Mitä sinä tekisit, jos puolisosi kertoisi sinulle mikä häneltä suhteessa puuttuu, ja sanoisi, että haluaisi sitä sinulta, eikä haluaisi vaihtaa miestä, eikä haluaisi pettää, vaan tahtoisi saada suhteen toimimaan, ja varoittaisi että tunteet ovat kuolemassa ja on altis ihastumaan muihin..
Minun mies ei tehnyt mitään. Yritin monta kertaa sanoa, mutta hän ei taida välittää. Sanoin, että jos haluat erota, sano se suoraan, jotta en yritä turhaan. En haluaisi olla se osapuoli, jonka pitäisi tajuta jättää toinen, kun toinen sitä haluaa muttei uskalla tehdä.
Missä on se onni mikä meillä oli ja minkä piti kestää.. en pysty yksin suhdetta pelastamaan. Kuinka joku voi olla niin välinpitämätön? Taitaa olla vain ajan kysymys milloin erotaan.. en ole vielä siihen valmis, jättämään kaikkea yhteistä taakse. Tarvitsen vielä aikaa. Toisaalta rakastan häntä.. toisaalta.. olen yksin.
Minun mies ei tehnyt mitään. Yritin monta kertaa sanoa, mutta hän ei taida välittää. Sanoin, että jos haluat erota, sano se suoraan, jotta en yritä turhaan. En haluaisi olla se osapuoli, jonka pitäisi tajuta jättää toinen, kun toinen sitä haluaa muttei uskalla tehdä.
Missä on se onni mikä meillä oli ja minkä piti kestää.. en pysty yksin suhdetta pelastamaan. Kuinka joku voi olla niin välinpitämätön? Taitaa olla vain ajan kysymys milloin erotaan.. en ole vielä siihen valmis, jättämään kaikkea yhteistä taakse. Tarvitsen vielä aikaa. Toisaalta rakastan häntä.. toisaalta.. olen yksin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja jutelkaa. Keskenänne. Muistathan lukea myös toisen tekoja, ne kertovat rakastamisesta monesti paljon enemmän kuin sanat!!! Ole hänelle sellainen kuin toivoisit hänen olevan sinulle, tapa toimia yleensä tarttuu.
Sehän tässä onkin, kun minä olen jutellut ja jutellut.. olen ottanut huomioon hänen tarpeensa, häneltä ei mitään puutu. Olen tämän kaiken hänelle sanonut, olen sanonut että miltä sinusta tuntuisi olla asemassani, kun et minua huomioi, että pidät itsestäänselvänä asioita sinulle ja unohdat minut. Hän ei suostu näkemään asiaa niinkuin se on. Hän vaan sanoo, että kyllä hän minua huomioi. Olen rautalangastakin vääntänyt, mitä puuttuu ja miksi. Hänelle se kyllä kelpaa, mutta minulle ei voi suoda. Teoista tässä onkin kyse.. minä kyllä teen, hän ei. Ja tässä tapauksessa ei ole tapa tarttunut, paitsi hänen tapansa, olen ryhtynyt samanlaiseksi kuin hän, kun ei huvita olla yksipuolisessa suhteessa. Nyt sitten kumpikaan ei ole tyytyväinen, hänen itsekkyytensä vuoksi.
Hei!
Rupesi ihan itkettämään miten samanlainen tilanne minulla oli...kuuden vuoden suhteesta kaksi viim. vuotta. Tunsin oloni niin yksinäiseksi, mutta en kuitenkaan voinut jättää koska olo olisi ollut vielä pahempi... kauhea riippuvuussuhde toiseen. Panostustani suhteeseen ei huomioitu eikä kauniita sanoja itsestäni enää kuulunut. Tiedän rakastan vielä, mutta minun oli pakko jättää...kaksi vkoa sitten. Nyt olo on karmiva... huorittelin humalassa tytön, jonka kanssa hän jutteli viattomasti... en pysty luopumaan lopullisesti näemmä...,mutta tiedän sydämessäni, ettei hän ollut minua varten...
itkettää niin paljon, mutta uskon että se tästä helpottaa viikkojen kuluessa. Ja lopulta totean tehneeni oikean ratkaisun. Loppuun asti sinun pitää se suhde elää... sitten aloitat uuden elämän ja saat tarvitsemaasi kunnioitusta, myötätuntoa ja huomiota uudelta tulevalta kumppaniltasi.
Koita jaksaa!
valitettavan tutulta kuulostaa, enkä kyllä itsekään tiedä mitä pitäisi tehdä...
Älä puhu, älä juttele, älä painosta. Eihän se mies tuollaista rakkaudentunnustukseksi tajua, vaan syytöksenä.
Mies pitää hyväksyä kokonaisena hyvine ja huonoine puolineen. Ja häntä pitää rakastaa ja myös osoittaa se, mutta ei vaatimuksina. Kyllä se sitä arvostaa. Rakasta myös itseäsi niin paljon, ettet ole riippuvainen toisesta. Se helpottaa molempien oloa.
Miehet muuten osoittavat usein rakkautta teoilla sanojen sijaan. Ne kannattaa opetella huomioimaan ja osoittamaan miehelle, että arvostaa sitä ja rakastaa meistä.
Tuntuipa tutulta tarinalta. Me ollan "seurusteltu" 7 vuotta ja viimeinen vuosi oli käytännössä seksitöntä ja tunteetonta. Mitään hellyyttä ei ollut, sängyssäkin nukuttiin eri reunoilla. Lopulta en halunnut enää miestäni edes koskea. Moneen otteesseen sanoin vihjailemalla ja suoraa puhumalla (Ja siltä väliltä)ettei tule mitään en voi yksin elää tässä suhteessa. Meillä puhuminen oli juuri sitä yksinpuhelua. En syyttänyt miestäni tai muuta sellaista, mutta ei se noteerannut puheitani millään tavalla. Teki oikeen pahaa ajatella mihin pisteeseen suhde on mennyt. Yksin ollessani monesti itkin ja kun seksiä ei ollut itsetyydytystä piti harrastaa päivittäin. Kauhea läheisyyden tarve oli ja ajattelin lopulta, että meidän on varmaan aika erota koska toinen yksinkertaisesti ei halua panna tikkua ristiin suhteenvuoksi. Ihmettelin miteen, niin tunteensa näyttävästä ihmisestä on voinut tulla niin välinpitämätön ja päästää suhteen luisumaan näin huonoon jamaan koska yksin sitä ei voi korjata jos toinen EI halua! Jotenkin aivan yhtäkkiä vyyhti lähti aukeamaan ja kyllä me itkettiin ja puhuttiin. Mieheni sanoi, että piti minua itsestään selvyytenä ja niin edelleen. Mitään riitoja meillä ei ollut tuon huonon kauden aikana. Välinpitämättömyyttä ja puhumattomuutta.
Minusta on jotenkin vaikea alkaa valittamaankaan, että miksi me ei puhuta ja onko jotain asioita miksi me eletään niin erillään...vaikka ollaan paljon yhdessä. Ensin sitä mietti montapäivää kannattaako "marista" ja saada vaan itselle pahamieli, kun toinen ei ole kiinnostunut parantamaan suhdetta, mutta joskus oli vain pakko saada suu auki, ainakin edes sen takia että tietää yrittäneensä. Jos ero olisi tullut, niin voi ajatella ainakin ettei ollut muuta vaihtoehtoa ja kaikkeni olen yrittänyt.
Onhan tätä pahanolon purkausta puhumalla vieläkin parinkuukauden jälkeenkin. Mieheni kun aina vaan hokee ettei se osaa puhua ja asettaa sanoja oikein. Minusta tuo kuulostaa enemmänkin tekosyyltä koska suhteemme alussa paljon jouduttiin puimaan asioita. Toki myönnän ettei siitä supliikki miestä tai kansanedustajaa ihan heti tule...Olen pyytänyt lähettämään sähköpostia jos joku asia on, niin vaikea ettei pysty sanomaan päin näköä. No ei se kuulemma osaa kirjoittaakkaan...Puhumattakaan että joskus kyselisi muuta kuin miten on päivä mennyt...Minua ainakin kiinnostaa minkä väriset verhot tai sohvan mieheni haluaa(koska ne yhdessä myös maksetaankin). Haluan rakentaa kotia ja elämää yhdessä enkä vain oman mielen mukaan. Näihin nyt kyllä yleensä vastaus tulee ja kysyn mielipidettä mieheltäni ensin ennenkin sanon omaani ja hyvin mielipiteet menee yksiin, mutta miksi niitä ei voi sanoa ilman että aina täytyisi kysyä erikseen?!! En halua, että 10 vuoden päästä tulee ero sen takia että en olisi ottanut mieheni mielipiteitä huomioon. Läheltä olen seurannut suhdetta jossa nainen tekee niinkuin tahtoo (jos toinen uskaltaa olla eri mieltä varmasti inisee, niin kauan että toinen on kohta samaa mieltä!)toiselta kyselemättä vaikka kyse on isoista rahoista ja yhteisestä elämästä. Itsekkin ennemmin olen elänyt suhteessa jossa minun mielipiteellä ei oikeen ollut mitään merkitystä eikä niitä kyselty.
Ei kai sitä lääkettä ole kuin se juttelu asioista. Jos ei heti ota tulta alle uusi yritys sitten, kun tuntuu sopivalta. Luulisi että jos aletaan erosta puhumaan kunnolla toinen herää viimeistään kun asiat etenee uuden asunnon saantiin asti, siis jos on kiinnostunut jatkamaan. Ilman kunnon puhumista suhde on kyllä kohta samassa jamassa jos niitä asioita ei pui vaan pysyy yhdessä sen vuoksi kun toinen ei vaan tahdo erota kun on oltu niin kauan yhdessä. Jos ero tulee mielestäni "kunnon ero" ainakin ennenkuin uutta suhdetta aloittaa. Ihminen tarvii aikaa päänselvittämiseen edellisestä suhteesta, ettei samat murheet kantaudu mukana. Hyvä ajatella mitä haluaa ja kenen kanssa. Ei sen kanssa joka ensimmäisenä kävelee vastaan..
Tuntuipa tutulta minustakin nämä tarinat...:( Ihan kyynel tulee silmään. Erosta kuukausia mutta silti tuntuu kuin tilanne olisi ollut päällä eilen. Kaikkeni tein, mutta pitää muistaa, että joskus on luovutettava. Rakastan vieläkin, niinkuin kaikki ne seitsemän vuotta ja pitkään luulin, että se oli tosirakkautta. Nyt en ole enää varma. Pakko uskoa, että sellainen vielä on tulossa vastaan. Mieheni yritti muokata minusta jotain mitä en ole, olimme solmussa ja lopussa tappelimme kaikesta. MIten jostain niin ihanasta voi tulla niin hirveää. Ja miksi aika oli meitä vastaan ja hän löysi heti uuden.....
Ovat niin suoria kuvauksia omasta elämästä. Nyt ollaan pariterapiassa, ettei kaikki kaatuisi nilkoille. Vaikeaa on silti yrittää sytyttää, kun on jo ehtinyt pohjaan palamaan.. mieheni on alkanut yrittää, mutta minua ei huvita vieläkään.. en tiedä, kovimman tästä jutusta tekee se, että suhde on jo toinen molemmilla, joka tuntuu ajautuvan samoihin uriin.. mutta edellisessä erossa ei ollut lasta, nyt on, ja se tekeekin asiat jo paljon vaikeammaksi. Et voi ajatella vain omia tunteita ja lähteä itsekkäistä periaatteista liikkeelle. Onko niin, ettei kellään edellä kirjoittaneista ollut lapsia? Jos on, miten olette asiat heille ajatelleet perustella??
Niin...minä olisin mielissäni jos mies uskaltaisi kanssa tarttua ongelmaan jos sellainen olemassa on. Mies saattaa silti kokea asian erilailla. siis...
Kirjoituksesi sopii täysin minun entiseen parisuhteeseeni. Olimme vuosia olleet yhdessä jo hiipuvassa suhteessa. Koin jääväni vaille huomiota ja yritin siitä miehelle puhua, samoin yhteisen ajan hankkimisesta, hän ei noteerannut mitenkään puheitani. Olimme kuin ketkä tahansa kämppäkaverit. Kun tilannetta oli jatkunut jo melkoiset ajat, ilmoitti mies että haluaa erota, oli miettinyt asiaa kuulemma vuoden-SIIS VUODEN!!! Samaa aikaan kun olin yrittänyt puhua suhteen pelastamisesta hän oli suunnitellut omaa jatkoaan.Oli uusi jo odottamassakin, ties kuinka kauan ollut. Ei ollut miehellä otsaa sanoa asiaa suoraan. Syytti vielä minua syyllistämisestä?!?! Olin kertakaikkiaan hölmistynyt, puolta vuotta ennemmin hän vielä puhui naimisiin menosta, kihloissa kun olimme. Oli siinä todella miettimistä mitä liikkuu miehen päässä. Moni asia paljastui valheeksi jälkeenpäin, se oli kova koulu, mutta uskon ottaneeni opikseni. Yksikään mies ei enää ylitseni kävele...
Onpa samanlaisia oireita kuin omassa suhteessani.
Ei se puhuminen auta jos toinen on päättänyt ettei suhteesssa ole mitään vikaa.
Päivä kerrallaan kärvistelen, illalla nukahdan silmät kosteana kun ei puolisoni enää halua minua.
aamulla herään siihen että ensimmäisenä tulee mieleen se että miksei hän halua minua.
Koko päivän mietin mitä tässä enää tehdä.
En tiedä.
Tunteet kuolevat kun ei niille saa vastakaikua. Rakkautta on muttei seksiä. Eikä se riitä