Niin, miksi juoksette?
Itselleni tuli ehkä se neljänkympin kriisi:
Säikähdin, kun kroppa alkoi rapistumaan ja ajattelin, että ei perkele, enhän minä vielä mikään vanha ole, juoksenpa tuosta yhden maratonin....
Itselleni tuli ehkä se neljänkympin kriisi:
Säikähdin, kun kroppa alkoi rapistumaan ja ajattelin, että ei perkele, enhän minä vielä mikään vanha ole, juoksenpa tuosta yhden maratonin....
Vastaukset 13
Vanhimmat
paitsi aloin hiihtää, pyöräilee, rullaluistelee ja käydä salilla... ja tupakanki lopetin vuodenvaihteessa:-)
Lopettaa :) Olen aloittanut kestävyysliikunnan alta 20 vuotiaana. Ekan maratonin juoksin 24v ekan täys triathlonin 30v. Nyt olen jo 40v ja laajentanut liikunta valikoimaa entisestään.
Nykyisin valitsen liikunnan vuodenaikojen mukaan. Lajivalikoima on juoksu, pyöräily, rullaluistelu, uinti, hiihto, laskettelu, kuntosali, bodypump ja spinning.
Joo tuli tunne, että jotain tarttee alkaa tehdä ettei tule hirveän vaivainen vanhuus. Pyöräilyä ja nyt sitten ei-pyöräkeleille juoksua aloittelemassa. Viimeksi kuntoilin tosimielellä kaksikymppisenä.
sitten mulla 23-vuoden kriisi, kun silloin ekan maratonin juoksin. Nyt on ikää vuosi lissää ja yhteensä neljä maratonia takana. Siinä on vaan se jokin!!
sitä kun havaitsee maraton -listoilla, että on päihittänyt 94,9 % ajassa miesten yleisten sarjan osallistujien ajat.
Näin lähes nelikymppisenä se antaa uskomattomia kicksejä ;-)
Siinä on se jokin!!!
otin röökinpolton lopettamisen jälkeen puolessa vuodessa 12 kg elopainoa ja lisäksi suvun miesjäsenillä on ollut 45-55 vuoden iässä tapana joutua pallolaajennukseen/ohitusleikkaukseen.
Lisäksi on mainittava usko siihen, että pitkäjänteisellä työllä pääsee tuloksiin.
Niin, ja tietysti hyvä olo lenkin aikana ja sen jälkeen.
..eli juoksijan halpa, helppo ja terveellinen huume pitää minut koukussa:) Tänäänkin olin itkuun pillahta silkasta onnen tunteesta kun sateen jälkeen lähdin kympille ja ilta-aurinko sai vesipisarat puissa niin ihmeen kauniisti kimaltelemaan... Ja elämä tuntui niin taivaallisen ihanalta!!!
Minä aloitin juoksuharrastuksen 9 vuotiaana ja se on jatkunut noin 30 vuotta. Ei kai minulla mitään kriisiä silloin ollut. Kun lopetin kilpailemisen tosimielessä niin koitin olla harjoittelematta. Mutta lihoin reilusti ja aloin hölkätä työmatkoja ja innostuin maraton hölkästä. Nykyään koitan vain raahautua ulos hölkkäämään ja hieman hölköttelen valmennettavien kanssa.
No minulle urheilu on elämäntapa, vaikka ehkä välillä se on pakkopullaakin kun nykyään mukavampi katsoa kuin toiset juoksevat. Olen sitä mieltä, että voin paremmin kun hieman edes yritän liikkua.
Urheilu on elämäntapa ja sen takia esim. juoksua tulee harrastettua. Harrastan kilpapyöräilyä, mutta ensi kesänä tavoitteena tukholman marathon, joten siksi juoksen enemmän talvella.
Juoksu muu urheilu pitää minut hyvässä kunnossa ja se on eräänlainen huume..hypin seinille, jos olen 2 päivää liikkumatta;)
niin, ja ikää 20v.
No 30 kriisi :)
Tajusin sen 10 vuotta aikasemmin.... ;)
Ei kai ole mitään yhtä syytä. Olen harrastanut pitemmän aikaa kamppailulajeja, uinut, käynyt salilla ja semmosta. Päämääränä on ollut mm. että on jokin oma juttu, ikioma rentoutumis ja nollauskeino. Muita syitä, yhtä tärkeitä, on kunnon ylläpitäminen ja mätkyttämisen oppiminen ja siinä kehittyminen vaikka en usko niitä taitoja salin ulkopuolella käyttäväni. En edes haluaisi. Kehässä huitominen on paljon mielenkiintoisempi ajatus. En ole muuten ikinä ollut mikään aerobikkaaja. Kamppailulajit on kiinnostanut pienestä asti. Ajan myötä treenikavereista on tullut hyviäkin kavereita. Oma porukka ja hyvä fiilis pistää hakeutumaan treeniin melkoisen hyvin. Eli siinä on sitten jo sosiaalisetkin syyt. Nykyään en pystyisi olemaan ilman liikuntaa. Kroppani vaatii sitä. Se vaan kuuluu elämään, niinkun esim hampaiden pesu aamulla.
Juoksemista olin kauhistellut pitkään, mutta joskus salaa mielessäni mietin että olispa se varmaan hienoo jaksaa jolkutella tuolla. Kuulin muiltakin ettei ne ole aluksi siitä tykännyt, mutta että siihen voi lopulta jopa addiktoitua. Päätin sitten pistää menemään ja katsoa miten käy. Taas ajatuksena oli kunto. Kestävyyden parantaminen. Muutaman kilon painonpudotuskaan ei haittaisi. Nyt mä luulen että olen pikkuhiljaa addiktoitumassa siihenkin. Rakkain lajini taitaa kuitenkin aina olla nyrkkien heiluttelu. Liikunta vaan tuo niin paljon hyvää mieltä ja rasittaa ja rentouttaa kroppaa sen verran että ei turhat murheet vaivaa päätä. Enkä luultavasti ole sitten vanhuksena selkä kumarassa.
Ei jaksa enään juopotella niinkuin nuorempana, eikä telkkariakaan jaksa aina vahdata. Piti keksiä jokin harrastus ja juokseminen tuntui helpolta aloittaa.
Toinen syy oli, että lapset harrastaa jonkinverran liikuntaa, enkä halunnut olla huonona esimerkkinä sohvaperunana.
Itselläni ainakin juokseminen on se laji, jota jaksan vuodesta toiseen. Joskus joku uusi laji saattaa viedä huomion muutamaksi kuukaudeksi, mutta loppujen lopuksi palaan aina lenkkipolulle.
Minusta liikunta, erityisesti juoksu välittyy suoraan omaan oloon. Väittäisinpä sen vaikuttavan jopa itsetuntoon. Kyllä mieli on rento ja ryhti hyvä kun on hyvä treeni takana.