Mieheni petti minua. Perinteisesti työmatkalla hänellä oli humalassa yhden yön juttu. Ei mitään suurta rakkaustarinaa.
Sattuihan se hemmetisti! Tiedän että mieheni rakastaa minua. Siis sellaiset elämää kokemattomat lapselliset kommentit "ei miehes susta välitä" voi jättää kirjoittamatta. Hän rakastaa minua kyllä. Ja minä häntä. Siksi jatkoimme yhdessä.
Apuakin on saatu, ammattilaiselta. Tai mieheni selvitti mikä oli hänet saanut moista tekemään, vaikka rinnalla elää nainen, jonka hän haluaa. Itse en ole käynyt kenellekään puhumassa. Olisko pitänyt? Ehkä.
Itsetunto on yhä nollissa. Kyllä minä mieheeni luotan. Ei hän petä enää. Oli se niin kova koulu. Mutta epäilen omaa riittävyyttäni. Mietin onko minussa mitään kaunista, tai kauniimpaa kuin muissa mieheni mielestä. Tietysti hän sanoo että olen upein. Kiitos siitä hänelle! Mutta kun en haluaisi olla mariseva epävarma nainen. Haluaisin olla itsevarma ja hymyillä kun laitan uuden mekon päälle!
Ja sängyssä kaikki on muuttunut... Tai no, moni asia. Olen niin epävarma kaikessa mitä teen. Esimerkiksi tiedän missä asennossa mieheni on lauennut toisen naisen kanssa... No, sitä ei meillä enää harrasteta. Koen että olisin kuitenkin huonompi... Mieheni sanoo ja vakuuttelee, että olen parempi kuin kukaan, mutta ei se auta... Olen säälittävä, sitä teidän ei tarvitse minulle kertoa.
Mutte te, saman kokeneet. Kauanko tämä kestää?? Toki en enää hysteerosesti itke päivästä toiseen, mutta koska voisin sanoa, että nyt tuntuu jo täysin hyvältä, ja petos on vain paha muisto? Koska se lakkaa vaikuttamasta elämäämme? Meillä on kaikki hyvin, muuten. Haluaisin nauttia elämästä! Ja rakkaudesta! Ja itsestäni.
Nyt on kulunut 5 kuukautta siitä kun sain tietää, 6 kuukautta tapahtuneesta. Eihän se ihmisikä vielä ole, mutta turhautuminen kasvaa.
Lopuksi vielä, järkeni sanoo, että olen näyttävä ja kaunis nainen. Moni mies ottaisi. ;) Mutta tunteet ja järki on kaksi eri asiaa...
Sattuihan se hemmetisti! Tiedän että mieheni rakastaa minua. Siis sellaiset elämää kokemattomat lapselliset kommentit "ei miehes susta välitä" voi jättää kirjoittamatta. Hän rakastaa minua kyllä. Ja minä häntä. Siksi jatkoimme yhdessä.
Apuakin on saatu, ammattilaiselta. Tai mieheni selvitti mikä oli hänet saanut moista tekemään, vaikka rinnalla elää nainen, jonka hän haluaa. Itse en ole käynyt kenellekään puhumassa. Olisko pitänyt? Ehkä.
Itsetunto on yhä nollissa. Kyllä minä mieheeni luotan. Ei hän petä enää. Oli se niin kova koulu. Mutta epäilen omaa riittävyyttäni. Mietin onko minussa mitään kaunista, tai kauniimpaa kuin muissa mieheni mielestä. Tietysti hän sanoo että olen upein. Kiitos siitä hänelle! Mutta kun en haluaisi olla mariseva epävarma nainen. Haluaisin olla itsevarma ja hymyillä kun laitan uuden mekon päälle!
Ja sängyssä kaikki on muuttunut... Tai no, moni asia. Olen niin epävarma kaikessa mitä teen. Esimerkiksi tiedän missä asennossa mieheni on lauennut toisen naisen kanssa... No, sitä ei meillä enää harrasteta. Koen että olisin kuitenkin huonompi... Mieheni sanoo ja vakuuttelee, että olen parempi kuin kukaan, mutta ei se auta... Olen säälittävä, sitä teidän ei tarvitse minulle kertoa.
Mutte te, saman kokeneet. Kauanko tämä kestää?? Toki en enää hysteerosesti itke päivästä toiseen, mutta koska voisin sanoa, että nyt tuntuu jo täysin hyvältä, ja petos on vain paha muisto? Koska se lakkaa vaikuttamasta elämäämme? Meillä on kaikki hyvin, muuten. Haluaisin nauttia elämästä! Ja rakkaudesta! Ja itsestäni.
Nyt on kulunut 5 kuukautta siitä kun sain tietää, 6 kuukautta tapahtuneesta. Eihän se ihmisikä vielä ole, mutta turhautuminen kasvaa.
Lopuksi vielä, järkeni sanoo, että olen näyttävä ja kaunis nainen. Moni mies ottaisi. ;) Mutta tunteet ja järki on kaksi eri asiaa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
joo..tiedän ton..itsetunto on niin nollassa, on niin epävarma, kaikki mikä muistuttaa toisesta on pyyhittävä pois.. ei pysty elään sen kanssa.. vaikka kui olis kaikki hyvin niin silti on niin epävarma olo eikä tiedä mitä tekis.. mulla on vieläkin tunteet solmussa,tapahtuneesta aikaa pian 2 vuotta..ei kiva. =( en tiedä miten siittä selvii ikinä..aina se kummitus palaa mieleen ..
Tunteesi ja ajatuksesi tuntuvat tutuilta,minun kriisini oli hieman yli 2 vuotta sitten,tuolloin mieheni petti minua.Yhdessä olimme olleet yli 10 vuotta. Hän jäi asiasta melko pian kiinni ja totesi samaa ,ettei halua erota yms. 1.vuosi oli rankkaa ja vieläkin välillä,kun muistot ajasta ja miehen teosta tulevat mieleen,etoo ja tekee pahaa.Väitän, että olisi ollut helpompi varmaan lähteä liitosta kun jatkaa ja yrittää yhdessä, MUTTA KYLLÄ SE KANNATTAAKIN. Kriisin kautta suhteeseen on tullut uutta,molemmilta.Naisena koen toki tunteita siitä, että mieheni halusi toista ja se loukkaa.Olen itse tumma ja pitkä ja se toinen nainen vaalea ja lyhyt. Näitä asioita siten pyörittää ,kun on paha olla ja miettii,oliko se toinen naisellinen ja seksikäs..Itseään tässä kiusaa , vielä välillä edelleenkin. Minusta on hienoa, että sinäkin uskalsit jatkaa,koeta jaksaa,aika parantaa haavat,mutta toki koskaan asia ei unohdu ja enkä tiedä saako luottamusta koskaan takaisin...
ja aikaakin siitä on suunnilleen saman verran. Vaikeaa on edelleen ja päässä pyörii voiko se toinen oikeasti rakastaa jos on pettänyt ..... Lisäksi harmina on nainen, jonka kanssa mieheni petti, hän nimittäin on sen jälkeen yrittänyt jatkaa "ystävyyttä" mieheni kanssa viestittelemällä ja soittelemalla hänelle (myös kotinumeroomme) ja meilailemalla hänen työosoitteeseensa. Mieheni väittää kuitenkin, ettei välitä kyseisestä naisesta, eikä hän kelpaisi miehelleni, vaikka meille tulisikin ero.
Muutama vuosi meni minulla päästä yli. Nyt ei enää satu ollenkaan. Ei sitten yhtään. Tee niin, että tietoisesti siirrät ajatuksesi muualle, kun tuskallisia ajatuksia pulpahtelee mieleen, tai ala tehdä jotain konkreettista, että saat ajatuksesi muualle. Sellainen ikävien asioiden vatvominen ei helpota oloa ja se vatvominen täytyy ihan tietoisesti lopettaa. Vaikeaa, tiedän.. Kyllä se siitä ajan kanssa..
..joita on petetty. Mä henk. koht. en välitä pätkääkään millaisten naisten kanssa mun molemmat avioimiehet on mua pettäneet.
Mutta se salailu ja valehtelu, samaan aikaan kun juostiin vieraissa, olin minä "ainoa oikea ja ihanin minkä koskaan oon tavannu" ja muuta plää plää juttua. Siis täysiä vempuloita molemmat. Ensimmäinen liito kesti viis vuotta, siitä on kaksi lasta, toinen liito kahdeksan, tulin raskaaksi ja mieheni painosti aborttiin. Se tuntuu vieläkin kamalalta, miten helvetissä menin siihen suostuun. Nyt tuntuu, että ehkä se oli paras ratkaisu, muuten olisin kolmen lapsen yksinhuoltaja. Molempiin liittoihin kuului myös väkivaltaa.
Näin jälkeenpäin ajateltuna, nää kaikki asiat yhdessä sai mut ottamaan eron molemmista. Aloin pikkuhiljaa nähdä heissä aivan eri ihmisen johon rakastuin. Joskus tuntui, että rakastinko kumpaakaan vaan pelkäsinkö vain yksin jäämistä.
Molempien erojen jälkeen tunsin kuitenkin itseni vahvemmaksi kun aikaisemmin. Pikkuhiljaa itsetunto alkoi jälleen nousta ja yksiolon jälkeen voin sanoa, että kannatti. Tämä oli myös lapsilleni paras ratkaisu, ovat nyt aikuisia ja sanovat, että tein oikein, myös jättäessäni heidän väkivaltaisen isänsä.
Jos on itse uskollinen niin mä en ainakaan pysty enää tietenkään luottamaan ja miehestä lähtee loppukin karisma kun huomaa, että hän onkin aivan samanlainen lurkki kuin ne joita en aikasemmin huolinut, enkä vieläkään.
Ja vientiä kyllä olis ja olis aina ollut, mutta sitoutuminen avio/avoliittoon on ollut mulle ykkösasia.
Aika sekava kirjoitus tais tulla, mutta mun pointti oli, että mä en anna talloa itseeni ja itsetuntoani, sen verran ylpeä olen. Luottamusta on melkein mahdoton saada takaisin, en toki heti luovuttanut kummassakaan suhteessa. Mutta monen pettämisen jälkeen en nää mitään syytä yksin pitää avioliitoa kasassa.
Jos sun miehelläs oli vaan tämä yksi suhde, voit ehkä antaa anteeksi, mutta ei se kyllä mihinkään katoa, ikävä kyllä. Ja turha sun on itsestäs vikoja hakee, meilläkin sekstailtiin ja paljon näiden pettämisten aikana.
Mahtokohan tästä nyt mitään apua sulle olla...mut tää oli mun tarina, en yksinketasesti voinut enää luottaa.
Ihmistä jota on petetty -siis oli kyse nyt kummasta sukupuolesta tahansa- on haavoitettu tunnetasolla pahasti.
Pahin virhe minkä tämän jälkeen voi tehdä on repiä sitä haavaa päivittäin auki. Ihan omin käsin.
Paras lääke on se että huudatte ja raivoatte sen mitä huudatte ja raivoatte. Mutta kun se kerran on läpikäyty ja asiat selvitetty, pitää asian antaa olla ja jatkaa elämää. Jokainen meistä tekee virheitä elämässä, ja ne pitää myös sallia.
Siis sen yhden kerran.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että miksi ihmeessä piinata itseään kyselemällä kumppanilta että missäs asennoissa sitä on tullu vieraita höylättyä? Sehän on kuin kaivaisi verta omasta nenästään! Miksi aiheuttaa itselleen vielä entistä pahempaa mielipahaa asiassa kuin yrittää kalastaa kaikki mahdolliset pikku yksityiskohdatkin siitä pettämistapahtumasta? Ellei siis... sitten ole masokistin vikaa...
Ei kaikkea tarvitse aina tietää; mitä vähemmän surtavaa, sitä vähemmän aikaa surukin kestää.
Mitä ihmettä luulet saavuttavasi sillä että suljet vuoteessa tietyt asennot pois vaan siksi että miehesi sattui höyläämään sitä toista naista juuri sillätapaa? Et ainakaan nautintoa ja hyvää mieltä itsellesi ja miehellesi? Joka ikinen kerta kun te rakastelette, sä vedät tuolla tavalla sen pettämisen tilanteeseen mukaan. Sama kai jos hommaisit sitten kuvan yöpöydälle. Tai lakkaisit rakastelemasta kokonaan.
Joten lakkaa jo vääntelehtimästä niissä menneissä pahoissa fiiliksissä. Ne ei tee sulle eikä teidän parisuhteelle yhtään hyvää.
Koittasit jo antaa anteeksi.
Ja ennen kuin joku kerkee vinkumaan; kyllä minuakin on petetty. Joskus elämässä vaan käy niin, mutta paras mitä voi tehdä on selvittää ne, oppia niistä ja jatkaa eteenpäin. En ole täydellinen, enkä kuvittele että kukaan toinenkaan ihminen on.
Itse tulin petetyksi yli 3 vuotta sitten ja yhä asia pomppaa mieleeni. Yhdessä olemme yhä (väittävät minun olevan liian kiltti), mutta tuntuu että se on ikuisesti vaikuttanut minuun. En pysty olemaan se sama henkilö enää kuin olin ennen. Lisäksi tuntuu, ettei puolisoni itse enää muista tapausta ja on jatkanut saman tyyppistä touhuaan.
Loppuviimex kaikki on kai ihmisestä itsestään kiini miten asian pystyy käsittelevän.