Voitontahto

Urheilin itse aikoinani (suunnistus, maastojuoksu ja 5000/10000 metriä. Paikallistasolla tosin mutta sillä ei tässä nyt ole merkitystä vaan sillä, että aina osallistuessani kilpailuun minä pidin varmana, että voitan.

Asenteeni oli se enkä koskaan ajatellut "tekeväni tuloksen johon senhetkinen kuntoni riitti" vaan lähdin kisaan aina ja joka kerta mielellä, että minä voitan kisan vaikka kanssakilpailijoilla olisi ollut miten huikeita tuloksia kaudelta hyvänsä.

En siis etukäteen alistunut häviämään vaan itsevarmana ja täysin varmana voitostani lähdin kilpailemaan enkä missään vaiheessa antanut periksi vaan taistelin välillä puolikuoliaanakin täysillä ja vähän enemmänkin. Usein voitinkin ja jos en voittanut taistelin yhtälailla toisesta ja kolmannesta sekä kaikista lopuistakin sijoista.

Tarkoitan nyt sitä, että urheilijamme jo viikkoja etukäteen ilmoittavat mistä sijoituksista kamppailevat, mihin tähtäävät. Mitä järkeä siinä on? Ei mitään! Ainoa oikea asennoituminen on se, että minä kilpailen ainoastaan voitosta ja ylitän itseni vaikka kuinka monta kertaa sen saavuttaakseni.

Valmennuksessa tai valmennukseen valituissa henkilöissä on joku pahasti pielessä kun he eivät lähde alunperinkään kilpailemaan voitosta vaan jostain häntäpään, täysin merkityksettömästä sijoituksesta.

Monesti he vielä esittävät tyytyväistä sijoituttuaan jonnekin kymmenen joukkoon tai vielä alemmas. Sellaisella sijoituksella ei ole mitään iloista annettavaa vaan ainoastaan sen pitäisi johtaa synkkään yksinpuheluun; Minun on aika lopettaa kun motivaatio ei riitä eikä riitä muutkaan resurssit.

Niin, jos ei ole sisäistä halua, suoranaista poltetta voittaa niin silloin ei ole mitään mahdollisuutta myöskään voittaa.
5283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä pointti!

Äänestä

No jos se siitä on kiinni niin ilmoittaudu ihmeessä kisoihin. Mitaleja kaivataan.
Siis suoraan sanottuna komenttisi on lapsellinen.
Luuletko että vain jos sitä on menestyy. Rahapalkkiot on maailmalla sitä luokkaa ettei mitään saa ilmaiseksi, eikä millään asenteella että "nyt voitan tämän kisan". Kyllä ne pohjat ja edellytykset menestykselle on hankittava jo nuorena huippu valmennuksessa kuten nyt ruotsin menestyksestä nähdään. Mitään simsalabim temppua ei ole. Ja sitä voitonkin tahtoa nyky joukkueessa varmasti on.

Äänestä
  • Olen jo liian vanha ilmoittautumaan vaikka tuntuu, että ehkä vieläkin, vanhana ukkona pärjäisin tuossa joukossa.

    En minä sanonut, että pelkästään ajattelemalla voittavansa sen voi saavuttaa. Tottakai tarvitaan ankaraa treeniä mutta mistään treenistä ei ole sanottavaa hyötyä jos sillä ei tähdätä voittoon vaan keskinkertaiseen sijoitukseen.

    Ja edelleen sanon, että valmennuksessa ja/tai urheilija aineksessa se vika on jos tulosta ei synny eikä voitosta edes haaveilla kisojen koittaessa. Valmennettava jonka kyvyt eivät riitä tulisi laittaa sen kummemmin itkemättä tien päälle ja etsiä tilalle sellaisia joiden kyvyt riittävät.

    Jos muualla treenataan enemmän niin se ei ole syy olla itse treenaamatta saman verran tai enemmän.

    Ja viimeiseksi; Jos urheilijalla ei ole kilpaan lähtiessään ajatustakaan voitosta niin hänen olisi syytä mennä kotiinsa tai missä hänen on hyvä olla ja unohtaa kilpaurheilu omalta kohdaltaan suosiolla. Jos voitto ei ole mielessä ei ole motivaatiotakaan voittaa.

    Suomessa pitäisi myös lopettaa kelvottomien urheilijoiden paapominen. Kun kisaaja on vuodesta toiseen, kisa kisalta häntäpään valvoja, on varmaa ettei hän koskaan tule parempaan pystymäänkään ja siksi turha sijoitus ja joutava riippakivi.

    Äänestä

Harvassa on ne urheilijat, jotka saavuttavat arvokisoissa normaalituloksen tai saati sitten he, jotka venyisivät. Pienessä joukkueessa tämä korostuu. Välillä tuntuu siltä, että pitäsi olla kymmenkertaa parempi kuin muut ennenkuin mitalia voisi odottaa. Tämä on tietysti mutu-tuntumaa enkä ole tehnyt asiasta tilastoja.

Äänestä

Jos urheilija aina vaan ajattelee, että nyt voitan tämän, mun on pakko voittaa.. Ensinnäkin, niinkuin ite kerroit niin siitä seuraa helposti se että urheilija kilpailee oman henkensä kustannuksella, puolikuolleena. Ja toiseksi, mitä enemmän itseltään odottaa, sitä pahemmat ovat pettymykset jos ei voitakaan...

En mä sitä sano etteikö pitäis olla tavotteita, tottakai, mutta realistisia ja just sellasia johon omalla kunnolla on mahdollisuus päästä. Jos tavoite ei täyty, pitää jaksaa vaan yrittää ja sillon voi sitte asettaa vähän realistisemman tavotteen itelleen.. Sitten kun on johonkin tavotteeseen päässy, voi yrittää pidemmälle. Mutta jokaisella on tietysti mielipiteet, tää on mun ja sulla on omat..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä se on kirjoitti:

Urheilin itse aikoinani (suunnistus, maastojuoksu ja 5000/10000 metriä. Paikallistasolla tosin mutta sillä ei tässä nyt ole merkitystä vaan sillä, että aina osallistuessani kilpailuun minä pidin varmana, että voitan.

Asenteeni oli se enkä koskaan ajatellut "tekeväni tuloksen johon senhetkinen kuntoni riitti" vaan lähdin kisaan aina ja joka kerta mielellä, että minä voitan kisan vaikka kanssakilpailijoilla olisi ollut miten huikeita tuloksia kaudelta hyvänsä.

En siis etukäteen alistunut häviämään vaan itsevarmana ja täysin varmana voitostani lähdin kilpailemaan enkä missään vaiheessa antanut periksi vaan taistelin välillä puolikuoliaanakin täysillä ja vähän enemmänkin. Usein voitinkin ja jos en voittanut taistelin yhtälailla toisesta ja kolmannesta sekä kaikista lopuistakin sijoista.

Tarkoitan nyt sitä, että urheilijamme jo viikkoja etukäteen ilmoittavat mistä sijoituksista kamppailevat, mihin tähtäävät. Mitä järkeä siinä on? Ei mitään! Ainoa oikea asennoituminen on se, että minä kilpailen ainoastaan voitosta ja ylitän itseni vaikka kuinka monta kertaa sen saavuttaakseni.

Valmennuksessa tai valmennukseen valituissa henkilöissä on joku pahasti pielessä kun he eivät lähde alunperinkään kilpailemaan voitosta vaan jostain häntäpään, täysin merkityksettömästä sijoituksesta.

Monesti he vielä esittävät tyytyväistä sijoituttuaan jonnekin kymmenen joukkoon tai vielä alemmas. Sellaisella sijoituksella ei ole mitään iloista annettavaa vaan ainoastaan sen pitäisi johtaa synkkään yksinpuheluun; Minun on aika lopettaa kun motivaatio ei riitä eikä riitä muutkaan resurssit.

Niin, jos ei ole sisäistä halua, suoranaista poltetta voittaa niin silloin ei ole mitään mahdollisuutta myöskään voittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu