RASITUS ASTMA

Niin että mites se rasitus astma oireilee? Vaikuttaako jo lenkin alkuvaiheessa?
41686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä rasitusastma on?

Kyseessä on samasta asiasta kuin astma; rasitusastma ei siis ole erillinen astman muoto. Liikkujan astma voidaan jakaa kahteen "luokkaan": ensimmäisessä tapauksessa liikkuja kärsii astmasta muutenkin, ja saa rasitusreaktion liikunnan aikana. Toisessa tapauksessa liikkuja ei oireile muissa tilanteissa kuin liikunnan aikana tai jälkeen. Silloinkin hänellä itse asiassa on astma, se ei vain tule esille muulloin.

Astma tarkoittaa keuhkoputkien limakalvojen pitkäaikaista tulehdusta, johon liittyy keuhkoputkien ahtautuminen.
Rasitusastmassa keuhkoputket ärtyvät liikunnan aikana. Hengitysteiden jäähtyminen ja kuivuminen laukaisevat hengitysteiden ahtautumisen, ja uloshengitys vaikeutuu. Altistuminen siitepölylle ja kylmä ilma pahentavat tilannetta.

Mitkä sen oireet ovat?

Oireita ovat muun muassa yskä, hengityksen vinkuminen ja limantulo. Ne voivat alkaa pian liikunnan aloittamisen jälkeen ja jatkua 15-30 minuuttia lopettamisen jälkeen.

Onko liikkujilla erityisen paljon astmaa?

Väestössä astmaatikkoja on noin 5 %. Astman kaltaisesta lievemmästä oireilusta kärsii noin 10 % ihmisistä. Tutkimusten mukaan joissakin kestävyyslajeissa (esimerkiksi hiihto, uinti, pyöräily) astmaoireista kärsii jopa 10-15 % urheilijoista. Syykin on selvä: kestävyysurheilijoiden hengityselimistö joutuu paljon kovemmalle koetukselle kuin tavallisen ihmisen.

Liikunta ja vahva peruskunto ovat kuitenkin hyväksi astmaatikolle. Hyvän fyysisen kunnon omaavilla oireita esiintyy harvemmin kuin huonokuntoisilla. Astmaatikolle sopivia lajeja ovat muun muassa reipas kävely, hölkkä ja uinti.

Miten astmaa hoidetaan ja ehkäistään?

Lääkkeiden avulla suurin osa tapauksista saadaan kuriin. Huolehdi hyvästä sairauden hoitotasapainosta. Älä harrasta kovaa liikuntaa yli 15-20 asteen pakkasessa. Käytä kylmällä ilmalla liikkuessasi hengityssuojaa, esimerkiksi liinaa. Rasitusoireilua voi välttää tekemällä aina ennen liikuntaa maltillisen alkuverryttelyn. Pidä huolta riittävästä juomisesta. Rasitusastmaa voi ehkäistä myös intervallityyppisellä liikunnalla.

Asiantuntijana Helsingin Urheilulääkäriaseman ylilääkäri Heikki Tikkanen.
Lähteenä myös www.hengitysliitto.fi

Äänestä
  • Onko liikkujilla erityisen paljon astmaa?

    On ja paljon. Huippu urheilijoilla on astma melkein suurimmalla osalla. Samoin lähes kaikilla kovaa liikuntaa harrastavilla lapsilla. Eli voimakas rasitus johtaa todennäköisesti ennenpitkää rasitusastmaan.


    Miten astmaa hoidetaan ja ehkäistään?

    Astman saa helpoiten huonokuntoiset ja huippukuntoiset, joten kevyttä ja tasaista liikuntaa harrastavilla on suurin todennäköisyys pysyä erossa astmasta.

    Äänestä

  • kenenisa kirjoitti:

    Onko liikkujilla erityisen paljon astmaa?

    On ja paljon. Huippu urheilijoilla on astma melkein suurimmalla osalla. Samoin lähes kaikilla kovaa liikuntaa harrastavilla lapsilla. Eli voimakas rasitus johtaa todennäköisesti ennenpitkää rasitusastmaan.


    Miten astmaa hoidetaan ja ehkäistään?

    Astman saa helpoiten huonokuntoiset ja huippukuntoiset, joten kevyttä ja tasaista liikuntaa harrastavilla on suurin todennäköisyys pysyä erossa astmasta.

    No itselläni on rasitusastma, joka tuli ilmi vasta siinä vaiheessa kun aloin liikkua. Se olisi pahentunut tavalliseksi astmaksi vuosien varrella. Sinänsä hyvä, että sain lääkkeet ajoissa.

    Tiedän myös aika monta sohvaperunaa, joilla on rasitusastma. Eli eiköhän geenit vaikuta enemmän astman puhkeamiseen kuin liikunta. Liikkuvalle ihmiselle on vain helpompi tehdä diagnoosi kun oireet tulevat selvemmin ilmi.

    Äänestä

Paljon kiitoksia kattavasta vastauksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäilevä´´´´ kirjoitti:

Niin että mites se rasitus astma oireilee? Vaikuttaako jo lenkin alkuvaiheessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu