Kai minä olen tällainen tavallinen äiti-ihminen, neljä lasta. Lasten kanssa eläminen on kyllä antoisaa, mutta välillä tavattoman raskasta. Kaikkein raskainta on oman henkilökohtaisen ja yksityisen ajan puute. Tuntuu, ettei minulle jää koskaan aikaa rauhassa pohtia arjen asioita halki tai etsiä vastauksia kysymyksiin, jotka askarruttavat mieltäni. Vähän minua lohduttaa kuitenkin se, että ongelmani lienee vallan tavallinen meidän äitien keskuudessa. Jostakin luin, että pienten lasten äidit listaavat kerta toisensa jälkeen juuri oman ajan puutteen keskeisimmäksi elämänsä laatua laskevaksi tekijäksi. Pienten lasten isilläkin oman ajan puute löytyy negatiivisten asioiden listalta, muttei se heillä ole kuitenkaan ongelmalistan kärkipäässä.
Joskus kun arjen putki lasten sairastamisineen oikein uuvuttaa, en jaksa enää keskittyä mihinkään. Käyn hajamieliseksi, unohtelen asioita, menemme hammaslääkäriin vääränä päivänä, ruuat palavat pohjaan ja koko perhe hermostuu. Syyllistän itseäni, vaikka pohjimmainen syy alennustilaani on yksinkertaisesti se, etten saa hetkeäkään miettiä asioita, joita minun oikeastaan olisi pakko miettiä. Läheinen lapsuuden ystäväkin kuoli ja minä vain itkin ja pyöritin arkiputkea pysähtymättä. Lopulta ongelmat ja ristiriidat vain työntyvät väkisin mieleeni arjen töiden lävitse, eikä mistään enää tule mitään. Äsken luin lapsilleni hetken Katto-Kassista ja itkeä pillitin. Kirjassa lääkäri passitti äidin hermolomalle ja minä ajattelin, että näin meille äideille aina tehdään. Sen tiesi jo Astrid Lingren niin hellyttävällä ja lämpimällä tavalla. Tilanteet täytyy aina viedä katkeamispisteeseen saakka, ennen kuin oman ajan armopaloja äideille jaetaan.
Kaikken raivostuttavinta tässä tilanteessa on se, että puolisoni kyllä ottaa aikaa itselleen ja usein aika paljon kepoisemmin perustein. On vain kiva lueskella moottoripyörälehteä sohvan pohjalla tai seurata jäkismatseja telkasta. Mies ehtii lukemaan sanomalehdet, miestenlehdet ja naistenlehdet ja minä en ehdi edes nukkua tarpeeksi. Yhtään elokuvaa en ole katsonut telkkarista yli vuoteen.
Tänä kesänä ystävät houkuttelivat meidät parisuhdekurssille. Osallistuminen moiselle kurssille taisi olla melkoinen virheratkaisu. Minusta tuntui, että minua yritettiin vain ahtaa johonkin perinteiseen naisrooliin. Kurssin ideologinen pohja oli kaikesta sievistelystä huolimatta hämmästyttävän sukupuolittuneissa ihmiskäsityksissä. Nyt minulla on sitten aivan hirveä tarve purkaa kurssilta mukaani saamaa ahdistuksen taakkaa, muttei henkilökohtaista miettimisaikaa juurikaan. Kaikkein vaikein pala nieltäväksi oli tuo oppi luolamiehistä. Miehet haluavat kuulemma ratkoa ongelmiaan kaikessa hiljaisuudessa omissa luolissaan ja naisten on se tosiasia vain hyväksyttävä. Joo hohhoijaa. Missähän se äidin luola sitten oikein on? Mistä löytyy se mies, joka kunnioittaa äidin luolatarvetta, yksityisyyttä ja hiljaisuutta? Milloinhan minä saisin mennä pitkäkseni omaan vuoteeseen sunnuntaina iltapäivällä ja selvittää sotkuista sisintäni, niin ettei yksikään muksuista pomppisi mahani päällä eikä mies kävisi lemvottomaksi ja kärttyisäksi siitä, että tänään ei ehkä ruokapalvelu pelaakkaan ihan ajallaan? Kun perusinhimilliset yksityisyyden tarpeet sukupuolitetaan miehen perustarpeiksi, ei naisen ihmisyyttä inhimillisine tarpeineen tarvitse enää edes tunnistaa. Minusta oli kyllä käsittämätöntä sekin, että kaikki naiset nielivät näitä oppeja mitään vastaan sanomatta. Joo niin se on, vain miehet tarvitsevat omaa aikaa. Kukaan ei sanonut, että kaikki ihmiset tarvitsevat omaa aikaa ja yksityisyyttä ja tämän tarpeen suhteen perheissä pitäisi noudattaa paljon suurempaa tasapuolisuutta. Neuvoloissa ja perusterveydenhuollossa kyllä tiedetään äitien (ja omaishoitajien) väsymiskierteet. Ne uhkaavat liian usein perheiden hyvinvointia!!!! Parisuhdekurssien ummehtuneessa sukupuolimaailmassa näitä faktoja ei vain nähdä.
Joskus kun arjen putki lasten sairastamisineen oikein uuvuttaa, en jaksa enää keskittyä mihinkään. Käyn hajamieliseksi, unohtelen asioita, menemme hammaslääkäriin vääränä päivänä, ruuat palavat pohjaan ja koko perhe hermostuu. Syyllistän itseäni, vaikka pohjimmainen syy alennustilaani on yksinkertaisesti se, etten saa hetkeäkään miettiä asioita, joita minun oikeastaan olisi pakko miettiä. Läheinen lapsuuden ystäväkin kuoli ja minä vain itkin ja pyöritin arkiputkea pysähtymättä. Lopulta ongelmat ja ristiriidat vain työntyvät väkisin mieleeni arjen töiden lävitse, eikä mistään enää tule mitään. Äsken luin lapsilleni hetken Katto-Kassista ja itkeä pillitin. Kirjassa lääkäri passitti äidin hermolomalle ja minä ajattelin, että näin meille äideille aina tehdään. Sen tiesi jo Astrid Lingren niin hellyttävällä ja lämpimällä tavalla. Tilanteet täytyy aina viedä katkeamispisteeseen saakka, ennen kuin oman ajan armopaloja äideille jaetaan.
Kaikken raivostuttavinta tässä tilanteessa on se, että puolisoni kyllä ottaa aikaa itselleen ja usein aika paljon kepoisemmin perustein. On vain kiva lueskella moottoripyörälehteä sohvan pohjalla tai seurata jäkismatseja telkasta. Mies ehtii lukemaan sanomalehdet, miestenlehdet ja naistenlehdet ja minä en ehdi edes nukkua tarpeeksi. Yhtään elokuvaa en ole katsonut telkkarista yli vuoteen.
Tänä kesänä ystävät houkuttelivat meidät parisuhdekurssille. Osallistuminen moiselle kurssille taisi olla melkoinen virheratkaisu. Minusta tuntui, että minua yritettiin vain ahtaa johonkin perinteiseen naisrooliin. Kurssin ideologinen pohja oli kaikesta sievistelystä huolimatta hämmästyttävän sukupuolittuneissa ihmiskäsityksissä. Nyt minulla on sitten aivan hirveä tarve purkaa kurssilta mukaani saamaa ahdistuksen taakkaa, muttei henkilökohtaista miettimisaikaa juurikaan. Kaikkein vaikein pala nieltäväksi oli tuo oppi luolamiehistä. Miehet haluavat kuulemma ratkoa ongelmiaan kaikessa hiljaisuudessa omissa luolissaan ja naisten on se tosiasia vain hyväksyttävä. Joo hohhoijaa. Missähän se äidin luola sitten oikein on? Mistä löytyy se mies, joka kunnioittaa äidin luolatarvetta, yksityisyyttä ja hiljaisuutta? Milloinhan minä saisin mennä pitkäkseni omaan vuoteeseen sunnuntaina iltapäivällä ja selvittää sotkuista sisintäni, niin ettei yksikään muksuista pomppisi mahani päällä eikä mies kävisi lemvottomaksi ja kärttyisäksi siitä, että tänään ei ehkä ruokapalvelu pelaakkaan ihan ajallaan? Kun perusinhimilliset yksityisyyden tarpeet sukupuolitetaan miehen perustarpeiksi, ei naisen ihmisyyttä inhimillisine tarpeineen tarvitse enää edes tunnistaa. Minusta oli kyllä käsittämätöntä sekin, että kaikki naiset nielivät näitä oppeja mitään vastaan sanomatta. Joo niin se on, vain miehet tarvitsevat omaa aikaa. Kukaan ei sanonut, että kaikki ihmiset tarvitsevat omaa aikaa ja yksityisyyttä ja tämän tarpeen suhteen perheissä pitäisi noudattaa paljon suurempaa tasapuolisuutta. Neuvoloissa ja perusterveydenhuollossa kyllä tiedetään äitien (ja omaishoitajien) väsymiskierteet. Ne uhkaavat liian usein perheiden hyvinvointia!!!! Parisuhdekurssien ummehtuneessa sukupuolimaailmassa näitä faktoja ei vain nähdä.
Vastaukset 95
Vanhimmat
kunnioita ensin itse sitä äidin luolatarvetta ja hanki se!kun on lapsia on oikeesti vaikeaa makoilla ainakaan usein ilman että joku häiritsee mutta tee pelisäännöt selviksi.minä saan omaa aikaa koska se on itsestään selvää.niin kaikki muutkin perheessäni saavat.sen lisäksi meillä on yhteistä aikaa ja kaikki me harrastamme.ja lapset ovat aina.eivät ehkä hypi mahan päällä tai vaadi iltasatua mutta rokki soi yms.ei kai kukaan jaksa pyykkäämistä yms,huoltojoukkoihin kuulumista jos kadottaa itsensä.onhan sitä äiti(ja riemulla)mutta onhan sitä paljon muutakin!!!
voi herttileijaa!!!"yhtään elokuvaa en ole katsonut vuoteen"-mikset katso!!ja usko-"katkeamispisteeseen ennen kuin oman ajan armopaloja jaetaan"-jos et rakasta itseäsi sen vertaa että huolehdit itse sen ajan itsellesi niin mitä luulet kuinka kauan pysyt terveenä.tai perheesi.ei sitä aikaa mistään jaeta ,se otetaan.ja kaikki ovat iloisia.tuskin lapsetkaan nauttivat lukuhetkestä jos itket ja luet...
hanki harrastus.oikeesti
älä usko mitään mitä netissä sanotaan tästä asiasta,sillä ne joilla ei ole centtiäkään kiinni tässä asiassa,ovat kärkkäimpiä neuvomaan.
ai??
näyttäisit tämän kirjoituksesi miehellesi? Itselläni on mies jonka kanssa ei voi puhua arjen asioista syvällisempiä juttuja. Sitten kun mittani täyttyy pidän hänelle monologin ja hän kuuntelee korvat punaisina. Muutaman kerran olen myös kirjoittanut kirjeen, se on hyvä keino, jää paremmin mieleen kuin "puhuttelu". Sen verran on avioliittovuosia takana ja miehen sielunelämään (onko sellaista :-)) tutustumista, joten varmuudella voin sanoa: älä oleta, että mies lukee rivien välistä sinun tarpeesi, ne on sanottava suoraan!! Sinulla on nyt tarve omaan aikaan ja olet sen todellakin ansainnut joten nyt puhut miehellesi ja järjestätte sen. Parisuhdekurssi oli mielestäsi yhtä tyhjän kanssa mutta älä kuitenkaan unohda laatuaikaa miehesi kanssa. Lapset mummuille ja kummeille ja kahdenkeskistä iltaa viettämään. Tsemppiä ja voimia sinulle uskon, että onnistut kun vain haluat :-)
...sopisitte perheesi kanssa jonkin päivän viikosta,joka on ikäänkuin sinun vapaapäiväsi?
Silloin mies hoitaa kodin ja lapset,sekä muonituksen?
Tuona päivänä voisit vaikka harrastaa jotain,tavata ystäviäsi,lukea tai vaikkapa katsoa niitä elokuvia?
Tule sitten kertomaan miten miehesi otti vastaan tämän uuden kehitysidean.Minä haluan ehdottomasti kuulla lkaiken,yksityiskohtia myöten.Kehitysehdotuksen ajankohta täytyy tarkkaan harkita.Minä ehdottaisin,ennen tai jälkeen rakastelun.Ai mutta...Ennen rakastelua mies on varmaan vastaanottavin,mutta vaimo väsynein,kun ne lapset on saatu yhteisin voimin(toivottavasti) vihdoin nukkumaan.
Ja sitten rakastelun jälkeen,mies on niin rentoutunut että kääntää kylkensä ja nukahtaa.No,yhtä kaikki,toivottavasti sopiva ajankohta löytyy että miestä kärsii puhutella kun hän rentoutuu kotona raskaasta työstä.
Sama täällä, hetki omaa aikaa ja hiljaisuutta olisi tarpeen. Yleensä me äidit saamme niitä neuvoja, että ota omaa aikaa, lähde ulos kavereiden kanssa, kuntosalille, teatteriin tms. Juuri sitä minäkin tein, kun lapsia oli vain yksi ja kaksi. Energiaa riitti riuhtaista itseä ulos. Nyt lapsia on 5 ja kaikkein suurin haave olisi se, että saisin olla silloin tällöin ihan hissukseen omassa kodissani vain oman itseni seurassa, ei muuta. Hiljaisuutta, hiljaisuutta, sitä minä kaipaan. Olen puhunut asiasta puolisoni kanssa. Kun nostin kissan pöydälle ja puhuin suuni puhtaaksi, huomasimme, että meillä oli samanlaisia tarpeita. Syntyi pieniä tekojakin. Autotallin yhteyteen rakennettiin (minun ehdotuksesta) lämmintä verstastilaa, jonne mies saa vetäytyä silloin tällöin touhuamaan omiaan. Minä otan koko katraamme muutaman kerran kuukaudessa mukaani uimaan tai luistelemaan tai lasten konserttiin tai lähden lasten kanssa itsekseni retkelle Juku Juku maahan. Ennen isä oli näissä jutuissa mukana apuna, mutta nyt hän saa viettää kotona kokonaisen illan tai päivän hiljaisuudessa.
Entä sitten oma osani. Omaa nurkkaa tai yksityistä huonetta minulla ei kodissamme ole, vaikka koirallakin on oma paikka, mihin vetäytyä ja jonne lapsilta on ehdottomasti pääsy kiellety. Mies kyllä lähtee nykyisin toisinaan lasten kanssa pelaamaan futista, mutta kaksi pienintä sotkee peliä niin pahoin, ettei niitä huolita mukaan. Mies on aina osallistunut kotitöihin - ei näin isoa perhettä ihan yksin voi hoitaa - mutta verstaan valmistuttua verstas vetää puoleensa yhä enemmän ja yhä useammin huomaan urakoivani kotona ihan yksin. Ei puoliso kuitenkaan mikään patalaiska olento ole, sillä isossa perheessä pienempikin palanen kotitöitä on jo aika iso palanen. Ne jutut noista luolamiehistä vain ovat minuakin kiukuttaneet, sillä olen ihan varma, että yksityisyyttä tarvitsevat kaikki, enkä missään nimessä usko, että miehillä omasta itsestä lähtevä yksityisyyden todellinen tarve on yhtään sen suurempi kuin naisillakaan. Ero tulee siinä, kuinka paljon puolisot lopulta hyväksyvät, tukevat ja uhraavat voimavarojaan sille, että se oma rakas todellakin saa sitä omaa aikaa. Kerran lähdin viikonlopuksi hiljaisuuden retriittiin. Siellä oli sitten vain meitä naisia, joille omista kodeista ei rauhaa eikä yksinäisyyttä löydy (kuin ehkä myöhäisinä iltoina ja silloinkin sen joutuu nipistämään omasta unesta).
Mene makuuhuoneeseen, ota kirja ja herkkuja mukaan ja laita ovi lukkoon!!! Jos ei ole lukkoa, hanki sellainen. Laita korvatulpat, jos lasten äänet häiritsee.
Tai valitse joku muu mukava huone, missä saa oven lukkoon. Ei kait se sen vaikeampaa ole.
Ai missä lapset ovat sen aikaa...miehesi kanssa, ihan missä hän haluaa niiden kanssa olla.
Niin, kun se on niin yksinkertaista. Ja kun tulet sieltä niin työmäärä on lisääntynyt viisinkertaiseksi. Ei kaikki ole niin yksinkertaista kaikille. Mitä teet jos se isä ei tee mitään? Jätät ne lapse vaille vahtia vai?
No ei kait kukaan isä ole niin tyhmä, että ei katso lapsien perään jos ne jäävät hänen vastuulleen. Siinä vaiheessa hän syyllistyy heitteillejättöön.
Palkatkaa siivooja, antakaa pienten roskien ym. olla, ei tarvitse olla täydellinen. Ottakaa siskot, kummit, tädit avuksi, kaverit tai naapurit. Onko naapurissa naisia, joilla olisi aikaa ja haluja katosoa lapsia joskus? Oma äitini hoitaa joskun naapurin lasta, koska hän on eläkkeellä ja tykkää lapsista.
Et sinä voi kokoajan olla vahtimassa mitä isä tekee, vai oletko lasten syntymästä saakka vahtinut miten isä vaihtaa vaipat, pesee pyllyn, syöttää ja nalkuttanut jos kaikki ei mene niinkuin oppikirjoissa sanotaan. En yhtään ihmettele siinä tapauksessa, että mies ei enää uskalla tai halua tehdä mitään!!!
Miksi olet hankkinut tällaisen miehen kanssa suurperheen???
Sanasi ovat kuin omia sanojani ... 10 vuotta sitten. Olin silloin naimisissa ja minulla oli kaksi (mielestäni hyvin vilkasta) pikkupoikaa. Iskä oli pikkuisen laiska, mutta vastuuntunto hänellä kuitenkin oli tallella. Otin aikaa ja menin rientoihini tarvittaessa, eikä ollut vaikeaa. Lukkoja ei meillä ollut ovissa muualla kuin vessassa, mutta sielläkin kerran istuin vihapäissäni 3 tuntia ja luin romaania ja iskä laittoi ruokaa, siivosi ja kävi poikien kanssa poimimassa kukkapenkistä kukkakimpun keittiön pöydälle. Vaikka silloin luulin, että oman tilan ottaminen oli vain ja ainoastaan minusta itsestäni kiinni, nyt ymmärrän, että se oli vain puoli totuutta. Toinen puoli totuutta oli se, että edesmenneellä miehelläni oli kuin olikin se vastuuntunto olemassa, vaikka se usein uinuikin.
Nyt elän uusperheessä ja olen välillä kokenut uupumusta. Sukulaisia ei tässä lähellä asu eikä mies herää, vaikka kuinka ravistelisin. Jos yritän pelata kovilla, mies panee kovan kovaa vasten. Minun omatuntoni ei anna viedä peliä yhtä pitkälle. Puhuminen ei auta eikä auta huumorikaan. Jos lähden kävelylle, häipyy talosta isäkin. Kun palaan takaisin, kotona odottaa itkevät lapset ja sotku. Minun se sotku on siivottava ja lasten rauhoitteluun kuluu enemmän energiaa kuin mitä itseeni saan kävelyllä imettyä. Olisin oikeasti älyttömässä nalkissa, ilman kahta murrosikäistä poikaani, joilla toki on jo omat menonsa ja harrastuksensa. He kuitenkin tuuraavat minua hetken silloin toisen tällöin. Tässä näin elettyäni en ole enää jaellut kellekään näitä helppoheikkineuvoja, että ota ja mene. Ei se aina ihan niin yksinkertaista ole.
Herää kysymys, että miksi olet miehen kanssa joka mielummin antaa vaikka lastensa kuolla kuin jää vahtimaan niitä jos lähdet ulos kävelylle??
Jos miehesi ei herää, sinun pitää!!!
Lähetänkös tilinumero sinulle että saat sen maksaa? Tiedätkös paljonko se kotihoidon tuki on?
Kaikki irtoava raha löytää paremmankin kolon. Ei meillä himosiivota, mutta ei sitä voi pellossakaan elää (paitsi se mies). Luuletkos että se mies sanoi että sitten kun niitä lapsia on 5 niin en sitten osallistu kotitöihin ollenkaan? Niin se lupasi tehdä osansa, ja minä luulin että annetut lupaukset pidetään. En vielä kertaakaan ole miestä moittinut, paitsi siitä, että jos joskun yksin käyn kaupassa, lääkärissä tms, niin senkin ajan lapset vahtaavat videoita. Näin meillä isi hoitaa...
Eikös isi ole töissä? Vai maksatko sinä kodinhoidontuesta kaiken mikä liittyy kotiin ja lapsiin ja itseesi???
Siivoojasta saa ensi vuoden alusta kaksinkertaisen kotitalousvähennyksen.
Voit teitä kiltit naiset.
Jos siivooja ei käy, niin onhan vielä ne naapurit, tädit, sedät, kummit, kaverit...niille ei tarvi maksaa!!!
.. alunalkaen hankin miehen joka on haka kotitöissä ja syntynyt hellan ääreen. Joka osaa keskustella ja ymmärtää naisen tarpeita myös tässä asiassa.? Minulla muuten on tällainen mies,
enkä koe yhtään tuollaista ahdistusta kuin te muut.. ihmettelen.
Ei tunnu kyllä ollenkaan houkuttelevalta tuo suurperheen perustaminen, ei pitäisi pistää itseänsä tuollaiseen jamaan. Miksi pitää tehdä niitä lapsia niin paljon, ei se automaattisesti onnelliseksi tee. Elämäs kuullosta aika kamalalta, anteeks nyt vaan... Pienperhe parempi ja jää aikaa itsellekin, onneksi miehenikin on ahkera siivoamaan ja passaa joskus minuakin. Taidanpa olla onnellisessa asemassa.
tähän edelliseen viestiin nojaten...
ihmettelen kyllä kanssa kovasti, miksi kukaan nainen tulee hankkineeksi ( kun ehkäisytkin on jo keksitty!) tällaisen miehen kanssa noin monta lasta !!
Sanoisin, että edestään löytää ja jos mies on todellakin noin saamaton, niin silloin on syytä näyttää äijälle ovea....
kenties se saa äijän heräämään tähän maailmaan !
Ei ole hänellekään ihan pieni rasti hoitaa neljän tai viiden lapsen elatusmaksuja !
Tiedän, että on miehiä ( kuten exäkin lievässä muodossa tällaista oli), jotka eivät tee kotitöitä. Exänikin joskus sanoi ( kahden lapsen jälkeen), että olisipa kiva hankkia vielä lapsia...vaikkapa kaksoset ! Sanoin hänelle silloin, että hanki ihan rauhassa, mutta et todellakaan minun kanssani !
Kyllä mieheenkin saa ryhtiä, kunhan otat ensin itseäsi niskasta kiinni ja lähdet lomalle ( jos ei rahaa ole, niin mene vaikka sukulaistesi luo vähintään neljäksi päiväksi). Kyllä vähintään kahden päivän jälkeen miehellesi valkenee, että mitä tuo kotihomma on ja uskon että kun tulet kotiin saat vähän erilailla aikaa ja arvostusta kotityöllesi.
Ei muutakuin miehelle asiat eteen vaikkapa tylyllä tapaa, ennenkuin itse sairastut ja loppuunpalat täysin ! Sitten kärsii jo lapsetkin, jos palat tyystin hermojesi kanssa loppuun !!
Ihmettelin viestissäsi, kun tunnut ihan järkevältä naiselta, että miksi ihmeessä ns.
kakkos-kierroksella olet sortunut tuollaiseen tallaajaan ?
Aina on olemassa vaihtoehto, jos mikään ei enää auta. Sinuna harkitsisin vakavasti äijän vaihtoa.
Maailmahan on miehiä täynnänsä, joten miksi tyytyä huonoon ?
nim. entisen taakseen jättänyt ja nykyään
erittäin onnellisesti parisuhteessa :)
Lähdin lasten kanssa lomalle 5 pv ja sitten kun taas suunsoitto alkoi, lähdin itsekseni lomalle Helsinkiin 5pv.
Sainhan ainakin lapsilta puheluita ja viestejä !11 ja 7 vee ) tuu jo äiti kotiin, toi on ihan hullu...
Mies haukkui, etten tee mitään kotona lomalla ja lasten kanssa ei ole vaikeaa...taisi olla, kun kuulen vieläkin että pilasin hänen lomansa, kun lapset oli hänen kanssaan 5 pv.
Minä ainakin tarvitsen omaa aikaa ja ajatuksiani.
Kun en siihen saa kotona mahdollisuutta, aina haukutaan laiskaksi tai jotain muuta arvostelua mistä vain.
Lähden tosiaan pois joskus viikonlopuksi tai vain yöksi hotelliin ystäväni kanssa... ollaan ostoksilla, syödään hyvin ja pohditaan elämän menoa.
Illalla käydään baarissa, siinä kuin miehetkin =)
Mieli on taas monta kuukautta iloinen ja jaksaa eteenpäin=)
Suosittelen kaikille suorituspaineisille äideille =)
Olen mies ja paljolti samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Avioliitossa jossa on lapsia tulevat kotityöt etupäässä vaimon harteille. Itse olen oppinut tämän vasta kun lapset ovat nyt jo poissa kotoa. Kotitöitä silti riittää - eivät ne paistetut hanhet itsestään suuhun lennä. 'Ota itsellesi aikaa?'. Jos ei jatkuvasti laiteta ja siivota niin kohta kahlataaan nilkkoja myöten paskassa. Miehet usein vaativat sitä omaa aikaa verukkeella 'nyt tulee formulaa, nyt tulee futista ym.' Eikö kodinhoito ja liiton ylläpito ole kuitenkin tärkeämpää? Olen vuosien mittaan oppinut että naisten ja miesten ajattelutapa on tässä juuri kirjoittajien oivaltama - nainen ei voi rentoutua ennenkuin kaikki on kunnossa, miehet siitä harvemmin välittävät. 'Työ ensin, huvi sitten' sanoi jo suomalainen sananlasku.
Entä yhteydenpito sukulaisiin ja ystäviin? Jos kutsuu väkeä kylään, on tehtävä ruokaa ja kuurattava paikat. Tämä on kuitenkin pakko tehdä - ellet kutsu ihmisiä kylään, kutsut sinullekin harvenevat kummasti. Sitten tulee sanomista siitä ettei meillä ole enää ketään ystäviä.
Entäs lapset ja heidän mahdolliset perheensä? Eräs sukulaiseni sanoi kerran viisaasti vanhoilla päivillään: 'Minä pystyn kyllä vieläkin elättämään kolme lasta, mutta kolme lasta ei koskaan pysty elättämään minua'. Miksi? Koska heillä on omat perheensä ja menonsa, vanhemmat ovat usein olemassa vain apua varten.
Miesten alkuperäinen tehtävä suojelijoina ja ruoan hankkijoina on jäänyt historiaan sen jälkeen kun hyvinvointiyhteiskunta perustettiin. Uskallan väittää että naisten osuus nykyisen yhteiskunnan selkärankana on ratkaiseva - miehiä tarvitaan rahan hankintaan (keskimäärin suurempi palkka) sekä lasten hankintaan. Ei miehenä silti ole mielestäni hassumpi olla, en ole tosin koskaan ollut mitään muuta. Jos miehet pääsevät tavallaan helpommalla, niin elävätpähän keskimäärin 9 v vähemmän kuin naiset.
No, tässä nyt tuli eräänlaista feminismiä miehen kirjoittamana, joka on elänyt melkein koko elämänsä naisten ympäröimänä, myös työpaikalla. Täytyy kuitenkin olla sokea ellei huomaa että ns. tasa-arvo on kaukana toteutumisesta Suomessa. Minulle on turha tulla sanomaan että käy katsomassa tasa-arvoa esim. muslimimaissa koska kokemusta tästä kyllä löytyy. Näissä maissa syntyneet ja kasvaneet naiset osaavat kyllä sellaisia temppuja joilla saavat paljon enemmän valtaa kuin ulkoapäin luulisi. Tätä suomalainen seka-avioliittoon mennyt nainen ei tietenkään hallitse koska ei ymmärrä noiden maiden kulttuuria, ajattelutapaa eikä varsinkaan omaa niitä äärettömän tarkeitä sukusiteitä. Mies on perheen pää mutta usein nainen sitä päätä kääntää. Ns. kunniamurhat ym. ovat poikkeuksia ja sensaatiojuttuja joita media harrastaa koska tavallinen elämä ei mediaa kiinnosta. Kunnioi-
tusta vaan sinulle joka olet uskaltanut tehdä viisi lasta.
Minun luolani on olohuoneen sohvalla lukulampun alla. Sinne minä käperryn illalla ja annan mieheni hoitaa lapset petiin peiton alle nukkumaan. Joskus luen kirjaa, joskus teen käsitöitä ja joskus vain katselen telkkaria.
Mieheni oli työtön esikoisemme syntyessä ja lapsen- ja kodinhoito oli alusta alkaen molempien vastuulla. Nyt lapsia on neljä, nuorin täyttää pian neljä vuotta. Minä hoidan lapset aamulla ylös, mieheni laittaa lapset illalla nukkumaan. Minä huollan vaatteet, mieheni autot ja nurmikon, ruokaa laitamme molemmat, siivoamme silloin kun jaksamme/on pakko ja tiskikoneen täyttää se, jota ensimmäiseksi alkaa tympiä likaiset astiat. Kotimme ei ole aina siisti, eikä ruokakaan gourmet-ruokaa, mutta ainakin vielä rakkautta riittää.
Pari vuotta sitten rakensimme omakotitaloa, mieheni oli kaiket illat ja viikonloput rakennuksella ja minä lasten (pienimmät 2- ja 3-vuotiaat) kanssa kotona. Omaa aikaa ei ollut ja verenpaineeni nousi kaiken stressin johdosta melkoisiin lukemiin. Projektin jälkeen aloin arvostaa sitäkin, että mies on edes huutoetäisyydellä, vaikka makaisikin vain sohvalla telkkaria katsomassa.
Onneksi lapset kasvavat ja oppivat omatoimisiksi. On ollut helpottavaa todeta, että lapsi osaa pukea itse (jos haluaa), ottaa maitopurkin jääkaapista ja lasin tiskikoneesta ja kaataa itselleen juotavaa, olen lopettanut turhan passaamisen.
Se, mitä minä yritän tällä sanoa on se, että oma luola on luotava itse, kukaan ei tee sitä puolestasi. Miksi laatia itselleen työlistoja ja sääntöjä, jos niiden noudattaminen tuo vain tuskaa ja stressiä. Itse menin hyvällä omallatunnolla lasten kanssa päiväunille, torkuin puoli tuntia, keitin itselleni kahvia, luin lehtiä ja lasten herätessä olin virkistynyt ja paremmalla mielellä. Pieni kävelylenkki raittiissa ilmassa yksin saa ajatukset mukavasti liikkeelle, kyllä mies voi sen ajan lasten perään katsoa, vaikka sohvalla makaisikin.
Olet oivaltanut aivan oikein, naisilla on aivan yhtä suuri tarve omaan yksityisyyteen kuin miehilläkin. Luolamiehet, mars- ja venusopit voi vetästä vessanpytystä. Ei niillä ole muuta virkaa, kuin pitää yllä vallitsevaa vanhakantaista sukupuolikulttuuria. Älä moisella potaskalla päätäsi vaivaa. Ylistämällä naisia on ennenkin alistettu. Olet ihan oikea nainen, vaikka painut luolaasi ja vaadit itsellesi yksityisyyttä ja hiljaisuutta.
Tiedätkö, mekin kävimme kerran avioliittoleirillä. Leirin jälkeen sukupuoliopit kuohuttivat mieltämme ja aiheuttivat riitojakin perheeseemme. Nuo riidat ovat nyt ollutta ja mennyttä aikaa. Sain minäkin ensin vääntää rautalangasta puolisolleni, etten kertakaikkiaan ole niin "naisellinen" nainen, että tyydyn vain hänen kuutneleviin korviinsa ja ymmärrän ymmärrän -kommentteihin. Minä olen suomalainen akka, jota ymmärretään teoin eikä hymyin.
Jos ukkosi on täysi nahjus, niin tiedätkö, paistaa se aurinko vielä risukasaankin. Muutama vuosi vielä ja lapset leikkivät kavereiden kanssa pihalla tai pärjäävät hetken itsekseen kotonakin. Jos ukkosi ei taivu vastuuseen, niin sinniä sitten pariksi vuodeksi etiäpäin.
minua se asia ei hirveästi häirinnyt. Siis, että mies tarvitsee luolaa.
Puhuin asiasta pienryhmässä ja mieheni kanssa. Totesin, että jokainen tarvitsee luolaa. Myös lapset. Esim. tyttärelläni on jo hyvin pienestä saakka ollut voimakas yksityisyyden ja oman rauhan tarve.
Luolan tarve on enemmän yksilöllinen ominaisuus kuin sukupuoliominaisuus.
Meidän perheessä roolimallit miesten ja naisten töistä on jo kauan sitten romutettu, joten sekään ei kolahtanut. Aina sitä silti hämmästyy etenkin nuorien parien kohdalla, jos mies ottaa perheessä esikoislapsen roolin ja nainen pyörittää koko rumban. Tai, jos lapsia ei ole, mies on kotonaan täyshoidossa.
Kyllähän siellä ruokailussa joku mies totesi, että hyvä kun vaimo pääsee välillä irti ruuanlaitosta. Totesin, että meillä suuremman vapautuksen ruuanlaitossa sai mies, koska hän laittaa useammin ruokaa kuin minä.
Perheen työnjako on sovittava perhekohtaisesti.
Katsopas, perinteistä NiskaWuorta.
Katsopas sinnepäin,,,
Minne se naismalli on kadonnut ??
Feminismiinkö ?
Kyllä kotiäiti osaa puolensa miehelleen pitää;
jos haluaa.
Miehet osaavat kaiken yhtä hyvin kuin naisetkin, paitsi imetyksen ja synnyttämisen.
Kyllä kaikki sujuu, hiukan keskustelua.
Naisten ei ole pakko alistua, suostua,
He voivat jopa osallistua.
(*.*)
tulee väkisin mieleen, miksi ihmiset hankkivat lapsia, kun eivät ymmärrä, kuinka paljon siinä itsestään joutuu menettämään?
Oma aika ei sinullekaan olisi mikään ongelma, jos et olisi lähtenyt jakamaan sitä, kun sinulla kaikesta päätellen ei ole eväitä siihen.
Toisilla on, annetaan heidän hankkia lapset.
Lue vielä mitä Hannele Törrönen on sanonut pirttihirmuista ja ymmärrä sitä kautta itseäsi, sillä se sinä eittämättä olet: Pirttihirmu.
http://www.cc.jyu.fi/~jlammas/etc/etcfiles/Documents/Pirttihirmu.txt
Samaa mieltä. Olisit pitänyt perkele polvet yhdessä niin ei tarvitsisi täällä itkeä!! Pitääkö niitä lapsia hankkia jos ei huvita sitten hoitaa ja kantaa vastuuta. Tämän tarinan lopun kaikki tietää...vuoden päästä olet yh ja itket tällä samalla palstalla kun paska mies lähti ja jätti sinut!! No ohhoijaa...minäminäminäminäminäminäminäminäminäminäminäminä!!
asia näinkin.Mutta kaksi tarvitaan lapsen (lapsien) tekoon ja kaksi niiden kasvattamiseen,jos toinen osapuoli pesee kätensä perhe-elämästä voi äiti/isä jäädä yksin,ilman tukea.silloin kyllä kaikki voi kaatua pääle...
on naisena AINA varauduttava. Jos tuo yksinäinen ura ei kiinnosta, kannattaa pitää housut jalassa, tai ainakin kierukka paikoillaan (tai mikä sitten kenelläkin on)
voi ajatella.riski erosta on olemassa,joten jos ei yh kiinnosta niin 100% ehkäisy on selibaatti tai yhdynnästä kieltäytyminen miehen kanssa :))
Hei Tytteli mietis vähän. Millä hyvällä perusteella luokittelet aloittajan pirttihirmuksi?
Siitä syystäkö että hänellä ei ole vuoteen ollut aikaa katsoa leffoja (vs mies), ei aikaa lukea sanomalehtiä (vs mies kaikkine harrastuslehtineen päivineen), ei mahdollisuutta edes päikkäreihin sunnuntaina kun miehelle ja lapsille pitää olla ruoka...
Ole sinä ihmeessä tekemättä lapsia, ainakin kymmenen vuotta vielä.
Olisko hyvä soittaa perheneuvolaan ja varata keskusteluaika. Mulla oli tuommoinen tilanne ja tiedän mistä puhut. Kun on aivan poikki, ei jaksa se on jo fyysisesti vaarallinen tila (myös lapsille). Tarvitset keskusteluapua, ja ehkä sitä kautta saat muutakin apua.
Jos ukkosi ei suostu tulemaan sinne, niin mene yksin. Minä sain siellä ajatella rauhassa pari kertaa kuukaudessa tunnin kerrallaan ja muutos alkoi.
Mä olen yh ja yksi lapsi ja sekin on välillä raskasta vaikka mulla on hyvät tukijoukot. En kyllä lapseni isää ottaisi vierelleni mistään hinnasta.
Aikoinaan ajattelin, että hommaan lisää lapsia yksinään ,mutta lapsen kasvaessa olen tullut toisiin ajatuksiin. Yhden jaksan kasvattaa yksinäni, mutta en enempää.
Ihailen ja kunnioitan niitä yh äitejä (ja isiä) jotka saavat jälkikasvunsa kasvatettua ihmisiksi.
Sen oman ajan takia minäkin täällä nyt roikun ja huomenna väsyttää...
miltä tuntuu,minulla myös neljä lasta.....joista yksi sairastui syöpään viisi vuotiaana.koita siinä sitten yh:na pyörittää kotia,sairautta,vauvaa,tuoretta ekaluokkalaista.Omaa aikaa saa odottaa eläkkeellä.ilman lapsiani elämäni olisi tyhjää,mutta joskus käy mielessä miten isä voivat vain "hylätä" lapsensa,valittamalla juuri siitä oman ajan ja rauhan puutteesta.ja lähteä,tuosta noin vain.uskomatonta!!!!!!
ystävät ja sukulaiset ovat nyt koraamattomia,mutta kun sen oman rauhan saan silloin tällöin,niin kaipaan kotiin lasten luo =)
Se on totta, että jokainen tarvitsee omaa rauhaa!!! Sitä ei esim vanhempi sukupolvi oikein tahdo ymmärtää, mutta silloin ei naiset ollut töissä. Nykyään molemmat on usein töissä, joten myös kotityöt ja lasten hoito kuuluvat puoliksi molemmille. Tietenkin.!!!
Minä ja mieheni olemme molemmat töissä, mieheni matkahommissa. Joten joudun viikot olemaan yksin lapsen kanssa, käyn työssä, teen kotihommat ja hoidan lapsen. Kyllä välillä vituttaa ku mies voi VAIN käydä työssä. Itselläni on vuorotyä joten olen viikonloput useimmiten töissä ja sitten taas mieheni on omat vapaansa lapsen kanssa ja hoitaa kotityöt..Kaksi päivää viikossa mutta se on hyvin..Ja viikonloppuna minä saan nauttia valmiista aamupalasta ja ruuasta ym..Itse syyllistyn usein liikaa siihen että kaikki täytyy tehdä puoliksi..moni olisi tähänkin järjestelmään hyvin onnellinen.. Minä vaadin vielä että joka toinen viikko mies tekee suursiivouksen, hotaa pihan ja auton.Ja minulla on täysi oikeus myös hänen tiliinsä..Silti ajattelen että olisi helpompaa kun mies olisi aina kotona siis myös viikot.
Jos minun mieheni ei tekisi tätä kaikkea antaisin kenkää ja HETI!!! Eikä sitä saa jos ei vaadi. Viikonloppuisin vietämme aikaa yhdessä kun muutenkin näemme vähän..mutta esim viikolla käytän jonkun verran mannerheimin palvelua..Sieltä saa ammatti-ihmisiä iha koska vain suht halvallla.tai mitä sitten on valmis maksamaan omasta ajasta..Minulle oma aika kultaaakin kalliimpaa. Onneksi tyttäreni jo nyt niin iso että hän tekee kaiken lähes itse, 4v, siis pukee, vaatettaa ja leikkii. saaan aikaa jo itselleni.
vaimo
Täytyy miehesi olla pikkusormesi ympärillä että suostuu tähän järjestelyyn. Mitä siivoukseen tulee ei suursiivoista tarvitse tehdä kun kerran kuukaudessa. Aviopuolisoiden täytyy tulla omalla palkalla toimeen eikä käydä toisen tilipussilla.
Jos tuntuu että töitä on kotona liikaa niin siivoiksen tasoa voi laskea ja opettaa lapsetkin siivoamaan. Ei asunnon tarvitse olla viimeisen päälle puunattuna koko ajan. Elämässä on muotakin asioita kuin kotityöt.
Voi olla että onkin..Mutta tarkoituksena varmaan ylläpitää kotirauhaa. Olemme molemmat töissä joten on ihan oikein että myös molemmat hoidamme kotitöitä. En tarkoita suursiivouksella mitään lattiasta kattoon, imuorointi latttoiden pesu ym. Ja siksi minulla on oltava käyttö mieheni tiliin kun omalta tililtäni maksan talolaina lyhennykset 900€ ja autoni lyhennykset. Ja mieheni on reissuhommissa, joten hänellä on siellä täysi ylläpito. Tietysti laskut voisi mennä suoraveloitksella hänen tililtään mutta kun talo on minun nimissäni niin parempi näin.
Meillä on vain 1 lapsi 4v. kyllä hän jo jonkun verran siivoaa. Tai omat jälkensä tietenkin, oman huoneensa äidin kanssa ym. Kyllä minusta kodissa täytyy olla siistiä, ainakin päälle päin.
jep jep hienoa että kämppä on sun nimissä kuiteskin ukko siitä varmaan suurimman osan maksaa
mutta samanlainen kuva tuli tästä henkilöstä. Ei mikään miellyttävä olento...
Itse asiassa minä maksan lyhennykset ihan omasta tilistäni plus omat laskuni. Mutta miehelle ku jää paljon enemmän kuussa käteen niin se on ihan ok et mulle oikeus sen tiliin. loppujen lopuksi kaikki rahahan on yhteistä ku naimisissa ollaan. Se että teemme kaiken puoliksi myös kotityöt niin sehän on vain tasa-arvoa. minä vaihdan myös oman autoni öljyt ym. että tasa-arvo pätee kaikessa. mies on paljon poissa ja yrittää sitä korvata rahalla, eli oikeus tuhlailla sen rahoja..Mutta mies tienaa 5000euroo kuussa käteen, että silleen, kolme kertaa enemmän ku minä..Olisko se oikein et se käyttäs kaiken rahan ittees. ei minuun ja lapseemme....en ymmärrä
tottakai se olisi oikein että se käyttäisi palkkansa itseensä ja lapseensa mutta ei sillä ole mitään moraalista velvollisuutta sulle antaa rahaa sen takia että se tienaa sua enemmän etkä varmasti tätäkään ymmärrä oot sen tyyppinen ihminen ja näytäpä näitä sun kirjoituksiasi sun miehellesi on varmaan ylpeä omasta kullasta
Voi kakara etkö ymmärrä että silloin kun ollaan aviossa kaikki on yhteistä raha autot talot ja jos molemmat käy töissä myös kotityöt. Minulla melki sama tilanne . Mies reissuhommissa, itse vuorotöissä, mutta viikonloppunakaan mies ei tee muuta kun on vaan "lasten kanssa".Eli jos on formulaviikonloppu niin istuu telkkarin äärellä ja lapset saa sotkea kämppää ja mellastaa. Ei siis tee koskaan kotihommia. Ja jos asiasta huomautan ja tottakai huomatan niin olen jäkättävä lehmä. Pitäisi vain hymyssä suin tulla rankan työpäivän jälkeen täyteen kaaokseen , käydä siivoamaan ja laittamaan ruokaa ja vielä innolla hoitaa aviolliset velvollisuudet. Hei haloo elämme 2000 lukua eikä keskiaikaa.
merkitystä, kumman nimissä se kämppä on kun naimisissa ollaan. Silloin se menee osituksessa puoliksi, jos ero sattuu tulemaan. Eikö silloin ole ihan reilua, että siitä on maksanut myös mies? Entäs lapsen menot? Jos äiti on viikot kotona, mies poissa, niin eiköhän äiti joudu ostamaan suurimman osan lapsen ruuista, vaatteista ja muista kuluista. Eikö silloinkin olisi ihan reilua, että mies myös osallistuisi näihin kuluihin? Nämä eivät siis ole vaimon kuluja, vaan yhteisiä.
Vaimo mahdollistaa ne miehen suuret tulot juuri sillä, että hän on lapsen kanssa kotona. Muutoinhan mies joutuisi joko jättämään reissuhommat pystyäkseen hoitamaan lastaan kotona tai sitten palkkaamaan tälle ympärivuorokautisen hoitajan viikkojen ajoiksi. Ei varmasti olisi kovinkaan halpaa. Miksi vaimon pitää ilmaiseksi tehdä työtä kotona, että mies voisi tienata itselleen valtavasti rahaa?
Meillä muuten menee molempien rahat yhteiselle tilille, joten ei edes tiedetä, kumpi sieltä enemmän rahaa nostaa ja mihin tarkoitukseen. Eipä tuo mies ole valittanut. On vain tyytyväinen, että ei itse tarvitse huolehtia laskuista, kun minä niistä aina huolehdin.
Sanoit alussa että talo on sinun nimissä ja nyt väität et aviossa kaikki pitää olla yhteistä.... Ei teilläkään oo...
Joo sillä ei ole merkitystä kenen nimissä talo autot ym on kun ollaan naimisissa. Minusta jos ollaan naimisissa niin kaikki rahat on yhteisiä, jos ajatellaan järkevästi niin voisi laittaaa juuri kaikki rahat menemään samalle tilile.
Ja hyvä pointti tuossa oli se, että ilman minua mieheni ei tekisi tuota työtä josta tienaa paljon. Minä joudun olemaan kaikki viikot yksin lapseni kanssa, pitämään taloa pystyssä, hoitamaan lähes kaikki kotityöt yksin oman työni ohella. Sama tuntimäärän olemme viikossa töissä, mutta jos laskee kotityöt niin minä tässä teen pitempiä päiviä. Minulla on vain oka viides viikonloppu vapaa että tosiaan voisin rentoutua vapaa-ajasta yhdessä mieheni kanssa. Mutta tämä on meidän päätösemme ja sen mukaan on elettävä. vuosi sitten mieheni oli vielä kauempana töissä, oli kuukausia poissa kunnes minä tein sille stopin.. Nyt näemme joka viikonloppu..
seköhän minusta kakaran tekee kun ihmettelen ihmisten/miesten suhtautumista rahaan se on pirun helppoa sanoa että kaikki puoliksi kun tienaa paljon vähemmän kun kumppani tuskinpa teidän ukot on ikinä edes ehdottanu avioehtoa ja tuskinpa te olisitte siihen suostuneetkaan ja jos vaimo/kumppani on kotona joko lapsia hoitamassa tai muuten vain onko mies jotenkin moraalisesti velvollinen korvaamaan koska voi olla hyväpalkkaisessa työssä haloo eletään tosiaan 2005 vuotta ja miehet vaatikaa se avioehto
Esim me mieheni kanssa olemme yhdessä keränneet omaisuutemme.Ennen sitä molemmilla oli ns."tuulen huuhtomat perseet" No ei ehkä ihan mutta omaisuutta suurinpiirtein yhtä paljon. Nyt mieheni tienaa enemmän johtuen siitä että hän on mies! Tekee pitkää päivää ansiotyössä. Kun taas minä vuorotöitä ja hommat vielä kotona.Siis mihin tähän avioehtoja tarvitaan. Siis "kakara" huomaan ettet ymmärrä että yhdessä hommatut on yhteisiä ei siihen avioehdot auta!!!!!!!!
hei joopa joo!!
tee yhteiskunnalle palvelus ÄLÄKÄ lisäänny.
Tällaisen aiheen yhteydessä saa aina lukea sydämettömien ihmisten "voi voi voi" -kommentteja, "ota vain ja mene" -neuvoja ja "omaa aikaa saa jos itse vaatii" -ohjeita ynnä paljon itseriittoista oman perheen ja perhejärjestyksen kehuskelua. Minä en jaksa kerota siitä, millaista meillä kotona oli, kun äiti joutui sairaalaan ja jäimme isämme vastuulle aika pitkäksi aikaa. Äiti laihtui, kaljuuntui ja riutui, mutta selvisi ja lopulta palasi kotiin, Luojan kiitos. On olemassa vastuuttomia isiä ja vastuuttomia äitejäkin. Luola-aikaa tarvitsevat ihan varmasti kaikki, jotta jaksavat ... eikä se ole sukupuolikysymys. Minä olen kiitollinen siitä, että perhe-elämä vaimon ja lasten kanssa on toistaiseksi sujunut hyvin. Ylpeä en ole ensinkään. Siksi en jakele neuvoja, vaan toivon jaksamista.
jos puoliso on itsekäs ja itseriittoinen sohvalla makaaja ja toinen joutuu hoitamaan sekä lapset että kodin yksin (ja ensiksi mainittu ei ymmärrä että toinen nääntyy taakan alle ja tarvitsee omaakin aikaa), on joskus pakko panna kova kovaa vastaan, eli vaatia sitä omaa aikaa - oman jaksamisensa takia! Mielestäni ihmisen on osattava olla myös itsekäs, silleen sopivasti, eikä vain toisen mielivallan alle taipuva. Joskus toisen "herättäminen" tajuamaan tilanne vaatii kovia otteita. Ihanteellisinta tietysti olisi, että asiasta voitaisiin keskustella yhdessä. Mutta tiedätkö, jotkut ovat todellakin niin "puupäitä", etteivät he ymmärrä missä mennään.
Enemmän minä ihmettelen, että joka ketjussa neuvotaan vaihtamaan puolisoa, mikäli ongelmana oleva asia ei kertayrittämällä ratkea (esim. tässä tapauksessa se oman ajan "otto")...
Hei Perheenäiti,
Olet melkoisen verkon sisässä...Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa päätäsi verkon sisältä ja ryhtyä itsekkääksi. Epäitsekkyyden aika on ohi. sinun pitää kunnioittaa omia tarpeitasi...miehesi pelästyy, kun rohkenet ottaa härkää sarvista. Hän alkaa toimimaan itsekin perheen eteen, laittamaan ruokaa, siivoamaan jne. Kaikki kotityöt ovat yhteisiä kuten jakamanne sänkykin.
Ole reipas ja rohkea, tuo esille naiseutesi ja omat tavoitteesi. Väsynyt ja repsahtanut äiti ei ole hyväksi kenellekään, vähiten itselleen.
Terveisin
Noista huolista jo päässyt, itsekäs äiti.
Jos tuntuu että on kotitöitä on liikaa eikä jää aikaa itselle niin jätä kotityöt tekemättä viikoksi ja opeta miehesi tekemään ruokaa. Jos mies ei opi tekemään ruokaa niin olkoon syömättä. Ei käyvyt ilmi minkä ikäiset lapsesi ovat mutta vaadi että lapsesi siivoo omat huoneet. Jos mies lukee lehtä sohvalla niin tee samoin niin hän huomaa että ei ne työt makaamalla
tule tehtyä. Kolmannaksi ei asunnon tarvitse aina olla viimeisen päälle siivottu. Tämän jälkeen rupeaa muutkin siivoamaan ja pesemään pyykkiä kun ne huomaa että yksi ihminen ei ole mikään durasel pupu.
Mitä sitten voi tehdä, kun ei tuo tekemättä jättäminenkään toimi??
Joskus reilu puoli vuotta sitten pimahdin viimeisen kerran, kun mies taas kerran jätti tyhjän maitopurkkinsa pöydälle, viitsimättä laittaa sitä roskiin. Päätin, että olkoon siinä sitten, minä en siihen ainakaan koske. No, parin viikon kuluttua mun oli pakko hankkiutua siitä eroon, kun haju alkoi olla niin mahtava..
Silloin lopetin toisten jälkien korjaamisen, siivoamisen, tiskaamisen ym. pyykit tosin pesin.
No tässä kuukausien aikana on tietty jotain raivaamista ja imurointia ollut pakko tehdä, mutta mieheen tämä "kokeilu" ei ole kyllä tehonnut alkuunkaan. Tai ainakaan ei ole saanut häntä tekemään kotitöitä - tai edes korjaamaan omia jälkiään.
HUOH! MITÄ tässä enää voi tehdä? Paitsi laittaa mies etsimään poikamiesboksin, jossa saa sitten rauhassa istua paskassaan?
meillä on jokaisella oma huone (äiti, isä neljä lasta, nuorin 13v.), tähän oli pakko mennä, sillä kukaan ei meilläkään siivonnut mitään. Koko iso talo aina viimisen päälle sekaisin ja likainen.
Nyt kaikki siivoovat itse omat tilansa ja laittavat ruokaa itselleen ja tiskaavat itse, pesevät pyykkinsä itse plus silittävät sen, kuka sileetä tarvii...Asutaan jokainen omissa oloissamme. Sehän ei ole perheen tarkoitus, mutta koska kukaan ei halua pitää perhettä yllä, vaikka se on tullut perustettua - pakko se oli silloin näin järkätä...
Mutta yksi varoitus; tämä malli on saamarin kallis. Sanoo äiti.
Itse opiskelen ja lisäksi minulla on koira joka tietysti vaatii oman aikansa, sattuu olemaan melko aktiivinen koira. Asun mieheni kanssa, hän käy töissä. Iltaisin kun on aika tiskata ja käyttää koira, kysyn mieheltänä: käytätkö koiran vai tiskaatko? Huom muita vaihtoehtoja ei ole. Lisäksi siivoamme suursiivoukset yhdessä, koska silloin jää yhteistä aikaa enemmän eikä kumpikaan joudu yksin puurtamaan. Kumpikaan ei myöskään tuskastu sillä kun siivoamme kahdestaan siivous sujuu nopeasti. Ei saisi edes päästää parisuhdetta siihen vaiheeseen, että toinen pääsee liian helpolla kotitöissä, sillä silloin asiaa on enää vaikeaa muuttaa. Kukapa haluaisi luopua saavutetuista eduista?
Viestisi pysäytti ajattelemaan. Teitä luolaan kaipaavia Aitejä asuu muuallakin kuin meillä. Ei mies välttämättä aina ymmärrä omaan rauhaan vetäytymistänne, jos esim. kommunikaatio ei toimi. Kriisinsä ne on miehelläkin. Kirje miehellesi voi olla sopiva kanava kertoa asioista, kun hän on kova lukemaan. Itsekin odotan kirjeeseeni vastausta. Yhteisiä unelmiakaan ei ehkä kannata kerralla kokonaan hylätä, jos niitä on ollut. Pohjaa me kaikki tarvitsemme jalkojemme alle. Jaksamista.
Jos miehesi ei kerran tee mitään täytyy sinun ottaa naiselliset keinot käyttöön. Ensin kerrot mitä mieheltäsi vaadit, jos ei ala toimia sen mukaan niin sinä kiristät otettasi. Ensin lakkaat tekemästä miehellesi ruokaa, teet vain itsellesi ja lapsellesi. Toiseksi et anna!!! Se on kumman tepsivä keino miehiin. Käsket anopin usein kylään ym ym..käytät keinoja jotka tepsii mieheesi.
Itselläni tepsii se, että jos mieheni ei tee tiettyjä hommia (pyrin siihen et kaiken teemme puoliksi ku molemmat olemme töissä) niin pidän mykkäkoulua niin kauan kuin hommat on tehty..en puhu halkaistua sanaakaan..hyvin toimii. Kova on ollut koulutus meillä mutta loppu tulos hyvä!Q!!
fiksumpia ainakin juttujes perusteella on baarit täynnä ja mitäs on sitten miehiset keinot v... urpo turpaanveto vai tommoset imbesillit ei sais tehä laisinkaan lapsia tuskin pahasti erehdyn jos sanon että et oo järin korkeesti koulutettu
Lastenneuvolan kautta maailmaa tiirailtuani tiedän kyllä, että oman ajan, henkilökohtaisen reviirin ja hiljaisuuden tarve ovat äitien toivelistan terävintä kärkeä - siitä ei ole epäilystäkään. Äidit kaipaavat kipeästi luoliinsa, mutta arki, vastuuntunto ja lasten tarpeet tekevät luolan suuaukosta heille usein aivan liian ahtaan. Luolaan ei juuri koskaan päästä. Siksi itsekin olen ymmälläni, kun naistenlehdistä luen, että henkilökohtainen yksityisyyden tarve olisi miehille jotenkin tärkeämpää kuin naisille. Suomalaisten kyselytutkimusten perusteella ainakin pikkulapsiperheissä asianlaita on juuri päinvastoin. Äidiksituleminen itsessään on niin iso henkinen prosessi, että jokaisella äidillä pitäisi olla aikaa mietiskellä sisintään ja suhdettaan lapseensa ihan rauhassa, hiljaisuudessa.
Ajattelumalleihin pitäisi saada muutosta, äideille hieman lisää aikaa ja isät osallistumaan enemmän perhearkeen, muuten tulee tenkkapoo. Perhetyön resursseja vain vähennnetään, kun vanhusten määrä kasvaa. Terveydenhoitajan on vaikea ohjata kunnallista kotiapua väsyneiden äitien perheisiin ja isovanhemmat asuvat kaukana. Ainoa realistinen vaihtoehto on isien vastullisen osallisuuden lisääminen lapsiperheiden arjessa. Mars - Venus -parisuhdeopit ovat amerikkalaisia ajatusrakennelmia, joita ei voi juurikaan soveltaa pohjois-eurooppalaiseen kulttuuriympäristöön.
uskomatonta kuinka voikaan keskustelu harhautua itse aiheesta! siellä on joitain siveyden sipuleita/ ikuisia sinkkuja lyömässä viimeistä naulaa väsyneen arkkuun! kyllä lapset (varsinkin omat) on ihania, mutta täytyy ihmisen saada joskus olla muutakin kuin äiti!
itse olen ratkaissut oman ajan tarpeen kansalaisopiston harrastuksen avulla. kerran viikossa saa virkistää mieltä ja taas jaksaa jatkaa. joskus sinne lähtö on kovan työn takana, mutta vielä (9v) päätös on pitänyt. niin karulta kuin se tuntuukin, kyllä hyvä mieleinen harrastus antaa lisäpotkua äiteyteen.
Olen kanssasi samaa mieltä että kannattaa ottaa aikaa itselle jonkin harrastuksen parista,sinne tulee paremmin lähdettyäkin!Ei tarvitse kuin puolitoista tuntia viikossakin.Jos tämä hetki jää väliin sen huomaavat muutkin!
Jos ei ole tuttavi tai sukulaisia käytettävissä kannattaa ottaa selvää oman paikkakunnan MLL.n lastenhoitaja palveluista,he ovaat koulutuksen käyneitä hoitajia.
Tuttu juttu,tosin olen yksin lapseni kanssa mutta silti. Yksin joudun kantamaan vastuun lapsestani. Haluaisin kannustaa sinua vain ottamaan sen oman aikasi ja jättämään lapset silloin esim. miehellesi. Sanot vain miehellesi,että nyt on sinun vuorosi,jätät lapset miehesi huostaan ja menet. Käy esim. kirjastossa tai tapaa tuttaviasi taikka aloita jokin harrastus. Taikka passita isä ulos lastensa kanssa,jotta saat levätä. Näin olen itsekin toiminut ja silloin on isän ollut vain jäätävä tyttönsä luokse. Joskus se oma aika on naisenkin vain otettava. Ei miehillä ole siihen mitään erillistä oikeutta, vaan tämä oikeus on myöskin äideillä. Toivotan sinulle voimia asian kanssa.
Mä ajattelin kans kun tyttöni syntyi viisi vuotta sitten, että pakko tässä aikaa saada... aloin olla koneella, mutta kas. Vähän ajan päästä aloin jäädä koukkuun ja asiat meinas mennä vaikka miten pahaksi, mutta onneksi tajusin hoitaa lastani, niin se alkoi herätellä todellisuuteen. Lopullinen todellisuus tuli, kun kone räsähti. En saanut pitkään aikaan uutta.
Nyt vain harvoin koneella, kerran viikossa katson mailit tai tulen tänne kirjoittelemaan.
Mulla on tosin yks kamu, joka on samassa tilanteessa kuin mä silloin. En halua menettää ystävääni! Tuntuu vain, että se on hylännyt mut ja kone astunut tilalle. Okei, tää ei mitenkään liity tähän, mutta tällä haluan varoittaa äitejä, että älkää jääkö nettikoukkuun. Yksi mun toinen tuttu eristäytyi maailmasta täydellisesti, eikä palatessaan todelliseen maailmaan sillä ollut jäljellä asuntoa, miestä, lapsia tai rahaa. Sossu oli huostaanottanut lapset, rahat oli aikaa loppuneet ja vuokrat jääneet rästiin.
Mies taasen jättänyt.
Siinä yksi paha esimerkki naisen vapaa-ajan tarpeesta.
Omaa aikaa saat hommaamalla lastenhoitajan. Vaikka taisit sanoakin,että rahalle on parempaakin käyttöä. Itse hoidan kahta lasta 4 euron tuntipalkalla,joka on jo aika reilu summa. 2 euroakin olisi riittänyt, mutta lasten äiti itse ehdotti tuota summaa,joten mikäs siinä.
Onko tuttavapiirissäsi nuoria (esim. 15-18-vuotiaita) jotka voisivat hoitaa lapsiasi silloin tällöin pientä palkkaa vastaan? Työkavereiden lapset?
Lasten vahtimisen lomassa itse usein siivoilen myös kotia,on sitten vanhempienkin mukavampi tulla kotiin kun kaikki ei ole hujan hajan.
Ilman muuta tarvitse omaa aikaa. Se on aivan normaalia.Hyvä, että otat asian esille, mutta sinun on saatava apua arkeen.Miehet ja naiset ovat kyllä valitettavasti erilaisia ja kokevat perheen roolit eri tavoin, mutta kyllähän lapset tarvitsevat isältään myös isän ja miehen mallin, miehen, joka ymmärtää, ettei äiti ole mikään kotitalouskone. Ei kukaan perheessään saa olla työmyyrä ja yksintekijä-kaikkien pitäsi huolehtia
omien kykyjen mukaan käytännön arjesta.
Jos puhuminen miehesi kanssa ei onnistu, yritä panna tuntojasi paperille, kirjoita hänelle kirje.
Vaikka tällä palstalla joku sanoikin, että vanhat eivät ymmärrä ja että ennen äidit olivat kotona. Ei pidä paikkaansa. Olen nuorena joutunut olemaan töissä,jotta saimme asunnon maksettua.Muistan sen jatkuvan väsymyksen tunteen ja oman ajan puutteen, mutta onneksi mies
teki kotitöitä samalla tavoin kuin itse. Molemmilla oli yksi oma harrastus. Ei ollut isovanhempia auttelemassa. Mutta tuloksena
miehen osallistumisesta kotitöihin näkyy pojissani, jotka laittavat ruokaa, siivoavat ja osaavat ja haluavat huolehtia kotiensa arjesta vaimojensa kera. Eivätkä ole mitään mameloita, vaan kunnon miehen malleja taas omille lapsilleen.
joo tuttua.olen ollut samassa jamassa.mutta nyt tämä kesä kaksi lapsistani lensi pesästä.nuorin ahkera puolittain ei pumpulikoppaan totunut.jäin yksin jäin yksin.luen jopa saan ja jaksan lukea.iskä reissuhommissa ja kotiin tullessa mustasukkasen luulosairas.olin erossa kaksivuotta kotia tahtoi.
Itse olen myös kamppaillut oman ajan puutteen vuoksi. Toivoin, että aika kuluisi ja lapsista tulisi omatoimisia. No nyt on aikaa kulunut... nuorin täyttää jo kuusi vuotta. Omaa aikaa olen alkanut saada yhä enemmän ja enemmän. Lapset osaavat ottaa itse aamupalaa, voin nukkua pitempään... vastaavia asioita on aina vain enemmän ja enemmän. Miehen tekemisiin en halua tässä puuttua sen enempää... jokaisen on muututtava itse. Jollei mies osallistu kotitöihin, se on surullista. Mutta kotityöt voi tehdä niin monella eri tavalla... Itse teen ne mahdollisimman yksinkertaisesti... kaikki niksit hyödyntäen... Elämä on niin lyhyt, että siitä on otettava kaikki hauskuus irti... Tsemppiä sun elämääsi!
Itse olen yksinhuoltaja ja ratkaissut tuon ongelman ottamalla Mannerheimin lastensuojeluliitolta hoitajan kerran viikossa 3
tuntia. Maksaa 12 euroo ja joitakin senttejä.
(eli 4,20 euroo/tunti)
Rakastan lapsiani ja jaksaakseni hoitaa heitä hyvin työssä käynnin lisäksi, käyn tuon ajan jumpalla. Sinä voit viettää oman aikasi sulle sopivammalla tavalla; kierrät kirppareita, kauppoja, käyt syömässä tai kahvilla tai olet vaikka miehesi kanssa kotona tehden "kaikkea kivaa" ja lapset vaikka hoitajan kanssa ulkoilemassa silloin. Parisuhdekin voisi siitä parantua!!
Tsemppiä ja jaksamista!!
Ihmettelen tätä nykynaisten suurta jaksamisongelmaa. Käsittääkseni tämäkin uupunut äiti on sentään kotiäiti, joten perheen pyöritykseen on koko päivä ja ilta aikaa. Nykyaikana on joka kodissa kodinhoitoa paljon helpottavat laitteet, kuten pyykinpesukone, astianpesukone yms.
Miten ihmeessä me mummot jaksoimme aikoinaan pyörittää monilapsista huushollia ilman näitä apuvälineitä ? Vastaus on, että oli pakko eikä kenellekään tullut mieleenkään pohtia, että mistä saisi sitä omaa laatuaikaa itselleen.
Olen selvinnyt vallan mainiosti niin henkisesti kuin ruumiillisestikin, kasvattanut 6 kunnon kansalaista, joilla itselläänkin on jo omat perheet. Olen saanut elää rikasta ja elämänmakuista elämää, johon on sisältynyt toki paljonkin töitä yhteisen hyvän eteen. Mies kävi töissä (matkatöissä viikot) ja toi siten leipärahat perheelle.
En siis ollenkaan ymmärä, että ovatko nykynaiset jotenkin fyysisesti ja/tai henkisesti heikompia vai onko vaan muotia vaatia omaa yksityistä aikaa. Voin lohduttaa, että kyllä sekin aika vielä koittaa, että teillä on sitä omaa aikaa yllin kyllin kun lapset ovat lentäneet pesästä.
kaipasi omaa aikaa kun lapsensa olivat pieniä. Oli sen verran reilu eläessään että kertoi sen minulle. Oli vuosimallia 1917 ja oli ihminen siinä missä nykyihminenkin.
Anoppinikin, joka on syntynyt 1933, kertoo entisaikojen naisten saaneen konkreettista apua toisilta naisilta omissa kyläyhteisöissään kuten hänen 1800-luvun puolella syntynyt äitinsä sai. Äidillään oli 10-päinen lapsilauma, mutta ei se äiti ollut yksin kuten niin moni "bittileski" tänäpäivänä. Katsottiin omia ja muiden lapsia. On hänkin niin reilu että tämän tarpeen tunnustaa. Ja kovasti on lähinnä säälinyt meitä nykynaisia jotka usein joudumme muuttoliikkeen sekä yhteiskunnan pirstaloitumisen vuoksi yksin puurtamaan äitiyttämme.
Kävitkös itse vuorotyössä ravintolassa n.140h/3v kun lapsesi olivat alta neljän.
Minun on taas vaikea ymmärtää, että vertaillaan niin kovasti nykyajan äitejä edellisiin sukupolviin. Nykyisin äideiltä vaaditaan kodin ulkopuolisessa työssä paljon. Ja ennen monilla äideillä oli mummot ym sukulaiset ihan lähellä. Nykyisin ollaan paljon ihan oman onnemme varassa. Jokainen taaplaa tyylillään...
että ne vanhat mummot niin usein ovat katkeria ja valittavat kovasta elämästä? Johtuisikohan vaikka siitä, että heillä ei ole ollut mahdollisuutta saada sitä omaa aikaa? Nyt ei sitten suotaisi sitä niillekään, joilla sitä on mahdollisuus saada.
Toisekseen, kun kuuntelee noita mummojen (mm. omani) juttuja silloisesta lastenhoidosta, niin eipä tule yhtään sellainen olo, että silloin tehtiin sitä lastenhoitoakaan kunnolla. Vauva vaan kapaloon ja seinälle. Ja isommat sitten olivat omillaan ja hoitivat pienempiä. Nykyään ainakin lastenhoito vie huomattavasti enemmän aikaa kuin silloin ennen vanhaan. Ei edes lastensuojeluviranomaiset hyväksyisi sellaista "hoitoa" kuin ennen oli tapana.
Niin, vaikka silloin ennen (tässä tarkoitan 40-50 luvulla) ei ehkä erityisiä lastenhoitomalleja noudatettukaan, tuli niistäkin lapsista enimmäkseen kunnon ihmisiä. Ei tarvinnut keksiä ihmeempiä virikkeitä eikä viedä harrastuksesta toiseen tukka putkella.
Hyvin ovat pärjänneet, hyvät ammatit saaneet ja omillaan elelevät. Työtä vieroksuvia yhteiskunnan elättejä heistä ei tullut. Taitaa nykymallilla tulla huonompaa tulosta.
Olen koittanut esittää asian niin, että kohdistan jaksamiskritiikkini ja -ihmettelyni niihin äiteihin, jotka eivät ole kodin ulkopuolella töissä vaan esim. hoitovapaalla. Ymmärrän vallan hyvin sen, että äiti uupuu, jos tekee kodin ulkopuolella pitkän työpäivän ja sitten kaikki kotityöt päälle. Tässä toki tarvitaan myös isän auttavaa panosta.
ainakaan lastenkasvatuksesta mitään tiedä, kun meitä valittavia ja väsyneitä vanhempia on aikaansaanut.
Silloin ennen oli muuten helppo saada töitä ilman koulutustakin, nyt ei ole edes koulutuksen kanssa. Monet niistä 40-50-luvuilta ei pääsisi nykyisin töihin parin vuoden kansakoululla. Ajat muuttuu.
Pointti nyt ei ollut se, miten ne lapset silloin kasvatettiin, vaan se, että ei ne äidit yhtään pirteämpiä ollut silloin. Heillä ei vain ollut mahdollisuutta muuhun. Nykyisin se mahdollisuus ainakin teoriassa on, joten miksi ei sitten myös pyrkisi hyödyntämään sitä. Useimmat meistä käyttää juoksevaa vettä ja sähköäkin, vaikka ennen on ilmankin toimeen tultu. Jos sulla on ollut rankka elämä, niin etkö toivoisi lapsillesi ja lapsenlapsillesi vähän helpompaa?
Olet oikeassa, että joko teidän vanhempanne eivät ole oikein lastenkasvatuksesta tienneet tai sitten he ovat paaponeet teitä liikaa. Kun liian valmiiksi tehtyyn elämään pääsee lapsena, on aikusenakin vaikea tottua siihen, että työtä tarvitsee tehdä monen asian eteen.
Koulutuksen suhteen olet myöskin oikeassa. Pelkällä kansakoulupohjalla pääsi perustöihin ja jos siellä tehtävänsä kunnolla ja tunnollisesti hoiti, saattoi odottaa ylennystä. Mutta toisaalta irtisanomissuojaakaan ei ollut, joten jos laiskottelit, sait todella nopeasti lähteä kävelemään. Mutta kyllä toki silloinkin koulutusta arvostettiin. Kaikilla ei vaan ollut siihen mahdollisuutta eikä myöskään halua (aivan kuten nykyäänkin).
Ajat muuttuu, kuten sanoit. En ole lainkaan katkera tekemästäni työstä ja kuten muistaakseni jossain kirjoituksessani mainitsinkin, elämä oli elämän makuista ja työ tehtiin perheen yhteisen hyvän eteen. Tämä perheen yhteisyys jotenkin näyttää katoavan nykypäivänä. Äiti haluaa minäminä-aikaa, isä haluaa minäminä-aikaa ja lapset haluavat minäminä-aikaa. Haluaako kukaan enää yhteistä aikaa ?
Minun tarkoitukseni ei ole haluta lapsilleni ja lapsen lapsilleni rankkaa aikaa, mutta tarkoitukseni oli löytää se juttu, että miksi ihmeessä perheessäkin ollaan niin itsekkäitä ja vaikka olisi kuinka käytössä kaikki mahdolliset vempaimet, jotka vähentävät rutiinitöitä, ei tätä minäminä-aikaa ole riittävästi. Sitä ei ole riittävästi niillä äideillä jotka tasapainoilevat kodin ulkopuolisen työn ja kotitöiden sekamelskassa, mutta ei sitä näköjään ole riittävästi kotiäideilläkään.
Ihme juttu, koska kaikilla on käytössään 24 tuntia vuorokaudessa.
Eli siis kun sä olet saanut kärsiä etkä ole saanut apua, ei saa kukaan muukaan saada yhtään helpompaa elämää???
Kehtaatkos tosissas väitää ettei aikanaan vituttanu kun ei saanu itselleen mitään tilaa, vai oletko tosiaan noin aivopesty???
t: kahden lapsen äiti
Olin kesällä eräänä iltana yhden tutun yh-äidin luona. Naisen tytär (4v) oli rauhassa nukkumassa omassa huoneessaan joten päätimme harrastella seksiä.
Lopuksi olimme sitten anaaliseksiä sängyn päällä, selin ovelle. Kun lopuksi murahdellen laukesin perseeseen, huomasin että naisen tytär oli hiipinyt huoneestaan ja katseli vierestä touhujamme :)
kai se äiti huolehtii siitä että lapsen mieli ei pahasti järkyttynyt kun sun ruman karvasen perseen näki ??
*huolissaan lapsen mielenterveydestä*
Taisi äiti huolestua enemmän siitä mitä tytär näki äitylin omalla perseellään tekevän...
että nainen on vihattava lisääntymistaipumuksensa vuoksi,mutta että näin syvästi...olen sanaton.
....
Itse olen paljon miettinyt juuri tälläistä tilannetta. Ja tullut päätökseen etten hanki omia lapsia(avomiehellä kaksi lasta). Silloin todellakin kun lapset ovat meillä, omaa aikaa ei ole. Tämä on opettanut minua paljon. tietysti en ole tottunut elämään lasten kanssa, ja saanhan viikot olla omassa rauhassani mieheni kanssa. Mutta silti ajatteln aina että itseppä niitä lapsia haluaa, niin silloin niitä on kestettävä se 18 vuotta vähintään. Lähinnä ajattelisin että tässä on kyseessä kateus. tuo saa olla omassa rauhassaaan ja minä en. ja kun kyse on naisesta ja miehestä niin sehän on vielä pahempi. Nykyään kun tasa-arvo on se päivän sana. Entäs sitten ne yksinhuoltajat?Ei ole välttämättä edes ketään kelle olla kateellinen tai kiljua mikset tee ruokaa tai hoida lapsia.
Arvostan todella paljon äitejä jotka hankkivat enemmän kuin 2 lasta, lastenhoito ei aina ole helppoa, yleensä kaikki jutut mistä kirjoitetaan ovat negatiivisia. nykyään myös lapsikielteisyys on kasvanut, ennen närkästyttiin jos veit koiran mukanasi kyläilemään tai jollekkin julkiselle paikalle, nyt närkästytään jos viet lapsia samoihin paikkoihin. lapset eivät saa huutaa, tehdä omia juttujaan tai puhua kun aikuiset puhuvat.lapset sotkevat yms.
Kuitenkin yhteenvetona toteaisin että nainen ja mies ovat erilaisia johtuen sukupuolesta, sille ei voi mitään. ja jokainen pariskunta tai yksilö päättää itse tekeekö lapsia ja jaksaako niiden kanssa. Mutta myös jokaisessa perheessä täytyy pystyä puhumaan näistä ongelmista ja keksiä niihin ratkaisuja jotka tyydyttävät kaikkia.
Niin, varmasti naiset ja miehet ovat keskimäärin jotenkin erilaisia, mutta sitä en usko, että oman ajan ja tilan ja levon tarpeissa miehillä ja naisilla olisi myötäsyntyisiä eroja. Joskus tuntuu, että ainoa todellinen psyykkinen ero sukupuolten välillä kulkee jossakin empatiakyvyn ja itsekkyyden -akselilla ja kaikki muut erot vain juontuvat tästä erosta, eli ovat joutavaa selittelyä.
voi, tutulta kuulosti kertomuksesi! kaikenlainen väsymys tuppaa vaivaamaan meitä kaikkia äitejä varmaan. Itse olen vuosien varrella ruvennut aivan kamalaksi: kaupasta tulee usein valmislaatikkoa koko sakille kun en ehdi tai jaksa alkaa rankan työpäivän jälkeen enää soppaa keittelemään. saatan tulla tylysti koneelle ja annan koko porukan riehua ja tapella muissa huoneissa. lapsille voi sanoa hyvin että nyt olette isän kanssa ja äiti tekee tätä hommaa, kiitos!ovat tottuneet tähän tietynlaiseen "itsekkyyteeni". Aion pitää tiukasti kiinni tasapuolisuudesta jatkossakin ja jos välillä näyttääkin siltä että hommat ikäänkuin lipshtavat pelkästään minun kontolleni niin lakkaan vain yksinkertaisesti tekemästä enempää kuin oman osuuteni. Kyllä täällä onkin kämppä kuin pommin jäljiltä mutta ei paljon kiinnosta. Eipä ole mitään "tarkastajaa" koskaan meille tullut katsomaan kuinka usein siivoan.Ja kyllä se mies sitten onkin tarttunut imuriin kun alkaa paskaan hukkua. Lapset eivät kyllä suostu siivoamaan kuin pakon edessä.Mokomat.Hyvin pärjäillään täällä vaikken olekaan niin perinteinen pullaa leipova äiti. Koen silti olevani arvokas lapsille juuri tällaisena kuin olen! Voimia sinulle, tee jonkinlainen irtiotto jossain vaiheessa. Huuda, vaadi lomapäivä mieheltä. Kyllä se alkaa uskoa vaimon olevan tosissaan kun oikein räjähdät..
Mulla on 4 lasta ja he siivoavat sekä välillä tekevät koko perheen ruuat.Lapseni ovat 12v,11v,8v ja 6v,vilkkaita,puheliaita mutta todella omatoimisia tyttöjä. Ei minunkaan mieheni aikoinaan tehnyt mitään kunnes päätin että nyt loppuu orjuuttaminen ja nykyään hän siivoaa ja tekee ruuan valmiiksi töidensä jälkeen sekä hakee likan tarhasta siiheks kunnes kotiudun töistä. Jos oikein pinna kiristyy niin menen ravintolaan tai kävelylle tai shoppailemaan tai vaikka yksin kahvilaan nauttimaan rauhasta. Minulla oli synnytys masennusta ja itkin kaiken aikaa kunnes onneksi itse tajusin ryhdistäytyä ja nykyään jos elämä potkii päähän en ota asoita niin vakavasti vaan ajattelen positiivisesti. Silloin kun haluan olla kotona yksin,heivaan porukan ulos tai menen makkariin lukemaan tai rehellisesti nukun vähän aikaa ja leffoja katsomme usein yhdessä. Kirjeitäkin kirjoittelen ja luen paljon joten omaa aikaa saa jos vain niin päättää. En itsekään aluksi luottanut mieheni taitoon olla lasten kanssa mutta lopulta olin niin väsynyt että oli vain pakko luottaa!
olen äiti yhdelle ainoalle lapselle ja mitä tulee mieheen niin ei se muuta tee kuin olla möllöttää dunissa joka päivä ja tulee kotiin valmiiseen päytään ja itse asiassa minä teen meillä kaiken jopa joudun pakkaan muutokamat ja viemään nekin jos niin tarvis vaatiim me äidit olemme niin sanottuja orjia jotka tekee sit kaiken:eikä sanon minä. jos olo tuntuu niin uuvuttvalat niin miksi sitten ei erota vaikka lapsia onkin sillä siitä murheesta pääsee monin kerroin ja terapiaa ei se auta aina miehelle missä mennään, niistä tulee vain vielä itseppäisempiä kuin ovat tällä hetkellä.sen olen huomannut nyt 15 vuoden aikana.ja jokainen mieshän etsii aina äidin korviketta itselleen.sekin on jo huomattu.ja ota sitä aikaa sano miehellesi että nyt on sinun vuoro levätä ja nauttia hiljaisuudesta ja vaikka lähdet pois kotoa johonkin jossa ei lapsia edes.ja ukolle sano että hoitaa kodin kyllä se siitä lähtee vielä sujumaan toivotulla tavalla.niin meillä toimitaan nytten ja kyllä sitä apua on tullut mutta hyvin harvoin ja mihin me naiset sit lopulta joudumme jos emme pidä puoliamme missään asiassa.jokainen meissä ihmisissä tarvitsee omaa rauhaa vaikka luonon helmassa pari päivää ja saa olla miettiä siellä ja sano totuus miehellesi että et enää jaksa,se laittaa miettii sen asioita.ja rupeaa ajattelemman toisella lailla.mutta koita jaksaa vaikka helppoa se ei ole .
Olen jokseenkin samassa jamassa kuin sinä, mutta kahden lapsen äitinä!!!
Niin totta!!
En taida sitä itse paremmin sanoa. Parisuhdekursseilla en ole ollut, mutta voin kuvitella miltä sinusta tuntuu.
Itse pyrin väkisin ottamaan omaa aikaa, jos mahdollista. Minulla tosin on vain kaksi lasta, eli ei ihan niin vilkasta kuin teillä...
Jos ei mies tajua, minä raivoan. Se tekee toisinaan hyvää.
niin jää sitä omaa aikaa... ihan vaikka koko loppuelämiksi. Helppo homma!
Niin älä sinä ota akkaa ja jos jotain on jalkojen välissä niin älä tee sillä mitään.!
opeta miehesi laittamaan uuniin pari pussia raskalaisia nakeilla ja lihapyöryköillä ja opeta käyttään munakelloa jotta tietää milloin o valmista. no tuon aikana lyö itse pyllysi söffalle ja esim anna lehti käteen vain. yleensä naiselle varmasti löytyy aikaa esim sillä että mies oppisi tekemään jotain helppoja ruokia joista muksut pitäisivät.se opetus hetkikin voisi olla sellaisena aikana jolloin kaikki muksut o ulkona eikä nauramassa kun isi polttaa veden kattilaan. itse kotona kokkailen safkaa vaiks rouva o ammatilt kokki. ei se jaksa enää töiden jälkeen kotona kokata joten on minusta kivaa saada räpeltää kyökissä itse vaikka usein itse olen yötöiden jäljiltä väsynyt. suunnitelmallisuus kotona kunniaan. tänään sinä kokkaat ja minä siivoan ja huomenna toisin. tiimityöskentely kunniaan jotta vapaa-aikaa löytyy molemmille. mun mielipide!
Mun mielipide on se että miehet ovat sellaisia että he eivät tajua itse tehä asioita, heille pitää aina sanoa. Ja jos ei sano niin he luulevat ettei tarvi tehä mitään. Mut se jatkuva sanominenkin jo väsyttää ja saa tuntemaan itsensä komentelijaksi. Eli olisi kivaa jos mieskin olisi kotona silmät auki ja yrittäisi huomata että mitä pitäisi tehä ja vain tekisi sen jutun. Eli mies, kun meet kylppäriin ja näet että pyykkikori on täynnä, pistä pyykit koneeseen ja kone päälle. Tai kun meet jääkaapille ja huomaat samalla että tiskivuori lavuaarissa, niin rupeat vaan tiskamaan. Ei kenenkään pitäisi olettaa että toinen tekee työt toisen puolesta jatkuvasti, ei se ole toisen ihmisen kunnioittamista, ei ikimaailmassa.
että miehet on miehiä. Ei todellakaan tee MITÄÄN hommia pyytämättä, PAITSI jos olen unohtanut kostean kylpytakin vuoteelle, sitä sitten kannetaan kylpyhuoneeseen ja valitetaan, kuinka taas pitää olla aikuisen naisen jälkiä siivoamassa! GRR!!!
Ja oma luola, se on hänelle nettiporno ja ties mitkä nettituttavuudet. Joskus ne vielä paljastuvat ja silloin ei hyvä seuraa!!!
Minä en edes yritä olla täydellinen vaimo vaan otan oman luolani, siis menen vuoteeseen ja luen kirjoja, mietin asioitani. Vauva tuhisee vieressä. :) Ei tämä tietenkään aina onnistu, mutta aika usein kuitenkin! On tietysti varmaan neljän lapsen äidillä vaikeampaa, mutta...kuitenkin. Ei kukaan selviä ilman jotain omaa, minusta.
Tunnustaudun luolaihmiseksi!!! :)