ihanat asiakkaat!!

Miten toimia jos haluat olla vittumainen asiakas:

1. Avaa paketteja. Avaa aina kun mahdollista vähintään 1 paketti ja kaiva kaikki sisältö ulos (niin ettei niitä voi enää pakata kunnolla takaisin), mutta älä osta avaamaasi pakettia vaan avaamaton.

2. Älä väistä. Jos myyjä tulee sinua kohti muista aina ottaa askel taaksepäin ja näyttää mahdollisimman isolta. Kannattaa myös katsella toisaalle ettei myyjä saa sinuun katsekontaktia ja näin pääse pyytämään väistämään. Parhaiten pystyt olemaan tiellä jos myyjä tulee pumppujen ja lavan kanssa, silloin voit olla väistävinäsi n. puoli askelta ja mulkoilla sitten pahasti jos myyjä ei muka mahdu ohi. Yhtä toimivaa on myös myyjän edellä hitaasti kävely.

3. Tingi. Aina kannattaa yrittää tinkiä. On ihan paskapuhetta etteikö tavallisella tavaratalon myyjällä olisi oikeutta laskea hintoja.

4. Ota aina mallikappale. Mallikappale on tietenkin paras yksilö. Se on parhaiten esillä ja se on jo monille kelvannut kerta niin monet sormenjäljet siitä löytyy. Mitä siitä vaikka siinä ei ole johtoa, se on epämääräisenvärinen, siinä on hintalapputarra, se on pölyinen tms. Sen täytyy olla paras. Ainakin sillä saa juoksutettua myyjän kassalle ja pidennettyä näin kassajonoja.

5. Kohtele myyjää kuin alaista. Hyvä tapa saada kontakti myyjään on vislata, sanoa "hei sinä siellä", huutaa "MYYJÄ!!" tai vain ynähtää epämääräisesti. Kannattaa myös puhua alentuvasti ja lähteä kiittämättä. Naismyyjiin tehoaa tietenkin silmäniskut, niljakkaat hymyt ja epämääräinen "flirttailu". Myöskin "enpä-usko-että-tiedät-mistä-puhut"-asenne luo vaihtelua.

Ja kaiken tämän jälkeen olet tietenkin oikeutettu olettamaan, että myyjä hymyilee sinulle, on ystävällinen, osaa neuvoa tarkalleen ja juuri oikein, ei erehdy koskaan, nauraa vitseillesi ja toivottaa hyvää päivän jatkoa.

Eli, hyvää päivän jatkoa kaikille!!! :D
21526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lisäisin vielä pari kohtaa:

6. puutereita, värivoiteita, huulipunia tms kannatta kokeilla myyntikappaleista - ei missään nimessä testeristä!

7. mikäli jokainen myyyjä ei tervehdi sinua niin asiasta kannatta ehdottomasti valittaa palautelaatikkoon tai nettiin!

Äänestä

vastaan kysymyksiisi

1.totta kai avaan paketin että näen minkälainen tuote on. jos ostan tuotteen niin otan sitten hyllystä vaamattoman ja laitan avutun paketin takaisin hyllyyn.

2.jos myyjä kohti niin väistän

3.tingin joskus

4.en ota mallikappaletta

5.en pyydä myyjältä apua tuotteen etsimisessä vaan tongin itse tuotteen hyllystä, tosin en lata tuotteita takaisin hyllyyn vaan jätän ne lojumaan ympäriinsä.
ja kassalla en sano myyjälle mitään, enkä flirttaile myyjää. suuntaan aina katseen pois kassanmyyjästä. näni en tungettele vaan olen neutraali.

ja lopuksi minulle on sama vaikka myyjällä olisi ilme kuin petolinnunperseestä, aivan saman. hymyilevät myyjät ovat yleensä epäilyttäviä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


iloinen myyjä kirjoitti:

Miten toimia jos haluat olla vittumainen asiakas:

1. Avaa paketteja. Avaa aina kun mahdollista vähintään 1 paketti ja kaiva kaikki sisältö ulos (niin ettei niitä voi enää pakata kunnolla takaisin), mutta älä osta avaamaasi pakettia vaan avaamaton.

2. Älä väistä. Jos myyjä tulee sinua kohti muista aina ottaa askel taaksepäin ja näyttää mahdollisimman isolta. Kannattaa myös katsella toisaalle ettei myyjä saa sinuun katsekontaktia ja näin pääse pyytämään väistämään. Parhaiten pystyt olemaan tiellä jos myyjä tulee pumppujen ja lavan kanssa, silloin voit olla väistävinäsi n. puoli askelta ja mulkoilla sitten pahasti jos myyjä ei muka mahdu ohi. Yhtä toimivaa on myös myyjän edellä hitaasti kävely.

3. Tingi. Aina kannattaa yrittää tinkiä. On ihan paskapuhetta etteikö tavallisella tavaratalon myyjällä olisi oikeutta laskea hintoja.

4. Ota aina mallikappale. Mallikappale on tietenkin paras yksilö. Se on parhaiten esillä ja se on jo monille kelvannut kerta niin monet sormenjäljet siitä löytyy. Mitä siitä vaikka siinä ei ole johtoa, se on epämääräisenvärinen, siinä on hintalapputarra, se on pölyinen tms. Sen täytyy olla paras. Ainakin sillä saa juoksutettua myyjän kassalle ja pidennettyä näin kassajonoja.

5. Kohtele myyjää kuin alaista. Hyvä tapa saada kontakti myyjään on vislata, sanoa "hei sinä siellä", huutaa "MYYJÄ!!" tai vain ynähtää epämääräisesti. Kannattaa myös puhua alentuvasti ja lähteä kiittämättä. Naismyyjiin tehoaa tietenkin silmäniskut, niljakkaat hymyt ja epämääräinen "flirttailu". Myöskin "enpä-usko-että-tiedät-mistä-puhut"-asenne luo vaihtelua.

Ja kaiken tämän jälkeen olet tietenkin oikeutettu olettamaan, että myyjä hymyilee sinulle, on ystävällinen, osaa neuvoa tarkalleen ja juuri oikein, ei erehdy koskaan, nauraa vitseillesi ja toivottaa hyvää päivän jatkoa.

Eli, hyvää päivän jatkoa kaikille!!! :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu