Millon tunteitaan kannattaa kuunnella? Millon kannattaa lähteä pois parisuhteesta joka tarjoaa määrittelmättömän määrän erilaisia tunteita?
Olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa pian 2.vuotta. Tapasimme merkeissä, jotka kannaltani eivät olleet kovin loistokkaat, olin vielä täysin vereslihalla omasta avoerostani, enkä tiennyt mitä halusin. Poikaystäväni tarjosi sillä hetkellä turvallisen sylin ja lämpöä, jota kaipasin. Hänen kanssaan en kuitenkaan voinut purkaa pettymystäni ex-mieheni petturuuteen ja uuteen suhteeseen. Poikaystäväni tuli itsekih samanlaisesta tilanteesta, tosin oli eronut jo reilun puoli vuotta aiemmin ja vakuutti että on päässyt yli entisestään, vaikka minä en sitä uskonutkaan. Minä olin se joka ei ollut päässyt yli. En tuntenut että henkinen yhteys poikaystäväni kanssa olisi ollut yhtä upea kuin se mihin olin tottunut edellisessä suhteessa, vaikka lämpö, läheisyys ja elämän jakaminen onnistuikin helpommin poikaystäväni kanssa. Pelkäsin rakkautta. Pelkäsin voimakkaita tunteita.
Kehitin itselleni valtavan itsetuntokriisin poikaystäväni ex-tyttöystävästä, jonka kirjoittamia kirjeitä vuosien varrelta löysin laatikollisen verran. Pakkomielteisesti selasin läpi nämä, kuvat, korut jotka poikaystäväni oli ostanut hänelle ja sydän kivusta pamppaillen elin läpi heidän rakkaustarinansa. Tunsin suunnatonta mitättömyyden tunnetta, en tuntenut olevani mitään tämän ex-tytön rinnalla. Poikaytäväni on kertonut pitävänsä enemmän tummahiuksisista (ex) kuin vaaleista (minä). Ja ihmetteli alkuaikoina ääneen että aika jännä kuink ahän silti minuun ihastui. Korvissani tuo kuulosti suunnattomalta loukkaukselta ja siitä asti olen tuntenut alemuutta myös hiustenvärin takia, miettien pitäisikö värjätä hiukset..sen verran naurettavaa puuhaa se olisi etten siihen suostu ellen sitä itse halua. Olen katkera sydänkorusta jonka ex-tyttöystävä on saanut, poikaystäväni säilyttää sitä edelleen. Minäkin haluaisin jotain merkiksi siitä että hän välittää minusta, tai olisin halunnut joskus kauan sitten, nyt taidame jo olla niin solmussa ettei tästä enää mitään tulekaan..
Eilen käsiini osui yhteisessä asunnossamme kuvia hänestä eron jälkeisenä kesänä rebound-tyttönsä kanssa. Tämä suhde kesti noin pari kuukautta. Ihania ihania kesäkuvia joissa mieheni halailee ja hymyilee tumman espanjalaisen naisen kainalossa. Perkele miten taas sattuu. Hitto että oikein kierin tässä kivussa!
Harkitsen ihan vakavasti eroamista, koska tunnen niin suurta katkeruutta noita eksiä kohtaan. Ei tämä ole oikein minua itseäni kohtaan mitä teen itselleni. Eroa olen mielessäni tehnyt miljoonia kertoja, ääneen vähintään saman verran. En ole kertonut vielä poikaystävälleni mitä eilen löysin, enkä tiedä kerronkokaan. Tappelu siitä vaan syntyisi, mitäs menin katsomaan ja tutkimaan. Mutta ei se poista sitä kipua! Ei ei en haluu mennä kotiin, en jaksa sitä mitä siellä odottaa… Kipua ja tuskaa, hyvä jos voin enää katsoa poikaystävääni..
Varmaan pohjimmiltani en ole toipunut itse omasta erostani, tarvitsisin aikaa yksin, aikaa itselleni. Että joku rakastaisi ja antaisi minun rakastaa ilman eilistä, vain tulevaisuus silmissä ja sydämessä…
Olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa pian 2.vuotta. Tapasimme merkeissä, jotka kannaltani eivät olleet kovin loistokkaat, olin vielä täysin vereslihalla omasta avoerostani, enkä tiennyt mitä halusin. Poikaystäväni tarjosi sillä hetkellä turvallisen sylin ja lämpöä, jota kaipasin. Hänen kanssaan en kuitenkaan voinut purkaa pettymystäni ex-mieheni petturuuteen ja uuteen suhteeseen. Poikaystäväni tuli itsekih samanlaisesta tilanteesta, tosin oli eronut jo reilun puoli vuotta aiemmin ja vakuutti että on päässyt yli entisestään, vaikka minä en sitä uskonutkaan. Minä olin se joka ei ollut päässyt yli. En tuntenut että henkinen yhteys poikaystäväni kanssa olisi ollut yhtä upea kuin se mihin olin tottunut edellisessä suhteessa, vaikka lämpö, läheisyys ja elämän jakaminen onnistuikin helpommin poikaystäväni kanssa. Pelkäsin rakkautta. Pelkäsin voimakkaita tunteita.
Kehitin itselleni valtavan itsetuntokriisin poikaystäväni ex-tyttöystävästä, jonka kirjoittamia kirjeitä vuosien varrelta löysin laatikollisen verran. Pakkomielteisesti selasin läpi nämä, kuvat, korut jotka poikaystäväni oli ostanut hänelle ja sydän kivusta pamppaillen elin läpi heidän rakkaustarinansa. Tunsin suunnatonta mitättömyyden tunnetta, en tuntenut olevani mitään tämän ex-tytön rinnalla. Poikaytäväni on kertonut pitävänsä enemmän tummahiuksisista (ex) kuin vaaleista (minä). Ja ihmetteli alkuaikoina ääneen että aika jännä kuink ahän silti minuun ihastui. Korvissani tuo kuulosti suunnattomalta loukkaukselta ja siitä asti olen tuntenut alemuutta myös hiustenvärin takia, miettien pitäisikö värjätä hiukset..sen verran naurettavaa puuhaa se olisi etten siihen suostu ellen sitä itse halua. Olen katkera sydänkorusta jonka ex-tyttöystävä on saanut, poikaystäväni säilyttää sitä edelleen. Minäkin haluaisin jotain merkiksi siitä että hän välittää minusta, tai olisin halunnut joskus kauan sitten, nyt taidame jo olla niin solmussa ettei tästä enää mitään tulekaan..
Eilen käsiini osui yhteisessä asunnossamme kuvia hänestä eron jälkeisenä kesänä rebound-tyttönsä kanssa. Tämä suhde kesti noin pari kuukautta. Ihania ihania kesäkuvia joissa mieheni halailee ja hymyilee tumman espanjalaisen naisen kainalossa. Perkele miten taas sattuu. Hitto että oikein kierin tässä kivussa!
Harkitsen ihan vakavasti eroamista, koska tunnen niin suurta katkeruutta noita eksiä kohtaan. Ei tämä ole oikein minua itseäni kohtaan mitä teen itselleni. Eroa olen mielessäni tehnyt miljoonia kertoja, ääneen vähintään saman verran. En ole kertonut vielä poikaystävälleni mitä eilen löysin, enkä tiedä kerronkokaan. Tappelu siitä vaan syntyisi, mitäs menin katsomaan ja tutkimaan. Mutta ei se poista sitä kipua! Ei ei en haluu mennä kotiin, en jaksa sitä mitä siellä odottaa… Kipua ja tuskaa, hyvä jos voin enää katsoa poikaystävääni..
Varmaan pohjimmiltani en ole toipunut itse omasta erostani, tarvitsisin aikaa yksin, aikaa itselleni. Että joku rakastaisi ja antaisi minun rakastaa ilman eilistä, vain tulevaisuus silmissä ja sydämessä…
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos, kun jaoit tilanteesi. Tosin kukaan muu ei tiedä mitä tehdä kuin sinä itse, mutta minulle tuo kertomuksesi antoi varmistusta sille, että eron jälkeen on oikein antaa itselle aikaa toipua ja etsiä itsensä uudestaan. Olen välillä ollut katkera siitä, että exä löysi heti uuden, mutta itse olen "vain" kipuillut eikä uutta suhdetta ole näkynyt, vain pientä säpinää. Nyt tiedän, että minun tieni on ollut itselleni hyvä ratkaisu....
Miehesi valitsi sinut, ei niitä exiä..:)
Elä tätä päivää, älä eilistä.
Älä lue niitä kirjeitä enää.:(
Ota aikaa itsellesi!
Lisää itseluottamusta, pois TURHA mustasukkaisuus!