Olemme olleet 9 vuotta yhdessä,kolme siitä naimisissa.kaksi lasta.olemme nyt 25v molemmat,eli nuoruus on vietetty yhdessä kokonaan.
Petin miestäni viime syksynä
(oli seksisuhde puolivuotta),mieheni sai tietää siitä keväällä,on ollut pelkkää kriisiä nyt 4kk,nyt näyttää taas vaihteeksi hyvältä.
mies tahtoisi tulevaisuudessa(tai pian,kun lapset pieniä)olla ulkomailla töissä,minä en
-minä tahdon koiran,mies ei ainakaan tähän kämppään..kait siis joskus jonnekin,mutta minä sen tahtoisin ensi kesänä-
mies ei ole hirmuinen baarissa tms käviä,itse taas tykkään tanssia,käydä viihteellä vaikka kerran kk..,mutta nyt tietenkin olen ollut kotona,kun en pääse luottamuspulan takia minnekään-enkä tiedä pääsenkö koskaan kavereiden kanssa enää--Tahtoisin päästä miehen kanssa ja kaverien kanssa vuorotellen,mutta..
Mies tahtoisi matkustella paljon tulevaisuudessa,olla ulkomailla ehkä töissäkin vuosi kaksi,minä en,voin kyllä lähteä lomareissuille muutamaksi viikoiksi,mutta en sen enempää,se ei vain ole minun juttu,enkä tahdo sellaista elämääni=asua ulkomailla-.
(en tiedä miksi)
mies on kamalan dominoiva,hän päättää melkein kaikesta,tai ainakin yrittää,ja onnistuukin,muta joskus kun nykyään jopa hanttiin laitan,ni ihan kaikki ei onnistu.kaipaan välilä jotain muuta elämääni,kun olen ollut niin kauan jo kotona--etsin töitä ja koulutuksia,mikään nyt ei ole tärpännyt,vielä.Ehkä se tökkiikin,kun olen vaan kotona,joten tuntuu,ettei jaksa mitään,ja tämä kriisi on vienyt minulta kaiken jaksamisen,kun yritin liittoa kasaan saada,olen kait onnistunutkin,mutta pelkään jokahetki sitä,mitä taas tänää tulee....
Rakastan miestäni,ja haluaisin pitää perheen kasassa,mutta jotenkin pelottaa,kun tämä kaikki kriisi on ollut niin syövyttävää,että miten tästä voi jatkaa,ja miten kauan pysytään taas "asialinjalla",ettei tartteisi enää kuunnella ihan--älyttömyyksiä--
Pelottaa,että mies lukitsee minut liikaa sisälle,ja se rupeaa ajan kanssa ahdistamaan.olemme joistakin elämänhaaveista niin erimieltä,ja enkä taas halua,että kumpikaan joutuisi luopumaan niistä..en halua erota,mutta en halua jatkaa näin.
Mielipiteitä kaipaan teiltä,kiitos=)Mitä tässä voisi tehdä..
Petin miestäni viime syksynä
(oli seksisuhde puolivuotta),mieheni sai tietää siitä keväällä,on ollut pelkkää kriisiä nyt 4kk,nyt näyttää taas vaihteeksi hyvältä.
mies tahtoisi tulevaisuudessa(tai pian,kun lapset pieniä)olla ulkomailla töissä,minä en
-minä tahdon koiran,mies ei ainakaan tähän kämppään..kait siis joskus jonnekin,mutta minä sen tahtoisin ensi kesänä-
mies ei ole hirmuinen baarissa tms käviä,itse taas tykkään tanssia,käydä viihteellä vaikka kerran kk..,mutta nyt tietenkin olen ollut kotona,kun en pääse luottamuspulan takia minnekään-enkä tiedä pääsenkö koskaan kavereiden kanssa enää--Tahtoisin päästä miehen kanssa ja kaverien kanssa vuorotellen,mutta..
Mies tahtoisi matkustella paljon tulevaisuudessa,olla ulkomailla ehkä töissäkin vuosi kaksi,minä en,voin kyllä lähteä lomareissuille muutamaksi viikoiksi,mutta en sen enempää,se ei vain ole minun juttu,enkä tahdo sellaista elämääni=asua ulkomailla-.
(en tiedä miksi)
mies on kamalan dominoiva,hän päättää melkein kaikesta,tai ainakin yrittää,ja onnistuukin,muta joskus kun nykyään jopa hanttiin laitan,ni ihan kaikki ei onnistu.kaipaan välilä jotain muuta elämääni,kun olen ollut niin kauan jo kotona--etsin töitä ja koulutuksia,mikään nyt ei ole tärpännyt,vielä.Ehkä se tökkiikin,kun olen vaan kotona,joten tuntuu,ettei jaksa mitään,ja tämä kriisi on vienyt minulta kaiken jaksamisen,kun yritin liittoa kasaan saada,olen kait onnistunutkin,mutta pelkään jokahetki sitä,mitä taas tänää tulee....
Rakastan miestäni,ja haluaisin pitää perheen kasassa,mutta jotenkin pelottaa,kun tämä kaikki kriisi on ollut niin syövyttävää,että miten tästä voi jatkaa,ja miten kauan pysytään taas "asialinjalla",ettei tartteisi enää kuunnella ihan--älyttömyyksiä--
Pelottaa,että mies lukitsee minut liikaa sisälle,ja se rupeaa ajan kanssa ahdistamaan.olemme joistakin elämänhaaveista niin erimieltä,ja enkä taas halua,että kumpikaan joutuisi luopumaan niistä..en halua erota,mutta en halua jatkaa näin.
Mielipiteitä kaipaan teiltä,kiitos=)Mitä tässä voisi tehdä..
Vastaukset 20
Vanhimmat
Teillä on sellainen "itse aiheutettu päänsärky", johon on paha sanoa yhtään mitään.
Niinpä..ja taidan nyt mainita vielä,että kun mies huutelee minulle nyt välillä kaikenlaista,kun petin,niin välillä tuntuu niin karmealle,miten ihminen voi sanoa noin:teitä pitäs ampua niskalaukauksessa takaraivoon,isken kohta kirveen päähäsi,huora,mitäs persettäs levitit...siis litaniaa voisin jatkaa,jos kaiken tahtoisin "lokeroida"muistiini,mutta yritän unohtaa.Toki olen osan haukuista ansainnut,mutta nuo "tappo"juttut,vaikka kai(??)huumorilla ne sanookin=lue kiukustuneena,niin en silti ymmärrä..jotenkin satuttaa vaan.Ja nyt hän sanoin,että jos petän vielä,niin iskee lärvini sellaiseen kuntoon,että kukaan ei huoli minua.No en todellakaan ole pettämässä,mutta voin vain miettiä,mitä tapahtuu,jos en tee miehen mielestä oikein jotain asiaa..jotenkin hän aina pelannut tälläisellä huumorilla ja henkisellä väkivallalla,jotta asiat olisi ok..tai jotain..ääh..en edes tiedä mitä kirjoitan,kunhan saan sydäntäni purkaa..miehen mielestä olen ansainnut kaikki,mitä hän minulle sanoo,ja siihen ei kuulema ole mulla mitään sanomista.piste.-
en vain koskaan voisi uskoa,että kukaan voi puhua silti noin julmasti ihmiselle,jota rakastaa,vaikka petinkin----etsinkö ahdistukseeni jotain helpotusta sillä?kai..en tiedä..mutta tuollaista se on ollut aika usein,mies sanoo mitä hän haluaa,suomi on vapaa maa..
Olisitko jatkanut sitä "loputtomiin", jos ei olisi käry käynyt. Mikä siinä hommassa oli ideana, nuorilla ihmisillä?
En olisi,pakkohan sen olisi ollutkin loppua,ja parempi silloin.Olen siihen tyytyväinen,että mies sai sen selville,En halunnut enää satuttaa ketään ja olin niin loppu itse jo silloin kaikesta,joten en olisi enää kauaa jaksanut mitään.On vain tämä elämä vieläkin solmussa,vaikka parantelen parisuhdetta/mietin,mitä jos ei jatkettaisikaan.Pelkään,ettei tässä liitossa enää luottamus palaa silleen ennalleen,että aina joutuu pelkäämään pahinta--se vie oikeasti voimia ja uskoa koko elämältä--Olenko henkisesti ja fyysisesti niin loppu tekoni,yrittämiseni ja kaiken takia,etten enää tiedä,mitä elämä tuo tullessaan,pelkään niin kaikkea--
Pyydä sitä huorintekosuhdetta anteeksi mieheltäsi, se auttaa.
Tuo kuukausia jatkunut pettäminen. Se kyllä rassaa miestäsi. Oma mies ei riitä, vaan pitää käydä säännöllisesti vieraissa. Vaikea tuosta on yli päästä.
Kyllä hän sanoo välillä,että on hyvä olla ja unohtaa kaiken,ja on hetkiä,milloin kaikki on oikeasti tosi hyvin.Ja välillä,milloin on helvetti irti--
Nyt jälleen taas kaksi päivää hyvin.Ei siitä varmaan koskaan yli pääsekään,toivon vain,että voisi edelleen luottaa,koska oikeasti se on ainut-iso virhe vain-elämässäni,mitä olen tehnyt..Aika näyttää..en tiedä..pitää vaan jaksaa minun olla,ja..miettiä..antaa puheet ja kaikki anteeksi..Mutta en vain itsekään aina jaksa.Ei ihmisellä ole hyvä olla,kun noin tekee toiselle--
Paljon on kaikkea,mutta en halua ihan pilkun nussia olla,ja tänne niitä kirjoitella,pitää vaan mielessään kaikki pitää.
Elämä on vain niin pirun vaikeaa--
Mikä tuossa toisessa miehessä oli ratkaisevasti parempaa kuin omassa miehessäsi.
Sitä paljon itsekin mietin,ehkä vain halusin lähteä pois kotoa,olla vaan..jos jotain siitä toisesta pitää nyt sanoa,vaikka sinulle en taida tilivelvollinen olla,niin hänellä oli yhtä omituinen huumorintaju kuin minulla..en tiedä..on kait niitä monia syitä,mikä siihen ajoi ja mitkä ajatukset sen toisen kanssa oli erilailla.Oli vain silloin hyvä ajatus jutella jonkun toisen kanssa elämästä ja kuolemasta.
Nyt se ajatus ei tunnu enää niin hyvälle..En voi kaikkea ajatustani tänne kirjoittaa,koska mieheni lukee myös nämä,joten joudun vaan päässäni edelleen pohtimaan kaikkea.Ja sekin,kun mieheni on niin dominoiva luonne..kukaan ystävänikään ei joskus sitä ymmärrä..Semmoista..on vain niin yksinäinen olo välillä,ettei kukaan tajua.Onneksi on lapset edes,joista uskallan iloita aina,ja ne auttaa minua jaksamaan kaiken keskellä--Pelkään aina varmaan tulevaa-
henkistä väkivaltaa. Eikä siis ole kaiken tuon arvoinen. Sinut litistetään siinä suhteessa maanrakoon. Nyt hän käyttää tekoasi vielä aseenaan. Ei tuollaista psyyke kestä. Sairas mies.
Ihan samaa,meneekö kaikki välilä kokonaan liikaa henkisen väkivallan puolelle,koska vaikka olen noin tehnyt,ei kai siitä loppuelämää tarvitse kuulla..ja olen kuitenkin oikeasti todella ahdistettu,paljon sanonut sellaistakin,mitä myöhemmin sanoo,että se on vain huumoria,mutta en minä ymmärrä huumoria,jossa toista arvostellaan,tai että haukutaan..Ehkä viimeinenkin itsetunto viedään välillä minulta,sitä varmaan mies haluaakin..Haluaa olla se,joka määrää kaiken..en tiedä..mutta kiitos sinulle mielipiteestä kovasti!!
samanlaisen dominoivan miehen kanssa. Erona oli vain se etten käynyt vieraissa. Jossain vaiheessa 16 avioliittovuoden lopussa aloin pyristelemään omalla tahdolla. Se ei sopinut miehelleni vaan hän hankki uuden alistettavan. Erosimme 20 v. jälkeen. Sain siitä avioliitosta muistoksi varmasti ikuisen vamman. Se muokkasi itsetuntoani ja käytöstäni.Olemme vuosien päästä keskustelleet avioliitostamme ja hän pyysi anteeksi sitä miten pakotti minua aina omaan tahtoonsa. Itse en edes heti muistanut niitä kaikkia todella jopa sairaita esimerkkejä mitä hän kertoi minulle itku kurkussa. Hän on vasta viisikymppisenä ymmärtänyt sen mitä silloin yritin sanoa. No tarkoitan tällä sitä että kaikki tuo julmuus mitä havaitsen kirjoitustesi perusteella sairaassa miehessäsi jättää myös sinuun jälkensä ja se ei välttämättä helpota tulevaa elämääsi. Toivon sinulle voimia kestää tuon kaiken.
on kerran niin sanotusti anteeksi antanut niin silloin pulinat pois. Ja jos tuo tekosi silloin tällöin vaivaa häntä, sen ymmärrän mutta on kuitenkin olemassa erilaisia tapoja, miten sen ottaa esille , eikä niihin saa missään tapauksessa kuulua tuollainen julmuus ja henkinen väkivalta mitä miehesi ilmeisesti harrastaa. Uskon että keskustelukaan ei auta näillä itseään yli-ihmisinä pitävillä mitään ainoastaan aika kuten omalla ex-miehelläni.
Kyllä se on jo jättänyt jälkensä,mietin aina,voinko tehdä tuota ja tuota,osaanko vai en.
Olenko oikeasti niin huono,etten saa töitä,tai niin tyhmä,kun hän sanoi.
En tiedä,miten itsetuntoni olen saanut vielä pidettyä järjissä,mutta taistelen sen kanssa,etten pitäisi itseäni huonona,koska kuitenkin olen hyvä ihminen,kuuntelen ja autan ihmisiä...
Tänään olen jotenkin miettinyt paljon menneitä mieheni kanssa,on tottakai paljon hyviä hetkiä,enenmmän kuin huonoja,mutta se alistaminen on ollut aina kuvioissa enenmmän tai vähemmän.Viime vuosina tullut enemmän esille..
En tiedä,miten tästä jatkaa,viimeaikaiset sanat ovat olleet minulle liikaa,ja eilen puhuin mieheni kanssa,ni hän vain sanoi,ettei voi sille mitään,että on vahva persoona,ja haluaa hallita,jos ei kelpaa ni erotaan.Mietin,että se taitaa olla tässä liitossa ainut vaihtoehto,koska toinen ei halua muuttua,ja minun pitäisi taas luopua kaikesta.En halua sellaista elämää,vaikka miestäni rakastankin,Siksi tämä onkin niin vaikeaa.
Ihana,kun kerroit kokemuksestasi,antaa jotain ajatuksia taas minulle!!
kertomalla selviytymisestäni. Erovaiheessa olin todella paniikissa selviämisestäni koska olin 20 v. elänyt "alistetussa turvallisuudessa". En usko että olisin pystynyt eroamaan jollei tätä uutta alistettua olisi ilmaantunut kuvioihin. Minun itsetuntoni yksin selviämisen suhteen oli täysin nollassa. Kaikki alkoi asunnon hankkimisesta, onneksi minulla oli siihen rahallisesti mahdollisuuksia. Pelkäsin miten selviän. Pakotin itseni toimimaan. Se ensimmäinen tunne, onnistumisen ilo mikä seurasi siitä että olin itsenäisesti "osannut" hoitaa sen oli niin mahtava etten pysty sitä sanoin ilmaisemaan. Silloin ajattelin että kun tästä selvisin, selviän mistä vain. Se oli itsetuntoni koetinkivi. Pikkuhiljaa askel askeleelta opin itsenäiseen elämään. Ex-mieheni asennoitui yllättäen erovaiheessa niin että halusi minun turvautuvan häneen jos tulee ongelmia. Kumma kyllä niitä ei vain koskaan tullut ja olen pystynyt antamaan hänelle anteeksi vanhat asiat, olemme hyviä ystäviä nykyisin, asia erikseen on se onko hän pystynyt antamaan itselleen julmuuttaan anteeksi. Vaikuttaa siltä ettei ole koska sanoi että valvoo öitäkin kun ajoittain vanhat tapahtumat vainoavat häntä. Sellaisetkin joita minä en edes muistanut heti hänen niistä kertoessa. Minulle jäi päällimmäiseksi "ne hyvät muistot" joita myös mahtui elämääni. Jos ei pysty olemaan menneisyyden kanssa tasapainossa, katkeruus myrkyttää koko elämän. Tapasin sittemmin uuden miehenkin jolla ei tällaista "vammaa" ole. Hänen ei ole tarvinnut pönkittää omaa itsetuntoaan alistamalla minua. Ehkä minulle on jäänyt pieniä vaurioita entisestä elämästäni mm. riitojen pelko. Hyvää jatkoa sinulle, toivottavasti saat elämäsi jollain tapaa järjestykseen ja tasapainoon.
Tässä sitä kokoan elämää jollainlailla,hetkiä,milloin on hyvä olla ja hetkiä milloin ei->puntaroin tottakai tulevaa,mennyttä,ja sitä,millaista tästä voi tulla,tai olla tulematta.
Mutta katson taidan nyt päivä kerrallaan,vielä,ja jos sama tunne on minulla,tai mieheni ei rupea muuttumaan,ei tätä loppuelämää jaksa,vaikka,kuten kuvailit,onhan se "turvallista"(??) viettää sellaista elämää.Tiedän,että tämä on kova koetinkivi kaiken tekoni jälkeen,mutta jos tämän vielä jaksaa yrittää,niin sen näkee sitten,millaisia me todella miehen kanssa olemme,ollaanko niin paljon muututtu,ettei sitten kuitenkaan tule mitään.Toivon nyt,että kaikki kääntyy hyväksi,ja jaksan.Kun rakastaa,ei tahdo luovuttaa,mutta se ei yksin riitä pitämään kaikkea kasassa.
Kiitos sinulle,ja voimia sinulle elämääsi=)!!
Olisi hyvä vain yritää pysyä yhdessä ja rakentaa liittoa. Yleensä samat ongelmat tulevat vastan seuraavassa liitossa, jos niitä ei nyt ratkaise.
Rukoilen teidän puolestanne. Auta Jeesus miestä rakastamaan vaimoaan ja uhrautumaan vaimonsa tähden, että vaimolla olisi hyvä olla. Loppukoon miehen rajoitusyritykset. Ei saa "vangita toista kotiin". Auta Jeesus kristus tätä paria selviämään tästä. Siuaan heidän lapsiaan. Anna Jeesus lapsille hyvä tulevaisuus ja anna sekä miehen ja vaimon, että lasten tulla tuntemaan sinut Jeesus pelastajanaan.
Raamatun ohje on tässä, mitä tulisi tehdä. Eli ei erota:
8.Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha.
9.Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
[Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 10:8-9]
Teillä on lapsiakin. He tarvitsevat molemmat vanhemmat. Minulle tuli ero 1998, kun nuorempi oli 15 vuotta, ja se oli siinä kaikkein kauheinta "itkin, että tuon ikäisenäkö joudun hänet maailmalle lähettämään", hän ei jäänyt asumaan minun kanssani, vaan entisen vaimoni kanssa ja hänen uudessa perheessään. Sitten 1999 avioiduin uudelleen. Mutta kun näin on käynyt, ymmärtää avioliiton arvon. On tosi tärkeää, se että tekin olette olleet nuoruuden yhdessä. Rukoilen todella, auta Jeesus miestä tässä hetkessä, auta niin, että hän voi rakastaa uhrautuen avo/aviovaimonsa puolesta, eikä hallita väärin. Jos teille tulisi ero, siinä ikään kuin menettää sitten ne vuodet, jotka on ollut yhdessä. Ei ehkä voi seuraavan puolison kanssa puhua siitä ajasta ja entisestä liitosta mitään. Riippuu tilanteesta. Mutta avioliitto tai avoliitto, on todella kallis ja arvokas säilytettävä. Yrittäkää parhaanne rakentaa sitä rakkaudella!
Olisi myös hyvä tulla tuntemaan Jeesus pelastajanana, josta gallerian sivullani lyhyt ohje.
Ihan pointtina vaan,lasten takia ei ole koskaan järkevää pysyä yhdessä.Lapset kärsivät,jos vanhemmat eivät ole yhdessä onnellisia.He tarvitsevat turvallisen ja luotettavan suhteen molempiin vanhempiin,ja sitä ei voi silloin antaa,jos suhteessa jatkuvasti tapellaan,eikä rakasteta ja tunteita näytetä..
pelastaa ja muut saa kalastaa. Torniolaisten kirja psalmi 16:2 veisuu kolme.
Tämän takia ehdottaisin että jatkat yksin baareissa käyntejä ja pidät mielesi virkeänä.
Heh..no jaa..hyvä pointti..*naureskelee lauseelle*