Olemme seurustelleen yli 6 vuotta. Tästä ajasta reilut puolet olemme asuneet yhdessä. Ikää meillä on m33 ja n31.
Avovaimoni ei halua naimisiin eikä halua lapsia. Voinettekin jo arvata että minä haluan.
Hän on Todella ihana ihminen, loistava huumorintaju mutta toisinaan vähän liian ennakkoluuloinen ja ahdasmielinen minun makuuni.
Joka tapauksessa - luulen että meidän on nyt aika erota. Me olemme parhaat kaverit, mutta avo/aviopuolisoiksi meistä ei ole.
Sori. Mielummin olen sitten selkeästi sinkku vaikka loppuelämäni.
Avovaimoni ei halua naimisiin eikä halua lapsia. Voinettekin jo arvata että minä haluan.
Hän on Todella ihana ihminen, loistava huumorintaju mutta toisinaan vähän liian ennakkoluuloinen ja ahdasmielinen minun makuuni.
Joka tapauksessa - luulen että meidän on nyt aika erota. Me olemme parhaat kaverit, mutta avo/aviopuolisoiksi meistä ei ole.
Sori. Mielummin olen sitten selkeästi sinkku vaikka loppuelämäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olemme olleet yhdessä 10 vuotta.Mieheni ei halua kihloihin eikä koskaan naimisiin.Ei sen puoleen,olen itsekin tullut siihen tulokseen,etten hänen kanssaan halua loppu elämääni viettää.Pikku hiljaa erilaiset asiat hänessä ovat alkaneet ärsyttää enemmän ja enemmän.Silmäni ovat auenneet ja huomaan, että maailmassa on muitakin miehiä.Yhteistä ei enää ole muuta kuin auto-ja asuntolaina.Ero on tullut mieleeni aina vaan useammin.Itsekin elän mieluummin loppuelämäni yksin kuin epätyydyttävässä suhteessa!!!!
Sinkkuus ei ole huono vaihtoehto, jos suhde on tullut päähänsä. Hyvähän olisi jos ensimmäisen tapauksen yhteydessä myös avovaimo olisi epävarma omasta rakkaudestaan.
Se, että toisen pärstä aiheuttaa vain vitutusta on ihan hyvä merkki, että on aika lopettaa, mutta kannattaa olla varma, että kykenee jättämään hyvästit näin monen vuoden jälkeen.
Puhutte asiaa kummatkin. Eikä näin pitkää suhdetta lopeteta näin vain - vaikka jo vähän tuossa siihen malliin uhosin. Viime viikonloopuna asiaa puiteen usean otteeseen - itkettiin ja naurettiin. Mutta vaikeaa tämä on. etenkin kun mä alan olemaan jo vähän "vanha" (m34)...
Puolitoista vuotta on tehty eroa vaimon kanssa. Lähes 13 vuotta kimpassa josta puolet naimisissa.
Se on aivan totta, että pitkää suhdetta ei katkaista kuin veitsellä leikaten.
Me aloitimme prosessoinin asumuserolla jota kesti vajaa 4kk ennen kuin I-vaiheen eropaperi jätettiin. Nyt on harkinta-aika kulunut joten edessä on vielä ainakin yksi yhteinen palaveri jossa II-vaiheen paperi pitäisi kirjoittaa. Eroaminen "tyylikkäästi" l. ilman jatkuvaa riitelyä ja toisen nokkimista ottaa aikaa ja siihen kannattaa henkisesti valmistautua.
Ok, onhan tuo puolitoista vuotta pitkäaika ja joskus onkin tuntunut siltä, että onko tässä mitään järkeä erota. Mutta kun aikaa menee niin omat ajatukset (ja kumppanin myös) selkiytyvät ja mielestäni on tällöin paremmat mahdollisuudet välttyä "virheliikkeiltä".
Ei muuta kuin tsemppiä ja muista, että täällä eletään vain kerran.
Kiitos viestistä. Helpottaa kun tietää että on kohtalotovereita!