Havainnot:
Valokuvaajat kuvaavat urheilijoita lähtöviivalla niin kauan kunnes he seisovat paikoillaan, katsovat kameraan, tervehtivät kameraa ja palaavat keskittymään kameran zoomatessa kasvoissa. Jos urheilija tuijottaa kameraa vakavasti monta kertaa, haluten kuvaajan lopettavan tunkeilevan kuvaamisen lähtöviivalla, kamera jatkaa zoomaamista kunnes edellä mainittu käytös irtoaa urheilijasta.
Nyttemmin urheilijat ovat vihaisia kuvaajalle. Eräs ulkomaalainen nainen piti silmät suoraan edessä kameran kuvatessa häntä lähtöviivalla, nosti kätensä vilkutukseen osoittaakseen, että hän vilkuttaa yksinomaan stadionin yleisölle, ei kameralle, jonka jälkeen hänen kasvoillaan virisi pieni vahingonilon pilkahdus.
Naisurheilijat stadionilla ovat myös yliherkkiä tunkeileville TV-kameroille. He kääntävät katseensa vaistonomaisesti kameran suuntaan aina kun he näkevät sellaisen.
Vapaaehtoiset työntekijät stadionilla käyttäytyvät välttäen tunteiden ilmaisua, ruumiillisten eleiden ilmaisua ja seisovat siten jäykästi. Heidän katseensa TV-ruudussa on eleetön, he eivät käännä edes päätään, ja vain silmät kääntyvät vakavan näköisinä puolelta toiselle. Kontrastissa on ulkomaalaiset, jotka ovat tottuneet toteuttamaan itseään, ja jotka kokevat myös tästä syystä olonsa epämukavaksi Helsingin olympiastadionilla.
Olin tänään ulkona syömässä ja kiinnitin käytökselläni vieressä istuvan keski-ikäisen naisen huomion. Hän alkoi tuijottamaan minua ja jatkoi sitä ajoittaisesti koko ruokailuni ajan. Kun nousin pöydästä, hän yritti vetää katseeni puoleensa voimakkaalla katseella.
Analyysi:
Miksi? Koska minun ja hänen persoonallisuuksien välillä syntyi konflikti, jossa hän ei hyväksynyt minun persoonallisuuttani.
Mitä piirteitä persoonallisuudessani hän ei
hyväksynyt? Rohkeutta, tunteiden näyttämistä ja yksilöllisyys.
Miksi nämä persoonallisuuspiirteet ovat tässä kulttuurissa mahdottomia monelle kestää?
Mikä tekee niistä mahdottomia? Johtuisiko se siitä, että psyyken itsenäistyminen on keskeneräistä monella? Jotenkin ihminen heijastaa oman kyvyttömyytensä toiseen ihmiseen; toisen kyvyttömyys elää rohkeasti, tunteita toistaen ja yksilöllisesti on vahvistus oman kyvyttömyyden olemassaolon väistämättömyydestä. Toista ihmistä yritetään kaikenlaisella aggressiivisella ahdistelulla tai painostuksella saada käyttäytymään epävarmasti, eleettömästi ja ulkoisten vaatimusten mukaan. Onnistuminen tässä pehmentää epäitsenäisen ihmisen eksistentiaalista kriisiä, itsekritiikkiä ja syyllisyyden tunteita.
Johtopäätökset:
Suomalaisten TV-kuvaajien tapa hiostaa urheilijoita käyttäytymään tietyllä tavalla kuvassa olisi tämän neuroosin ilmenemismuoto, kuten myös tuijottava nainen ravintolassa. Ilmiön olemassaolo maailmanmestaruuskilpailujen julkisessa mediassa ja jokapäiväisessä katukuvassa kertoo siitä, että se on yleistä Suomessa.
On selvää, että ulkomailla ihmiset eivät käyttäydy aggressiivisesti jokaista tuntematonta ihmistä kohtaan. Silti kun he tulevat Suomeen maailmanmestaruuskilpailuihin, heistä tulee vetäytyviä, vakavia ja varauksellisia, joskus vihaisia, levottomia ja kyllästyneitä.
Ongelman syy ja sen ratkaisu piilee itsenäisyydessä; suomalaisten tulisi oppia, kuten myös ulkomaalaisten muistaa huomioida omat tunteet ja sisäiset tarpeet. Ulkomaalaisille se saattaa vain olla kovin vaikeaa, koska he eivät ole tottuneet siihen, että toiset ihmiset haastavat oman itsenäisyyden.
Valokuvaajat kuvaavat urheilijoita lähtöviivalla niin kauan kunnes he seisovat paikoillaan, katsovat kameraan, tervehtivät kameraa ja palaavat keskittymään kameran zoomatessa kasvoissa. Jos urheilija tuijottaa kameraa vakavasti monta kertaa, haluten kuvaajan lopettavan tunkeilevan kuvaamisen lähtöviivalla, kamera jatkaa zoomaamista kunnes edellä mainittu käytös irtoaa urheilijasta.
Nyttemmin urheilijat ovat vihaisia kuvaajalle. Eräs ulkomaalainen nainen piti silmät suoraan edessä kameran kuvatessa häntä lähtöviivalla, nosti kätensä vilkutukseen osoittaakseen, että hän vilkuttaa yksinomaan stadionin yleisölle, ei kameralle, jonka jälkeen hänen kasvoillaan virisi pieni vahingonilon pilkahdus.
Naisurheilijat stadionilla ovat myös yliherkkiä tunkeileville TV-kameroille. He kääntävät katseensa vaistonomaisesti kameran suuntaan aina kun he näkevät sellaisen.
Vapaaehtoiset työntekijät stadionilla käyttäytyvät välttäen tunteiden ilmaisua, ruumiillisten eleiden ilmaisua ja seisovat siten jäykästi. Heidän katseensa TV-ruudussa on eleetön, he eivät käännä edes päätään, ja vain silmät kääntyvät vakavan näköisinä puolelta toiselle. Kontrastissa on ulkomaalaiset, jotka ovat tottuneet toteuttamaan itseään, ja jotka kokevat myös tästä syystä olonsa epämukavaksi Helsingin olympiastadionilla.
Olin tänään ulkona syömässä ja kiinnitin käytökselläni vieressä istuvan keski-ikäisen naisen huomion. Hän alkoi tuijottamaan minua ja jatkoi sitä ajoittaisesti koko ruokailuni ajan. Kun nousin pöydästä, hän yritti vetää katseeni puoleensa voimakkaalla katseella.
Analyysi:
Miksi? Koska minun ja hänen persoonallisuuksien välillä syntyi konflikti, jossa hän ei hyväksynyt minun persoonallisuuttani.
Mitä piirteitä persoonallisuudessani hän ei
hyväksynyt? Rohkeutta, tunteiden näyttämistä ja yksilöllisyys.
Miksi nämä persoonallisuuspiirteet ovat tässä kulttuurissa mahdottomia monelle kestää?
Mikä tekee niistä mahdottomia? Johtuisiko se siitä, että psyyken itsenäistyminen on keskeneräistä monella? Jotenkin ihminen heijastaa oman kyvyttömyytensä toiseen ihmiseen; toisen kyvyttömyys elää rohkeasti, tunteita toistaen ja yksilöllisesti on vahvistus oman kyvyttömyyden olemassaolon väistämättömyydestä. Toista ihmistä yritetään kaikenlaisella aggressiivisella ahdistelulla tai painostuksella saada käyttäytymään epävarmasti, eleettömästi ja ulkoisten vaatimusten mukaan. Onnistuminen tässä pehmentää epäitsenäisen ihmisen eksistentiaalista kriisiä, itsekritiikkiä ja syyllisyyden tunteita.
Johtopäätökset:
Suomalaisten TV-kuvaajien tapa hiostaa urheilijoita käyttäytymään tietyllä tavalla kuvassa olisi tämän neuroosin ilmenemismuoto, kuten myös tuijottava nainen ravintolassa. Ilmiön olemassaolo maailmanmestaruuskilpailujen julkisessa mediassa ja jokapäiväisessä katukuvassa kertoo siitä, että se on yleistä Suomessa.
On selvää, että ulkomailla ihmiset eivät käyttäydy aggressiivisesti jokaista tuntematonta ihmistä kohtaan. Silti kun he tulevat Suomeen maailmanmestaruuskilpailuihin, heistä tulee vetäytyviä, vakavia ja varauksellisia, joskus vihaisia, levottomia ja kyllästyneitä.
Ongelman syy ja sen ratkaisu piilee itsenäisyydessä; suomalaisten tulisi oppia, kuten myös ulkomaalaisten muistaa huomioida omat tunteet ja sisäiset tarpeet. Ulkomaalaisille se saattaa vain olla kovin vaikeaa, koska he eivät ole tottuneet siihen, että toiset ihmiset haastavat oman itsenäisyyden.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Avustajien eleettömyys johtuu siitä että he ovat sivuosassa, eivät siis ilmeilyllään ja pelleilyllään tahdo vetää huomioita itse pääkohteesta, tämä on kohteliasta ja epäitsekästä käytöstä ja siis aivan oikein tässä tapauksessa. Psykologiassasi on paljon hyvää ja viisasta, asioita ollaan mietitty ja ainakin luettu. Olen samaa mieltä monesta. Kulttuurimme on ahdistava paketti, joka muovaa kansan näköisekseen. Lapsesta saakka purraan hammasta, aikuiset ja koko yhteiskunta pakottaa käytöksellään jälkikasvua, pitämään tunteet sisällään. Tunteiden ilmaisua ei hyväksytä sitä ei aina edes kestetä. Epäonnistumisesta moititaan eikä kannusteta yrittämään uudelleen, kuten viisaasti kuuluisi tehdä ja kuten monessa muussa kulttuurissa on tapana. Näin kasvaen ihmisestä tulee varauksellinen epäonnistuja. Tosipaikan tullen pelätään sitä haamua, ja niinpä se myös toteutuu lähes poikkeuksetta. Tämän me jälkikasvulle vuosisadasta toiseen opetamme.
Kun suomalainen menee etelä Eurooppaan on hän aivan toisenlainen, ei kuten täällä. Iloinen, hymyilevä ja vapautunut aivan kuten paikallisetkin. Palattuaan takaisin muuttuu raukka jälleen patsaaksi. Siksikään en viihdy koko maassa, en kestä tätä yli kriittistä kansaa, tätä jäykkyyttä ja totisuutta. En kykene enää vapaasti näyttämään tunteitani, jos näin teen minun luullaan olevan joko hullu tai jonkinlaisissa kolahteissa.
Olen energialtani punainen ihminen ja siis myös erittäin tulinen sekä temperamenttinen. joudun jatkuvasti ”tappamaan”, rajoittamaan ja hillitsemään itseäni. Olen huomannut alkavani yhä enemmän muistuttamaan paikallisia helsinkiläisiä, itsekeskeisiä ja rajoittuneita nukkeja. Pahin paikka jossa olen asunut onkin juuri tämä pääkaupunki. missään muualla ei ole näin sulkeutuneita ja epäkohteliaita olentoja. Nisäkkäitä jotka eivät osaa, uskalla tai halua ottaa muita huomioon millään tavalla.
JS
Tiedän mitä eroa on epäitsekkäällä, kurinalaisella tai kohteliaalla huomaamattomuudella ja sulkeutuneella, torjuvalla ja itsekkäällä käytöksellä. Avustajat ovat jälkimmäisiä, eivätkä he pysty ensimmäiseen, koska heillä on mielessään vain yksi asia: mitä toiset ajattelevat. He ovat tyypillisiä suomalaisia, jotka ovat mestareita toisten arvostelun välttämisessä. Tämän muuten selittää psykologinen teoria passiivis-aggressiivisuudesta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Passive-aggressive_personality_disorder
Teoria passiivis-aggressiivisuudesta siis selittää koko tekstini sisällön, eikä vain yhtä havaintoani avustajien käytöksestä.
Sinä siis näet eron?. Oletpa tarkkanäköinen tai sitten todella katsot sillä silmällä..
Minä näen paljon myös, ajatellaan että omaan neroutta hipovan intuitiivisen arvostelukyvyn. No sillä ei ole merkitystä, se kun ei toimi kuin epäröimättä.
Yksi havainto sulle vielä lisää tai muistutukseksi. Tyypillinen nisäkäs kultuurista ja rodusta riippumatta on ihminen joka toteuttaa opitut, hyväksytyt ajatusmallit sekä aikojen saatossa juurtuneet käytöstavat. Samaan tapaan kuten eläimet ja loiset toteuttavat vaistomaisesti sitä ainona osaamansa. ikävä kyllä täällä pohjolan "pelloilla" se tyyli on on hymy perseessä tyyli, ja kuten sanoit.. "Mitähän naapuritkin ajattelevat"
Hupsista meneepä taas filo-sohvaksi, mutta sittenkin vielä pätkä ajatuksiani.
Teknolokia takoo:
Nopeasti lisääntyvän kasvun vauhti on huimaa, koneistoa ei pysäytä enää mikään. Kaikkea tuotetaan sarjatuotantona äärimmäisen tehokkaasti ja vain tätä hetkeä ajatellen, saman kohtalon kokee jo itse ihminen.
Meitäkin opetetaan omaksumaan tietyt piirteet, ajattelemaan tietyllä tavalla, hoitamaan oma pieni tehtävämme. Ihmisiä tuotetaan tarhoissa, kouluissa, leireillä ja sitten työpaikoilla., Kaunis on kaunista kunne poistuu muodista, ja tämä on useimpien totuus aina siihen saakka kunnes rattaat pyöräytetään toiseen suuntaan. Ulkoa tuleva sykäys, suggestio toimii hyvänä moottorina itsesuggestiolle, ikiliikkuja se on!. Meidät ehdollistetaan ajattelemaan yhteiskunnallisesti hyväksytyllä tavalla. Aamu kahdeksasta ilta neljään tahdin on pysyttävä kovana. Olemme tuotantokanoja, yhteiskunnan työmuurahaisia, muovinukkeja.
Kelvottomat, kuluneet ja vanhat ”kappaleet” nakataan syrjään odottamaan lopullista tuomiota, hyödyttömien kodinkoneiden tavoin.
Koneiden armoilla.
Päivästä toiseen tuhannet pienet ihmismuurahaiset istuvat, vierekkäin, limittäin, lomittain, vastakkain, ja jonossa kuin säilyketölkit, yhtälailla täynnä sitä itseään. Metroissa, busseissa ja omissa pienissä kulkuvälineissään, koneiden kuljettamana me rutinoituneesti saavumme tuotantolaitoksien tekniseen maailmaan toistamaan toistoja.. aina kahdeksaksi tunniksi, tekemään sitä millä mielemme on vuorattu.
Harva tästä mallista kykenee poikkeamaan, harva edes hetkeksi irtautumaan, ottamaan etäisyyttä ajatuksiinsa nähdäkseen tämän suunnitelman, tämän naurettavuuden. Olemmehan kiinni tässä, osa tätä, onhan siitä tullut totuutemme. Tähän tarkoitukseen meidät on jalostettu... ”Minä olen vain sekarotuinen” :)......
JKS
En kommentoi uskomuksiisi ihmisen perusluonteesta, mutta muistutan sinua mainitsemastani ongelman syyn ja ratkaisun keskeisestä asiasta, itsenäistymisestä, omien päätöksien tekemisestä, rationaalisesta päätöksestä toimia niin kuin oma tunne määrää. Luitko Wikin artikkelin passiivis-aggressiivisesta persoonallisuushäiriöstä?
Koska sitä en suomeksi löytänyt, enkä kehnon englannin vuoksi viitsi vaivautua tavaamaan.
Voin kuvitella otsikon pesrusteella mitä artikkeli pitää sisällään.
Eiköhän tuo ole tunteen tumppaamista josta seuraa vihaa, agresiivisuutta ja katkeruutta, Tätä paskaa sitten heijastetaan täysin viattomiin osapuoliin. Jotta oma surkea olo hetkeksi hieman helpottuisi.
Tämän seurauksista saammekin sitten lukea alibista. Sama nähdään itsemurha tilastoissa, sekä viinaksien ja lääkkeiden ym. kolahteiden holtittomana läträämisenä.. psyykkisinä ongelmina. Paha olo se vain lisääntyy, eikä syy ole ainoastaan itse asianosaisen vaan myös salakavalasti mätänevässä yhteiskunnassa.
Tosin maton alle ei enää mahdu tätä piiloon survottua paskaa, viemäritkin alkavat olla täynnä joten löyhkä ulottuu jo jokapäiväiseen elämään, arjen keskelle ja juhlapyhiin. Tästä saavat osansa myös täysin viattomat, tosin energialla kuten tunteilla, on tapana tarttua ja lisääntyä, siis kukapa kohta enää on ulkopuolinen- viaton.
JKS