Olen seurustellut vajaa pari vuotta nykyisen ihanan poikaystäväni kanssa. Olen huomannut, niin kuin varsin hyvin on poikakaverinikin, että valitan ja jäkätän nykyään joka asiasta. Mistä ihmeestä se voi johtua??
Kerron vähän taustaa-->
Suhteemme alussa, poikaystäväni oli se joka oli ehkä hieman mustasukkainen ja suutahti aina välillä tosi pienistä asioista, mutta selvitettiin ne aina aika nopeasti. Nyt, minusta on tullut sellainen eikä selvittelykään auta mitään. Tekisi mieli lyödä itseäni lekalla päähän tai jotain, että tajuaisin lopettaa sen ainaisen valittamisen!
Poikaystäväni on sanonut ettei todellakaan jaksa aina tapella mitättömistä asioista ym. ja ymmärrän häntä niin hyvin.. silti tuntuu siltä että ihan kuin en osaisi lopettaa. Olen ihan maassa tämän asian takia ja olisin valmis menemään vaikka psykiatrille tai jollekkin juttelemaan tästä ongelmasta. En vaan ymmärrä mikä minuun on mennyt, en ole ollut ennen tälläinen..
En ole kyllästynyt poikaystävääni, en todellakaan, päinvastoin, rakastan häntä eniten maailmassa, hän on tärkeintä mitä minulla on koskaan ollut. Silti satutan häntä valittamalla,huutamalla ja itkemällä mitättömistä asioista. Tuntuu että haluaisin omia hänet itselleni kaikilta muilta, tai jotenkin noin, en oikein osaa selittää.. En silti kuitenkaan tunne olevani kovinkaan mustasukkainen hänestä. Tuli vaan mieleen että jos haluankin enemmin häneltä huomiota, sen takia valitan. Hän osoittaa minulle kuitenkin joka päivä että hän rakastaa minua, mutta ei kai sitten mielestäni tarpeeksi.
En haluaisi olla tälläinen, en ole ennenkään ollut.
satutan häntä turhaan, kun aiheutan hänelle pahan mielen joka ikinen päivä..
Olen sanonut hänelle, tosissani, että ehkä meidän ei sitten kannata jatkaa, koska en halua satuttaa sinua näin, mutta joka kerta vastaus on ollut sama:rakastan sinua enkä ikinä halua ketään muuta kuin sinut. Siitä tulee hyvä mieli mutta viimeistään seuraavana päivänä olen taas samanlainen v***upää!
Olen todella vihainen itselleni, en osaa muuta tehdä kuin miettiä miten saisin tämän loppumaan.. Ja mistä ihmeestä tämä oikein johtuu.
Kiitos jos joku jaksoi lukea. En haluaisi mitään saarnauksia, olen ymmärtänyt että minulla on joku ihme valitus ongelma, ja haluan siitä vaan eroon..En haluaisi joka päivä aiheuttaa rakkaalleni pahaa mieltä.
Kerron vähän taustaa-->
Suhteemme alussa, poikaystäväni oli se joka oli ehkä hieman mustasukkainen ja suutahti aina välillä tosi pienistä asioista, mutta selvitettiin ne aina aika nopeasti. Nyt, minusta on tullut sellainen eikä selvittelykään auta mitään. Tekisi mieli lyödä itseäni lekalla päähän tai jotain, että tajuaisin lopettaa sen ainaisen valittamisen!
Poikaystäväni on sanonut ettei todellakaan jaksa aina tapella mitättömistä asioista ym. ja ymmärrän häntä niin hyvin.. silti tuntuu siltä että ihan kuin en osaisi lopettaa. Olen ihan maassa tämän asian takia ja olisin valmis menemään vaikka psykiatrille tai jollekkin juttelemaan tästä ongelmasta. En vaan ymmärrä mikä minuun on mennyt, en ole ollut ennen tälläinen..
En ole kyllästynyt poikaystävääni, en todellakaan, päinvastoin, rakastan häntä eniten maailmassa, hän on tärkeintä mitä minulla on koskaan ollut. Silti satutan häntä valittamalla,huutamalla ja itkemällä mitättömistä asioista. Tuntuu että haluaisin omia hänet itselleni kaikilta muilta, tai jotenkin noin, en oikein osaa selittää.. En silti kuitenkaan tunne olevani kovinkaan mustasukkainen hänestä. Tuli vaan mieleen että jos haluankin enemmin häneltä huomiota, sen takia valitan. Hän osoittaa minulle kuitenkin joka päivä että hän rakastaa minua, mutta ei kai sitten mielestäni tarpeeksi.
En haluaisi olla tälläinen, en ole ennenkään ollut.
satutan häntä turhaan, kun aiheutan hänelle pahan mielen joka ikinen päivä..
Olen sanonut hänelle, tosissani, että ehkä meidän ei sitten kannata jatkaa, koska en halua satuttaa sinua näin, mutta joka kerta vastaus on ollut sama:rakastan sinua enkä ikinä halua ketään muuta kuin sinut. Siitä tulee hyvä mieli mutta viimeistään seuraavana päivänä olen taas samanlainen v***upää!
Olen todella vihainen itselleni, en osaa muuta tehdä kuin miettiä miten saisin tämän loppumaan.. Ja mistä ihmeestä tämä oikein johtuu.
Kiitos jos joku jaksoi lukea. En haluaisi mitään saarnauksia, olen ymmärtänyt että minulla on joku ihme valitus ongelma, ja haluan siitä vaan eroon..En haluaisi joka päivä aiheuttaa rakkaalleni pahaa mieltä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Niin että jos jollain on ollut sama ongelma itsensä tai kumppaninsa kanssa, niin olkaa niin kilttejä ja antakaa jotain neuvoja ja kertokaa mitä voisin tehdä että muuttuisin. :( Tämä on oikeastaan ensimmäinen vakava suhteeni ja haluan että tämä onnistuu, en halua pilata sitä tämän takia että valitan joka ikisestä asiasta..
joo tuttua tuttua. ensiksikin pitää kysyä käytätkö hormonaalista ehkäisyä? se on varmaan jo klisee mutta tulee vaan niin usein esille tällasissa tilanteissa.
mä oon itse usein samanlainen. tai..en valita silleen että "miksi jätit ton tohon" ja "mikset tehnyt sitä tai tätä" vaan loukkaannun pienimmistäkin asioista, ja menen hiljaseksi niin että mies kyselee koko ajan mikä vaivaa ja sitten sanon ettei mikään. sit sulattelen sitä asiaa hetken ja tajuan että mitä mä tostakin taas aloin mököttämään ja sitten menen halimaan jne. mutta huomaahan sen että siitä on jäänyt hänelle paha maku suuhun. se on tavallaan kierre josta on vaikea päästä pois. mä olen varma että se johtuu mun kohdalla ainakin tietynlaisesta epävarmuudesta meidän suhteessa. ollaan sanottu toisillemme haluavamme olla loppuikä yhdessä, mutta se ei riitä minulle. tiedän että se on typerää mutta en vaan osaa "elää hetkessä" ja nauttia siitä mikä on hyvin, aina pitää löytää ne viat. sit mietin yksinäni kaikenmaailman asioita ja olen niinku itseni psykiatri. voin ajatella että "nyt menee huonosti ja kestääkö tämä lainkaan" ja vaikka poikaystäväni olisi ihan eri mieltä niin olen jo omassa päässäni tehnyt päätöksen ja käyttäydyn sen mukaan. tää on itselle aivan helvetillistä niinkun varmaan tiedät, koska melkein joka kerta kaduttaa jälkeenpäin kun ollaan taas saatu riita aikaiseksi. en kans tiedä yhtään miten tästä pääsee eroon ja voiko vika olla siitä että on sittenkin väärän ihmisen kanssa??????vai olisinko samanlainen taas jonkun toisen kanssa. ollaan seurusteltu yli 3 vuotta ja yhdessä asutaan, samanlaiset tulevaisuudensuunnitelmat meillä on, vaikkakaan ajallisesti ne eivät ehkä ihan kohtaa. auttakaa muut meitä! tahtoo tästä paskasta eroon!
En käytä minkäänlaista hormonaalista ehkäisyä.. Toi sinun juttusi kuulosti aika paljon samanlaiselta kuin minun, riidan jälkeen kaduttaa, ei ollut edes mitään järkeä suuttua ja valittaa, tuntuu vaan että sitä ei pysty estämään kun alkaa valittamaan jostain.. Poikaystäväni on monta kertaa sanonut ettei jaksa tälläistä, ei jaksa kuunnella, ymmärrän häntä ihan hyvin, jos hän olisi samanlainen kuin minä, minäkin varmaan sanoisin noin.
Sitten kun kysyn, että haluatko olla vähän aikaa omillasi, haluatko elää jonkun muun kanssa, niin ei.. vastaus on aina ei.
No mutta kuitenkin, olen koittanut olla valittamatta, ja se vaatii tosi paljon, että ei sitten jäkätäkkään jostain kun siihen on tottunut. Viimeeksi tällä viikolla koitin olla hiljaa, koitin pitää turpani kiinni, olin todella vihainen taas yhdestä asiasta, ja olinkin hiljaa, mutta se viha purkautui sitten toisen asian yhteydessä myöhemmin.. :( Yritys hyvä kymmenen..
Olen ihan pulassa tämän asian kanssa, en tiedä mitä tehdä. Haluan vaan tästä eroon ja äkkiä.. äähh..
Mä olen ihan samanlainen kuin sinä. En vaan huuda, vaan tuhoan myös mieheni tavaroita. Olen ihan kauhea sen voin myöntää. Eikä juuri enää oikeastaan kaduta tappelu. Tai sen verran että eihän se ole kiva rakkaalleen riehua. Silloin kun olen raivona, kiukkuni on mielestäni oikeutettu. Leppyneenä tajuan, että asia saattoi olla ihan mitätön. Jos kuitenkin alan taas enemmän miettiä jotain asiaa, saatan suuttua uudestaan ja ymmärrän miksi suutuin. Sotkuista.
Melkein alkaa naurattaa kun kuulostaa niin pelottavan tutulta :) Se on kyllä kamalaa, mutta ei omille typeryyksilleen voi olla nauramatta. itse myös mäkätin ihan hölmöistä asioista, missä ei loppujen lopuksi ollut mitään aiheellista. Sitä suuttuu ihan mitättömistä jutuista, uskomatonta.
Olen sellainen ihminen, joka stressaantuu hyvin herkästi ja pohdin kamalasti (liikaa?) asioita. Onko nyt kaikki oikeasti hyvin vai ei? Entä jos meillä menee ensi viikolla poikka (vaikka ei olisi syytä).
Ratkaisun löysin rentoutumisesta. Keksikää joku todella rentouttava asia, vaikka joku harrastus tai sitten jotain ihan muuta. Jotain sellaista millä pääsee kireydestä eroon pikkuhiljaa ja voi heittää aivot vapaalle.
Sen kun hokasin niin en jaksa enää valittaa turhista asioista. Mitä sitten jos joku asia on jäänyt tekemättä? Ei siihen maailma kaadu. Huomenna sitten.
Kannattaa ehdottomasti kokeilla.
siis valaise lisää pliis. aivan kuin mun ajatuksiani ja käytöstäni. just tätä "onko kaikki nyt oikeasti hyvin"sälää. mistä sä luulet että se johtuu????onko se epävarmuutta suhteesta? siis kerro nyt vielä kaikki konstit yksityiskohtaisesti millä olet päässyt/oot pääsemässä eroon tästä naurettavasta käyttäytymismallista....päähän tässä pian räjähtää.... niin esimerkkinä voi olla muuten vaikka tällanen mun käytöksestä: haluaisin halia sängyssä ennen nukkumaanmenoa, joten painelen pehkuihin ja ihmettelen kun jätkä kattelee vielä telkkua. muutama minuutti niin ajatukset on tyyliin" voi perkele nyt ei se enää mua halua ja mikähän MEISSä ja SUHTEESSA nyt on vikana." sitten se jätkä tulee sinne sänkyyn, minä olen hiljaa ja se kysyy mikäs vaivaa ja mä oon "ei mikään" ja käännän kylkeä. ei s*****A nyt tää vasta naurettavalta näyttääkin. no mut kiitos vinkeistä enivei
Itse olin kans ihan raivopää valivali -tyyppi ennen. No ennyt tavaroita heitelly enkä mitään mutta huusin ja riehuin aivan syyttä. Tätä tapahtui enimmäkseen edellisessä suhteessa. Tein sitä, koska olin epävarma enkä ollenkaan tyytväinen suhteeseen. Siksi en välittänyt käytöksestäni.
Nykyisen kumppanini kanssa alussa jatkoin samaa rataa. Sitten hän jätti minut.. tajusin etten kerta kaikkiaan voi jatkaa samaa peliä, koska muuten menetän hänet. Jatkoimme suhdettamme ja mieheni on aika hyvin pitänyt minut kurissa. Ilman mitään ihmeempää, tiedän vain ettei häntä loukata ja arvostan myös itseäni enemmän ja hän arvostaa minua. Suhde on siis tasapainoinen.
Edellinen mies oli kai liian kiltti ja muutenkin väärä, siksi hänellä ei ollut toivoa "kesyttää" minua.
Tottakai riitoja on nykyisessäkin suhteessani. Ja välillä pauhaan tyhjästä, mutta sitä tapahtuu vain humalassa. Myös mieheni riehuu joskus ihan tyhmästä asiasta.. Mutta olen oppinut itsestäni paljon ja huomaan koska mulla alkaa mennä yli. Mutta tämä ei tapahdu hetkessä. Minä olen pikkuhiljaa muuttunut parempaan suuntaan.. aikuistunut tavallaan. Mutta jos ihminen ei ole oikea niin sillon homma ei kyllä luonnistu. Kyllä oikea mies pitää aisoissa, hellästi :)
Valitat niin kauan kuin annat itsellesi luvan siihen. Ehkä olet tavallaan liian varma suhteesta, sulla on varaa valittaa- tyyppinen ajatus takaraivossa. En pidä valittamista sen kummemmin sairautena ja muutenkin se vaikuttaa aika yleiseltä. Itselläni siis samaa vikaa. Mieheni sanoo yleensä suoraan, että valitat taas koko ajan. Sitten menen hetkeksi itseeni ja huomaan hänen olevan oikeassa. Kun näen itseni, on myös valitus helppo lopettaa.. Välillä täytyy vain muistuttaa itselleen. Mutta turha ruoskia asiasta itseään, kypsä ja asiallinen suhtautuminen itseensä on helpompaa kuin itsensä syyttely.
Kyllä se onnistuu, ehkei minun keinoillani mutta jos minä olen "parantunut" niin varmasti se onnistuu sinultakin. Tsemppiä!
Ps. Asiaan auttaa muuten se paljolti, että on riittävästi omaa elämää eikä liikaa aikaa miettiä. Itse olen koulun ja työn aloitettua vähentänyt valittamisen puoleen ja olen paljon tasapainoisempi.
Poikakaverini sanoo myös kanssa useasti että taas sinä vaan valitat ja valitat, sano mikä on.. Siihen on tosi vaikea itseasiassa vastata, koska en oikeastaan tiedä minkä takia taas menin suuttumaan jostain tosi tyhmästä asiasta. Taas suutuin hänelle siitä, kun hän oli mennyt sopimaan kavereidensa kanssa että lähtee baariin, no, suutuin sitten kun ajattelin että, ai kiitti, en sitte ainakaa lähe sun kanssa mihinkään! vaikka sitä ennen sanoin etten lähe ja sen takia oli kyselly muilta että lähtisikö joku muu sitten hänen kanssaan johonkin. Tietenkin hän sai sitten sen käsityksen, etten todellakaan ole mihinkään hänen kanssaan viikonloppuna lähdössä. että sellasta, sit taas kadutti, ja kaduttaa edelleen koska tänään hän on lähdössä enkä tiedä edes viittinkö sanoa että tulisinko mukaan vai miten..
Ääähh, oon ihan sekasin kun koko ajan valitan ja valitan, on meillä onneksi ihan hyviäkin hetkiä paljon, mutta liian useasti minä vaan huudan ja raivoan, turhaan. En edes aina muista mistä kaikesta olen suuttunut ja huutanut. Pakkohan tästä on jotenkin päästä eroon, joku jo antoikin ihan hyvän neuvon, rentoutumisen. No, pitää kattoa että mitähän tästäkin tulee, käyn kuitenkin koulussa, ja koulu vie muutenkin aika paljon aikaa, kun pitää käydä kaikennäkösiä juttuja suunnittelemaan, koulu hommia siis.. Kai se auttaa, en tiedä vielä.
Kiitti neuvoista:)
Kuulostaa tutulta. Oma suhteeni kestänyt kyllä jo 12 vuotta. Se valittaminen, mököttäminen, tavaroiden rikkominen tai raivoaminen johtuu liian ahtaasta olosta. Ahtaasta olosta oman itsensä kanssa, eikä ole riippuvainen rakastetusta kumppanista. Minun oli itse vaikea ruveta tekemään omia juttuja, nauttimaan omista hetkistä ja mielenkiinnon kohteista. Jos kaikki on yhteistä parisuhteessa, ei omalle henkilökohtaiselle itsensä löytämiselle ole tilaa. Sitten sitä helposti rupeaa riitelemään jne. Ei muuta kuin ulos lenkille, 'posliinin maalauskursseille' tai ihan mitä vain itse haluaa. Ja ehdottomasti ilman kumppania. On hyvä elää vain itselle välillä!!!
Useamman pitkän suhteen läpikäyneenä voin kertoa, että oman kokemukseni perusteella semmoista naista, joka ei jäkätä tyhjästä, ei ole olemassakaan. Asia vaan vahvistuu muiden naisten ja miesten kanssa keskusteltaessa. Siis huom! Tarkoitan kyseistä käytöstä parisuhteissa. Työkavereina ja ystävinä naisten kanssa on hyvin helppoa olla.
Aiemmin yritin suhtautua ongelmaan, kuin siinä olisi takana joku syy, mutta kun yritykset parantaa tilannetta ei tuottaneet tulosta vaihdoin taktiikkaa. Nykyään käyttäydyn tahallaan hieman huonosti, esim. en osallistu kotitöihin yhtä innokkaasti jne. Valituksen määrä pysyy samana, mutta kohdistuu jotenkin järkevämmin.
Miksi nainen valittaa? Onko kyse kulttuurista, vai hormoneista. Itse kasvoin sen verran feministisessä ympäristössä, että kieltäydyin pitkään uskomasta, ettei kaikkea naisen puhetta kuulu ottaa niin vakavasti. Nyt se vaan on pakko uskoa.
suurimmalla osalla natkuttavista naisista on huono seksielämä. Kun nainen pidetään tyytyväisenä makuuhuoneen puolella se heijastuu kaikkeen muuhunkin. Jos väität muuta, niin olet ollut huono rakastaja, kuvittelitpa itsestäsi sänkytaitoinesi mitä tahansa. ;)
ei sänkyelämä ole koko elämä, rakkaan kanssa pitää sujua muutkin asiat. Minä valitan ja kärsin siitä, mutta rakastelu mieheni kanssa on upeaa.kokonaisuus ratkaisee
No voidaanhan se sitten nähdä niinkin, että naisilla ei yleisesti seksielämä ole kohdallaan. Sänkytaitoja karttuu iän ja suhteiden myötä, mutta se ei ole muuttanut mitään nalkuttamisen suhteen. Jotkut naiset eivät tosiaan ole olleet erityisen tyytyväisiä, mutta nämä eivät ole myöskään olleet kovin halukkaita seksiin ylipäätään. Sitten on niitä, jotka ovat jopa tyytyväisimmillään nimenomaan makuuhuoneessa. Näillä asioilla ei kuitenkaan ole ollut mitään yhteyttä nalkuttamiseen. Ei määrään eikä laatuun.
...koska on monta asiaa tekemättä(kaupassakäynti, kotityöt, kaikki pienet asiat) eikä sinusta juuri ole apua kun luistat kotitöistä ja istut perseelläsi katsomassa vierestä,kun nainen stressaa itsensä puolikuoliaaksi. Itse olen stressaavaa tyyppiä ja tiedän,miltä nalkuttavasta naisesta tuntuu: hän kokee,että kaikki on kaaoksessa eikä kukaan auta. Ei paljoa auta "ota hei iisisti", jos kyseessä on tärkeä asia(tai useampikin). Anteeksi vittumainen näkökulmani, mutta miesten on hyvä katsoa vierestä ja päivitellä "akkojen" hysteriaa, kun eivät itse ota puoliakaan vastuuta kaikista pienistä asioista, joista heidän omakin viihtyisyytensä ym. riippuu!
Jos naiset tosiaan lopettaisivat huolehtimisen, siitä se valitus vasta alkaisikin("miksei täällä ole siistiä, eikö kukaan ole käynyr kaupassa")...
Osuipa hän naulan kantaan kertalaakista. Työnjaosta saa vängätä ja vängätä vuostolkulla, eikä kummene sinnii millää.
Ollaan sovittu, et lapset tekis kaks pientä hommaa päivässä, esim roskapussin vienti ja tiskikoneen laitto. Loput ois jotenki tarkotus jakaa puoliskon kans auvoisasti puoliks.
Ei muuten onnistu. Arvon puolisko sangen usein alittaa lasten päivittäisen työmäärän.
Nyt sit kummiski tääl jotenki vaa toiset kyttää toisiaa, ettei joku vaa pääse helpommalla. Iha väärä henki.
Jotenkin miehen logiikalla mun pitäs mielestänsä nollatasolle päästäkseni tehdä asiat, jotka teen joka tapauksessa kuitenki: Pyykinpesu, suurin osa kaupassakäynnistä, ruuanlaitosta ja vaatehuollosta ja vaatehankinnoista. Ja sitten vasta ylijäävästä jaettas puoliks. Eikä uppoo mun järkee!
Oikeesti musta tuntuu, et mehut pois ämmänrämästä. Arvon puoliskon opin mukaa tasa-arvossa miehet tekee nii vähä ku haluu ja naiset nii paljo ku haluu. Johan ny!
Ehkä tää si luottaa vaa, etten pysty kattoo karseita paikkoja tai jättää tekemättä. Ja sit valittaa, et ku oon nii väsy, on se kurjaa... Hjuu.
Seuraavaks päästää taas siihe, et ei haittaa, jos nainen ois nii väsy, ettei huvita - kun taas miehen ei tarvi väsynä...
alussa kaikki on hyvin;nainen ei valita,jäkätä, mäkätä.sitten hän ihastuu,tykästyy,rakastuu.ja valittaa,jäkättää,mäkättää.
kun on ne pillerit;ennen menkkoja itkettää ja tuntuu että mies ei enää rakasta jos ei osaa lukea naisen ajatuksia.. "miksei se halaa mua JUST NYT!" "miksei se soita mulle JUST NYT" nämä samaiset kuukautisia edeltävät oireilut johtavat myös vainoharhaisuuteen;mitä se tekee,missä ja kenen kanssa.
sitten tietysti pelottaa onnistuuko suhteessa,kestääkö suhde,onko mies uskollinen.
en valita juuri koskaan tiskeistä,raha-asioista, pelaamisesta,dokaamisesta tms.valitan jos en saa omasta mielestäni tarpeeksi huomiota;en tahdo mieheni huomaavan ketään muuta naista kuin itseni.valitan jos hän ei vietä tarpeeksi aikaa kanssani;hän voi kyllä käydä pelailemassa potkupelejä poikien kanssa jos siinä ei mene kolmea tuntia kauempaa.
suurin osa kuukaudesta sujuu kuitenkin ongelmitta.jos mies soittaa ja sanoo että on ollut paska työpäivä minä ostan hänelle oluen tai namia lohdutukseksi kaappiin.ei tule toppuuteltua miehen omia menoja vaan toisinaan jopa sivumennen kysyy "olisiko aika nähdä omia kavereita?" ei ole jatkuvan vainoharhaisuuden alla;ei mies halua tuota kaunista laihaa blondia joka keikistelee alusvaatteisillaan leffassa koska hänellä on minut!silloin kaikki sujuu siis sutjakkasti.
viikko kuukaudessa on yhtä piinaa...
Mulla on just se et "miks se ei soita just NYT??" "eikö se enää rakasta mua??onko sillä joku toinen??" ja mulla on joka päivä se sama.. huudan ja räyhään poikakaverilleni puhelimessa.. oon koko ajan valittamassa jostain asiasta.. :(
Pitää naisen tyytyväisenä ja onnellisena kun muistaa säännöllisesti ilmaista tunteensa. Pikku viesti silloin tällöin katse kosketus lämmin sana. Eipä tarvii mäkättää !
Tekstisi olisi voinut olla minun käsialaani. Omia tuntemuksiasi ja keskustelujanne myöten.
Asiaan vaikuttaneet tekijät:
Ensinnäkin, arki tuli suhteeseen. Se ei juuri koskaan tule molemmille yhtä aikaa, meidän tapauksessamme miehelle ensin. Edelleen hän minua huomioi ja rakasti, mutta kun minä elin niissä vaaleanpunaisissa pilvilinnoissani, mikään ei tuntunut riittävän. Jäkjäkjäk, jos mies kerrankin käveli ohi antamatta suukkoa. Ihme, että mies parka jaksoi vielä sinnitellä!
Toisekseen, asiaan vaikuttivat myös e-pillerit. Niiden syyksi en täysin laita, olen tietääkseni ihminen, ja minun tietääkseni kuuluisi kyetä kontrolloimaan käytöstäni. Mutta pillerimerkkiä vaihdettuani tilanne kärjistyi, ja tasan sen 28 päivän välein aloitin muiden pikkukinojen lisäksi pienen planeetan kokoisen taistelun ihan tyhjästä. On tuo kultaseni varmaan ollut hämmennyksissään, kun ei ole yksinkertaisesti tajunnut, mistä marisen. Nostan hänelle hattua taas, kun jaksoi yrittää!
Kolmas asiaan vaikuttanut tekijä lieneen turhautuneisuus. Isoksi osaksi tuon kiukkuamiseni vuoksi esimerkiksi seksielämäkin hieman hiipui, ja sekös kismitti. Se ei kuitenkaan ollut se suurin murhe. En edes suostunut itselleni myöntämään enkä itse tiedostanut, miten paljon minua häiritsi suhteen "junnaaminen". En tätä ratkaisuksi kenellekään suosittele, mutta demonstroivana esimerkkinä kerron, että heti kun muutettiin yhteen ja olimme muutakin kuin tasaisen paksusti tapaileva seurustelupari, riidat katosivat. Oli tilanne parantunutkin jo ennen sitä, mutta tuo oli viimeinen pisara: Kai olin alitajuisesti ahdistunut etenemättömästä suhteesta tai jotain.
Nyt on yhteistä taivalta takana yli viisi vuotta, ylämäkineen ja alamäkineen. Ihmettelen syvästi mieheni kärsivällisyyttä, kun katsoi minua pahimpina marmatuspäivinäni.
Sinun pitää selvittää mihin itse olet tyytymätön, vaivaako sinua joku? Sen ei edes tarvitse liittyä suhteeseenne, stressiä opiskelujen tai työn kanssa? Voi kun osaisin antaa poppakonstin, jolla tuo itseäkin suuresti itkettävä piirre katoaisi, mutta en osaa. Minun kohdallani siihen tarvittiin aikaa, itsetutkiskelua, tietoista kärsivällisyyttä, yksinkertaisesti kypsymistä.
Toivottavasti tilanne helpottuu pian!
Meillä just sama.. Alkaa jo masentaa tää tilanne, kun on aina valittamassa jostain..Se on pahinta kun olen alannut "nauttimaan" räyhäämisestä ja siitä kun mieheni tulee halaamaan kun itken.. Aaaargh..Olen niin vihainen itselleni, monesti on tullut sanottua, että nyt ei jatketa, mutta taas hetken päästä halaillaan ja sovitaan ja sitten on hauskaa..Välillä on pari päivää etten tiuski ollenkaan, pitäisi käsittää että miehet jättää ne astiat pöytään, ei ne tajua että ne pitäisi HETI siitä siirtää pois. Sama juttu vaatteiden kanssa.. Hujan hajan "siivoon sit ku ehdin;)" sellasia ne meiän rakkaat muruset on...
mulla kanssa sama ongelma, ja oon yrittäny tehdä asialle jotain...nyt oon pystyny olemaa peräti yhden päivän valittamatta jostain.yleensä oon vaan joutunut antamaan tyhjiä lupauksia , että lopetan nalkuttamisen, mutta empä ole onnistunut...
tilanne on muodostunut erittäin pahaksi ja poikaystäväni ei edes ole varma haluaako hän seurustella kanssani.hän kyllä välittää minusta, mutta näin tästä ei mitään tule..olemme nyt seurustelleet puolisen vuotta
kaiken lisäksi meillä alkoi kaukosuhde juuri.rakastan poikaystävääni ja enkä halua luopua hänestä mistään hinnasta.haluaisin häneltä enemmän huomiota, se saattaisi helpottaa nalkuttamisen lopettamista, mutta hän on tuskin valmis antamaan huomiotaan minulle enemmän, ennen kuin lopetan nalkuttamisen..
kaipaisin itsekkin tähän asiaan neuvoja...
Mä olen ollut nalkuttamatta viime perjantaista lähtien...Ihanaa;)
no se nyt vaa sattuu olemaa joka päivästä ja harvinaista etten jostai nalkuttais...