Lähteeköhän väkivallan pelko koskaan?
Itse asun miehen kanssa joka silloin tällöin on humalassa pahoinpidellyt minua. Tätä ei ole tapahtunut usein, ehkä kerran pari/kk. Jokaisen kerran jälkeen anteeksi pyytänyt ja luvannut ettei enää..
Nyt on ollut jokunen kuukausi, ettei mitään isompaa ole tapahtunut ja mieheni sanoo ettei enää pahoinpitele. Haluan uskoa häntä, mutta onko tämä väkivallan ja toisen ihmisen pelkääminen ikuista? Säikähdän pienintäkin ääntä, odottamatonta kosketusta ym. Lisäksi pelkään nykyään kaikkia ihmisiä, varsinkin miestäni.
Itse asun miehen kanssa joka silloin tällöin on humalassa pahoinpidellyt minua. Tätä ei ole tapahtunut usein, ehkä kerran pari/kk. Jokaisen kerran jälkeen anteeksi pyytänyt ja luvannut ettei enää..
Nyt on ollut jokunen kuukausi, ettei mitään isompaa ole tapahtunut ja mieheni sanoo ettei enää pahoinpitele. Haluan uskoa häntä, mutta onko tämä väkivallan ja toisen ihmisen pelkääminen ikuista? Säikähdän pienintäkin ääntä, odottamatonta kosketusta ym. Lisäksi pelkään nykyään kaikkia ihmisiä, varsinkin miestäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pelkosi aiheuttajan kanssa. Ja sittenkin voi viedä aikaa...
Yhdyn edelliseen, surullista kyllä, pelko vain kasvaa suhteen jatkuessa kokemukseni perusteella. Pelko jatkuu myös suhteen jälkeen.. kunnes saat vihdoin ja viimein turvallisia kokemuksia uudesta parisuhteesta.
Kuulostaa niin tutulle, pelko kosketuksista ja muusta. Pahimmillaan itse pelästyin jo puhelimen soimistakin. Itse kannattaa miettiä kuinka paljon antaa itseään satuttaa. Kenelläkään ei ole oikeus lyödä toista tai kaataa tai kohdella muutoinkaan väkivaltaisesti. Väkivaltaa on myös henkistä. Kerran lyötyä naista on helppo pelotella pelkällä uhkauksella lyödä. Onko se enää rakkautta, jos täytyy pelätä sitä ihmistä, jonka kanssa olisi tarkoitus kohdata elämän tuulet ja tuiskut?
Voimia sinulle.
Vuosien työ tuli muutamasta lyönnistä ja noin vuoden pelottelusta. Uusia suhteita en ole ajatellutkaan ennekuin nämä pelot ovat lähestulkoon mappi ö:ssä. Rauhaa, turvallista elämää ja pikkuhiljaa avautumista uusiin juttuihin. Ei pidä vaatia itseltään liikaa. Vertaistuki on myös oivallinen ratkaisu purkaa tuntojaan, ehkä parempikin kuin terapiat.
Ei tarvita välttämättä turvallisia kokemuksia uudessa suhteessa, turvallinen elämä itsekseenkin parantaa. Ja kun on tilaa, niin lähtevät ne vihan ja katkeruudenkin tunteet liikkeelle ja poispäin. Itse heilahtelen vielä tunteissa säälin ja vihan välimaastossa, täydelliseen välinpitämättömyyteen en ole vielä kyennyt ja erostakin on jo muutama vuosi. Hidasta tämä on. Olisi mukavaa, kun voisi vain loikata eteenpäin miettimättä sen kummemmin asioita, mutta valitettavasti ei tämä ole niin helppoa. Sille lyöjälle tekisi aina välillä mieli jotenkin näyttää kaapin paikka, kun vihantunne iskee päälle. Mutta ei, en alennu samaan, vaan väistyn ja pysyn pois tieltä.
Kuinka voit määritellä sen että 'ei usein'? Älä vähättele kokemuksiasi tai puolustele lyöjää. Pelkosi on aiheellista. Olet vaarassa menettää mielenterveytesi ja itsetuntosi. Lähde, ennekuin on liian myöhäistä.
..mennyt perille. Nyt hän tietää, että pelkäät ja se oli varmaan tarkoituskin. Olet hänen vallassaan. Kuulostaa dramaattiselta, mutta on näitä tarinoita niin paljon koettu, nähty ja kuultu, että juuri näin se menee.
Ensin hän pahoinpitelee, pyytelee anteeksi, sama kaava toistuu niin kauan, että nainen on juuri tuossa tilassa kuin sinä nyt. Nyt on menossa henkinen väkivalta. Vaikka hän ei "tee" mitään, sinä jo pelkäät häntä. Ja syystä.
Sen pitempiä jaarituksia sanon, että toi on niin tutun kuulosta, että sinuna nostaisin kytkintä ja ottaisin elämäni taas haltuuni.