Tero ja Viro

Älytöntä lyödä tuota kakaraa, kun ei nyt sitten juuri tuossa kohtaa saanut hommaa kohdalleen. Eikö sitten 4. sija ole mitään? *EI OLE TERON VIKA, ETTÄ NIITÄ MITALLITOIVOJA EI JUURI OLE.*

Toiseksi, Tero oli liki ainut joka selvästi ja kuuluvasti antoi tunnustusta Viron pojalle. Kyllä kunia pitää antaa sille, kelle se kuuluu, eli se Viron pojan heitto oli aivan huikea. Kyllä sen pitää voida sanoa - ja jopa tuntea iloa kaverin nappisuorituksesta.
4693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen samaa mieltä se oli loistava heitto hyvä kun ei mennyt Usa:an niillä on jo tarpeeksi mitalleja :D nyt ei kivestä enää yhtään :D

Äänestä

Oikea juttu.Kyllä joka kisassa sen hetken paras voittaa.Tällä kertaa se oli viron poika.Katsokaa sen olemusta =kuin selvä eepoksen sankari Kalevipoeg = lihakset ja kunnon ryhti.Lisäksi se karjaisu- täynnä vuosien rääkkiä - miesten mies,täynnä sisäistä tahtoa.Kellään muulla ei ollut sellaista TAPPAJAN KATSETTA. Siinä olisi nuorella, vielä lapsenkasvoisella Terolla- mallia ja esimerkkiä.Pitää muistaa, että Terolla on tulevaisuus vielä edessä iän puolesta, jos nyt ei ota hernettä nenään. Olisi ollut väärä, jos vanhat konkarit eivät saisi vuosien työlle korvausta mitalina.Ja- pitäisi muistaa- VIROLLA ON HYVIÄ SUORITUKSIA KEIHÄÄSSÄ.Kenelle sanoo nimi HEINO PUUSTE JOTAIN? Miksi pienestä maasta, missä olosuhteet eivät ole Kuortaneen tasoa- tulee voittaja? Samoin on hiidossa? Eikö voisi kummartua ja menä katsomaan, miten se PUUSTE valmenttaa, vaikka pusikkoon tarkkailemaan.Selvisikö salaiset aseet- rautainen tahto?.

Äänestä
  • Se kasvojen ilme- karjaisu ja niin syvä, että sen voimalla varmaan tuo keppi lensi. Olisiko meidän pehmopojuilla oppimista- miten keskittyä ja latautua.Kuuliko kukaan mitään ennen kisoja nimeä Andrus Värnik? Ei.Hän oli omissa oloissa, viron lehden mukaan- tuli vasta päivä ennen kisaa valmentajansa kanssa ja oli yksityismajoituksessa.Ei mitään julkkukuvia ja kysymyksiä.Nyt on aikaa niihin vastata.Miksi meidän media pommitti kaikkia kisoihin osallistuvia.Eikös annettais niillä olla omissa oloissa, tehkää kiero temppu- ja kysykää muitten maitten miehiltä kuulumisia =kylmä sota=. Typerä on käydä kysymässä - miltä tuntuu. Ja vielä huonompi oli Kari Mänty- kysymässä heti hävityksen jälkeen- ENTÄS NYT TERO JA AKI ! Häpeäisi kerrankin tyylittömyyttä. Antakaa omilla olla rauhassa!

    Äänestä

Ennen kyseistä finaalia keskustelimme Teron menestyksestä. Muut aravelivat Teron pääsevän vähintään kolmanneksi mutta minäpä uskoin alusta sti että hän tuleee olemaan neljäs!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jousse kirjoitti:

Älytöntä lyödä tuota kakaraa, kun ei nyt sitten juuri tuossa kohtaa saanut hommaa kohdalleen. Eikö sitten 4. sija ole mitään? *EI OLE TERON VIKA, ETTÄ NIITÄ MITALLITOIVOJA EI JUURI OLE.*

Toiseksi, Tero oli liki ainut joka selvästi ja kuuluvasti antoi tunnustusta Viron pojalle. Kyllä kunia pitää antaa sille, kelle se kuuluu, eli se Viron pojan heitto oli aivan huikea. Kyllä sen pitää voida sanoa - ja jopa tuntea iloa kaverin nappisuorituksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu