Urheilu on valjastettu politiikan välineeksi

Urheilu on vanhastaan valjastettu politiikan välineeksi. Vanhat urheilijat ovat helposti löytäneet työpaikat kuntien nuoriso- ja vapaa-aikaelimistä, kun vain ovat osittaneet oikeanlaatuista poliittista suopeutta. Heidän tulee vahvistaa urheiluseuran poliittista taustayhteisöä.
Menestyväkään urheilija ei saa paikkaa kunnanhallinnosta, jos on väärän puolueen jäsen. Pelkäänpä, että samoin on myös tuen saannin kanssa urheiluseuroilta tai tietysti valtakunnallisista rahoista. Kuinka olet ajatellut, että Ilkka Kanerva on saanut asemansa? Omilla urheilusaavutuksillaan vai olemalla kokoomuksen kansanedustaja? Ja antaako kokoomuslainen rahaa kommunisti- tai perussuomalaisurheilijalle? Tai väärän puolueen jäsenkirjan omistavalle valmentajalle? Suomessa menestyy nykyään politiikassa vanhat kilpailijat urheilu- tai kauneuskilpailuissa., kunhan kansalle on nimi ja kasvot jostakin tutut.
Tämän takiako meillä on aina MM-kisoissa osaavia ja taitavia yllättäjiä voittamassa palkintoja?
Onnea Tommi Evilälle ja hänen isälleen valmentajana.
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun vertaa ruotsalaiseen yleisurheiluun ja urheiluun yleensä tätä suomalaista touhua, on ilme naapureillamme erilainen. Johtunee juuri esilleottamista asioista? Joku Ilkka Kanerva ja hänen egonsa loistaa ylitse muiden. Ei tällainen lähtökohta tuota mitalitason urheilijoita enää Suomeen.

Huippu-urheilu ei kerta kaikkiaan ole politiikkaa eikä lehmäkauppojen tekoa vaan raakaa työtä. Tämän päivän satsaukset ovat enemmän kohdistuneet urheilujohtoon, ex-huiput ulosmittaavat arvonsa politiikassa, mediassa ym. sen sijaan, että antaisivat pääomansa käyttöön huippu-urheilun valmennuksessa, johtamisessa. Ahneus vie sinne, missä maksetaan ja perustyö jää hunningolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VKJ kirjoitti:

Urheilu on vanhastaan valjastettu politiikan välineeksi. Vanhat urheilijat ovat helposti löytäneet työpaikat kuntien nuoriso- ja vapaa-aikaelimistä, kun vain ovat osittaneet oikeanlaatuista poliittista suopeutta. Heidän tulee vahvistaa urheiluseuran poliittista taustayhteisöä.
Menestyväkään urheilija ei saa paikkaa kunnanhallinnosta, jos on väärän puolueen jäsen. Pelkäänpä, että samoin on myös tuen saannin kanssa urheiluseuroilta tai tietysti valtakunnallisista rahoista. Kuinka olet ajatellut, että Ilkka Kanerva on saanut asemansa? Omilla urheilusaavutuksillaan vai olemalla kokoomuksen kansanedustaja? Ja antaako kokoomuslainen rahaa kommunisti- tai perussuomalaisurheilijalle? Tai väärän puolueen jäsenkirjan omistavalle valmentajalle? Suomessa menestyy nykyään politiikassa vanhat kilpailijat urheilu- tai kauneuskilpailuissa., kunhan kansalle on nimi ja kasvot jostakin tutut.
Tämän takiako meillä on aina MM-kisoissa osaavia ja taitavia yllättäjiä voittamassa palkintoja?
Onnea Tommi Evilälle ja hänen isälleen valmentajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu