Ollaan oltu vaimoni kanssa yhdeksän vuotta yhdessä. Kahdeksan vuotta Elämä on ollut ruusuilla tanssimista on rakastettu ja kunnioitettu toisiamme, koskaan edes kunnolla riidelty. Ystävätkin ovat olleet ihmeissään kuinka jaksamme aina olla kiinni toisissamme.
Vaimoni sai myös mitä eniten maailmassa toivoi, pääsi naimisiin. Itse en niin ollut naimisiin menon kannalla, yhdessä olisi voinut olla muutenkin. Jos sillä sain naiseni onnelliseksi, teki se myös minut onnelliseksi.
Häät pidettiin vuosi sitten ja ne oli mahtavat, kaikki ihailivat sitä kuinka rakastuneita oltiin ja me leijuttiin pilvissä.
Sitten neljä kuukautta häiden jälkeen Vaimo oli ravintolassa ja tuli pitkälti sulkemisajan jälkeen kotiin. Olin tyrmistynyt, arvasin heti että jotain on pielessä. Parin päivän tivaamisen jälkeen sainkin selville, että joku kundi oli saattanut hänet kotiin ja suudeltukin oltiin. Vaimoni meni myös tilanteesta sekaisin koska ei itsekkään voinut uskoa että olisi kykenevä moiseen. Masennuin täydellisesti ja otin jopa sairaslomaa töistä. Olin tietysti katkera ja vihainen. Asia kuitenkin sovittiin, tällaista ei enää tapahtuisi.
Kuukauden päästä tästä lähdin ystävieni kanssa viettämään iltaa ja soitin vaimolleni. Kuulin heti että jotain on pielessä ja aavistukseni osui oikeaan. Vaimo oli tämän samaisen miehen luona. Lähdettiin molemmat heti tahoillamme kotiin ja olin tietysti todella vihainen. Vaimo siinä sitten paniikissa valehteli kenen luona oli ollut ja minähän näin sen. Tästä alkoi pitkä prosessi jossa minä tivasin, epäilin ja vahtasin kunnes sain totuuden ulos. Uskon kyllä sen ettei seksiä ollut harrastettu mutta onko sen edes väliä mitä siellä tehtiin.
Vaimo oli sekaisin tunteistaan ja yritti jopa päästä terapiaan. Vastaus oli ettei tilanne vaikuttanut tarpeeksi akuutilta.
Vaikka yritin unohtaa ja antaa anteeksi, kaivoin aika ajoin tilanteen esille ja purin omaa pahaa oloani esittämällä kysymyksiä joihon vaimollani ei ollut vastauksia. Itketin, uhkasin erolla ja epäilin hänen rehellisyyttään useita kertoja. Teimme päätöksen josta olimme puhuneet jo aiemminkin ja päätimme että lähdemme ulkomaille reissaamaan ja tekemään töitä. Etsimään ehkä uudelleen se mikä on kadoksissa.
Kesän aikana tilanne hieman rauhottui, vaikkakin jutut välillä pulpahti mieleen. keskustelin avoimesti tunteistani ja pettymyksestäni, en siis osannut antaa olla.
Viikko sitten olimme viettämässä iltaa ravintolassa ja tulin mustasukkaiseksi kun hän juttteli erään kundin kanssa. Kun näin hänen vielä ottavan puhelin numeron tältä kaverilta ylös, meni kuppi nurin. Raivosin aivan estottomasti. Totuus kuitenkin oli, että hänen ystävänsä oli siitä kundista kiinnostunut mut ei uskaltanut mennä sen kanssa juttelemaan. Vaimo autto ystävää mäessä mutta ei sitten osannut ottaa minua huomioon. Hänellä oli mahdollisuus selvittää tilanne minulle nopeammin, kai se vaan suuttu mun reaktiosta (kuningas alkoholi). Lähdin kotiin ja vaimo lähti kavereidensa kanssa ravinteliin. Heräsin neljän aikaan yöllä ja yritin soittaa, ei vastausta. Soitin varmaan puol tuntia putkeen, ei vastausta. Paniikki oli kauhea. Sain vaimoni lopulta kiinni ja hän sanoi ettei ole kuullut puhelimen soivan ja lopulta akku on loppunut. Vaimon tullessa kotiin olin tietysti hajalla ja vihainen. Selitys oli silloin että oli jutellut jonkun kundin kanssa porttikongissa. Ei ollut huomannut ajan kulua. No tivaamallahan se totuus taas tuli ulos, vaimo oli ollut kundin luona mutta vain juttelemassa. Uskon tämän siksi että tiedän näkeväni milloin vaimo valehtelee ja milloin ei. Murruin tietysti täysin ja itkin ensimmäisen kerran vuosiin. Vaimo oli silmin nähden pahoillaan ajattelemattomuuttaan ja itki anteeksi pyydellen. Meni pari päivää ja sain vaimon ystävättereltä tietää että tää kundi olikin tuttu ja et mulle oli valehdeltu taas. Vaimo oli valehdellut koska pelkäs et jos mä saan tietää kuka se kundi on, menen riehumaan vaimon harrastustilaan kaikkien nähden. Kundi oli näistä harrastuspiireistä tuttu. Minulla meni totaalisesti hermot, raivosin niin etten oo ikinä raivonnut. Heittelin tavaroita yms. ja vaimo ahdistu niin, että lähti menee. Meni siis ystävättärelleen muutamaksi päiväksi miettimään asioita. Mun maailma romahti ja sain useita paniikki kohtauksia. Lääkäri määräs diapameja joilla saan paniikkikohtaukset kuriin. Nyt vaimo on taas kotona ja edelleen ollaan lähössä ulkomaille. Terapiaan yritetään päästä mut lähtö on jo kuukauden päästä.
Mun maailma on aivan rikki rakastan vaimoa ja sitä mitä meillä on aina ollut. Uskon että vaimonikin rakastaa minua. Hänen tunnemaailmansa on vaan niin sotkussa, ettei hän tiedä mitä oikeesti haluaa. Lupasi yrittää mut nään siitä et se ei oikeen meinaa jaksaa.
Kiitos kaikille jotka jaksaa lukea tän melkeen novelliksi venyneen tarinan ja jaksaa vielä kommentoida.
Vaimoni sai myös mitä eniten maailmassa toivoi, pääsi naimisiin. Itse en niin ollut naimisiin menon kannalla, yhdessä olisi voinut olla muutenkin. Jos sillä sain naiseni onnelliseksi, teki se myös minut onnelliseksi.
Häät pidettiin vuosi sitten ja ne oli mahtavat, kaikki ihailivat sitä kuinka rakastuneita oltiin ja me leijuttiin pilvissä.
Sitten neljä kuukautta häiden jälkeen Vaimo oli ravintolassa ja tuli pitkälti sulkemisajan jälkeen kotiin. Olin tyrmistynyt, arvasin heti että jotain on pielessä. Parin päivän tivaamisen jälkeen sainkin selville, että joku kundi oli saattanut hänet kotiin ja suudeltukin oltiin. Vaimoni meni myös tilanteesta sekaisin koska ei itsekkään voinut uskoa että olisi kykenevä moiseen. Masennuin täydellisesti ja otin jopa sairaslomaa töistä. Olin tietysti katkera ja vihainen. Asia kuitenkin sovittiin, tällaista ei enää tapahtuisi.
Kuukauden päästä tästä lähdin ystävieni kanssa viettämään iltaa ja soitin vaimolleni. Kuulin heti että jotain on pielessä ja aavistukseni osui oikeaan. Vaimo oli tämän samaisen miehen luona. Lähdettiin molemmat heti tahoillamme kotiin ja olin tietysti todella vihainen. Vaimo siinä sitten paniikissa valehteli kenen luona oli ollut ja minähän näin sen. Tästä alkoi pitkä prosessi jossa minä tivasin, epäilin ja vahtasin kunnes sain totuuden ulos. Uskon kyllä sen ettei seksiä ollut harrastettu mutta onko sen edes väliä mitä siellä tehtiin.
Vaimo oli sekaisin tunteistaan ja yritti jopa päästä terapiaan. Vastaus oli ettei tilanne vaikuttanut tarpeeksi akuutilta.
Vaikka yritin unohtaa ja antaa anteeksi, kaivoin aika ajoin tilanteen esille ja purin omaa pahaa oloani esittämällä kysymyksiä joihon vaimollani ei ollut vastauksia. Itketin, uhkasin erolla ja epäilin hänen rehellisyyttään useita kertoja. Teimme päätöksen josta olimme puhuneet jo aiemminkin ja päätimme että lähdemme ulkomaille reissaamaan ja tekemään töitä. Etsimään ehkä uudelleen se mikä on kadoksissa.
Kesän aikana tilanne hieman rauhottui, vaikkakin jutut välillä pulpahti mieleen. keskustelin avoimesti tunteistani ja pettymyksestäni, en siis osannut antaa olla.
Viikko sitten olimme viettämässä iltaa ravintolassa ja tulin mustasukkaiseksi kun hän juttteli erään kundin kanssa. Kun näin hänen vielä ottavan puhelin numeron tältä kaverilta ylös, meni kuppi nurin. Raivosin aivan estottomasti. Totuus kuitenkin oli, että hänen ystävänsä oli siitä kundista kiinnostunut mut ei uskaltanut mennä sen kanssa juttelemaan. Vaimo autto ystävää mäessä mutta ei sitten osannut ottaa minua huomioon. Hänellä oli mahdollisuus selvittää tilanne minulle nopeammin, kai se vaan suuttu mun reaktiosta (kuningas alkoholi). Lähdin kotiin ja vaimo lähti kavereidensa kanssa ravinteliin. Heräsin neljän aikaan yöllä ja yritin soittaa, ei vastausta. Soitin varmaan puol tuntia putkeen, ei vastausta. Paniikki oli kauhea. Sain vaimoni lopulta kiinni ja hän sanoi ettei ole kuullut puhelimen soivan ja lopulta akku on loppunut. Vaimon tullessa kotiin olin tietysti hajalla ja vihainen. Selitys oli silloin että oli jutellut jonkun kundin kanssa porttikongissa. Ei ollut huomannut ajan kulua. No tivaamallahan se totuus taas tuli ulos, vaimo oli ollut kundin luona mutta vain juttelemassa. Uskon tämän siksi että tiedän näkeväni milloin vaimo valehtelee ja milloin ei. Murruin tietysti täysin ja itkin ensimmäisen kerran vuosiin. Vaimo oli silmin nähden pahoillaan ajattelemattomuuttaan ja itki anteeksi pyydellen. Meni pari päivää ja sain vaimon ystävättereltä tietää että tää kundi olikin tuttu ja et mulle oli valehdeltu taas. Vaimo oli valehdellut koska pelkäs et jos mä saan tietää kuka se kundi on, menen riehumaan vaimon harrastustilaan kaikkien nähden. Kundi oli näistä harrastuspiireistä tuttu. Minulla meni totaalisesti hermot, raivosin niin etten oo ikinä raivonnut. Heittelin tavaroita yms. ja vaimo ahdistu niin, että lähti menee. Meni siis ystävättärelleen muutamaksi päiväksi miettimään asioita. Mun maailma romahti ja sain useita paniikki kohtauksia. Lääkäri määräs diapameja joilla saan paniikkikohtaukset kuriin. Nyt vaimo on taas kotona ja edelleen ollaan lähössä ulkomaille. Terapiaan yritetään päästä mut lähtö on jo kuukauden päästä.
Mun maailma on aivan rikki rakastan vaimoa ja sitä mitä meillä on aina ollut. Uskon että vaimonikin rakastaa minua. Hänen tunnemaailmansa on vaan niin sotkussa, ettei hän tiedä mitä oikeesti haluaa. Lupasi yrittää mut nään siitä et se ei oikeen meinaa jaksaa.
Kiitos kaikille jotka jaksaa lukea tän melkeen novelliksi venyneen tarinan ja jaksaa vielä kommentoida.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Saanko puhua suoraan? (Jos et kestä kuulla mun mielipidettä, lopeta tähän.)
Olen pahoillani tilanteestasi ja siitä, että joudut vetämään diapameja. MUTTA jos mun mies olisi niin lullukka, että ottaisi sairaslomaa yhden suutelon takia, niin kunnioitukseni häntä kohtaan romahtaisi aika rajusti. Mutta suhteuta vähän asioita: suuteleminen < > sairasloma. Aika naiivia.
Kun luin sun tekstiäsi, niin vaikutat jotenkin yliherkältä ja kuvittelisin, että sulla on huono itsetunto. Pohjimmiltaan nainen ei kestä sitä: olematta sovinisti uskallan väittää, että nainen pohjimmiltaan tarvitsee turvallisuudentunteen. Jos mies osoittaa olevansa pelokas ja ylireagoiva, nainen ei vaan kestä sitä.
Kerrot komeasti, kuinka saat raivareita ja masennut ja ahdistut. Onko se sinun tapasi käyttää valtaa? Etkö ymmärrä: ahdistat vaimosi kuoliaaksi! Sinulle ei uskalla puhua totta tai taas ollaan hakemassa Diapamia ja ties mitä. Vaimosi hakee ulkopuolisia turvaverkkoja sillä aikaa kun sinä ryvet ja raivoat. Kun käyttäydyt epäkypsästi ja heittelet tavaroita, ennen pitkää vaimosi menee toisen miehen luokse pysyvästi. Pakoon sinua.
Rivien välistä päätellen sinä tarvitset terapiaa -ei vaimosi.
Aloittaja vaikuttaa aika kokemattomalta ihmissuhteissa. Hieman suhteellisuudentajua olisi paikallaan.
Olet täysin oikeassa.
Yllätyin totaalisesti siitä masennuksesta jonka tämä minulle on aiheuttanut. Olen aina ollut henkisesti vahva eikä mua oo tommoset jutut hetkauttanut.Sait siinä ehkä vähän väärän kuvan tost raivoomisesta, ei sitä ole tapahtunut kuin pari kertaa tänä aikana. Typerää ja lapsellista silti. Ehkä se kuitenkin on se valehtelu eikä se suutelu mikä tässä pahaa oloa aiheuttaa.
Jep, otan liian vakavasti ja ylireakoin mutta eikö ne irtiotot ja mietinnät pitäis tehdä ennen kun menee naimisiin. Vaimo hinas vuosia naimisiin menosta ja kun annan periks ni neljäs kuukaudessa alkaa tapahtua. Enpä usko et esim 3 vuotta sitten nää jutut ois paisunu näin suureks. Mä kirjotin ton alkuperäsen tekstin ehkä hieman yliampuvaks mut nää jutut ei ole tapahtunut päivässä. Pitkän ajan sisällä on aina pikkuhiljaa tullut esille uusia asioita eli on monta kerta saanut huomata et taas valehdellaan. se on se mikä on ajanut mut tähän tilaan missä nyt olen. Se on yli puolen vuoden prosessi.
Enkä edelleenkään tajuu et miten jengi suhtautuu niin kevyesti syrjähyppyihin. Teon vakavuus on sinäänsä aivan sama onko pantu vai pussattu. Kyse on siitä välitetäänkö toisen tunteista vai ei.
Täällä on taas pettäjien ystävät liikkeellä, siis sinä et todellakaan ole vailla terapiaa, eikä se enää sun vaimoakaan taida auttaa jos on kerta patologinen valehtelija! Kerroit, että hän halusi nimenomaan mennä naimisiin. Miksiköhän, jos kuitenkin juoksee vieraissa? Halusiko hän kenties sinusta tutun ja turvallisen tukipilarin mutta mieluummin vehtailee muitten miesten kanssa ja viilaa sinua linssiin!? Jos itse olet uskollinen ja rehellinen, löydät myös sellaisen naisen, älä hukkaa aikaasi häneen. Ei se ole "normaali" suhde niinkuin joittenkin mielestä täällä, jotka väittävät että olet kokematon suhteissa jne., kyllä suhteessa pitää rehellisyyttä ja kunnioitusta olla! Ja mitäpä vaimosi on sulle tehnyt, kusettaa vaan kerta toisensa jälkeen. Ei välitä sinusta. Tämä on karu totuus, ja vaikka sinuun sattuukin, ajan myötä huomaat, kun nyt vaan olet vahva ja luovut hänestä, että teit oikean päätöksen. On meitä rehellisiäkin aviovaimoja jotka eivät juokse "vaan suutelemassa" (tiedän itsekin tapauksia, jotka ovat sanoneet miehelleen vain suudelleensa, vaikka todellisuudessa.....) ja "juttelemassa" muitten miesten luona. Eivät kaikki petä! Sitä ei tarvitse sietää.
Sinulla on myös ollut täysi oikeus suuttua, olla vihainen hänelle, huutaa ja raivota, se ei ole ylireagointia tuollaiseen! Jos on uskollisuutta alttarilla vannonut, silloin ei mennä enää muita nuolemaan!
Sulle mä voisin sanoa, että joukkoon tuli yksi mustavalkoisuuden ja ehdottomuuden ystävä. Ja mikäs siinä, tiukkuus pitää turvallisesti pollan koossa ja uskon siihen, ettei omassa liitossa voi koskaan tapahtua mitään odottamatonta. Tässä ei ole kukaan puolustellut pettämistä ja toisen kusettamista. Kai tyhmempikin ymmärtää, missä on vika. Mä en ole pettänyt koskaan miestäni eikä mun ystäväpiirissäkään tietääkseni petetä.
Mies ei ole kuitenkaan hakemassa ymmärtääkseni eroa. Vaimo voi parantaa halutessaan tapansa - mies voi halutessaan muuttaa reagointitapaansa. Kyllä toi mielestäni on kuitenkin hieman liioiteltua, kun jo ensimmäisestä pussaamisesta haetaan sairaslomaa. Esimiehenä olisin itse harkinnut tarkasti 1) olisinko myöntänyt lomaa ja 2) pohtinut työsopimuksen jatkuvuutta ja sairaslomalaisen henkistä kapasiteettia.
Nainen on mokannut, kun on valehdellut. Mutta kyllä mieskin voisi katsoa peiliin, ja myöntää että nyt menee liian lujilla kierroksella.
Suhteissa tulee kaikennäköisiä vaiheita, eikä kaikki mene aina ihanteiden mukaisesti. Tulee paitsi keskinäisiä kriisejä, luvassa on vuosien saatossa myös henkilökohtaisia kriisejä, jolloin ihmiset voivat käyttäytyä päättömästi. Kun ikää tulee, joskus katsoo taaksensa, ja ihmettelee olinko minä tosiaan tuo.
Anna pölyn laskeutua. Anna vaimosi tuntea olonsa turvalliseksi, jotta hän uskaltaa avautua. Yritä keskustella sitten rauhallisesti. Ole sinä vahvempi! (Jos kusettaminen kaikesta huolimatta jatkuu, tiedät mitä tehdä.)
Amatikolu? "Et sä mitään terapiaa tarvi, kun et ole tehnyt mitään väärin..." Mitä nyt jätkä vähän rikkoo astioita, pimahtaa kun nainen metsästää frendilleen numeroa ja vetää diapamia.
Etkö sä ymmärrä, että terapiaan menevät ne, ketkä tuntevat pahaa oloa ja tarvitsevat apua. Ei siinä vaiheessa katsota, onko pettäjä, petturi, varas, rattijuoppo vai kännikolarissa menehtyneen vaimo.
Olepa naimisissa 20 vuotta, ja jutellaan sitten uudemman kerran. Vieläköhän sitten olet niin ehdoton. Ja tuskin sun liittosi kahtakymmentä vuotta kestää, kun olet noin tiukkis. "Mä lähden heti jos mieheni sanoo sihteerilleen, et hyvä pylly..."
(Mäkään en ole koskaan pettänyt.)
Taas kerran ämmät puolustaa omiaan.
Eikö tuu mieleen, että akkas haluaa pettää sua. Eihän se muuten hakeutuis muiden miesten läheisyyteen.
Sitten täällä palstalla kaikki pannaan miesten syyksi vaikka todellinen syyllinen on se NAINEN!
Ei mitään terapioita tai muuta paskaa.
Akka pihalla ja uus tilalle.
Kyllä se jossain vaihees huomaa mitä on mokannu ja kuinka hyvä mies sillä olikin, mutta life goes on.
Älkää naiset puolustako petturi-naisia....säälittävää!
Ihan mielenkiinnosta kyselisin, että mitenkäs sinä esimiehenä tiedät mikä mahdollisella työntekijälläsi on, jos sairaslomalapussa lukee koodi joka löytyy listasta selitteellä "traumaperäinen stressireaktio"? Tietenkin jos työntekijä itse kertoo mistä tuollainen diagnoosi johtuu, tosin harvempi meistä alkaa työnantajalle selittelemään omaan yksityiselämään kuuluvia asioita.
"Olen pahoillani tilanteestasi ja siitä, että joudut vetämään diapameja. MUTTA jos mun mies olisi niin lullukka, että ottaisi sairaslomaa yhden suutelon takia, niin kunnioitukseni häntä kohtaan romahtaisi aika rajusti. Mutta suhteuta vähän asioita: suuteleminen < > sairasloma. Aika naiivia."
Parin päivän tivaamisen jälkeen vaimokulta oli siis suostunut paljastamaan että "juu, vain suutelua". Oli ollut liikkeellä kuitenkin aamuun asti, eikä näin pientä asiaa voinut suoraan sanoa vaan rohkeutta piti kerätä pari päivää? Niin vissiin. Itse en ainakaan uskoisi että asiat olisi vain suuteluasteelle jäänyt, miksi sellaista turhaan edes salailemaan jos kerran asiasta on jauhettu jo päiviä? Tuolla tunnustuksella sai ehkä asian pois päiväjärjestyksestä silloin, mutta kuten jatko osoittaa niin takana taisi olla jotain isompaakin.
Näin petettynä vois sanoa, että se mitä fyysisesti toisten välillä tapahtuu ei vaikuta juuri ollenkaan. Ihan sama onko kyseessä ollut pelkkä pusu vai onko pidetty oikein viikonlopun kestäviä orgioita toisen poissaollessa. Se mikä iskee oikein kunnolla on se, että luottamus kumppaniin on mennyt. Ei voi enää "tietää" mikä kaikki hänen sanomisistaan on totta ja mikä valetta. Kaiken mitä toinen sanoo joutuu kyseenalaistamaan ja siitä yrittää etsiä mahdollisia porsaanreikiä. JOs mitään ristiriitasita ei keksi niin voi edes jotenkin uskoa että nyt se ei valehtele. Ja tarkoitan siis kaiken. Aivan kaiken.
Esimerkiksi: Puoliso lähtee käymään kaupassa. Omassa päässä pyörii vain että tarjoutuiko se menemään sinne vain siksi, että pääsisi soittamaan salarakkaalleen? Kauanko kauppassakäynti yleensä kestää - noin 30 minuuttia. No nyt se on ollut siellä jo 45, tässä on pakko olla jotain takana. Toiselta ei kuitenkaan voi koko ajan tivata että mikä siinä nyt kesti, missä olit, mitä teit, miksi milloin, miten? Suurin osa (yleensä täysin turhista) epäilyistä pitää pitää vain sisällään ja niellä. Ei stressaa ketään. Ei tietenkään. Toivottavasti et joudu ikinä oppimaan sitä kantapään kautta...
Kuka sanoo, että lapussa luki niin?
asian liian vakavasti, koska olette olleet liian sopuisia. Jossain vaiheessa on ihan pakko tehdä pientä irtiottoa toisesta.
Mutta mitä tapahtuu esimerkin kaltaisessa tilanteessa näidenirtiottojen jälkeen? loppuuko ne koskaan? Kokemuksia*?
ei voi ennustaa. Mutta jotain voin sanoa...
Tuossa esimerkissä pisti silmään kirjoittajan vahtaaminen, kun vaimo oli jäänyt suutelemisesta kiinni (minkä ei mielestäni pitäisi kaataa kenenkään maailmaa, sen verran viileä pitäisi olla). Vaikka se hullulta saattaa kuullostaa niin narun kiristämisen sijaan sitä pitäisi löysätä silloin, kun toisella on irtioton aika. Vain näin suhde mielestäni voi toimia jatkossa. Jos elämä menee tuollaiseksi kissa ja hiiri -leikiksi niin pelleilystähän se käy. Molemmat menettävät arvokkuutensa sekä omalta että toisensa näkökulmasta.
Ai elämä on ollut sun mielestä ruusuilla tanssimista eikä olla koskaan riidelty. Suhde on siis edennyt mielestäsi hienosti. Mitäs sun vaimollasi on sanomista asiaan?
Mä olen vakaasti sitä mieltä, että tunnesuhteessa tulee riitoja, ja riidat on osattava ratkaista. Sitten kun ensimmäinen riita ja kriisi koittaa, niin heti ollaan hakemassa avioeroa, diapameja ja työkyvyttömyyseläkettä.
Kuules poika. Jos tämä liitto kariutuu, niin harjoittele hyvä mies riitelemistä ja erimielisyyksien ilmaisemista jo ennen sitoutumista loppuelämäksesi. Ei noin tunteita käsitellä, kuten sanoit tehneesi: "kaivoin tilanteen aika ajoin esille ja purin pahaa oloani" tai "tivasin vastauksia, joihin tytöllä ei ollut sanomista".
Joko nyt opit, ettei saturakkautta ole olemassakaan? Olen pahoillani puolestasi, mutta kokeneena naisena voin vain todeta että "elämä on". Ketään ei hyödytä, jos ryhdyt marttyyriksi.
Jos ei koskaan riidellä, on se usein merkki ettei uskalleta tai haluta nostaa kissaa pöydälle. Siitä jää toiselta tai molemmilta oikeat mielipiteet tuomatta esiin. Siitä voi myös rehellisyys kärsiä, koska silloin jää ne asiat jotka hiertää sanomatta.
Jokainen suhde on aina omanlaisensa, mutta jokaisessa on suhteen säännöt. Jos toiselle tulee jostakin paha mieli, ei sellaista pitäisi tehdä. Nuoret ihmiset usein ovat joustavampia ja haluavat jonkin asteista vapautta. Sitäkin pitäisi osata käyttää, oikeus käydä ystävien kanssa ulkona, tuo mukanaa myös velvollisuuden omaa suhdetta kohtaan. Jonkun mielestä vieraiden suuteleminen nyt ei ole mitään. Jos istuskellaan vieraiden miesten kämpissä, on siitä hyvin lyhyt matka myös sänkyyn. Mopo lähtee tuollaisessa touhussa käsistä takuuvarmasti, näyttää itseasiassa jo lähteneen. On outoa käytöstä mielestäni tältä vaimolta. Koska asioista on puhuttu, on tehty selväksi mitä suhteessa toivotaan, ja käsittääkseni molemmat ovat ne asiat hyväksyneet. Kuitenkin tulee toistuvasti samantyyppisiä käytösongelmia toisenpuolelta.
Onko vaimolla vääränlaiset ystävät? Tukevatko ystävät suhdetta? Jos eivät itse ole vakiintuneet, on esimerkki käyttäytyminen ehkä vääränlaista jo naimisissa olevalle.
Niin tai näin, olet mielestäni oikeassa, suhde on sinun ja sinä itse tunnet mikäli et pysty toisen käytöstä hyväksymään. Pariterapia voisi olla paikallaan. Sitähän saa myös yksityiseltä sektorilta.
Älä kuuntele tämmöisten kokeneitten naisten juttuja. Kyllä huomaa ettei heille ole olemassa saturakkautta. Ei heille ole mitään rakkautta.
Sir Mickey, kuinka vanha oikeastaan olet kaikessa ehdottomuudessasi? 22? Kyllä minullakin oli nuorena naisena varsin selkeät mielipiteet siitä, miten suhteessa kuuluu edetä: "...jos toinen tekee virheen, niin silloin se kuuluu kuitata niin ja näin yms..."
Olen ollut itse vuosia avioliitossa, arkisessa mutta kuitenkin rakkaudentäyteisessä liitossa. Allekirjoitan edelleen sanomani, että vaikka pettäminen on väärin ja luottamus on suhteen perusta, tulee aikoja, jolloin puolison käyttäytyminen närkästyttää. Liittyipä asia pettämiseen, epäsiisteyteen, krooniseen valittamiseen tai mihin tahansa.
Kun olet naimisissa, asioita ei voi vain ratkaista siten, että jokaisesta pususta voi ostaa lentolipun ja jättää puoliso miettimään käyttäytymistään. Jos kriisin (kasaantuneet vastoinkäymiset) kohdalla niin tekee, ei sekään ole kestävää kehitystä.
Hyvänen aika: kyse on kahden kaupasta! Alkuperäinen kirjoittajakaan ei ole nähtävästi eroamassa, joten minun mielestäni olisi syytä jäädä pohtimaan, miten ME olemme tällaiseen tilanteeseen päätyneet: "...ok, emme ole riidelleet, mutta oletko sinä oikeastaan ollut onnellinen..."
Minä henkilökohtaisesti ahdistuisin kuoliaaksi, jos mieheni saisi joitakin paniikkikohtauksia mikäli pyytäisin kaverilleni jonkun miehen numeroa tms. Varmasti tulisi kiusaus liikuskella väljemmillä vesillä.
Rakkautta on, romanttistakin rakkautta on. Arjeksi se muuttuu iloineen ja suruineen, mutta ainakin oma avioliittoni on kaikesta vaan vahvistunut ja parantunut. Luulen, että minulla on rakkaudesta ainakin yhtä paljon kokemusta kuin sinulla, nuori herra Mickey.
riitelystä ei sinänsä ole mitään hyötyä jos riidellään väärin. Moni suhde olisi pelastunut, ellei "kissaa olisi nostettu pöydälle". Kun parisuhteessa ollaan niin pöydälle pitäisi nostaa kaksi kissaa eikä toinen välttämättä sitä halua. Jos vaikka ne kaksi kisumirriä pöydälle nostetaankin niin kumpaakaan kissaa ei voi suosia...
Nuo ns. sopimukset ja säännöt suhteessa laaditaan silloin, kun muusta eikä mistään poikkeavasta tiedetä. Mielestäni tuollainen sääntöpuuhastelu on yhtä tyhjän kanssa. Parisuhteessa pitäisi välttää syyttelyä, tuomitsemista yms. kuin myrkkyä. Kaiken a ja o on leppoinen ja lämmin tunnelma. Se meinaan karkoittaa parhaiten toisiin ihastumiset ja saa itsekurin toimimaan niin hyvin kuin mahdollista.
Parisuhteessa on myös erittäin hyvä huomata, ettei siinä ole tunteineen kaikkineen yksin! Kun toinen närkästyttää itseä niin ei ole vallan mahdoton ajatus, että itsekin silloin tällöin närkästyttää kumppania!!! Yleensähän kaikkien lähtökohta on se, että oma tapa elää on paras ja ainoa mahdollinen. Kumppani vain on niin hankala, ettei oikein sopeudu, tottele kaikessa.Toisen ajatukset/teot ja jopa tunteet kun on paljon helpompi asettaa kyseenalaiseksi kuin omansa. Siksi siihen sorrutaan usein ja etenkin nuorempana...
Mulla on melkein sama tilanne ku sulla, olen ihan rikki, periaatteessa mitättömän asian takia, mutta näin vaan on.
Mieheni ei varsinaisesti pettänyt(mikä sitten on pettämistä)mutta valehteli pahasti ja paljon, ja vieläpä silloin kun tilanne oli muutenkin herkkä.
Tuntuu että rakastan, mutta en voi unohtaa tekoja ja sanoja sitten millään, kyselen ja jankutan samoja asioita uudestaan ja uudestaan, yritän saada "palapeliä" kasaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan.
Koska mies ei ollut rehellinen, en voi tietää mikä on totta ja mikä ei... Jos en rakastaisi, asialla ei varmasti olisi näin suurta merkitystä, en ymmärrä miten toinen voi satuttaa sillä tavoin jos rakastaa.
Olen minäkin virheitä tehnyt, mutta meidän piti aloittaa puhtaalta pöydältä ja toinen likasi sen heti.
Kaikkein surullisinta tässä on se että lapset kärsii tilanteesta, joudun tuntemaan syyllisyyttä siitäkin, minun vikahan se on kun en pysty unohtamaan...
Jos saisin takaisin muutaman kuukauden aikaa menisimme terapiaan hippulat vinkuen. Luulin että selviämme ilmankin joten kun vaimo ei terapiaan päässyt, annoin asian olla. Älä tee samaa virhettä.
Kiitos edelleen kaikille kommentoijille.
Yksi asia on sanottava. Meilläkin on ollut 8 vuoden aikana ollut erimielisyyksiä ( tottakai ) asiat on vaan pystytty keskustelemaan. Ollaanhan toki joskus riideltykkin mutta n. 5-10 kertaa 8 vuoden aikana. Molemmat on myös aina saanut mennä ulos ystävien kanssa koska ollaan luotettu toisiimme.
Jos saisin takaisin muutaman kuukauden aikaa menisimme terapiaan hippulat vinkuen. Luulin että selviämme ilmankin joten kun vaimo ei terapiaan päässyt, annoin asian olla. Älä tee samaa virhettä.
Kiitos edelleen kaikille kommentoijille.
Yksi asia on sanottava. Meilläkin on ollut 8 vuoden aikana ollut erimielisyyksiä ( tottakai ) asiat on vaan pystytty keskustelemaan. Ollaanhan toki joskus riideltykkin mutta n. 5-10 kertaa 8 vuoden aikana. Molemmat on myös aina saanut mennä ulos ystävien kanssa(ilman nalkututsta) koska ollaan luotettu toisiimme.
Mitä jos unohtaisit terapian? Elämässä pärjää aika pitkälle, kun pistää tunteensa jäähylle ja miettii todenteolla kumppanin motiivia toimintaansa. Kumppani ei taatusti ole tehnyt sitä mitä on tehnyt sen tähden, että voisi kiusata sinua, ilkeillä sinulle.
En malta olla paljastamatta, että menin minäkin (varsinainen moralisti ja tiukkapipo) kerran (tai kaksi...) suutelemaan (ei mitenkään niin kevyesti) erästä himoitsemaani tuttua miestä. Tapailen häntä joskus edelleen (mutta tuon viimeisen suutelun ja seuraavan tapaamisen välissä oli vuosi). Merkillepantakoon myös, että tapasin tuota miestä myös vuoden ennen ensimmäistä suutelua... No kuitenkin. Mieheni tiesi selvästi jossain vaiheessa, että jotain on tekeillä (tulin esim. kotiin keskellä viikkoa aamuviideltä ja heräsin töihin tunnin päästä), mutta ei kysellyt mitään!. Ei mitään! Tai sanoi, että taisi mennä aika pitkään Minnan kanssa, oliko siellä muitakin, johon vastasin "oli siellä Kari ja Heikkikin" (nimet muutettu :)). Niinkuin olikin. Ei kuitenkaan aamuviiteen...
Rakastin miestäni taas koskaan enemmän kuin ennen. Näin ei olisi ollut jos hän olisi tivannut ja kysellyt enemmän ns. "vaatinut päätäni pölkylle". Joskus mietin miten paljon helpompaa olisi ollut tunnustaa koko juttu. Järkevää se ei olisi ollut. Näin "saan" itse kantaa vastuun tekemisistäni ja se on hyvä ainakin meidän suhteelle. Jos miehelläni olisi jotain samantapaista toisen naisen kanssa niin en todellakaan odottaisi tunnustuksia häneltäkään.Toki tunnustaa saa jos haluaa. Kestän sen kyllä.
Miksi onnellisessa parisuhteessa hypätään yksin baareissa? Siinäpä asian ydin!
Sieltä ei yleensä haeta pelkästään suuteluseuraa ja sinne halutessa on jo omassa suhteessa joku asia pielessä. Juttelua aamutunneille ventovieraan kanssa ja vielä vieraan miehen kämpillä..hah..naurettavaa uskoakin mokomaa soopaa.
Baariin mennään yhdessä tai ei ollenkaan!
Haluan sanoa myös niille, jotka pitävät suutelemista vähäpätöisenä rikkeenä vakituisessa suhteessa tai liitossa, että olisi kiva tietää, kuinka mielissänne olisitte oman rakkaanne suutelemisestakin vieraan kanssa? Uskon, että todella harva sen hyväksyisi omalle kohdalleen! Minä en ainakaan..ja pettämisestä antaisin potkun persuksille ja lopulliset lähtöpassit!
Liitoissa pitää tehdä jo alussa pelisäännöt selviksi ja molempien täytyy hyväksyä ne! Jos aina annetaan anteeksi, niin silloin se pettäminen on loputonta..
Lähde yksin ulkomaille. Vaimollasi ei todella ole puhtaat jauhot pussissa ja sinun raivoamisesi vaan kiihottaa häntä enemmän pettämiseen.
Lähtemällä pelastat oman itsekunnioituksesi ja lunastat myös vaimosi silmissä kunnioituksesi takaisin. Asia on nyt vain niin, että sun on pantava juttu katkolle.
Sun on lähdettävä ja annettava vaimosi tehdä mitä tahtoo. Jos pystyt, niin sano, että panee sitten jonkun muun kanssa, kun mieli tekee, mutta vain yhden kerran. Jos et pysty, niin silloin sinun on aika lähteä lopullisesti jättämättä toivoa yhteen paluusta. Antamiesi merkkien valossa vaimosi tulee joka tapauksessa panemaan jonkun muun kanssa vähintään kerran.
Kuulehan, äidin pikkupoika. Ei tuollaisia suosituksia voi toiselle antaa. Luuletko, että kaikki asiat saavat lakipisteensä ja ratkaisunsa, kun käydään "panemassa"?
Parisuhde on osiensa summa, eikä siitä voi noin vain lähteä viilettämään! Lähtikö isi toisen naisen mukaan kun olit pieni? Etkö nähnyt, kun vanhemmat selvittivät asiat paitsi myötä- myös VASTOINkäymisissä? Jos asenteesi ovat yhtä tiukat ja minäkeskeiset, kun perustat perheen, en voi uskoa, että nuorin lapsesi näkee vanhempiaan yhdessä enää kun hän aloittaa ekaluokan.
Laajenna vähän näkökulmaasi, ja anna toisen pohtia, mitä tuleman pitää. Ei noin suoraviivaisia ja yksityiskohtaisia neuvoja voi antaa!