on mielestäni se mieletön määrä valehtelua.
Se vie pohjan luottamukselta.
Miksi viimeiseen asti pitää kiertää totuutta ja selittää toisen vaan kuvittelevan kaiken.
Epärehellisyys on mielestäni pahinta kaikessa.
Se vie pohjan luottamukselta.
Miksi viimeiseen asti pitää kiertää totuutta ja selittää toisen vaan kuvittelevan kaiken.
Epärehellisyys on mielestäni pahinta kaikessa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen pohtinut petetyksi tulon jälkeen, miksi olo tuntuu niin kurjalta ja tullut siihen tulokseen, että valheiden keskellä eläminen on se pahin asia. Menneisyydestä ei enää tiedä, mikä oli totta ja mikä ei. Fyysisen pettämisen ajattelu ei saa enää pahaa oloa pintaan.
Kirjoitit kuin minun kynälläni. Kyllähän tieto fyysisestä suhteestakin koskee, mutta pahimmalta tuntuu valhe. Vaikka me olemmekin asian läpikäyneet ja luulen tietäväni aika tarkkaan heidän suhteensa kulun, välillä silti epäilen, onko ollut vielä jotain, ehkä muitakin naisia. Uskon kyllä miestäni, mutta valheessa eläminen on jättänyt jälkensä eniten. Usein tulee mieleen ne tilanteet, joissa tiedän mieheni valehdelleen ja mietin, voisiko vielä tapahtua samaa.
Minua vaivaa sekin, että avioliitossa "pettämisjakson aikana" eletyt hyvätkin hetket tuntuvat jälkeen päin ajatellen valheelta. Oliko ne hetket hyviä vai ajatteliko mies koko ajan toista naista? Mies vakuuttaa, ettei hän naistaan ajatellut ja tavallaan järjelläni voin sen uskoa. Miehethän ovat mestareita lokeroimaan elämäänsä. Töissä ei kotihuolet paina ja päinvastoin. Kotona ei toista naista muistele ja toisen naisen luona ei kotiolot paina. Jos itse olisin ihastunut johonkin mieheen, ajattelisin häntä varmaan 24 h vuorokaudessa enkä pystyisi esimerkiksi seksiin oman mieheni kanssa. Ainakaan minun miehelläni ei ollut mitään ongelmia seksin suhteen kotonakaan.
Juuri noin oli meilläkin: seksielämä vilkasta ja lämmintä toisesta naisesta huolimatta. Mies sanoi jälkeenpäin, että ei koskaan ajatellut häntä ollessaan minun kanssani tai päinvastoin. Ja että koko sivusuhde oli kuin toisessa maailmassa, jossa ei ollut olemassa todellisuutta, paitsi että huono omatunto teki välillä tepposet ja seksi ei onnistunut. Kotona ei sellaisia vaikeuksia ole tähän mennessä ollut. Mutta silti... olisin ihan mielelläni jakanut hänen kanssaan nekin hetket, kun hän oli toisen luona. Ei ainakaan minun pihtaamiseni vuoksi tarvinnut mennä vieraisiin, ei kyllä ole sellaista väittänytkään. Sitä vaan ihmettelen, miten sen valheen pystyy kantamaan? Minun ainakin olisi vaikea elää kaksoiselämää.
..että miehet on saastaa. En sano tätä raivopäissäni, vaan ihan kokemuksien pohjalta. Paraskin mies on heikko, mitä tulee toisiin naisiin. Sen sain minäkin kokea...
Pahinta on jos itse tietää kaiken tapahtuneen, mutta toinen ei kerro koko totuutta. Sitä vaan odottaa ja odottaa että toisella olisi jotain kerrottavaa...
Oli todella hermoja raastavaa aikaa monta kuukautta, kun tiesin että jotain selkäni takana touhuttiin.
Olin miehen mielestä vainoharhainen, kun kuvittelin hänllä olevan toisen naisen.
Tekstiviestejä tulvi ja öitä vietettiin kavereiden luona.
Ihmetteli vielä eikö miehellä saa olla naispuolisia "ystäviä".
Murtui sitten lopulta ja sanoi lipsahtaneesa kokeilemaan.
Pahinta oli todella se valehtelu.
Seksin puutteesta ei lipsahtanut, koska itse haluan useammin kuin mies.
Rankka juttu, ei muuta voi todeta.
Vieläkään en tiedä miten tässä käy, mutta koville ottaa.
Se on ihmetyttänyt minua kaikkein eniten, että mies pystyi pitämään kahta eri perhettä luontevasti yli puoli vuotta.Itse en voisi kuvitellakaan vastaavaa. Valitsisin jomman kumman.Mies vuoroviikoin kylässä, ei ongelmia, ei omantunnontuskia.Miten mies on rakennettu?
Täällä sitä kärsitään mielenterveysongelmista... olin liian sinisilmäinen ja vieläkään tämän kolmen vuoden jälkeen en usko edes Hesarin tulevan aamuisin - ennen kuin se lattialle kolahtaa.
johtuu siitä, ettei sitä usein myönnä itsellekään miten sitten toiselle...