Rahat jakoon

Pituushypyn MM-Pronssi oli ainoa valonpilkahdus muuten niin penkin alle menneissä kisoissa.
Mitä muuuta olisi voitu odottaa ? Eipä mitään, jos tarkastelun kohteeksi otetaan yleisurheilijoiden talouden tukeminen. Keihään nakkeleminen räntäsateessa tai kuulan työntäminen pilkkopimeässä takahikiän perukoilla ei varmasti ole omiaan lisäämään lajin harrastajia,saati jatkamaan vuodesta toiseen samoilla eväillä. Kaiken lisäksi homma pitäisi tehdä ns. OTO-tuntumalla eli oman toimen ohessa. Oli sitten kyseessä kenttä- tai juoksulajit niin tilanne on sama. Homma saattaa toimia niin kauan,kun urheilija on opiskelija mutta jos paras aika harjoittelusta menee päivätöitä paiskiessa,niin homma alkaa takuulla tökkiä ennen pitkään. Päättäjät tietysti kitisevät varojen niukkuudesta ja rahanjakoa janoavien kohteiden runsaudesta,mutta aivan turhaan.
Mallia voisi ottaa vaikka rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista. Miten ihmeessä Ruotsi pesee Suomen vuodesta toiseen yleisurheilukisojen mitalitilastoissa ? Vastaus on simppeli. Urheilijoiden taloudelliseen hyvinvointiin kiinitetään siellä riittävästi huomiota. On huomattavasti helpompaa keskittyä itse urheilemiseen,kun taloudelliset ja urheilulliset olosuhteet on luotu sellaisiksi,että urheilija voi keskittyä itse olennaiseen eli harjoitteluun ja kilpailemiseen.
Tämä kun täälläkin joskus opittaisiin.
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuka vitussa jaksaa lukea noin pitkää viestiä? En minä ainakaan...

Äänestä
  • Tähän mennessä 91 sinun lisäksesi ....
    Vitulla tai ilman.

    Äänestä

  • oletko jotenkin jäkeenjäänyt? ei tuon viestin lukemiseen pitäisi kovinkaan paljon "jaksamista" tarvita.. onnea sinulle!
    olen muuten samaa mieltä "nahkapään" kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nahkapää kirjoitti:

Pituushypyn MM-Pronssi oli ainoa valonpilkahdus muuten niin penkin alle menneissä kisoissa.
Mitä muuuta olisi voitu odottaa ? Eipä mitään, jos tarkastelun kohteeksi otetaan yleisurheilijoiden talouden tukeminen. Keihään nakkeleminen räntäsateessa tai kuulan työntäminen pilkkopimeässä takahikiän perukoilla ei varmasti ole omiaan lisäämään lajin harrastajia,saati jatkamaan vuodesta toiseen samoilla eväillä. Kaiken lisäksi homma pitäisi tehdä ns. OTO-tuntumalla eli oman toimen ohessa. Oli sitten kyseessä kenttä- tai juoksulajit niin tilanne on sama. Homma saattaa toimia niin kauan,kun urheilija on opiskelija mutta jos paras aika harjoittelusta menee päivätöitä paiskiessa,niin homma alkaa takuulla tökkiä ennen pitkään. Päättäjät tietysti kitisevät varojen niukkuudesta ja rahanjakoa janoavien kohteiden runsaudesta,mutta aivan turhaan.
Mallia voisi ottaa vaikka rakkaasta naapurimaastamme Ruotsista. Miten ihmeessä Ruotsi pesee Suomen vuodesta toiseen yleisurheilukisojen mitalitilastoissa ? Vastaus on simppeli. Urheilijoiden taloudelliseen hyvinvointiin kiinitetään siellä riittävästi huomiota. On huomattavasti helpompaa keskittyä itse urheilemiseen,kun taloudelliset ja urheilulliset olosuhteet on luotu sellaisiksi,että urheilija voi keskittyä itse olennaiseen eli harjoitteluun ja kilpailemiseen.
Tämä kun täälläkin joskus opittaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu