Mies ei ole koskaan lyönyt.. Olen elänyt kohta kolme vuotta suhteessa (välillä erossa), jossa on ollut väkivaltaa. Yleensä alkoholilla on ollut osuutta. Mies ei välttämättä ole ollut päissään, vaan vasta menossa juomaan. Kaksi kertaa olen käynyt tapahtuneen jälkeen lääkärissä, muka sitä varten että nostan syytteen. Mutta aina se on jäänyt. Mies ei lyö, mutta puristaa käsivarsista, rintakehästä, tönii, heittelee lattialle, uhkasi veitsellä, alistaa... Muistan tapauksen talvella, kun tultiin baarista, niin mies uhkasi lähteä kävelemään kylmään pakkaseen ja yritin estää.. se muuttui tappeluksi. Juoksin avojaloin miehen perään ja rukoilin et se tulis sisälle. Mies otti kiinni heitti maahan ja juuri kun nousin ylös tönäisi maahan taas.. jne..
viimeisin tappelu oli noin kuukausi sitten.. Mustelmia oli käsivarsissa, rintakehässä ja reidessä... Mulla jotenkin tulee muistikatkoksia niistä tapahtumista. kun yritin kertoa miten mustelmat tuli esim. lääkärille, niin en muistanut tarkkaa...
pelottavaa tässä on se, että mies ei ole enää pahoillaan. Aluksi melkein nautin siitä kun mies pyysi anteeksi ja suuteli mustelmia.. Olenko mä hullu, eikä se mies??
Ja mä haluan painottaa--- koskaan ei ole tullut yhtään lyöntiä kasvoihin---- siihen hän voi aina vedota..
viimeisin tappelu oli noin kuukausi sitten.. Mustelmia oli käsivarsissa, rintakehässä ja reidessä... Mulla jotenkin tulee muistikatkoksia niistä tapahtumista. kun yritin kertoa miten mustelmat tuli esim. lääkärille, niin en muistanut tarkkaa...
pelottavaa tässä on se, että mies ei ole enää pahoillaan. Aluksi melkein nautin siitä kun mies pyysi anteeksi ja suuteli mustelmia.. Olenko mä hullu, eikä se mies??
Ja mä haluan painottaa--- koskaan ei ole tullut yhtään lyöntiä kasvoihin---- siihen hän voi aina vedota..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Väkivaltaa tuo on silti! Ei se tarkoita aina sitä, että lyödään kasvoihin! Ihmettelen, miksi hyväksyt, että sinua kohdellaan noin? Missä on itsekunnioituksesi? Joka lyö kerran, lyö toisenkin ja ehkä kovempaa..
nainen ei juokse miehen perässä talvipakkaseenkaan eikä anna kohdella itseään noin. aikuinen mies kyllä selviää ulkona yksinkin Suhteenne on sairas. kunnioitus pitää olla molemmin puolista ja käsiksi ei tarvi käydä kun halatessa. Hakekaa ihmeessä apua suhteenne ei ole terveellä pohjalla.
Sun mies ei lyö kasvoihin, ettei ulkopuoliset nää väkivallan merkkejä. Ovelaa.
Mä oon ollu väkivaltaisessa suhteessa ja siinä tuli kyllä kaksi kertaa silmäkin mustaksi. Toisella kertaa oli pakko käydä silmälääkärillä ja hänellekin valehtelin mistä vamma tuli. Hän ei uskonut, ammattilainen kun oli, ei silmänpohja repeä roskasta silmässä. Silmästä meni näkö melkein kokonaan lopullisesti.
Joo, meilläkin oli niitä aukinaisia kaapinovia ja kynnyksiä kompastella.
Erohan siitä tuli ja vieläkin n. 15-vuoden jälkeen puistattaa ajatella, että alensin itseni tuolle tasolle, että annoin toisen kohdella noin ja vielä salailin asioita kaikilta.
Siitä liitosta lähteminen oli luultavasti elämäni viisain teko.
Olenhan hengissä.
Otan osaa kurjaan tilanteeseesi "aamu".
Huomiotani kiinnitti nuo mainitsemasi "muistikatkokset" tilanteisiin liittyen, joissa on esiintynyt väkivaltaa. Minkälaisessa mielentilassa mahdat olla tuollaisissa tilanteissa? Esiintyykö sinulla mahdollisesti muistamisen vaikeuksia myös joissain sellaisissa riitatilanteissa, joissa ei kuitenkaan ole väkivaltaa?
Itselleni herää myös kysymys siitä, että mitä teidän valillä oikein mahtaa tapahtua ennen väkivallan ilmaantumista kuvioon mukaan. Jonkin verranhan tästä mainitsetkin (mies yritti lähteä ja yritit estää), mutta ihan yleisemminkin. Luulen, että ihan tapahtumakulkujen kautta voi tavoittaa joitain olennaisia syitä siihen, miksi miehesi toimii sinua kohtaan väkivaltaisesti.
Jos voi jotain vinkkiä sanoa tässä vaiheessa, niin kannattaa jättää omalle kumppanille oma liikkumavaransa. Mieti myös omaa toimintaasi teidän riidoissa. Se on hyvä tapa vaikuttaa omaan turvallisuuteesi.
Ihan hyvä kysymys. Mä olen pohtinu samaa itsekin. Mun mielentila väkivallan aikana on varmaan ihan hysteerinen :) jos sen nyt vois kauniimmin sanoa. Eli toisaalta palkään, itken, mutta toisaalta olen kamalan itsepäinen, en halua luovuttaa ja antaa periksi.
Muistikatkoksia ei esiinny muissa riitatilanteissa, tai en ainakaan muista....
Omalla käytökselläänkö voi estää väkivallan? Niin mä olen itseasiassa uskotellu.. Myös mulla on ongelma.. ei vaan mun miehellä. Siksi mä nyt ajattelin rauhassa katsoa miten käy, kun en aio entaa aihetta käydä käsiksi. Eli muutun enkeliksi.. en valita vaikka mies juo ku sieni ja jättää mut yksin.
Mä löysin eilen lyhyen kirjeen, jonka mies oli kirjottanu erään riidan jälkeen.. en itse muista kunnolla tuotakaan tilannetta.
mies kirjoitti näin... "Minä en voi olla enkä elää sinun kanssa. En tiedä, mikä mutta kukaan muu ai ole saanut minua näin sekasi ja hulluksi ku sinä, enkä tiedä mikä siinä on vaan olisi parempi lopettaa tämä tähän. se vika on varmaan minussa. sinä olet ihana ihminen ja paremmasta voisin vain kuvitella, mutta se on minulta erittäin väärin et revin, mitä en halua tehdä ja ite pieksäisin minunlaiset jos näkisin. naisiin ei saa käyttää voimaa..
että näin. Mä muutin juuri miehen luo asumaan ja viime tappelusta on yli kuukausi.
OLenko mä itse aiheuttanu itselleni mustelmat???? nyt musta tuntuu siltä että otse olen syypää kaikkeen..
Kommentoin muutamaa kohtaa viestissäsi "aamu".
Heität ilmaan kysymyksen tuossa viestissäsi, että "Omalla käytökselläänkö voi estää väkivallan?" ja sanot, että olet niin uskotellutkin. Näillä keskustelufoorumeilla on paljon ihmisiä, jotka varmasti pitkälle omaan kokemukseensa nojaten sanoisivat, että et sinä tuohon asiaan voi omalla käytökselläsi vaikuttaa. Itsestään selvää kuitenkin on, että ainakin 99%:ssa tapauksista, joissa väkivaltaa parisuhteessa ilmenee, niin omalla käytöksellä asiaan voi vaikuttaa. Aina löytyy tietysti myös se "yksi sadasta"-tapaus, jossa väkivaltaisesti käyttäytyvä ihminen ei tarvitse minkäänlaista toisen osapuolen panosta kohdistaakseen toiseen fyysistä väkivaltaa. Samalla tavalla kuin voi ymmärtää, että kolariin johtaneet syyt olivat ennen kolarin tapahtumista, voi ymmärtää myös väkivaltaiseen tapahtumiseen johtaneita syitä.
”Enkeliksi muuttumista” en silti suosittelisi kenellekään ratkaisuyritykseksi eroon väkivaltaisuudesta. Toisen osapuolen käyttäytymisestä tai toimintatavoista ”valittaminen” sen sijaan on luultavimmin asia, josta kenen tahansa olisi hyvä päästä eroon. Kannattaa ennemmin toimia jollain rakentavammalla ja aikuismaisemmalla (omaa vastuuta vallitsevasta tilanteesta tai tilanteessa olemisesta korostavalla) tavalla. On helppo ymmärtää kuinka valittaminen eli toisen osapuolen jatkuva piinaaminen samasisältöisellä toiseen kohdistuvalla ”kritiikillä”, on kenelle tahansa raskasta kestää.
Katkelma miehesi kirjeestä tuntui vilpittömältä ja heijasteli samalla myös hänen eksyksissäoloa asian suhteen. Helposti kysymyksenä nousee esiin aina se, että ”kenen on vika” tai ”kuka on syyllinen”. Tätä kai itsekin jotenkin väljästi heität ilmaan lopussa kysyessäsi ”Olenko mä itse aiheuttanu itselleni mustelmat????”.
Mustelmien aiheuttajasta ei varmastikaan sinänsä ole epäselvää, mutta jos osaat jatkossa olla kiinnostunut omasta hyvinvoinnistasi, niin suuntaa katseesi yhä enemmän itseesi. Tällä en tarkoita syyllistää sinua millään tavalla, vaan korostaa sinun vastuullista rooliasi parisuhteen osapuolena.
Voimia elämän mittaiseen kamppailuun!
Ajatuksesi vaikuttavat järkeviltä..
Tuosta toisen kritisoimisesta ja valittamisesta.. Ennen mä nalkutin ja valitin kun mies joi.. Ja hän juo paljon. Mutta siitä olen päässyt.. Siitä ei seurannut kun pahaa.
Mun pitää joskus purra hammasta kun tekis mieli sanoo vastaan, mutta yritän muistaa että miestä pitää kunnioittaa. kumpa se vain olisi toisinkin päin...
Aion jatkaa taistelua, en ole valmis vielä heittämään kirvestä kaivoon. sillä rakastan miestä sydämestäni. Pelkäsin vaan että entä jos väkivalta pahenee ja hänestä tulee hirviö..
Muutan ensi viikolla virallisesti hänen luokseen asumaan, se on iso askel, ainakin minulle. mutta kiitos kaikille jotka vaivauduitte vastaamaan.