siis eikö Suomessa olla koskaan kuultu sanaa 'mental träning'? Mitä se nyt sitten olis suomeksi, ehkä jotain 'henkinen valmennus'.
Näitte kai Carolinan, Kajsan ja Emman kilpailevan. Jokainen heistä oli saanut henkistä valmennusta ja vaikka Emma ei tekinisesti ole vielä mestari niin hän sai pronssia pelkästään henkisten voimiensa avulla. Kajsa ei aikaimmen kestänyt suurkisojen painetta mutta tällä kerralla nähtiin kuin Kajsa keskittyi, lataus oli 100% tehtäväänsä. Suurin mestari tuossa henkisessä lataamisessa, keskittymisessä tehtäväänsä, on Stefan Holm. Hänen vuoro on ensi viikonloppuna hypätä korkeutta.
Hiihtokilpailuissa ei tuo henkinen latautuminen ja keskittyminen ole niinkään tärkeä vaan silloin voima ja tekniikka ovat tärkeimpiä, mutta keihäänheitto on semmonen laji missä on hetkellisesti psytyttävä poistamaan kaikki haitalliset ympäristötekijät ja keskittyä täysin 100% tehtäväänsä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Noinkohan se ihan träning on. Onhan meillä sitä. Ike lähettää jokaiselle urheilijalle textarin ennen suoritusta: Tee parhaasi. Ajattelen sinua lämmöllä. Muista huoneeni numero.
Tuo ehkä selittää miesten huonon menestyksen:-P