Nyt se pitää taas mykkäkoulua. Poikaystäväni.
Meidän piti eilen nähdä, mutta laitoinkin viestin että haluan olla yksin. Taas. Pompotan häntä näin jatkuvasti, enkä itsekään tiedä miksi, mitä yritän kapinoida? En ole luonteeltani tällainen, vaan fanaattisesti pidän kiinni lupauksistani, mutta hänen jatkuva läsnäolonsa ärsyttää, hän ei yhtään ymmärrä minua eikä ongelmiani, joten mieluumin ryven yksinäni itsesäälissä. Ja sitten on paha olo hänen puolestaan. On se vaikeeta..
Meidän piti eilen nähdä, mutta laitoinkin viestin että haluan olla yksin. Taas. Pompotan häntä näin jatkuvasti, enkä itsekään tiedä miksi, mitä yritän kapinoida? En ole luonteeltani tällainen, vaan fanaattisesti pidän kiinni lupauksistani, mutta hänen jatkuva läsnäolonsa ärsyttää, hän ei yhtään ymmärrä minua eikä ongelmiani, joten mieluumin ryven yksinäni itsesäälissä. Ja sitten on paha olo hänen puolestaan. On se vaikeeta..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Musta tuntuu että sä et itsekkään tiedä mitä sä tahdot...Sun pitäis olla hetki yksin..muutama päivä jolloin mietit mitä todella itse haluat. Tee päätöksesi ja kerro se miehellesi. Ainoa keino, valitettavasti.
Enhän tiedä merkkiäsi, mutta jos olet neitsyt, kuten minä, tuo kuuluu luonteeseen Jos on epävarma tunteestaan, ei oikeastasan tiedä haluako, vai ei. Tuntuisi äkikseltään siltä, että et välttämättä olisi kiinnostunut hänestä, mutta pidät häntä varalta. Kunhan löydät "sen oikean" tai ainakin uuden, "asia saattaa korjaantua" kuten Lipponen sanoo
härkä ja on totta, että olen ihan sekaisin itseni kanssa. Olen sanonutkin hänelle etten tiedä mitä haluan ja itsetuntonikin on pyöreä nolla. Mutta en pidä häntä ainakaan tietoisesti varalla. Hän on ihanin mies mitä voin kuvitella, mutta en kyllä ole missään vaiheessa häneen rakastunut.. Ei kai sitä osaa, kun ei itseääkään osaa rakastaa.
Kerronpa oman tarinani sinulle..
Seurustelin kuusi-seitsemän vuotta naisen kanssa, joka kuulostaa samalta kuin sinun ajatuksesi, rivien välistä luettuna. Hyvin paljon samalta. Yritimme ja yritimme. Kaikki meni aina periaatteessa hyvin tulimme toistemme kanssa hyvin toimeen. Mutta aina taustalla oli tämä.. oikkuilu, jos sanojasi haluaisi käyttää. Minä nimitän sitä epävarmuudeksi omasta itsestään.
Tarinan pointti on se, että tässä viimeisen vuoden aikana se itsetunto (tai -varmuus siitä mitä elämältään haluaa) alkoi löytymään, ja nyt emme ole enää yhdessä. Elämä "uusine" mahdollisuuksineen vei itsestään jotain uutta löytäneen naisen. Mietin, miksi yritin, miksi kulutin niin monta vuotta elämästäni kun kuitenkin tiesin ettei siitä koskaan voisi tulla mitään kestävää. Tiesin, että nainen ei seiso rinnallani loppuun asti. Samanikäinen muuten kuin sinä. Lopulta kävelin itse pois, ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. Nainen myös. Vaikkakin epäilen kyllä, että tulen törmäämään häneen vielä vuosien jälkeen ja kuulemaan miten hän ei silloin tajunnut vielä mitään kun oli itse hukassa ja hänen salaa haaveilevan, että tästä tulisi vielä jotain.. Mutta silloin se on myöhäistä. Mainittakoon vielä ettei tässä erossa ollut kysymys kolmansista pyöristä.
En oikeastaan tarkkaan osaa sanoa mitä yritän kertoa.. Ehkä sitä, että voisitte olla joskus yhdessä myöhemmin (onnellisina loppuun asti) jos ette nyt kuluta suhdettanne loppuun. Toisaalta, asiat eivät ikinä ole samanlaisia, eivätkä varsinkaan yksinkertaisia. Ehkä hain enemmän yhteneväisyyksiä kuin niitä olikaan tapauksissamme. Toivon vain, että jos haluat olla todella yhdessä nykyisesi kanssa, selvität ajatuksesi ennen kuin se on liian myöhäistä. Minä ainakin muistan jokaisen tiuskaisun, aiheettoman moitteen, hymyn poissaolon silloin kun sitä olisi tarvittu, ...
Koeta pärjätä, elämää se vain on..
Miksi siis et heti voi sanoa, kun te sovite seuraavasta tapaamisesta, että sä otat yhteyttä, ja kysyt sitä sitten kun sulle sopii et koska voisitte tavata?