JOtenkin sitä tuli erottua hirveässä tunnekuohussa miehen petettyä. Sen jälkeen elämä on mennyt totaalisesti uusiksi ja joskus mietityttää, että kannattiko. Nykyisin mies tuntuu taas jotenkin hyvältä tyypiltä ja olemme läheisiä. Välillä ajattelin jopa paluuta yhteen. Yksi lapsi meillä on. Silti siinä erossa meni niin paljon rikki, ettei paluu ole oikeasti tullut mieleen. Meni luottamus.
Oletteko katuneet avioeroanne?
mietteissään
194516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mielestäni tunnekuohuissa eroaminen osoittaa suurta tyhmyyttä. Ei sen aina tarvitse mennä niin, että heti kun toinen pettää niin on pakko erota. Eropäätöstä kannattaa kypsytellä kaikessa rauhassa, asua vaikka hetki erillään tms. ennen lopullista päätöstä.
Jos mies tuntuu hyvältä tyypiltä, mikä estäisi yrittämästä uudelleen. Toisaalta, lapsenne stressaantuu, jos isä ja äiti soutavat ja huopaavat. Aika pahan pähkinän kyllä pistit...
Mitä tarkoitat sillä, että erossa meni niin paljon rikki. Vai halusitko sanoa, että pettämisessä meni paljon rikki.
Voin kertoa sulle omasta kokemuksesta, että luottamuksen rakentaminen on täysin mahdollista edellyttäen tietysti, että molemmat haluavat jatkaa. Ymmärrän täysin, jos et halua jatkaa. Joka tapauksessa, meidän liitossamme rakensimme uskottomuuden jälkeen hitaasti kaiken uudelleen, ja nyt neljän vuoden jälkeen kriisistä olemme todella onnellisia, että yritimme uudestaan. Vahvistuneita olemme ja suhteessamme vallitsee ihana rauha.
Kuuntele siis sydämesi ääntä, äläkä usko "kerran pettää aina pettää" -kliseitä. Hyvää jatkoa, mitä tahansa päätättekin.
Olen eronnut 4 vuotta sitten, kun mies tapasi työkuvioissa uuden naisen, johon rakastui silmittömästi. Mies halusi erota, minä olisin halunnut jatkaa. Olin valmis keskustelemaan ja rakentamaan uutta, mies ei. Ero oli aika kova paukku paitsi minulle myös muille läheisille: olimme kaikkien silmissä se onnellinen ja toisiaan syvästi rakastava pari.
Pettämiskuviosta ja ajan kulusta huolimatta olen yhä sitä mieltä, että ero oli huono ratkaisu. Edelleen siis kaipaan sitä, mikä erossa meni eli perhettä ja läheistä kumppania. Toki olen jatkanut elämääni eteenpäin ja voin jopa hyvin, mutta tietty tyhjyys on ainakin toistaiseksi osa elämääni. Uutta parisuhdetta en ole esim. kyennyt rakentamaan.
Kaikkein enoiten surettaa lasten kohtalo, se että he joutuvat elämään eroperheessä, jossa esim. taloudellinen tilanne ja sosiaaliset kuviot muuttuivat eron seurauksen rutkasti.
Ainakin oma neuvoni eroa harkitseville on: harkitse pitkään ja kunnolla.
ero on tosin ollut voimassa vasta 3 kuukautta. Tänä aikana mieheni ei ole ollut minuun missään yhteydessä. Olisin halunnut jatkaa, mutta hän halusi mieluummin rakentaa suhdetta uuden rakkautensa kanssa. Arvostan pareja, jotka pystyvät uuteen alkuun uskottomuuden jälkeen. Minun on paha mieli siitä, että meillä sitä ei edes yritetty...mieheni muutti pois kotoa koska koki kaikki keskustelut raskaiksi ja vaikeiksi.
Siitä huolimatta, että minä olisin halunnut jatkaa minun on tyydyttävä siihen, että toinen ei sitä halunnut. JOs keskusteleminenkin on vaikeaa ei ole mitään toivoa siitä, että jatkomme olisi onnistunut. Näin vain on...parisuhteen vaikeuksissa kummankin toiveet eivät läheskään aina ole saman suuntaiset.
Nämä seuraavat väitteeni/toteamukset ovat vain olettamuksia mutta:
Oisko teidän kummankin kohdalla ollut niin, että mies on miettinyt avioeroa jo pitkään, eli tuo uusi suhde ei ole ollut se vars.syy. Se on ollut se viimeinen hyvä syy lähteä. Ja syy jonka varjolla ja jonka vuoksi on luultavasti helpompaa ottaa ja lähteä, kuin että vain ottaisi ja lähtisi. Moni avioeroa pohtiva mies toivoo että tätä kautta(=syrjähypyn kautta) se ero on helpompi ja kivuttomampi saada. Tarkoitan tällä sitä, että siinä ei tarvitse sitten syitä erolle käydä erityisemmin selittelemään, ei kertomaan faktaa, että "hei, oikeesti meillä ei ole mennyt enää aikoihin hyvin"....eihän toinen puolisko sitä kestäisi.
Miehenne ei ole rakastanut mahdollisesti teitä enää aikoihin.
Silloin siinä ei ole paljon puhuttavaa.
ettämies olisi halunnut jatkaa avioliitossa, mutta samalla pitää uuden rakkautensa. Minä hain eroa, koska minulle ei sellainen avioliitto käy. Meidän avioliittomme alkoi mennä pieleen sen jälkeen kun 6 vuotta sitten sairastuin masennukseen. Hänellä kaiken pitäisi olla niinkuin ennenkin. Kävin kaksi vuotta psykoterapiassa ja toivuin työkuntoon mutta en enää ollut se nöyrä vaimo, joka vain pyrkii tekemään miestään onnelliseksi...aloin odottaa häneltäkin aloitteita ja hellyyttä. Eli todellinen syy meidän eroomme oli se, että toinen kasvoi ja muuttui ja toinen ei sitä kestänyt. Minun olisi pitänyt olla kuin ennenkin. Ymmärrän hyvin, että uusi rakkaus kukoistaa, hänellä on nyt "uusi äiti" osoittamassa huomiota ja hellyyttä ja tekemässä kaikessa hänen tahtonsa mukaan.
Tämä kaikki ei kuitenkaan estä sitä, että minun mielessäni on haave elinikäisestä liitosta. Olisin tahtonut rakastaa häntä myötä ja vastoinkäymisissä, mutta hän ei halunnut rakastaa minua.
taoinen (tai en tiedä kuinka mones) viiden vuoden aikana ja suhdetta oli kestänyt 1½ vuotta. En mielestäni ollut äkkipikainen. Ensimmäisen paljastuneen jälkeen sentään jatkettiin.
juuri tämä uusi suhde. Ja toden näköisesti olet vielä ottanut puolisoon yhteyttä ja kertonut yhteisistä tulevaisuuden suunnitelmistanne.
Erosin 3v sitten vaimon uskottomuuden takia joka oli ainakin 3.kerta. Sen jälkeen oon asunu yksin ja on tosi hyvä olla. Eikä mulla mikään kiire ole uutta kaveria löytää vaikka ikää on 51v sekä olen eläkkeellä ms-taudin takia. Olen lapsillenikin (3)
jo täysi-ikäsiä että vaikka ex voittaisi lotossa 7 oikein niin en ottaisi takas.
Eli ei eroni kaduta yhtään vaikka sitä aluksi surinkin jonkin aikaa.
Kun ei sanottu miksi piti häipyä,ehdotin terapiaa yms. mutta en saanut kuin olankohautuksia ja sanat mene jo.
silti rakastan yhä vaimoani....
ja taidan odottaa lopun elämää.
Olen katunut eroamme, samoin mieheni, ja sen vuoksi olemmekin palaamassa takaisin yhteen. Tunnekuohut ovat takanapäin ja asia näyttää nyt paljon selkeämmältä, ja uskon meidän onnistuvan.
Maltti on valttia myös näissä asioissa. Mutta kun tilanne on päällä, ei kannata edes asioista puhua....Onnea Teille!Hienoa, että saitte toisen mahdollisuuden. Muistakaa käyttää se oikein :).Nimim. Only dreaming...
Väestöliiton Uskottomuus-artikkelissa nimenomaan sanotaan, ettei pikaisia ratkaisuja pitäisi tehdä mm. juuri uskottomuuden jälkeen, joka meilläkin oli kyseessä. On tässä kuitenkin tullut tehtyä kaikenlaisia vetoja sinne tänne, mutta silti meillä on nyt uusi mahdollisuus (asiasta kulunut nyt yli puoli vuotta). Olemme keskustelleet asiasta ja tulevaisuudestamme sekä uudesta alustamme nyt niin monelta kantilta, että uskon meidän käyttävän tilaisuutemme oikein. Kumpikaan ei halua enää elämäänsä tällaista sekoilua. Ja rakastamme toisiamme hurjasti.
Voitko kertoa tarkemmin millaista sekoilua teillä on ollut ja miksi?
Meillä tapauksen ilmitulon jälkeen (suhde kestänyt pari kuukautta silloin) mies mietti ja mietti, miten elämänsä haluaisi järjestää, enkä minä sitä miettimistä kestänyt kovin pitkään vaan totesin, että on parempi hänen muuttaa pois kotoa. Hän asui sitten tämän uuden naisensa luona, ja silloin aloimme ihan kunnolla keskustella aina tavatessamme siitä, mikä oli johtanut tähän uuteen suhteeseen ja kävimme meidän pitkän suhteemme ajalta kaikki hiertävät asiat puolin ja toisin läpi.
Päätimme jatkaa yhdessä, ja mies muutti kotiin, mutta rakkauspa ei nappia painamalla loppunutkaan tähän uuteen (eipä tietenkään) ja taas aikansa mietittyään päätin miehen puolesta, että parasta mennä uuden luo, kun ei osaa minunkaan luona olla. Nyt on siitä kulunut jo aikaa, ja olemme taas puhuneet asioita vielä enemmän kuin aiemmin, ja ehkä nyt vasta olemme kunnolla päässeet itse tapahtumasta riittävän etäälle. Minäkin olen oppinut jo hyvin elämään itsenäisesti, enkä ole palaamassa yhteen lasten takia tai sen takia, etten pärjäisi yksin. Mieheni on myös saanut ajatuksensa jo järjestykseen ja ainakin luulee tietävänsä, mitä elämältään haluaa ja kenen kanssa. Mies on muuttamassa yksikseen asumaan ja katsomme sitten vielä kertaalleen, pysyvätkö ajatuksemme yhteenpaluusta ennallaan.
Rakastuminen kestää kaksi vuotta, sitten se muuttuu rakkaudeksi tai hiipuu. Kahta voi rakastaa yhtä aikaa ja oikea rakkaus kestää uskottomuudenkin - en tuota ennen uskonut, nyt sen tiedän. Onneksi emme eronneet - vaikeaa oli ja ero olisi ollut se helpompi ratkaisu.
tilanteena kolmiodraama jossa minä olin petetty osapuoli. Ei ollut mahdollisuuksia yrittää uudestaan. Jäin väkisin yksin. Rakastin aikani. Surin aikani. Tuli uusia ihmisiä elämääni. Rakastuin uuteen ja rakastan edelleen. Elämä hymylee, on hymyillyt jo kauan. Mikään ei ole tullut elämässäni niin hyvän aikaan kuin se avioero. 10 pistettä ex-miehelleni että hän tajusi enemmän kuin minä. Vaikka tapa toimia olikin kyseenalainen. Olen todella onnellinen siitä että erosimme ja erosimme niin ajoissa että pystyimme luomaan vielä ystävyyssuhteen eron jälkeen. En usko että "erossa" voi mennä paljon rikki taikka että luottamus meni siinä kuten alkuperäinen kirjoitti, toki sitä edeltäneet tapahtumat voivat hajoittavat kaiken.Alkuperäiselle: Olen sitä mieltä että jos mies tuntuu hyvältä taas niin olkaa paljon yhdessä ihan perheenäkin ja kaksistaan. Se on kuitenkin lapselle hyvä nähdä vanhemmat hyvissä väleissä. Katsotte sitten myöhemmin onko yhteenpaluu milloin ajankohtainen ja miksei olisi koska molemmat olette varmasti oppineet jotain. Luottamuksen rakentaminen kestää kauan joten älä hötkyile.
Siinäpä se.
Ei kaduta.
En tosin eronnut tunnekuohussa, vaan olin prosessoinut eroa jo pitkään.
Tottakai sitä on katunut eroaan ja etenkin kun heitettiin pois, mutta minkäs teet kun ei ole vaihtoehtoja.
Se mikä kaivelee eniten erossa on se että ei voinut tai saanut puhua asioista, vaan ne vaiettiin kuoliaaksi, nyt on sitten liian myöhäistä puhua, koska se sattuisi liikaa.
Meitä ei vaan oltu tarkoitettu yhteen, vaikka niin alussa lapsellisesti luulinkin, saatiin kyllä aikaiseksi yhteinen lapsi, josta olen todella kiitollinen ja samalla surullinen kun lapsella on sitten ikävä aina jompaa kumpaa.
Sitä ihmettelen että miksi me ei saatu puhuttua asioista, tai itse yritin mutta toinen osa puoli pakoili puhumista.
Itse olen niin monesti murtuneena yrittänyt puhua hänen kanssaan, mutta kun ei voi puhua asioista niin ei voi, en voi ymmärtää kuinka voi olla noin sydämmettömiä naisia olemassa, tiedän kuitenkin että on olemassa myös sellaisia jolla on sydän paikallaan ja myös aitoja tunteita sitä toista kohtaan ja jos tulee ongelmia myös haluavat puhua niistä ettei ehdi tulemaan juopaa väliin.
Oli sitten viimeinen kerta kun tein tämän virheen ja seuraavassa jos sitä vielä joskus tulee niin ymmärrän että toista ei voi muuttaa eikä toinen voi muuttua jos ei sitä halua, eli ei enää luonne vikaisia tai itserakkaita, heiltä riittää rakkautta vaan omaan itseensä ja kuihduttaa sen toisen osapuolen.
Olen eronnut 7 vuotta sitten. Kaduin eroani noin vuosi eron jälkeen, puhuin exälleni että eikö voitaisi yrittää uudestaan. Onneksi hän oli sellaisessa vaiheessa elämää ettei ottanut kuuleviin korviinsa tuollaista ehdotusta. Onneksi.