Hyvä

Hyvä jokainen urheilija, ja ennen kaikkea suomen urheilijat. Voittaja ihan jokainen. Sijoituksesta huolimatta yhtä arvokas on ihminen. Teitä kannustan kävi miten kävi.

Onneksi olkoon Tommi ja Onneksi olkohon Pitkämäki hyvistä, ei! vaan erinomaisista saavutuksista. Onneksi olkoon myös hieman kauemmaksi jääneet.

Työtä on tehty ja se tuottaa tulosta, jos ei nyt ihan kärkeen niin kohta kuitenkin. Uskoa... ei se muuta vaadi. uskoa, luottamusta ja työtä, sekä runsaasti lähes tärkeintä.. tekemisen iloa, kunnian himoa. Uhrautunut on jokainen urheilija joka MM-kisoissa on mukana tai on muinoin ollut, moni muu ulkopuolle jäänyt myös.

Edustusjoukkueeseen ei helpolla päästä, se vaatii uhrauksia, mukavuudenhalun voittamista, itsekuria ja uskoa sekä urheilemisen valoa eli työniloa.

Olette jokainen yhtä lailla mestareita kuin Evilä ja jo vanhemmat eläkkeelle jääneet urheilijat. Vielä on nyt pudonneille, paikansa ja aikansa.

Kiitän jokaista upeasta panoksesta, myös kisojen järjestäjät ja kaikki vapaaehtoiset.
Mahdollistitte kansalle upean juhlan.

En ole kolahteissa, en humalassa. Ymmärrän vain arvon. Mielestäni riittä että urheilija on itse pettynyt ja miettii miksi näin kävi. Jokainen sen tekee, vieläpä monta kertaa.

Nyt yht'äkkiä Evilä on tosi komea koska sijoittui niin hyvin. Olisiko aika ajatella asioita niinä itsenään. Vain vertailuksi sanon että mielestäni Pitkämäki on komeampi, miehenä vaikea mun vertailla, eikä tämä seikka kiinostakaan, mutta kauneus on katsojan simässä, se pitää paikansa, turhan usein se on vain "vallan tuomaa harhaa". Naiset kauniita vaikka jäisivät viimeiseksi aina.

JS
1121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaikki jolla On jotain muuta kuin negatiivista sanottavaa voikin sitten tästä lähtein ilmaista sen, vähintään yhtä vantterasti kuin kitkerät katkutkin. Hukuttamalla ei ketään auteta.

JS

Äänestä

Kommentoi aloitusta


All kirjoitti:

Hyvä jokainen urheilija, ja ennen kaikkea suomen urheilijat. Voittaja ihan jokainen. Sijoituksesta huolimatta yhtä arvokas on ihminen. Teitä kannustan kävi miten kävi.

Onneksi olkoon Tommi ja Onneksi olkohon Pitkämäki hyvistä, ei! vaan erinomaisista saavutuksista. Onneksi olkoon myös hieman kauemmaksi jääneet.

Työtä on tehty ja se tuottaa tulosta, jos ei nyt ihan kärkeen niin kohta kuitenkin. Uskoa... ei se muuta vaadi. uskoa, luottamusta ja työtä, sekä runsaasti lähes tärkeintä.. tekemisen iloa, kunnian himoa. Uhrautunut on jokainen urheilija joka MM-kisoissa on mukana tai on muinoin ollut, moni muu ulkopuolle jäänyt myös.

Edustusjoukkueeseen ei helpolla päästä, se vaatii uhrauksia, mukavuudenhalun voittamista, itsekuria ja uskoa sekä urheilemisen valoa eli työniloa.

Olette jokainen yhtä lailla mestareita kuin Evilä ja jo vanhemmat eläkkeelle jääneet urheilijat. Vielä on nyt pudonneille, paikansa ja aikansa.

Kiitän jokaista upeasta panoksesta, myös kisojen järjestäjät ja kaikki vapaaehtoiset.
Mahdollistitte kansalle upean juhlan.

En ole kolahteissa, en humalassa. Ymmärrän vain arvon. Mielestäni riittä että urheilija on itse pettynyt ja miettii miksi näin kävi. Jokainen sen tekee, vieläpä monta kertaa.

Nyt yht'äkkiä Evilä on tosi komea koska sijoittui niin hyvin. Olisiko aika ajatella asioita niinä itsenään. Vain vertailuksi sanon että mielestäni Pitkämäki on komeampi, miehenä vaikea mun vertailla, eikä tämä seikka kiinostakaan, mutta kauneus on katsojan simässä, se pitää paikansa, turhan usein se on vain "vallan tuomaa harhaa". Naiset kauniita vaikka jäisivät viimeiseksi aina.

JS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu