Miksi minulla on suhde? vieläpä minulle tärkeän ihmisen puolisoon, perheelliseen mieheen. Ja siitä huolimatta, että omakin parisuhteeni on hyvä ja turvallinen.
Se sanottakoon, että aloitetta en tehnyt, menin vain miehen tahdon mukana, annoin asioiden tapahtua ja pitkän tuttavuuden ja kaveruuden karata käsistä. Varsinaiseen seksiin asti ei olla menty, kyse on enemmän ollut ajan ja paikan, kuin tahdon puutteesta.
Mutta miksi ihmeessä, mitä minulta kotoa puuttuu? Koitan aina välillä löytää puolisostani vikaa saadakseni jonkinlaisen oikeutuksen tunteilleni ja teoilleni, mutta en löydä. Oma mies on oikein kelvollinen, seksi, puhuminen ja arki luistaa, hän huomioi minua ja osaa pitää hyvänä, kohdella niinkuin kuuluukin.
Moni toinen nainen hakee varatusta miehestä sitä mitä ei muualta saa, ei minulla niin ole. Enkä oikein osaa ajatella pelkän jännityksenkään perässä juoksevani. Kai minä sitten vain olen ahne ja huonolla itsetunnolla varustettu kun yhden ihmisen huomio ja himo ei minulle riitä.
Ajattelen kyllä lämpimästi tästä toisestakin, samoin kuin hänen perheestään. He kaikki ovat minulle tärkeitä ihmisiä, jotka ovat jo ennen tätäkin tehneet elämästäni mukavampaa. Yhtäkään heistä en tahdo menettää tai satuttaa, enkä kyllä rikkoa omaakaan parisuhdettani, jonka toivon kestävän lopun ikääni. Me molemmat tiedämme, ettei meitä varten ole olemassa yhteista arkea tai tulevaisuutta muuten kuin salassa, joten se siitäkin.
tiedän hyvin, että pitäisi lopettaa nyt, eikä ottaa riskiä rakastumisesta sen enempää kuin kiinnijäämisestäkään. En vain osaa, enkä halua kieltää huomiotani tuolta toiselta ja odotankin hänen lopettavan tämän leikin.
Vika ei siis ole puolisossani vaan minussa, samoin toki tuossa toisessakin osapuolessa. Enkä kirjoittanut tätä saadakseni hyväksyntää tai tuomiotakaan, osaan jälkimmäisen kyllä antaa itsekkin itselleni.
Se sanottakoon, että aloitetta en tehnyt, menin vain miehen tahdon mukana, annoin asioiden tapahtua ja pitkän tuttavuuden ja kaveruuden karata käsistä. Varsinaiseen seksiin asti ei olla menty, kyse on enemmän ollut ajan ja paikan, kuin tahdon puutteesta.
Mutta miksi ihmeessä, mitä minulta kotoa puuttuu? Koitan aina välillä löytää puolisostani vikaa saadakseni jonkinlaisen oikeutuksen tunteilleni ja teoilleni, mutta en löydä. Oma mies on oikein kelvollinen, seksi, puhuminen ja arki luistaa, hän huomioi minua ja osaa pitää hyvänä, kohdella niinkuin kuuluukin.
Moni toinen nainen hakee varatusta miehestä sitä mitä ei muualta saa, ei minulla niin ole. Enkä oikein osaa ajatella pelkän jännityksenkään perässä juoksevani. Kai minä sitten vain olen ahne ja huonolla itsetunnolla varustettu kun yhden ihmisen huomio ja himo ei minulle riitä.
Ajattelen kyllä lämpimästi tästä toisestakin, samoin kuin hänen perheestään. He kaikki ovat minulle tärkeitä ihmisiä, jotka ovat jo ennen tätäkin tehneet elämästäni mukavampaa. Yhtäkään heistä en tahdo menettää tai satuttaa, enkä kyllä rikkoa omaakaan parisuhdettani, jonka toivon kestävän lopun ikääni. Me molemmat tiedämme, ettei meitä varten ole olemassa yhteista arkea tai tulevaisuutta muuten kuin salassa, joten se siitäkin.
tiedän hyvin, että pitäisi lopettaa nyt, eikä ottaa riskiä rakastumisesta sen enempää kuin kiinnijäämisestäkään. En vain osaa, enkä halua kieltää huomiotani tuolta toiselta ja odotankin hänen lopettavan tämän leikin.
Vika ei siis ole puolisossani vaan minussa, samoin toki tuossa toisessakin osapuolessa. Enkä kirjoittanut tätä saadakseni hyväksyntää tai tuomiotakaan, osaan jälkimmäisen kyllä antaa itsekkin itselleni.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Enkä kirjoittanut tätä saadakseni hyväksyntää tai tuomiotakaan, osaan jälkimmäisen kyllä antaa itsekkin itselleni."
Kaipaatko sitten potkua takapuoleesi ja huutoa "herää pahvi!!"? Ota itseäsi niskasta kiinni ja ajattele asioita pitemmällä aikavälillä. Jos ette nyt lopeta, niin asiat paljastuvat kaikille, eikä sen jälkeen takaisin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen ole enää mitenkään paluuta.
Ehkäpä tosiaan kaipaan tuota potkua takapuoleeni...
Kun kiletämättä tuntuu siltä, että vääjäämättä menossa kohti jotain, jota ei halua tapahtuvan.
Mutta mikä sen sanoo, että asiat lopulta paljastuvat kaikille? Minä kun toivon, että koko juttu vain haalistuu ja tunteet häipyvät itsekseen niin, ettei minun tarvitse mitään lopettaa ja myös niin ettei sitä ennen kiinni jää. Lopettamalla tämän loukkaan kuitenkin sitä suhteen toista osapuolta ja jään itsekkin ihmettelemään miksi niin tein.
en usko, että tunteeni tai haluni kuolevat ne kieltämällä, enkä halua pitää mitään epämääräistä pinnan alla kytemässä kun kuitenkin toivon ystävyytemme jatkuvan. Ja ihan mahdotonta minun on valehdella etten halua, jos kuitenkin haluan.
En tosiaan edes tiedä miksi tänne kirjoitan, ehkä vain ajtellakseni asioita "ääneen". En kuvittele mitään ratkaisua näin löytäväni, koska ei minusta mitään ratkaisua ole tekemään.
No joo, ihmisten yksi suurista ongelmista nykyään se, että ketään ei haluta loukata millään tavalla. Eli ajattelutapa "jos en tee mitään, niin asiat menevät parempaan suuntaan itsestään". Ja juu, minäkin olen siihen syyllistynyt eräässä ihmissuhteessani, vaikkakaan en pettänyt ketään.
En sitten tiedä, mikä sinut herättäisi. Minä heräsin siihen, että minun oli pakko sanoa "tämä on loppu", kun toinen osapuoli kuvitteli meistä kahdesta aivan liikoja ja suunnitteli tulevaisuuttamme pitkälle, vaikka emme mielestäni edes seurustelleet.
Enkä tiedä, mikä sinut herättäisi. Hmm, ajatellaanpa vaikka näin: jos työmatkasi on 30 km, jonka joudut ajamaan moottoritietä pitkin, ja olet ajanut vuoden verran jokaisen työmatkasi 150 km/h vauhtia saamatta sakkoja, niin se ei tarkoita sitä, etteikö huomenna aamulla moottoritiellä voisi olla tutkaa. Tai hirvi. Tai joku. Siinä, kuten "salarakkaudessakin", syntyy helposti vääränlainen turvallisuuden tunne, "eihän minulle voi mitään sattua" / "eihän tämä voi mitenkään paljastua kellekään".
Eli palaanpa alkuperäiseen pointtiini: jossain vaiheessa joku teidän asetelmassanne joku loukkaantuu, ihan varmasti. Kyse on vain: kuka, milloin, kenen toimesta ja tekeekö tämä "joku" sen tahallaan vai tahattomasti.
Et varmasti ole poikkeus naisten joukossa. Moni mieskin voi tehdä samaa, mutta eihän sellainen saa mitään hyvää aikaiseksi.
Syytä on miehessäkin, joka sinua vikittelee.
Jos tunnet panetusta häneen, niin kokeile... toivottavasti paljastut ja taas on yksi hajonnut perhe lisää ja päin persettä mennyt moni elämä. Et varmasti koskaan voi olla ylpeä teostasi, mutta eipähän jäänyt tekemättä.
*Hulluja nuo roomalaiset*.
Tunnen panetusta, kyllä vain, tunne on myös molemminpuolinen, mutta siihen on sotkeutunut kyllä myös ystävyyttä ja ihan aitoa välittämistä.
Missään nimessä en toivo sen perheen hajoavan, sillä jokainen heistä on minulle tärkeä ihminen, joille toivon vain hyvää. Onnellinen olisin jos saisivat oman liittonsa siihen kuntoon, ettei ulkopuolista mies kaipaisi. onnellinen siitä huolimatta, että varmastikkin ikävöimään jäisin, mutta eipähän tarvitsisi pelätä.
Ylpeyttä tällaiseen tilanteeseen eksynyt ihminen tuskin voi tuntea koskaan. Epävarmuutta ja yksinäisyyttä varmasti enemmänkin, on aika vaikea olla ihastunut näin, yleensä kun sitä ihastumisestaan tahtoisi kertoa koko maailmalle ja nyt ei voi kertoa kellekkään.
Tuo tarinasi on varman niitä tavallisimpia pettämistarinoita. Yleensä kai luullaan, että puolisoitaan pettävät ihmiset etsivät tietoisesti salarakkaita kapakoista. Aika moni kuitenkin luisuu tilanteeseen, kun oma tahto ymmärrys ei riitä oman parisuhteen arvostukseen.
Voin kokemuksesta sanoa, että vaikka lopettaisitte jutun nyt, voitte aivan kummallisesta sattuman oikusta jäädä kiinni vuosienkin kuluttua. Luulen, että esimerksi tuon toisen miehen perhe tai tuttavanne eivät tule tekoanne hyväksymään. Voitte joutua vielä maksamaan kovan hinnan kohtalaisen lyhyen hetken onnesta, mutta toivottavasti se on sen arvosta.
"Voin kokemuksesta sanoa, että vaikka lopettaisitte jutun nyt, voitte aivan kummallisesta sattuman oikusta jäädä kiinni vuosienkin kuluttua. Luulen, että esimerksi tuon toisen miehen perhe tai tuttavanne eivät tule tekoanne hyväksymään."
Ei, en usko että näin voisi käydä. Ellei joku ole nähnyt mkitä olemme tehneet, niin kinni ei oikein voi jäädä. Meidän ei tarvitse valehdella tapaamisistamme, sillä tuttuina meillä on ihan oikeus ja syykin nähdä toisiamme.
Tietenkään kukaan ei tulisi tätä tietäessään hyväksymään, en sitä oletakkaan ja ymmärrän miten paljon meillä kummallakin on menetettävää. en myöskään millääntavoin usko tämän olevan sen menettämisen arvoista, ihan siihenhän koko ajatus perustuu, ettemme usko jäävämme kiinni.
"ihan siihenhän koko ajatus perustuu, ettemme usko jäävämme kiinni."
Otetaan nyt vielä yksi vertaus. Olipa kerran varas, josta tuli omasta mielestään maailman paras varas. Hän ei ollut jäänyt vielä kertaakaan kiinni. Itse asiassa kukaan ei koskaan ollut edes huomannut hänen toimintaansa ennen kuin paljon myöhemmin, ja varkaasta saatiin silloin vain epämääräisiä kuvauksia.
Mutta kävipä niin, että eräänä päivänä varkaan täydellisyys kostautui huolimattomuutena. Olisipa käynyt niin varkaan Suuren Suunnitelman toteutuksen aikana.. Mutta ei, se tapahtui ihan tavallisella keikalla ruokakaupassa. Myymälävaras vei varkaan takahuoneeseen ja huomasi pian, että tämä ei olekaan ihan tavallinen varas. Poliisiasemalla poliisit laskivat yhteen 1 1, ja mestarivaras jäi kiinni. Ihan vain yhden pienen huolimattomuuden takia.
Kaksi ihmistä ei voi tehdä sitä, etteikö kolmas kuulisi siitä ennenmin tai myöhemmin.
Ei sinulta kotoa mitään puutukaan, vielä ainakaan. Sinulta puuttuu itsekuri. Vain yksi päätös ja toteutus, lopetat suhteen. Sitten sinulla ei ole sitä. Huomaat varsin pian, että ero toisesta on helpotus.
Ymmärrän hyvin, jos ihminen rakastuu ulkopuoliseen. Ymmärrän, että siinä voi sitten tapahtua vaikka mitä, ihminen on heikko haluissaan.
Mutta on asioita, joita ei pitäisi tehdä. Minusta ei pitäisi sekaantua puolison ystävään, yhteisiin tuttuihin, ystävän puolisoon jne, varsinkaan, kun ei ole edes rakastunut. Haet luultavasti vaan jännitystä elämääsi. Olen itse ollut joskus hivenen ihastunut mieheni ystävään, hänen vaimonsakin on yhteinen tuttumme. Se oli molemminpuolista, tiesin sen. Mutta minä vaan päätin, että niin ei tehdä, niin pahasti ei saa loukata puolisoaan. Se on minusta törkeätä, jos on pakko pettää, tekee sen tuntemattoman kanssa, eikä aiheuta kaksinkertaista pahaa ihmiselle, jonka kanssa on elänyt.
Jos mieli tekee vierasto, ottaa eron ja kokeilee sitten..
Sori vaan, mutta sinä leikit noilla asioilla ja ihmisillä, se on vakavaa leikkiä !
Ota nyt itsestäsi kiinni, arvosta itseäsi ja älä ole kiero. Mieti mitä haluat ja lopeta salasuhde. Vain henkisellä tasolla voit lähteä kasvun tielle, kun omassa avioliittossa visusti pysyttelet. Ei kannata itseään repiä moneen suuntaan. Kanattaa olla tyytyväinen siihen mitä on. Kaikkea ei täällä voi saada, eikä tarvitsekkaan. Tässä maailmassa houkutuksia ja mielihalujen kohteita riittää. Mutta varmaa on, sydämeesi saat rauhan kun teet parannuksen!
...näkökulmalta ensin asiaan. Mitä luulet, syveneekö teidän välit edelleen? Jos ne syvenee, niin tiedät, missä silloin suhde etääntyy. Luulet ehkä nyt, että voit pitää 2 miestä tyytyväisenä, mikä varmasti onnistuu joitakin aikoja, mutta ei ikuisuutta kuitenkaan.
Toisena seikkana kerroit, että om parisuhteesi on hyvä jaturvallinen. Tässä on se juttu, mihin tulet kompastumaan, vaikka juttu ei muuten paljastuisikaan. Tekstistäsi paistaa läpi, että olet ajatteluun kykenevä ja tunteellinen ihminen, mutta tällä hetkellä vähän hukassa. Vaikka juttu ei koskaan paljastuisi muuten, niin sinä hyvin suurella todennäköisyydellä et pysty elämään tällaisen salaisuuden kanssa ikuisuutta, vaan syyllisyys ja paha olo ahdistaa jossakin vaiheessa niin paljon, että et kykene pitämään sitä sisälläsi ja jo sitä ennen miehesi on kysellyt sinulta vointiisi liittyviä asioita.
Pahin tilanne on nyt kuitenkin sinun sisälläsi, koska sanot ja toivot toista, mutta teet vastoin tahtoasi. Sinun olisi hyvä palata ihan pohjimmaisiin tuntemuksiisi, eikä antaa pintatunteille liian ohjaavaa roolia. Jos sinä TODELLA haluat, että molemmat perheet saisivat jatkaa onnellsita elämää, niin tiedät taatusit, mitä sinun tulisi tehdä. Toinen vaihtoehto on antaa ajan kulua ja syöksyä sokeana kohti tuntematonta, josta kukaan ei osaa sanoa mitään varmaksi.
Elämänkoulu on siinä mielessä ikävää, että jokaisen on käytävä se omalla tavallaan, toiset antavat enemmän painoarvo toisten kokemusten pohjalta tuleville neuvoille, toiset ajattelevat itse hallitsevansa tilanteen, eivätkä näe neuvoja niin arvokkaina, koska eihän kukaan voi "ymmärtää" oikeasti tätä tilannetta.
Minä toivon sydämestäni, että siellä asiat päättyvät hyvin, koska sinulla on arvaamattoman suuret panokset pelissä. Vegasin uhkapelureista kukaan ei ole koskaan pelannut niin isoilla panoksilla kuin sinä nyt pelaat. Ajattele asioita oikeasti.
Kerro miehellesi ihastuksesta, rehellisyys palkitaan aina, vaikka se ei tässä vaiheessa tunnukaan helpoimmalta vaihtoehdolta. Yhdessä on paaaaaaaaaaaaaljon helpompi lähteä purkamaan asioita kuin yksin.
Leikit tulella. Kannattaisi miettiä miltä sinusta tuntuisi huomata olleesti täysin hyväuskoinen hölmö, kun juttu joskus tulee vahingossa ilmi. Suuttuisitko miehellesi? Koston kierre alkaisi, ja mikä määrä energiaa menee koston suunnittelemiseen ja toteuttamiseen, ja se on kaikki pois joltain. Kannattaako todella jatkaa?
Kokeile pitää salatyypin kanssa kuukauden paussi yhteydenpidossa, se voi olla jo tarpeeksi että tulet järkiisi tai sitten et.
Toivon tosissaan, että voisin kertoa tästä omalle puolisolleni, koska niinkuin joku arvelikin, minun on kovin vaikea pitää mitään näin suurta sisälläni. Lisäksi olen tottunut ja oppinut kertoman miehelleni kaikesta mitä päässäni liikkuu, siksikin ajatustensa salaaminen on vaikeaa.
Puolisolleni en kuitenkaan voi kertoa, tai jos voisikin, en voisi sanoa kenestä on kyse. Hän todella pitää tästä toisesta miehestä, tulevat mainiosti juttuun.
Minä olen huomattavasti tuota toista nuorempi, hänen lapsensakaan eivät enää mitenkään pieniä. ehkä kyse on osittain vallasta, en osaa sanoa ei itseäni vahvemmalle. Toisaalta hänellä on enemmän menetettävää ja jos hän on valmis riskin ottamaan, niin miksen minäkin olisi.
Jos nyt tosiaan lopetan suhteen, niin ystävyyttä ja tuttavuutta en kuitenkaan saa katkaistua. Tulisimme siis jatkossakin näkemään toisiamme säännöllisesti. Pelkään, että tunteet ja halut jäävät jonnekkin pinnan alle kytemään ja häiritsemään. Tai että ne sitten taas jonain varomattomana hetkenä nousevat pintaan. En siis tiedä onnistunko todella lopettamaan tämän vain sanomalla, etten tahdo jatkaa.
...voi päätellä, että mietit ja pohdit paljon asioita ja tiedostat niiden ristiriitaisuuksia, mutta et kykene syystä tai toisesta tekemään asioille mitään, joka ohjaisi sinua sille pohjalle, jonka arvopohjasi sisälläsi ilmoittelee....toki pienenä, mutta sitäkin voimakkaampana äänenä.
Kirjoituksistasi myös paistaa läpi, että olet päättänyt odottaa, miten käy, sekin on ratkaisu sinänsä, mutta ei tue sitä ajatusta, ettet halua ketään loukata tai särkeä mitään.
Pahin piirre ilmeni äskeisestä viestistäsi, lähdet vertaamaan itseäsi ja tätä miestä sillä tasolla, millä et edes kykenevä vertailemaan:
"Toisaalta hänellä on enemmän menetettävää ja jos hän on valmis riskin ottamaan, niin miksen minäkin olisi"
Olisit siis valmis syöksymään tuntemattomaan, koska sinusta tuntuu, että tällä miehellä olisi enemmän menetettävää. Hui.
Kokonaisuudessaan minusta tuntuu siltä, että vaikka tiedostat tekosi, niin haet niille tavalla tai toisella selityksiä, oikeutusta, jotakin pohjaa, millä verukkeella kevennät oloasi.
Jos päätät odottaa mitä tuleman pitää, niin voit kirjata tällä päivämäärällä ylös sen asian, että jokainen päivä särkee jotain lisää ja tahti on toiseen potenssiin kiihtyvä.
Sinä tiedät taatusti sen, minkä me kaikki tiedämme, mutta et osaa/kykene näkemään asioiden yli ja taakse, eli suoraan syy-/seuraussuhteita.
Et myöskään tiedä, mitä haluat ja siksi et kykene tekemään päätöksiäkään. Jos ja kun tiedät, mitä haluat, niin olet kyllä valmis tekemään kaikkesi, että näin tapahtuisi.
Ala selvittämään itsellesi, mitä oikeasti haluat ja unohda sitä halua etsiessäsi vaaleanpunaiset kuvitelmat ja katso asioiden yli hiukan laajemmin. Jos ajattelet, että päästäksesi asioiden yli, sinulta on hävittävä kaikki tunteet miestä kohtaan, niin voit odottaa rauhassa hautaan asti, sillä kun odotat, niin elät niissä tunteissa, etkä kykene ajattelemaan edes mitä itse oikeasti haluat. Elät tällä hetkellä siinä tunteessa, et elämässä miehen kanssa, jonka kanssa vain kuvittelet kaikkea yhteistä elämää.
Meillä kaikilla on asioita, joiden kanssa on opittava elämään, eivätkä ne saa olla elämää ohjaavia siltikään. Kyllä ne lokeroituu oikeaan paikkaan ja menettävät ohjaavan merkityksensä, jos haluat niin.
Minäkin tapailen parisuhteeni ulkopuolella toista miestä. Seksiin ei olla menty, mutta sekin hetki tuntuu lähenevän...ainakin halukkuus siihen.
Itsestäni tiedän, että haen teollani huomiota ja hellyyttä. Mieheni on paljon pois ja olen välillä hyvin yksinäinen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen puhunut hänelle asiasta ja siitä, että haluan hänen huomioivan minua enemmän, mutta mitään ei tapahdu. Ei sillä, ettenkö tietäisi olevani hänelle kaikki kaikessa, mutta haluan myös tuntea sen...
Rakastan miestäni valtavasti, mutta tekemisistäni päätellen, en kunnioita häntä tarpeeksi lopettaakseni touhuni...sa nähdä miten minun vielä käy. Tuskin hyvin ainakaan. En vain pysty lopettamaan suhdettani, koska pelkään, että olen sen jälkeen yksinäisempi kuin koskaan...
On niin totta, että jokainen päivä rikkoo jotain lisää, tähän asti onneksi vain minua. Mutta en minäkään halua hajota tällä tavoin, ei se ole sen arvoista.
Olen siis päättänyt lopettaa ja luopua, en vain tiedä miten päätös pysyy jos ja kun hän seuraavan kerran pyytää syliinsä tai vetää sinne pyytämättä, niissä hetkissä kun oi koskaan osaa tajuta sitä tekojensa todellista hintaa. No, sekä minä, että etenkin oma puolisoni ansaitsee parempaa.
Ja ikävä on asia, jota aika onneksi opettaa sietämään silloinkin kun ei saa sitä poistettua.
Kiistos kaikille mielipiteistänne ja sinä joka olet samassa tilanteessa, koita löytää itsellesi ratkaisu, ihan ajan kanssa.