Heippa äipät!
Jelppikäähän joku minua. Olen päivittäin todella ahdistunut miettiessäni, että ”pitääkö/täytyykö/kuuluuko” ainoalle lapselle hankkia sisarus. Olen 26-vuotias ja saimme ihanan, erittäin toivotun ja odotetun lapsukaisemme kolme vuotta sitten. Tein odotusaikana päättötyön yliopistoon ja olen nyt ollut 1,5 vuotta työelämässä.
Lapsemme oli vauvana todella helppo, eikä senkään jälkeen ole ollut mitään ihmeellisiä ongelmia. Mieheni on alusta alkaen ollut lapseni kanssa yhtä paljon kuin minä. Meille riittää hyvin yksi lapsi, mutta olen alkanut jatkuvasti miettiä, että olenko valtavan itsekäs, jollen hankin lapsellemme sisarusta? Olen luonteeltani sellainen, että kaipaan jatkuvasti omia juttuja –uusia haasteita työrintamalla, liikuntaa (lenkkeily ja ratsastus) sekä lisäksi laulujen rukkaamista, kirjoittamista, filosofointia… Olen nauttinut tämän yhden lapsen äitinä olemisesta omissa rajoissani, ja nyt lapsen kasvettua pääsen kohtuullisesti toteuttamaan myös itseäni edellä mainituilla saroilla.
Ajatus toisesta lapsesta ei tunnu minulle luontevalta. Lapsemme on erittäin sosiaalinen, reipas ja iloinen tyttö, jolla on paljon ystäviä sekä hoitopaikassa että naapurustossa. Onko minussa jotakin vikaa, kun haluan elää omaakin elämääni, enkä omistautua seuraaviksi vuosiksi kahden lapsen kasvattamiseen?
Tapasin mieheni 19-vuotiaana, opiskelimme ja sain lapseni siis heti valmistuttuani. Opiskeluaikana ei ollut varaa eikä mahdollisuuksia tehdä mitään, mistä olin haaveillut, ja vasta nyt tuntuu siltä, että pystyn välillä elämään omaakin elämääni. Luulen, että perheen kasvaessa minusta tulisi turhautunut pirttihirmu, mistä ei varmasti olisi iloa kenellekään. Nyt koen iloa erilaisista uusista asioista, mitä kasvavan lapsen kanssa voi tehdä ja puuhastella. Mutta nauttisin siitä paljon enemmän, jos voisin pitäytyä siinä ajatuksessa, että lapsia ei hankita lisää.
Kertokaahan rakkaat äiti-ihmiset kokemuksianne! Ja mihin ihmeeseen vetoan, kun sukulaiset ja tuntemattomat koko ajan kyselevät, että koskas teille toinen tulee? Olen todella ahdistunut tämän asian kanssa…
Yhden lapsen perhe?
34
3779
Vastaukset
- Tiina
En ymmärrä tätä lastentekobuumia? Miksi niitä lapsia tehdään? Siksi että yhteiskunta odottaa niin, siksi että sukulaiset odottavat sitä, siksi että se kuuluu elämän kiertokulkuun???? En käsitä tätä?? Eikö lapsia tehdä silloin kun sitä kaksi (isä äiti) ihmistä todella haluaa?? Jos näin olisi tuskin tulisi eroja yhtä paljon kuin nyt, uskoisin että jopa lapset olisivat onnellisimpia jos näin olisi. SIIS tehkää lapsia VASTA SITTEN kun todella HALUATTE ja olette valmiita, oli se sitten tänään, huomenna tai ei koskaan!! Älkää siksi kun ihmiset sitä sinulta odottaa!!
- Auringonkukka
Niinpä, niin sen pitäisi ollakin. Ja onhan se tosiasia, että ennen ei ollut mahdollisuuksia useinkaan edes valita, haluaako suurperheen vai ei.
Minustakin tärkeintä on se, että lasta (jokaista) todella haluaa ja toivoo. Jos olen hyvä äiti yhdelle, niin se on parempi kuin kamala kahdelle. :)
JA kyllä kun ympärilleen katsoo, näkee niitäkin äitejä, jotka ovat hankkineet lisää lapsia vain siksi, että niin kuuluu tehdä -ja unohtaneet itsensä siinä sivussa. Siitäkään ei hyvää jälkeä synny, tulee eroja ja muuta ja vaikeuksia koko perheporukalle.
- ei kivaa
Olen ainoa lapsi ja olisin aina halunnut sisaruksia. Nyt varsinkin aikuisena se korostuu.
- Auringonkukka
Heips, varauduinkin tällaiseenkin viestiin.
Kai sekin riippuu niin ihmistyypistä. Itselläni on kaksi reilusti vanhempaa isoaveljeä, jotka olivat melkein aikuisia kun olin pieni. En ole heidän kanssaan kovinkaan paljon tekemisissä, ja itse en taas koskaan lapsena tai nuorena kaivannut ikäisiäni sisaruksia -päinvastoin. Muistan sanoneeni vanhemmilleni, että "eihän minulle tule sisaruksia", koska nautin (sosiaalisenakin ja energisenä ihmisenä) omasta rauhasta, kuten edelleenkin. :) - kuunlilja
Auringonkukka kirjoitti:
Heips, varauduinkin tällaiseenkin viestiin.
Kai sekin riippuu niin ihmistyypistä. Itselläni on kaksi reilusti vanhempaa isoaveljeä, jotka olivat melkein aikuisia kun olin pieni. En ole heidän kanssaan kovinkaan paljon tekemisissä, ja itse en taas koskaan lapsena tai nuorena kaivannut ikäisiäni sisaruksia -päinvastoin. Muistan sanoneeni vanhemmilleni, että "eihän minulle tule sisaruksia", koska nautin (sosiaalisenakin ja energisenä ihmisenä) omasta rauhasta, kuten edelleenkin. :)Minä ja mieheni olemme molemmat kasvaneet isossa sisarussarjassa ja tiedämme, millainen rikkaus sisarukset ovat lapselle. Meillä on monta lasta ja olemme varmaan juuri sellainen perhe, jota säälien katsotte:vanhemmat nuhjuisia, aina puutetta rahasta, kiljuvat lapset ja karjuvat aikuiset, ei koskaan omaa rauhaa eikä kalliita harrastuksia. Perheessämme lapset oppivat riitelemistä, jakamista, toisten huomioon ottamista, vallankäyttöä, kateutta, kiusantekoa, pieruhuumoria, kotitöitä ja lusmuiluakin. Sisarus on paras kaveri ja pahin vihollinen, joku joka jakaa lapsuusmuistot ja pysyy aina lähipiirissä. Vuosien varrella olen todennut, että pahimmat päsmärit ja koulukiusaajat ovat olleet perheidensä ainoita lapsia. Heillä on tarve testata ihmissuhdetaitojaan toisten lasten kustannuksella, sisarussarjassa kasvaneella sitä ei ole.
Itsetunto tosin taitaa ainoilla lapsilla olla parempi, ehkä jopa vähän narsismia saattaa esiintyä. - näinkin on
Auringonkukka kirjoitti:
Heips, varauduinkin tällaiseenkin viestiin.
Kai sekin riippuu niin ihmistyypistä. Itselläni on kaksi reilusti vanhempaa isoaveljeä, jotka olivat melkein aikuisia kun olin pieni. En ole heidän kanssaan kovinkaan paljon tekemisissä, ja itse en taas koskaan lapsena tai nuorena kaivannut ikäisiäni sisaruksia -päinvastoin. Muistan sanoneeni vanhemmilleni, että "eihän minulle tule sisaruksia", koska nautin (sosiaalisenakin ja energisenä ihmisenä) omasta rauhasta, kuten edelleenkin. :)Olen työni puolesta seurannut ns.perheen ainoita lapsia ja kyllä he poikkeuksetta ovat itsekkäitä,eivätkä osaa ottaa toisia huomioon,toisin kuin useampilapsisen perheen lapset.Toisaalta jos lapsia on kuin rottia laumassa,ei sekään ole kehitykselle hyväksi.kaksi tai kolme lasta on sopiva määrä.NÄIN.
- Auringonkukka
kuunlilja kirjoitti:
Minä ja mieheni olemme molemmat kasvaneet isossa sisarussarjassa ja tiedämme, millainen rikkaus sisarukset ovat lapselle. Meillä on monta lasta ja olemme varmaan juuri sellainen perhe, jota säälien katsotte:vanhemmat nuhjuisia, aina puutetta rahasta, kiljuvat lapset ja karjuvat aikuiset, ei koskaan omaa rauhaa eikä kalliita harrastuksia. Perheessämme lapset oppivat riitelemistä, jakamista, toisten huomioon ottamista, vallankäyttöä, kateutta, kiusantekoa, pieruhuumoria, kotitöitä ja lusmuiluakin. Sisarus on paras kaveri ja pahin vihollinen, joku joka jakaa lapsuusmuistot ja pysyy aina lähipiirissä. Vuosien varrella olen todennut, että pahimmat päsmärit ja koulukiusaajat ovat olleet perheidensä ainoita lapsia. Heillä on tarve testata ihmissuhdetaitojaan toisten lasten kustannuksella, sisarussarjassa kasvaneella sitä ei ole.
Itsetunto tosin taitaa ainoilla lapsilla olla parempi, ehkä jopa vähän narsismia saattaa esiintyä.Hei Kuunlilja,
en ihan ymmärrä tätäkään ainaista vastakkainasettelua, että yhden lapsen vanhemmat tai lapsettomat "säälien" katsovat suurperheitä! Ei pidä paikkaansa omalla kohdallani ainakaan, päinvastoin ihan vilpittömästi ihailen suurperheiden omia valintoja. Peilailen tässä ihan omia tuntemuksiani ja ajatuksiani OMASSA elämässäni, eikä se tarkoita sitä, että joku muu elämäntapa olisi sen huonompi/säälittävämpi/parempi tai mitään muutakaan. :)
Tässä nyt jotenkin unohtuu se, että jokainen ihminen on erilainen. Miksi säälisin perhettä, joka on oman tiensä valinnut, ja varmasti saa omassa elämässään antoisia hetkiä enemmän kuin kylliksi.
Mutta en ymmärrä sitäkään, että sellaistenkin pariskuntien pitäisi hankkia juuri se "oikea" määrä lapsia eli kaksi tai kolme, jos he ovat luonteeltaan sellaisia, että se ei välttämättä ole parhaaksi.
Erilaisuus kunniaan.. :) - ...
Auringonkukka kirjoitti:
Heips, varauduinkin tällaiseenkin viestiin.
Kai sekin riippuu niin ihmistyypistä. Itselläni on kaksi reilusti vanhempaa isoaveljeä, jotka olivat melkein aikuisia kun olin pieni. En ole heidän kanssaan kovinkaan paljon tekemisissä, ja itse en taas koskaan lapsena tai nuorena kaivannut ikäisiäni sisaruksia -päinvastoin. Muistan sanoneeni vanhemmilleni, että "eihän minulle tule sisaruksia", koska nautin (sosiaalisenakin ja energisenä ihmisenä) omasta rauhasta, kuten edelleenkin. :)Niin, olen minäkin sosiaalinen, mutta nyt aikuisena on on omaa perhettä, niin olisi kiva kun olisi sisaruksia, jos heilläkin olisi perhettä ja ehkä samanikäisiä lapsia. Kaikki juhlapyhät, varsinkin joulu. Olemme mieheni kotona, koska siellä on paljon ihmisiä ja oikea joulun tuntu. Omilla vanhemmillani käydessä on tylsää kököttää nelistään pöydän ääressä kun ei ole kunnon elämää tai fiilistä.
Ja sitä niin kateellisena kuuntelee muita joilla on sisaruksia kun ne sisarusten perheen kanssa sitä ja tätä... - Auringonkukka
näinkin on kirjoitti:
Olen työni puolesta seurannut ns.perheen ainoita lapsia ja kyllä he poikkeuksetta ovat itsekkäitä,eivätkä osaa ottaa toisia huomioon,toisin kuin useampilapsisen perheen lapset.Toisaalta jos lapsia on kuin rottia laumassa,ei sekään ole kehitykselle hyväksi.kaksi tai kolme lasta on sopiva määrä.NÄIN.
Hei,
kiitos kommentista. On aika surullinen lähtökohta, että NÄIN (kuten sanoit) kuuluu kaikkien tehdä. Kyllä minä tunnen monia ainoita lapsia, jotka ovat sosiaalisia ja toiset huomioonottavia. Oma tyttöni ainakin on uskomattoman empaattinen ja symppis tapaus naapurin lasten ja muiden kanssa.
HMM, pitäisikö siis tosiaan hankkia se toinen lapsi kaveriksi toiselle, sitten ahdistua oikein urakalla ja pakata kimpsut ja lähteä potemaan huonoa omaatuntoa jonnekin muualle..? Missä ovat ne ihmiset, jotka ymmärtävät, että jokaisen pitää omassa elämässään miettiä, mikä omaan elämäntyyliin ja -sisältöön sopii parhaiten.
Itse ymmärrän kaikenlaisia tapoja elää ja kunnioitan muiden ihmisten valintoja. Ihan vilpittömästi ihmettelen näitä tiukkapipoisia vastauksia. :? - kuunlilja
Auringonkukka kirjoitti:
Hei Kuunlilja,
en ihan ymmärrä tätäkään ainaista vastakkainasettelua, että yhden lapsen vanhemmat tai lapsettomat "säälien" katsovat suurperheitä! Ei pidä paikkaansa omalla kohdallani ainakaan, päinvastoin ihan vilpittömästi ihailen suurperheiden omia valintoja. Peilailen tässä ihan omia tuntemuksiani ja ajatuksiani OMASSA elämässäni, eikä se tarkoita sitä, että joku muu elämäntapa olisi sen huonompi/säälittävämpi/parempi tai mitään muutakaan. :)
Tässä nyt jotenkin unohtuu se, että jokainen ihminen on erilainen. Miksi säälisin perhettä, joka on oman tiensä valinnut, ja varmasti saa omassa elämässään antoisia hetkiä enemmän kuin kylliksi.
Mutta en ymmärrä sitäkään, että sellaistenkin pariskuntien pitäisi hankkia juuri se "oikea" määrä lapsia eli kaksi tai kolme, jos he ovat luonteeltaan sellaisia, että se ei välttämättä ole parhaaksi.
Erilaisuus kunniaan.. :)Niin, mehän edustamme sitä, mitä et omaan elämääsi halua: melua ja epäjärjestystä. Oli kenties virhe käyttää sanaa "sääli", kun sinä niin näytät siihen takertuvan. Minä en mitään sotaa julistanut, kerroinpa vaan, mitä ison perheen kanssa eläminen on; luopumista toisista asioista ja elämänsisältöä toisiin asioihin.
Jossain tutkimuksessahan oli että yksi lapsi lisää onnellisuutta (vanhempien), mutta lasten lukumäärä ei ole suoraan verrannollinen onnellisuuden tunteeseen. Olette siis onnellisuusoptimissanne.
Viimeinen kappaleesi sai hymyn huulilleni, päivän paras x) - sisarusta
enkä pois vaihtaisi =). Kyllä ollaan tapeltu mutta myös rakastettu ja nyt aikuisina ollaan melkoisen läheisiä, siskoani voin kutsua parhaaksi ystäväkseni. Lisäksi mulla on toistakymmentä serkkua, mikä on ollut tosi kiva juttu.
Toivon että Luoja sois meidän lapselle vielä sisaruksen ja sekä minun että mieheni sisaruksille lapsia, jotta lapseni saisivat kokea myös iloa serkuista.
En tiedä millaista on olla ilman sisaruksia, mutta ystävälläni on tällainen tilanne: hän on itse ainoa lapsi ja tätä nykyä yksinhuoltaja (isää ei ole koskaan poikansa kiinnostanut). Ystäväni vanhemmat ovat käymässä vanhoiksi ja raihnaiksi. Ystäväni kokee tilanteen melko kestämättömänä: yksin huolehtii lapsestaan ja yksin sairastuvista vanhemmistaan. Useamman kuin kerran hän on sanonut kaipaavansa nyt aikuisena varsinkin sisaruksen tukea elämäänsä. - Auringonkukka
kuunlilja kirjoitti:
Niin, mehän edustamme sitä, mitä et omaan elämääsi halua: melua ja epäjärjestystä. Oli kenties virhe käyttää sanaa "sääli", kun sinä niin näytät siihen takertuvan. Minä en mitään sotaa julistanut, kerroinpa vaan, mitä ison perheen kanssa eläminen on; luopumista toisista asioista ja elämänsisältöä toisiin asioihin.
Jossain tutkimuksessahan oli että yksi lapsi lisää onnellisuutta (vanhempien), mutta lasten lukumäärä ei ole suoraan verrannollinen onnellisuuden tunteeseen. Olette siis onnellisuusoptimissanne.
Viimeinen kappaleesi sai hymyn huulilleni, päivän paras x)Jeps, en ajatellutkaan mitään sodanjulistuksia. :) Ja totta on, että jos minua ja miestäni ajattelee, niin olemmekin varmasti onnellisuusoptimissamme nyt -mutta viesteistä päätellen lapsemme ei ilmeisesti ilman sisarusta ole..
Kyllähän minä kestän melua ja epäjärjestystä, mutta en tiedä haluanko elää omaa elämääni vain "kestämällä". Kaikki ihmiset eivät edes kaipaa niin paljon omaa aikaa ja "pohdiskelua", tai työelämän haasteita kuin toiset. Itse kestin nippa nappa sen vuoden ja 3kk kotona! Mieheni on kyllä luvannut jäädä kotiin jos joskus tulisi toinen, mutta mikähän soppa siitäkin lähipiirissä syntyisi anoppia myöten, ei taida olla yhteiskunta monissakaan asioissa vielä valmis vapaisiin valintoihin.
Eletään kaikki omaan tyyliimme, niin hyvä tulee. Ja ihan vilpittömästi toivotan kaikkea hyvää perheellesi! :) - Kahdenäitee
Auringonkukka kirjoitti:
Hei,
kiitos kommentista. On aika surullinen lähtökohta, että NÄIN (kuten sanoit) kuuluu kaikkien tehdä. Kyllä minä tunnen monia ainoita lapsia, jotka ovat sosiaalisia ja toiset huomioonottavia. Oma tyttöni ainakin on uskomattoman empaattinen ja symppis tapaus naapurin lasten ja muiden kanssa.
HMM, pitäisikö siis tosiaan hankkia se toinen lapsi kaveriksi toiselle, sitten ahdistua oikein urakalla ja pakata kimpsut ja lähteä potemaan huonoa omaatuntoa jonnekin muualle..? Missä ovat ne ihmiset, jotka ymmärtävät, että jokaisen pitää omassa elämässään miettiä, mikä omaan elämäntyyliin ja -sisältöön sopii parhaiten.
Itse ymmärrän kaikenlaisia tapoja elää ja kunnioitan muiden ihmisten valintoja. Ihan vilpittömästi ihmettelen näitä tiukkapipoisia vastauksia. :?Miksihän alunperin asetit kysymyksesi kun selvästi tunnut jo päätöksesi tehneen? Toivoitko saavasi hyväksyntää yhdenlapsenpolitiikallenne vai mitä?
Kuulostaa vahvasti sille, että pyrit elämässä vain ja ainoastaan täydellisyyteen. Kannattaisi miettiä josko erittäin hyväkin riittäisi joskus..
Erityisesti huvitti perustelusi miksi olit onnellinen "ainokaisena". Kaipasit RAUHAA koska olit sosiaalinen ja energinen. :o) Yleensä sosiaaliset kaipaavat seuraa.. Mutta se sen se kun täytyy olla yhtä aikaa sitä ja tätä. - A.K.
Kahdenäitee kirjoitti:
Miksihän alunperin asetit kysymyksesi kun selvästi tunnut jo päätöksesi tehneen? Toivoitko saavasi hyväksyntää yhdenlapsenpolitiikallenne vai mitä?
Kuulostaa vahvasti sille, että pyrit elämässä vain ja ainoastaan täydellisyyteen. Kannattaisi miettiä josko erittäin hyväkin riittäisi joskus..
Erityisesti huvitti perustelusi miksi olit onnellinen "ainokaisena". Kaipasit RAUHAA koska olit sosiaalinen ja energinen. :o) Yleensä sosiaaliset kaipaavat seuraa.. Mutta se sen se kun täytyy olla yhtä aikaa sitä ja tätä.Heips! Juu-u, kuvittelin saavani jonkinlaista taustatukea kanssasisariltani, mutta ei mennytkään ihan niin..
Hmm, erikoinen ajatus, ettei sama ihminen voisi olla sekä sosiaalinen että omaa rauhaa kaipaava. Ympärilläni on paljon sellaisia ihmisiä. Olen aina pitänyt siitä, että olen saanut kirjoitella ja miettiä asioita rauhassa -juuri sen hyvin sosiaalisen (josta myös nautin) elämän vastapainoksi.
Ihmeellisiä ajatuksia ihmisillä..missä kaikki empaattiset ja avarakatseiset, erityyppisiä elämäntapoja hyvällä katsovat ihmiset oikein piileksivät? Ilmankos en koskaan aikaisemmin ole näihin keskusteluihin kirjoittanutkaan. :) Ei kai omien toiveiden tarkastelu oman elämän suhteen tarkoita täydellisyyden tavoittelua, en ainakaan tunnista sellaista piirrettä itsessäni. Lähinnä etsin harmoniaa sen itsensä toteuttamisen ja oman elämän ja toisaalta perhe-elämän välillä. Ja tiedän kyllä, että suurella osalla ihmisistä on tällainen tarve, tai sitten elää lähinnä korvike-elämää jollei ole.
Jännä juttu, että täällä foorumilla ei ole yhtään sielunsisarta, vaikka Suomessa on valtava määrä yksilapsisia perheitä. :) Mutta ei se mitään, kiitos mielenkiintoisista näkökulmista. Havaitsen aika putkikatseista näkemystä äippäihmisiltä, jotka ilmeisesti elävät vain lastensa kautta.. Tyhjän pesän syndrooma voi iskeä aika voimakkaasti tuonnempana, jos ei etsi omalle elämälleen muuta suuntaa kuin lapset.
Ilmeisesti äitien keskustelupalsta ei koske yhden lapsen äitejä, siirtynen siis sivuun. Aurinkoista syksyä kaikille ja tsemppiä! - poikkeuksia on
näinkin on kirjoitti:
Olen työni puolesta seurannut ns.perheen ainoita lapsia ja kyllä he poikkeuksetta ovat itsekkäitä,eivätkä osaa ottaa toisia huomioon,toisin kuin useampilapsisen perheen lapset.Toisaalta jos lapsia on kuin rottia laumassa,ei sekään ole kehitykselle hyväksi.kaksi tai kolme lasta on sopiva määrä.NÄIN.
Työsi puolesta et ole minua nähnyt etkä varmaan näekään, mutta voin kertoa, että olen ainoa lapsi, nyt jo 35-vuotias ja SOSIAALINEN ihminen.
Eikä tämä ole minun yksipuolinen näkemykseni asiasta. - huh..
A.K. kirjoitti:
Heips! Juu-u, kuvittelin saavani jonkinlaista taustatukea kanssasisariltani, mutta ei mennytkään ihan niin..
Hmm, erikoinen ajatus, ettei sama ihminen voisi olla sekä sosiaalinen että omaa rauhaa kaipaava. Ympärilläni on paljon sellaisia ihmisiä. Olen aina pitänyt siitä, että olen saanut kirjoitella ja miettiä asioita rauhassa -juuri sen hyvin sosiaalisen (josta myös nautin) elämän vastapainoksi.
Ihmeellisiä ajatuksia ihmisillä..missä kaikki empaattiset ja avarakatseiset, erityyppisiä elämäntapoja hyvällä katsovat ihmiset oikein piileksivät? Ilmankos en koskaan aikaisemmin ole näihin keskusteluihin kirjoittanutkaan. :) Ei kai omien toiveiden tarkastelu oman elämän suhteen tarkoita täydellisyyden tavoittelua, en ainakaan tunnista sellaista piirrettä itsessäni. Lähinnä etsin harmoniaa sen itsensä toteuttamisen ja oman elämän ja toisaalta perhe-elämän välillä. Ja tiedän kyllä, että suurella osalla ihmisistä on tällainen tarve, tai sitten elää lähinnä korvike-elämää jollei ole.
Jännä juttu, että täällä foorumilla ei ole yhtään sielunsisarta, vaikka Suomessa on valtava määrä yksilapsisia perheitä. :) Mutta ei se mitään, kiitos mielenkiintoisista näkökulmista. Havaitsen aika putkikatseista näkemystä äippäihmisiltä, jotka ilmeisesti elävät vain lastensa kautta.. Tyhjän pesän syndrooma voi iskeä aika voimakkaasti tuonnempana, jos ei etsi omalle elämälleen muuta suuntaa kuin lapset.
Ilmeisesti äitien keskustelupalsta ei koske yhden lapsen äitejä, siirtynen siis sivuun. Aurinkoista syksyä kaikille ja tsemppiä!Niin, että muissa vika kun eivät yhdy mielipiteeseesi? Heh..
Sinä ja tuttusi olette täydellisiä, muut pepusta? - Auringonkukka
huh.. kirjoitti:
Niin, että muissa vika kun eivät yhdy mielipiteeseesi? Heh..
Sinä ja tuttusi olette täydellisiä, muut pepusta?Eipä tässä tietääkseni kukaan etsi vikoja kenestäkään, olin lähinnä aluksi syystäkin yllättynyt, että nämä ensimmäisenä viestiini vastanneet perheenäidit jotakuinkin hyökkäsivät kimppuuni. Odotinkin erilaisia näkemyksiä, mutta niitä voi esittää monella eri tavalla -joko suvaitsevaisesti tai tiukkapipoisesti. :)
Ei kenessäkään ja kenenkään mielipiteissä mitään vikaa ole, yllätyin vain siitä suvaitsemattomuudesta mitä kohtasin. Ja luonnollista lienee, että ihminen haluaa jakaa ajatuksia myös samantyyppisillä linjoilla olevien ihmisten kanssa, vaikka muitakin näkemyksiä on aina avartavaa kuulla.
Aloitin tämän keskustelun ihan rauhallisesti tiedustelemalla näkemyksiä "rakkailta äideiltä" -ja sain myrskyn aikaan.. Mutta niin kauan kuin on keskustelua, on myös elämää! :-D - unikko
kuunlilja kirjoitti:
Minä ja mieheni olemme molemmat kasvaneet isossa sisarussarjassa ja tiedämme, millainen rikkaus sisarukset ovat lapselle. Meillä on monta lasta ja olemme varmaan juuri sellainen perhe, jota säälien katsotte:vanhemmat nuhjuisia, aina puutetta rahasta, kiljuvat lapset ja karjuvat aikuiset, ei koskaan omaa rauhaa eikä kalliita harrastuksia. Perheessämme lapset oppivat riitelemistä, jakamista, toisten huomioon ottamista, vallankäyttöä, kateutta, kiusantekoa, pieruhuumoria, kotitöitä ja lusmuiluakin. Sisarus on paras kaveri ja pahin vihollinen, joku joka jakaa lapsuusmuistot ja pysyy aina lähipiirissä. Vuosien varrella olen todennut, että pahimmat päsmärit ja koulukiusaajat ovat olleet perheidensä ainoita lapsia. Heillä on tarve testata ihmissuhdetaitojaan toisten lasten kustannuksella, sisarussarjassa kasvaneella sitä ei ole.
Itsetunto tosin taitaa ainoilla lapsilla olla parempi, ehkä jopa vähän narsismia saattaa esiintyä.Kärsimyksen kautta kultainen sädekehä? Ei vais. Mutta tuohon lauseeseen: "Heillä on tarve testata ihmissuhdetaitojaan toisten lasten kustannuksella, sisarussarjassa kasvaneella sitä ei ole" haluaisin kommentoida - eikö ne sisarukset ole toisia lapsia? Mitenkä paljon sisaruskateus ja perheen keskinäiset valtataistelut vaikuttavat ihmisten psyykkeeseen? Ja jopa vielä aikuisiälläkin...
Minulla on itselläni kaksi pikkusiskoa ja yksi isoveli. Vaikea itse sanoa, miten nämä ovat vaikuttaneet omaan henkiseen kehitykseeni. Mutta kriittisesti tarkastellen voin kyllä huomata ainakin vanhemmassa pikkusiskossani pätemisentarvetta, joka varmaan on osittain minusta johtuvaa.
Toisaalta, niinkuin joku täällä haikaili, kaikki perhejuhlat meidän suurperheessämme (johon nyt jo kuuluu sisarusparven aviopuolisot ja koko joukko serkuksia), ovat ihania tapauksia. Ja vaikeuksien kohdatessa siaruksista saa tukea. Mutta: tämäkään ei varmasti päde kaikissa perheissä. - Yhden äiti
kuunlilja kirjoitti:
Minä ja mieheni olemme molemmat kasvaneet isossa sisarussarjassa ja tiedämme, millainen rikkaus sisarukset ovat lapselle. Meillä on monta lasta ja olemme varmaan juuri sellainen perhe, jota säälien katsotte:vanhemmat nuhjuisia, aina puutetta rahasta, kiljuvat lapset ja karjuvat aikuiset, ei koskaan omaa rauhaa eikä kalliita harrastuksia. Perheessämme lapset oppivat riitelemistä, jakamista, toisten huomioon ottamista, vallankäyttöä, kateutta, kiusantekoa, pieruhuumoria, kotitöitä ja lusmuiluakin. Sisarus on paras kaveri ja pahin vihollinen, joku joka jakaa lapsuusmuistot ja pysyy aina lähipiirissä. Vuosien varrella olen todennut, että pahimmat päsmärit ja koulukiusaajat ovat olleet perheidensä ainoita lapsia. Heillä on tarve testata ihmissuhdetaitojaan toisten lasten kustannuksella, sisarussarjassa kasvaneella sitä ei ole.
Itsetunto tosin taitaa ainoilla lapsilla olla parempi, ehkä jopa vähän narsismia saattaa esiintyä.Itse olen 14-lapsisesta perheestä, ja kokenut juuri kaikkea tuota mistä sinä mainitsit. Mutta kyllä suuressa sisarusparvessa eläessä oppii niitä vähemmän miellyttäviäkin taitoja, muun muassa itsekkyyttä. Meillä kun ei koskaan ollut mitään tarpeeksi, opittiin ottamaan itse... esimerkkinä vaikkapa jäätelöpaketin jakaminen; ensimmäisinä paikalle tulleet kahmaisivat itselleen jättipalat pienimpien, viimeksi paikalle tulleiden jäädessä nuolemaan näppejään tai saadessa vain mitättömät makupalat. Aikuisena on joutunut varta vasten opettelemaan, ettei kaikkea tarvitsekaan kahmia, kun kaikkea saa muutenkin riittävästi. Suurperheessä opimme myös luovimaan soppelisti, valehtelemaan ja pistämään syitä pienempien, puolustuskyvyttömien niskoille. Eli ei kaikki mitä suurperheessä oppii, ole pelkkää hyvää...
Minulla itselläni on vain yksi lapsi, murkkuiän kynnyksellä oleva poika. Eikä hän ole itsekäs, muita kiusaava kauhukakara - päinvastoin saanut sekä päiväkodista, koulusta että kaverien vanhemmilta hyvää palautetta, että on hyvätapainen, sosiaalinen ja muut huomioon ottava lapsi. Siihen hänet on kyllä pyritty kasvattamaankin, vaikkei sisaruksia olekaan.
Minusta kyse on enemmänkin kasvatuksesta, mihin suuntaan lapsi muokkautuu. Meidän poika on viettänyt ikävuodet 2-7 päiväkodissa, missä on saanut oppia toisten lasten kanssa toimeentulemista. Serkkuja, setiä, tätejä, ystäviä on myös runsaasti, joiden kanssa oppia näitä elintärkeitä taitoja. Olemmekin aina liikkuneet ja olleet paljon sukujemme kanssa tekemisissä, nämä varmaan edesauttaneet tärkeiden sosiaalisten taitojen kehittymistä.
Kokemukseni mukaan niitä koulukiusaajia löytyy myös useampilapsisista perheistä :D Liekö kotona eivät saa omaa ääntä kuuluviin, niin pitää kokeilla sitä muualla...
Mutta ei tätäkään voi yleistää, takuuvarmasti "hyviä" lapsia kasvaa sekä yksi- että useampilapsisissa perheissä.
Osa omista sisaruksistani on minulle hyvin läheisiä, olemme viikottain tekemisissä keskenämme. Mutta löytyy myös niitä, joiden tiedän olevan siskojani/veljiäni vain geenien puolesta... välit ovat jostain syystä vuosien aikana väljähtyneet niin, etten heitä edes enää tunne, hyvä jos tiedän, missä asuvat..
Suurperheitä en kadehdi, mutta en myöskään sääli. Jokainen tekee itse päätöksensä mitä lapsilukumäärään tulee. Omat arvothan siinä aika pitkälle määrittävät, mitä pitää tärkeänä... joku tykkää olla lapsilauma ympärillään, minä en, enkä koe sitä mitenkään vääräksi enkä itseäni huonoksi ihmiseksi.
- AriaAria
Luin vai hieman alkua.
Yksi lapsi riittää.
mutta vie hänet hiekkalaatikolle jossa on muitakin lapsia,
kutsu kavereita siis lapsia kotiin leikkimään.
Ymmärrä, lapsi haluaa ensimmäisenä ikäistänsä seuraa,
vain jos sitä ei ole, käy puutteessa vanhemmat ja isovanhemmat.
Myös isovanhemmat voisivat viedä lapsen muiden seuraan, aluksi hiekkalaatikolle joka päivä, eikä kauppaan koskaan.
Meidänkään lapset eivät olleet kuin vaateostoksilla kaupoissa,
silloin ei tule karkkimielitekoja eikä tarvitse kieltää aina. - Friidu
ÄLÄ ihmeessä hanki jos tommosta asiaa pitää oikein keskustelupalstalta kysellä.Voi vee..ja oiskohan pitänny se ekakin......
- Asiaton
Helou vimpan kerran. Aika asiaton viesti. Nähdäkseni nämä keskustelupaikat ovat juuri sitä varten, että voi saman ja erihenkisten kanssa keskustella asioista eri kanteilta. Se, että halusin tästä keskustella ei tarkoita, etteikö rakas ainokaisemme olisi meille kaikki kaikessa -kuten aloitusviestissäkin totesin.
Odotusaika oli elämäni parasta aikaa, ja olen iloinnut lapseni kanssa kaikesta. Jos en halua lisää lapsia, ja haluan perheen ohella elää omaakin elämää, se ei vie tätä onnea pois.
Oletkohan ihan täysillä matkassa, kun tuollaisia kirjoittelet?Olet tainnut itse epäonnistua elämässäsi pahemman kerran, ja nyt et kestä sitä, että jollakin on vielä hyvä elämä edessä. :) - nurkkakuppikuntalainenkin
Asiaton kirjoitti:
Helou vimpan kerran. Aika asiaton viesti. Nähdäkseni nämä keskustelupaikat ovat juuri sitä varten, että voi saman ja erihenkisten kanssa keskustella asioista eri kanteilta. Se, että halusin tästä keskustella ei tarkoita, etteikö rakas ainokaisemme olisi meille kaikki kaikessa -kuten aloitusviestissäkin totesin.
Odotusaika oli elämäni parasta aikaa, ja olen iloinnut lapseni kanssa kaikesta. Jos en halua lisää lapsia, ja haluan perheen ohella elää omaakin elämää, se ei vie tätä onnea pois.
Oletkohan ihan täysillä matkassa, kun tuollaisia kirjoittelet?Olet tainnut itse epäonnistua elämässäsi pahemman kerran, ja nyt et kestä sitä, että jollakin on vielä hyvä elämä edessä. :)1. meitä on neljä sisarusta, emmekä ole tekemisissä toistemme kanssa juuri lainkaan. Emme ole riidoissa, mutta ei vaan tule pidettyä yhteyttä. Ei ole haitannut elämää.
2.Mulla on yksi lapsi. Ei hän ole itsekäs paskiainen, kuten joku kirjoitti ainokaisista.
On mukana harrastuksissa, joissa vaaditaan ihmissuhdetaitoja, on ryhmänohjaajana, mutta ei ole "natsi" ja osaa kyllä jakaa hyvää palautetta tarvittaessa. Miksi aina kärjistetään kaikki asiat.
3. en koskaan halunnut/saanut lisää lapsia,ei haittaa, enkä tunne olevani itsekäs. Lapseni ei ole edes kysynyt asiasata, ainakaan vielä.
4. Kukin tekee mitä haluaa.
- yx vaan
Sait todella tuomitsevia viestejä kirjoitukseesi, mutta toivottavasti luet vielä mielipiteeni. Meilläkin on vain yksi lapsi, tosin vauva (9 kk) vielä. Itsekin pohdin ennen lapsentekoa/toivetta, että onko sitten "pakko" tehdä lapselle sisarus ja pohdin kai sitä ajoittain vieläkin. Vaikka poikani on myös ollut helppo ja ihana, olemme mieheni kanssa tehneet päätöksen, että pohdinta toisesta lapsesta jää hamaan tulevaisuuten ja keskitymme nyt rauhassa pikkumieheemme. Eikä kyllä kumpaakaan sinänsä haittaakaan (ainakaan tässä vaiheessa), jos toista lasta ei tulekaan - tietoisen päätöksen kautta tai muuten.
Olen itse sitä mieltä, että toisen lapsen "pakko"hankinta ei ole hyvä ratkaisu, jos ei todellakaan sisimmässään halua enempää lapsia. Ei se ole itsekkyyttä, vaan on hyvä että tunnet itsesi ja tiedät, ettet toista lasta halua - te olette onnellisia jo kolmistaankin! :)
Ja paljon herätti keskustelua kysymys "hyvästä" lapsiluvusta. Ei sellaisista asioista voi kiistellä! Joillekin suurperhe on se paras vaihtoehto, jotkut liputtavat kahden lapsen puolesta. Nämä mielipiteet perustuvat aina henkilön omiin kokemuksiin. Itse tunnen muutamia ihmisiä, jotka ovat olleet ainoita lapsia ja hyvin ovat ainakin ulkoisesti menestyneet (työ, perhe jne.) - tottakai ainoat lapset varmaan kaikki pohtivat elämänsä aikana, millaista olisi ollut jos olisi ollut sisar taikka veli. Ja tunnen sellaisia sisaruksia, joilla on todella läheiset välit; ja sisaruksia, jotka inhoavat toisiaan...
Neuvoni sinulle, Auringonkukka, on että tee/tehkää niinkuin teille sopii parhaiten. Jos olette tyytyväisiä kolmistaan, niin mikäpäs siinä. Aina voi uteliaille sanoa, että "yksi riittää meille" eikä muuta.- ...asiaa
Kiitos sinulle, Yx vaan. Jotakin tällaista keskustelunavausta odottelin eilenkin noiden muiden ohella, mutta onneksi kipaisin vielä tänään kurkkaamassa. Jotenkin näin asian itsekin näen.
Olen vastausten perusteella aika yllättynyt monien perheenäitien suvaitsemattomuudesta ja rajoittuneesta katsantokannasta -ilmeisesti kaikkensa perheelle antavat äidit eivät kestä toisenlaisia äitejä, joilla on muutakin elämänsisältöä.
Aurinkoista syksyä ja hyvää jatkoa sinulle! - pohdittavaa
...asiaa kirjoitti:
Kiitos sinulle, Yx vaan. Jotakin tällaista keskustelunavausta odottelin eilenkin noiden muiden ohella, mutta onneksi kipaisin vielä tänään kurkkaamassa. Jotenkin näin asian itsekin näen.
Olen vastausten perusteella aika yllättynyt monien perheenäitien suvaitsemattomuudesta ja rajoittuneesta katsantokannasta -ilmeisesti kaikkensa perheelle antavat äidit eivät kestä toisenlaisia äitejä, joilla on muutakin elämänsisältöä.
Aurinkoista syksyä ja hyvää jatkoa sinulle!Olet aika mielenkiintoinen filosofi. Kysyt muilta, oletko itsekäs. Saat vastauksia, joissa jokainen kertoo oman näkemyksensä sopivasta lapsiluvusta. Kukaan ei sano, että olet itsekäs eikä millään tavalla tuomitse sinua henkilökohtaisesti. Itse tuomitset perheenäidit suvaitsemattomiksi ja katsantokannaltaan rajoittuneiksi, joilla ei ole muuta elämää kuin perhe. Valitat keskustelun kulkua, kun kaikki eivät suitsutakaan valintaasi ja katsot aiheelliseksi arvostella muita vastaajia heitä tuntematta. Ehkä olisi syytä katsoa peiliin ja miettiä, olisitko itse ehkä suvaitsevampi ja empaattisempi, jos olisit kasvanut samanikäisten sisarusten kanssa...
- yx vaan
...asiaa kirjoitti:
Kiitos sinulle, Yx vaan. Jotakin tällaista keskustelunavausta odottelin eilenkin noiden muiden ohella, mutta onneksi kipaisin vielä tänään kurkkaamassa. Jotenkin näin asian itsekin näen.
Olen vastausten perusteella aika yllättynyt monien perheenäitien suvaitsemattomuudesta ja rajoittuneesta katsantokannasta -ilmeisesti kaikkensa perheelle antavat äidit eivät kestä toisenlaisia äitejä, joilla on muutakin elämänsisältöä.
Aurinkoista syksyä ja hyvää jatkoa sinulle!Vielä "ainoan lapsen syndroomasta": Ei kukaan voi tietää, miten lapsi suhtautuu myöhemmin siihen, ettei hänellä ole sisaruksia. Toinen voi ottaa asian raskaasti, kun taas toinen ei sitä edes pahemmin pohdi. Kuten ei voi ennustaa sitäkään, miten sisarukset tulevat toimeen keskenään ja syntyykö heille läheiset välit...
Ja niinhän se on, että toisille äideille omat lapset ovat koko elämä kun taas toiset haluavat/tarvitsevat(!) myös rakentaa ehkä uraa tms. toisiakin juttuja perhe-elämän lisäksi. Itse kuulun jälkimmäiseen (siis siihen parjattuun ryhmään) mutta mitäpä siitä, kukin elää tavallaan eikä arvostelu häiritse yöuniani.
Mukavaa syksyä myös teidän triolle! :)
- santti*
Itse sain juuri ensimmäisen lapseni ja haluan lapsia lisää. Ainakin kaksi, mielellään enemmänkin, se on aina ollut haaveeni. Kuitenkaan en ole sitä mieltä että lapsella pitäisi ehdottomasti olla sisaruksia, eihän se välttämättä ole mahdollistakaan, voihan olla ettemme onnistu toista lasta jostain syystä saamaankaan. Mielestäni jokaisella vanhemmalla on oikeus päättää montako lasta haluaa, tai lähinnä kuinka monta riittää. Ymmärrän että ärsyttää kyselyt "no koskas sisaruksia" tai "kai sille nyt pikkuveli..." jne. Todellakin on teidän oma asianne montako haluatte, ja tärkeintä tietysti on että pääsette miehen kanssa yhteisymmärrykseen asiasta. Sinulla on vielä lapsentekoaikaakin, niin voit joka tapauksessa lykätä asiaa vielä. Itse ehkä sinuna vastaisin uteluihin että "ei nyt vielä ainakaan". Mitä ihmiset siitä ajattelevat, on heidän häpeänsä, eikä heille sinun lapsentekosi kuulu.
Ainoana lapsena olossa on varmasti hyviäkin puolia, usein he ovat tavallista sosiaalisempia, tiedän sen omasta tuttavapiiristäni. Samoin ovat sellaiset, joilla on iso ikäero sisarukseen. Kun aina ei ole leikkitoveria kotona, on opittava ystävystymään vieraiden lasten kanssa. - lukee tilastoja,
huomaa, että keskimäärin suomalaisperheissä on 1,8 lasta. Ja kun on vielä näitä suurempiakin perhekokoja, niin voisi päätellä, että yksilapsisia perheitä on varsin paljon. Enkä ole koskaan kuullut kenenkään saaneen tuomiota moisesta, joten eiköhän se ihan laillista ole.
Jotkut lapset kärsivät yksinäisyydestä, toiset sisaruksista. Kaikki kärsivät kuitekin siitä, jos vanhemmat ei jaksa. Lasten lukumäärä on siis ihan vanhempien harkinnassa. Ei sinun kannata edes pohtia toisen lapsen tekemistä, jos et sellaista halua nyt. Jos sen aika sitten joskus tulee, niin asia palaa kyllä mieleen myöhemminkn.
Itselläni on kolmas lapsi tulossa ja ihmettelen todella, miten lapsi voi olla niin suuri este oman elämän elämiseen. Käyn edelleen lenkeillä päivittäin ja omalla hevosella ratsastan useamman kerran viikossa. Opiskelen ja tarvittaessa jätän lapset isälleen myös muiden menojen takia, jotka tosin ovat varsin satunnaisia. Lisäksi lapset voi ottaa mukaan lähes mihin vain.
Mutta jos sinusta tulee toisen lapsen myötä "pirttihirmu", niin parasta se on toistaiseksi jättää tekemättä. Kysyjille voit vastata vaikka, ettei ole toista lasta kuulunut, jolloin he vaivaantuneina kuvittelevat teidän kärsivän lapsettomuudesta ja jättävät kyselyt siihen. - Vapaapudotus
Ei ihmistä tee onnettomaksi tai onnelliseksi sisarusten lukumäärä. Pidä itsesi onnellisena ja huolta lapsestasi, niin lapsestasi voi kasvaa (hyvällä tuurilla tässä maailmassa) tasapainoinen ihminen.
Suurin osa ihmisistä kaipaa sosiaalisia kontakteja elämässään, mutta jos olisi tarkoitettu, että ihmisellä on pakko olla sisaruksia, jotta kehittyisi sosiaalisesti hyväksyttävälle tasolle, silloin niitä lapsia varmaan syntyisi monta kerralla, niin kuin useille muille nisäkkäille... No tätä nyt ei kannata ottaa ihan tosissaan, mutta ehkä tässäkin voi olla vähän perää tai ainakin pohjaa ajattelulle.
Minulle lapseni on kallein aarre maailmassa - niinkuin oma lapsesi on varmasti sinulle. Itse haluan lisää lapsia, ainakin yhden. Haluan kasvattaa tätä korvaamatonta pääomaa... Mutta minä _haluan_. Lapseni ei ole oikeutettu haluamaan minun puolestani. Olen parempi vanhempi, kun teen niinkuin itse haluan. Ja se on parasta tarjottavaa lapselleni.
On hankalaa, että meillä hyvinvointiyhteiskunnan ihmisillä on liikaa mahdollisuuksia pohtia tällaisia kysymyksiä ja tulla onnettomaksi vaikeiden, vastauksettomien kysymysten tähden. Sen vuoksi kehottaisin sinua luottamaan vaistoosi ja toimimaan sen pohjalta, liikaa ajattelematta. Teetpä minkä hyvänsä valinnan, tulee katumisen hetkiä.
Usko omiin mielipiteisiisi! Tsemppiä:) - Vielä lapseton..
En ole edes vielä äiti itse, mutta nelilapsisesta perheestä tulleena voin kertoa, että kyllä sisaruksista on yhtä lailla iloja kuin surujakin. :)
Itseänikin ärsyttää utelevat ihmiset: koska naimisiin? Koska lapsia jne.? Ja pahimpia tuntuvat olevan vähän vieraammat ihmiset, joille asia ei edes oikeasti kuulu.
Mutta oli minulla toisenlainenkin näkökulma asiaan: mieheni äiti kuoli rintasyöpään jo ennenkuin tapasimme. Miehen äidinäiti sanoi joskus hyvin: "Onneksi on toinenkin tytär. Vaikka oman lapsen kuolema oli kamala asia ja muistelen edesmennyttä tytärtäni joka päivä; on onni, että toinen on vielä jäljellä."
Lapset kuitenkin kasvavat aikuisiksi joskus, eihän ne pikkuisia ikuisesti ole.
Mutta olet aika nuori vielä! Kannattaisi ehkä elää nyt niin kuin hyvältä tuntuu ja unohtaa paineet. Ehkä myöhemmin muutat mieltäsi, mutta jos et, niin se on varmasti paras ratkaisu sinulle! :) - nero
Minkä ihmeen takia sun täytyy enssinnäkin puolustella itseäsi???
Jos haluat vaan yhden lapsen niin se on täysin sinun oma asiasi.
Toi kun kirjoitit ettei sun lapsella ole mitään hätää, vaikkei sisaruksia olekkaan.
En nyt ymmärrä miksi ihmeessä otat moisesta asiasta pulttia.
Jos te olette nyt tyytyväisiä tilanteeseen niin tosi hyvä juttu.
Mä itse olen 4 lapsen äiti, mutta mä olen taas sen luontoinen että tykkään sählätä kotirintamalla muksujen kera tosin vanhimmat on jo 23v.22v. mutta muksujahan ne on mulle silti eivä mun silmissä ikinä aikuistu.
Nyt lopetat moiset murehtemiset ja elät onnellista elämää harrastuksies ja lapses miehes kanssa.
Älä hyvä ihminen pilaa juttua moisella mietiskelyllä.
Ja jos en ihan väärin arvaa niin onko suvulla sormensa pelissä????
T:NERO - Yksi lapsi myös!=)
Luultavasti nämä "mahtavat" tyypit tääl on jo ajanu, sut Auringonkukka pois täältä, mut kirjotan silti.
Ihan samoja ajatuksia täällä, meillä on yksi poika (1v.), ja miehen kans ollaan sovittu et kyl saa tähän jäähä, AINAKI tässä vaiheessa elämää. Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, et jos se yksi tuntuu hyvältä, niin sillon tuntuu. Me kaikki ollaan erilaisia (juu-u, KYLLÄ, me äiditkin!), miten siis voidaan olettaan et kaikki laitetaan siihen samaan muottiin 1,8 lasta? =)
Ja se että ainoat lapset ois kiusaajia jne. niin höpö höpö! Mulla on paljon kavereita, jotka ainuita, ja ovat tosi mukavia, eivätkä koskaan oo kiusannu ym.
Minulle paras kaveri sanoi, kun aiheesta juteltiin (hänellä yksi sisko), et minä olen hänelle enemmän sisko kuin se oikee. Ja myös hän tuntuu mun siskolta.
Niin kuin joku jo sanoi, niin käykää kylässä, leikkilaatikolla jne. jossa lapsi saa kokea niitä kaverisuhteita, ja sitä kautta jakamista, pettymyksiä jne.
Pidetään vaan rohkeesti omia puoliamme! =) - Anonyymi
Ekonomi perheen tytär suuri on taakka tämän äidin tyttärelle.
Kaukaa takana seisoo äidistään pohjois Suomi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .1407905Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde432051Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena
Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja251990- 911663
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että1801595Tunnekylmä olet
En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p1071050Taisit sä sit kuiteski
Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik5989- 50955
Odotathan nainen jälleenkohtaamistamme
Tiedät tunteeni, ne eivät sammu johtuen ihanuudestasi. Haluan tuntea ihanan kehosi kosketuksen ja sen aikaansaamaan väri28840- 34822