Olen tutustunut kesätyöpaikassa erääseen naiseen. Meillä synkkasi hyvin ja hänen seuransa sai minut aina hyvälle mielelle. Halusin hänestä ystävän. Kerroin hänelle tekstiviestillä sen ja pyysin kylään. Hän ei silloin päässyt, mutta sanoi sen sopivan joku muu kerta. Pyysin uudemman kerran, mutta hänelle tuli ymmärrettävä este jo sovitulle vierailulle. Kolmannella kerralla hän sanoi ettei vielä ole varma käykö kysymäni päivät. Hän ei ole ilmoittanut mitään varmennusta kyläilyyn. Siis minä olen ollut aina se joka kysyy, eikä työn ulkopuolella olevia tapaamisia ole järjestynyt. Joko pitäisi luovuttaa? Edelleen haluisin hänestä ystävän, mutta jos asia ei edisty mitenkään, niin eihän siitä mitään tule. Asioita ehkä hankaloitaa(ko?) se, että olen ihastunut tähän naiseen, jonka takia en pysty olemaan ihan oma itseni ja rento hänen seurassaan. Nyt olen miettinyt soittaako vai ei. Mielestäni hänen olisi pitänyt varmistaa se tuleeko nyt käymään vai ei, liekö unohtanut minut.
Syntyykö ystävyys vai ei?
tyttö
5729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen itse ollut hyvin samanlaisessa tilanteessa. Uudessa työpaikassani oli eräs ihana ja lämminsydäminen työkaveri, jonka kanssa halusin ystävystyä. Olin kovin kiintynyt häneen, ja ajan kuluessa yritin omalta osaltani rakentaa ja ylläpitää ystävyyttä hänen kanssaan. Hänestä tuli minulle läheinen ja tärkeä ihminen.
Työkaverini oli minulle erittäin mukava, mutta yhteistä aikaa työajan ulkopuolelle ei tahtonut millään järjestyä, eikä molemminpuolista ystävyyttä syntynyt. En tiedä, huomasiko työkaverini normaalia voimakkaammat tunteeni häntä kohtaan, sillä varoin näyttämästä liikaa "ihastumistani". Ehkä hän vaistosi tunteeni ja häiriintyi tai ahdistui niistä.
En ymmärtänyt päästää irti ajoissa, enkä halunnut kanssakäymisen jäävän pelkästään työpaikalle. Tulin tavallaan mustasukkaiseksi hänen toisille ystävilleen, joiden kanssa hän vietti vapaa-aikaansa, sillä olisin itsekin kaivannut hänen huomiotaan ja läsnäoloaan. Seuraus oli, että hän katkaisi yhteytemme täysin, koska ei pehmeämmillä tavoilla saanut minua uhohtamaan tätä ystävyyttä.
En voi kuin todeta, että mutkikkaita ovat nämä ihmissuhteet. Mikä ihme saa heterona itseään pitävän ihmisen "ihastumaan" tällä tavoin? En yleensä suhtaudu ystävyyteen tällä tavoin, enkä tiennyt näin voimakkaita tunteita olevan olemassakaan. Sen olen huomannut, että monien on todella vaikea ymmärtää näitä ajatuksia. Ns. normaalisti tuntevat ihmiset eivät ymmärrettävästi käsitä, kuinka jostakin tietystä henkilöstä voi tulla niin korvaamattoman tärkeä, koska onhan ystäviä muitakin. Kai se on sitten rakkautta.
Ihana kuulla, että on muitakin joille on käynyt näin. Toitko mustasukkaisuuden jotenkin esille vai? Olen itsekin naurettavan mustasukkainen tästä naisesta, mutta koitan parhaani mukaan peittää sen. Ihastumistani sen sijaan on vaikea peittää. Sehän voi paistaa läpi vaikka silmistäni tai hömelöstä tavasta vastata hänelle. Esim. hän kysyi mihin aikaan mulle voi soittaa, vastasin että "sä voit soittaa mihin aikaan vaan". Mulla on pieniä lapsia ja sanon aina kaikille kysyttäessä ettei yhdeksän jälkeen enää ole hyvä soittaa. Ja kyllä rakkautta se on.
Luulen, että harmistunut olotilani sai minut käyttäytymään vaisusti ja näyttämään pettyneeltä. Yritin kyllä kaikin tavoin säilyttää ystävällisyyteni ja asiallisuuteni.
Sisäisesti minua kuitenkin harmitti, kun ystävystymisyritykseni eivät tuottaneet toivotunlaista tulosta. Jos ehdotin varovaisesti jotain yhteistä juttua vapaa-ajalla, työkaverini alkoi käyttäytyä vaivautuneen oloisesti. Hän saattoi sanoa esim. "niin...juuri nyt on kyllä kiire" tai "on kiireinen aika vuodesta". Tuntui pahalta sitten seurata vierestä, kun hän innoissaan sopi toisten kavereidensa kanssa retkistä, kaupungille menosta ym. Heille hän oli kuin toinen ihminen, aikaa löytyi eikä tarvinnut kiemurrella.
Työkaverini ei varsinaisesti kieltäytynyt mistään, mutta siirsi asioita hamaan tulevaisuuteen ("katsotaan jos vaikka joskus..."). Eräs kerta jäi erityisesti mieleen. Työpäivä oli ollut todella mukava, mutta mielialani romahti, kun työkaverini kertoi aikeistaan lähteä viettämään mökkiyötä ystävänsä kanssa. Olisin halunnut olla tuon ystävän paikalla! Minua hävettää, että tunnen näin, mutta ajatuksilleen on vaikea voida mitään. Tunsin itseni arvottomaksi tälle ihmiselle, koska hän ei halunnut/tarvinnut minua ystäväkseen.
liian innokasta lähestymistä! siltikin nykyään taidan ottaa tarkoituksellakin sellaisen asenteen että jos pelästyy niin ei ehkä ole minun tyyppinen ystäväni. tosin ihmiset on erilaisia. minulla on erityyppisiä ystäviä.
uudella paikkakunnalla tutustuin kaukaiseen sukulaiseen. hän oli kovin innokas jo heti alusta minua tapaamaan. saatoin vähän itsekin sitä ihmetellä ja pelästyä.. sitä kait ajattelee että kestääkö tuollainen noin äkkiseltään alkanut suhde mihinkään asti. tai sitä tuntee että se tulee liaan nopeasti minun elämääni tms. monet ihmiset tarvitsevat kait aikaa tottua ja "sisäänajaa" uusi ihminen elämäänsä ja miettiä mahtuuko sellainen heidän aikatauluunsa. siitä kait tässä on kyse.
kun mietin nämä asiat niin ajattelin että katsotaan mitä tästä tulee. (olen pettynyt useampia kertoja ystävien suhteen...)itse olen valmis meneään tähän mukaan. ja olemmekin tapailleet paljon. ja onhan se ihanaa kun joku todella tahtoo seuraani näin innokkaasti! olen itse sitten pitänyt huota siitä että myös minä otan yhteytä häneen ettei hän koe sitä niin että vain hän tätä haluaa. huomasin että olemme monin tavoinsamantapaisia ihmisiä.
itse siis sain tästä sukulaisesta ystävän jota olen kaivannut. minusta tuntuu että voin hänelle soittaa mistä vain puhuakseni. se on kohtuullisen uutta minulle. olen tottunut vain läheisiin suhteisiin miesystävieni kanssa. jotenkin naisen kanssa ystävystyminen on ollut vaikeampaa.. sitä opettelen vieläkin.
ihmeellistä tässä on se, että olen tähän sukulaiseeni tutustunut niin nopeasti että hän tuntuu muutamassa kuukaudessa läheisemmältä kuin ystäväni jonka olen tuntenut yli kymmenen vuotta!
kaikki eivät ole valmiitä paljastamaan itseään niin paljon että saisivat läheisen suhtteen. välillä hämmästyn kyllä edelleenkin kun sukulaiseni täräyttää suoraan mitä tuntee kuten että haluaisin nähdä sinut, kyllä meidän pitää sitten nähdä heti kun tulemme lomalta, minusta oli ihanaa käydä yhdessä siellä ym se on jotenkin niin avointa ja vilpitöntä. yritän sitten vastata vastaavanlaisesti, koska oikeasti haluankin vastata niin kuin tunnen. monien muitten kanssa se onvain sellaista vihjailua, olisi kiva nähdä jos kävisi tyyliin. ja oli hauskaa tavata. tässä nyt ei kuvastu sen äänen sävy ja into miten näitä lausutaan mutta ymmärtänette...
eli kyllä ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja harva uskaltaa näyttää haavoittuvuutensa ja olla avoin ja ilmaista tunteitaan. ja ne jotka siihen pystyvät, jos eivät ole hienotunteisia saattavat pelottaa ne pois jotka eivät ole siihen vielä valmiita.
En tiedä sitten mitä tekisin vaiko mitään. Kun soitin hänelle, hän ei vastannut (sama aiemmalla kerralla), eikä myöskään soittanut takaisin minulle. Vaikuttaa ettei hän ole kiinnostunut, mutta töissä kuitenkin katteli minua, ei sanonut mitään katsoi vain. (Puhumme tietysti työasioita keskenämme, kun työskentelemme yhdessä.) Mietin tätä katsetta kotona, kysyikö hän katseellaan, että voiko meille vielä tulla, eikä rohjennut kysyä ääneen. Katoin tietty vielä pahasti takaisin, koska hän ei ollut voinut laittaa edes pientä viestiä mulle. (mulla on julma katse, jos olen vihainen tai loukkaantunut) Ehkä voisin kysyä häneltä hienovaraisesti asiaa suoraan, vai antaisinko olla?
Toi kuulostaa todella kummalta, että voisi pelästyä sitä, jos toinen sanoo "olisi kiva nähdä suo" tai muuta vastaavaa. Minusta on ainakin ihanaa, jos ystäväni tai tuttavat kehuvat tai osoittavat pitävänsä minusta ja haluavansa seuraani. Yksi vanha ystäväni hymyili JOKA KERTA nähdessämme, se tuntui kyllä kivalta. Täytyy myöntää, että itse olen huono kehumaan tai sanomaan mitään nättiä toiselle. Toisen koskeminen on mulle myös tosi vaikeeta, niin kuin halata ystävää tavatessa ym. Mä olen niin hellyden kipee, että tykkäisin kyllä jos vois esim. silitellä toista. Yksi kaveri mulla on, joka aina koskee, halaa, ottaa hartioista kiinni, saattaa hieroa ym. eikä näissä kosketteluissa ole mitään seksuaalista, ihan kaverillista vain.