta yksin. Mieheni tapaa lähinnä työkavereitaan silloin tällöin (ilman minua, minua eivät liioin pörssikurssit kiinnosta).
Nyt minulla on paljon ystäviä ja tuttavia, eri sukupuolia, eri siviilisäädyistä, nuorin on 20, vanhin 45 (itse olen 42), täysin eri maailmasta (taiteilijoita, akateemisia, työttömiä jne). Tapaan heitä aina ilman miestäni.
Ystävyyteen vaaditaan todellakin vuorovaikutusta. Ystävilläni on vuorovaikutussuhde minun kanssa, ei siis mieheni. Miehelläni on vuorovaikutussuhde kavereidensa kanssa. Minulla ei ole. Näin se vaan monesti on. Etenkin kun minä ja mieheni olemme kuin maa ja taivas; siis täysin erilaisia persoonia.
Ei voi olettaa, että omaparaskaveri mitenkään automaattisesti viihtyisi oman kumppanin kanssa ja toistepäin.
että niitä maailman ihanempia kavereita ei saa uusia, ei niitä löydä samanlaisia. Miehiä on maailma täys!!
Minä olen seurustellut 2 vuotta ja en ikinä hylkäis kavereitani, käydään yleensäkkin erikseen juhlimassa kummatkin omien kavereiden kanssa.
Voin kuvitella kuinka kaveris naurais sulle jos sulla menis poikki sun äijänkaa ja rupeisit soittamaan että mooi, mites menee?
Tuleekohan niille vähä hyväkskäytetty olo? Tulis!
Jos ei ikinä kysy ystävältään, että mitä kuuluu niin ei ketään kiinnosta olla sun ystäväsi. Mulla muutamia tällasia "hyvän päivän tuttuja" jotka aina vaan puhuu omista asioistaan; ei vois vähempää kiinnostaa syvemepi ystävyys tällaisen ihmisen kanssa. MUTTA: en tarkota, että alkuperäinen olisi tällainen ihminen.
Mun mielestä kaikki ihmissuhteet toimii ainoastaan silloin, kun kumpikin tasapuolisesti pystyy kompromisseihin ja molemminpuoliseen huomionottoon.
"Mun mielestä kaikki ihmissuhteet toimii ainoastaan silloin, kun kumpikin tasapuolisesti pystyy kompromisseihin ja molemminpuoliseen huomionottoon."
Empä osais kauniimmin itse sanoa (=
Mainiota viikonloppua!
et tainnut oikein lukea kunnolla, että mistä oikein oli kyse. Minulla ei ole kavereita. Minun miehelläni oli kavereita. mutta nykyisin kun mies alkoi minun kanssani seurustelemaan, niin hänen kaverinsa jätti... Kato, lukisit paremmin ennen kuin alat kommentoimaan...
..ystävät eivät ole kunnon ystäviä jos hylkäävät sen takia, että toinen rupeaa seurustelemaan.
Sinun ystäväsi lähtivät lätkimään jo edellisessä suhteessasi ja nyt miehesi ystävät tekivät sen - mielestäni raukkamaista ja lapsellista toimintaa. En ole sinua syytellyt vaan kehoitan unohtamaan tuollaiset "ystävät" ja etsimään uudet ja paremmat tilalle. Hyviä neuvoja löytyy aikaisemmista kirjoituksista.