en löytänyt oikein aiheelle sopivaa lokeroa, mutta menköön nyt. Eli kerron tässä omasta elämästäni ja ongelmista mun perheessä mun näkökulmasta.En kieriskele itsesäälissä tai kerjää sääliä,joten toivon, että jos joku vaivautuu jotain kommentoimaan niin jättäisi kaiken päänaukomisen väliin.
olen jokseenkin katkeroitunut siitä, ettei mulla ole koskaan ollut onnellista perhe-elämää, mutta olen koittanut päästä siitä yli.Ja vielähän tässä keritään, sillä olen vasta 23 vuotias.
Noh, elikäs ongelmat alkoivat joskus ala-aste ikäisenä,eli joskus 7 vanhana, en muista tarkkaan, mutta varhaisimmat muistot on jostain sieltä...No jokatapauksessa niin varhaiseen lapsuuteen kun vaan kykenen muistamaan on viina aina näytellyt isoa osaa perheessäni.Äidin ja alkoholisti-isän lisäksi perheeseemme kuului minua 5 vuotta nuorempi pikkusiskoni.Elämä oli muuten normaalia, mitään väkivaltaa tai muuta sellaista ei perheessämme ollut. Ainoastaan ne jokapäiväiset samat tappelut isän ja äidin välillä.Onneksi kummatkin mummulat olivat lähellä, joten sinne juoksin aina riitelyä pakoon.Mummujen kanssa, varsinkin isän vanhempien kanssa olen ollut aina tosi läheisissä väleissä, jos heitä ei olisi ollut,en tiedä missä olisin nyt.isän vanhemmat olivat mulle turvapaikka, kuin toiset vanhemmat.
Mulle on jäänyt kaikkia kummia yksityiskohtia mieleen varhaislapsuudesta,kuten just kaikki iskän viinapiilot, millon niitä oli klapipinojen välissä, millon autotallin kaapeissa. ja aina iskä väitti ettei oo mitään ottanut, vaikka näkihän sen.Ryyppääminen oli melkein jokapäiväistä, riippumatta siitä oliko arki vai viikonloppu.Aamuisin iskälle ei kannattanut puhua mitään, se oli niin huonolla tuulella aina. Kerran se paiskas lautasen pillunpäreiksi pöytään.viina ilmeisesti vienyt hermoja. Muistan kerran kun pikkusiskon kanssa naurettiin myöhään illalla sängyssä kun olisi pitänyt nukkua. iskä hermostui ja tuli ja löi kumpaakin hellakoukulla. Tämän jälkeen en puhunut sille moneen päivään.
hmm, onhan niitä positiivisiakin muistoja lapsuudesta. on joitakin asioita mitkä muistan varmaan elämäni loppuun asti. Ne harvat kerrat kun iskän kanssa ollaan jotain tehty yhdessä on sellaisia muistoja jotka pysyvät varmaan aina mielessä.Johtuen juuri siitä, että se oli niin harvinaista kun iskän kanssa mitään erityistä touhuttiin koska sillä oli aina jotain muuta tekemistä taikka oli kännissä. Mutta suurin osa lapsuuden positiivisista muistoista liittyy kyllä kavereiden kanssa leikkimiseen, paikallisella hevostallilla pyörimiseen tai isovanhempiin.Ai niin, mutsi järjesti aina kun mulla tai siskolla oli synttärit, niin oikeen kunnon juhlat, leipo täytekakut, ja pullat ja vastaavat. Kohokohta oli aina kakun koristelu minkä halusin joka kerta ehdottomasti nähdä. Se on jääny mieleen kans positiivisena muistona...että ei se kokonaan ollu paskaa, vaikka eniten muistoja onkin niistä riiteltyistä ja ikävistä asioista.Tässä on kanssa yksi positiivisimmista jutuista. Nimittäin iskän vanhemmat ottivat mulle kanin kun olin ekalla luokalla.Olin aina ollut kauheen eläinrakas.kerroin aina murheet kanilleni ja lauloin sille. heh, aika huvittavaa.
Jossain vaiheessa kun olin jotain kolmannella luokalla muutettiin siskon ja äidin kanssa kerrostaloon. Jonkun puolen vuoden päästä vanhammat kuitenkin palasivat vielä yhteen, mutta eipä sitä sitten enää kauaa kestänyt.Jonkun ajan päästä iskä ja äiti eros ja iskä muutti pois. kilometrin päähän vuokralle.Mutta ei ne riitelyt ja ongelmat siihen loppuneet.Iskä kävi meillä melkein jokapäivä ja aina sama tappelu. Se oli mustasukkainen kun äiti kävi tansseissa.Ei kestänyt ajatusta että äiti löytäis uuden miehen.Iskä kävi meillä monesti myöhään illalla hakkaamassa ovea ja äiti ei päästäny sisälle vaan uhkas soittaa poliisit.Se oli pelottavaa.Jäi sellainen yksittäinen tapaus parhaiten mieleen kun mutsin uus ukko oli meillä ja iskä tuli meille ja se huus ulkona " että missä se pukki on, mä haluan nähdä sen pukin , tuo se ulos! " mutsi melkeen soitti poliisit, mutta sitten mummu eli isän äiti haki iskän pois. Se joutu taluttaan itkevät iskän pois.Mulla kävi niin sääliksi iskää ja vihasin sitä mutsin uutta miestä. Se oli meinaan itse naimisissa kahden lapsen isä ja oli mukamas juuri eroomassa vaimostaan.Se oli kauheeta kun se ukko kävi aina naimassa mutsia ja mä jouduin viereisessa huoneessa sitä kuuntelemaan. Se oli paljon pahempaa kun mikään riitely.Tai siltä ainakin sillon tuntui.
No onneksi se juttu loppui ja ukko palas vaimonsa luokse.
sain 13 vuotislahjaksi kummitädiltä marsun ja olin iki-onnellinen. nimittäin se kani mikä mulla oli mummulassa oli kuollut, seei kerinnyt oleen mulla kun pari vuotta kun pöllö vei sen pihasta.omaa mokaahan se oli kun ei raaskittu pitää kania häkissä.
Joihinkin näihin aikoihin iskä sai potkut töistä, viinan takia tietenkin.sen jälkeen ongelma vain paheni. iskä kärysi ratistakin kolme kertaa ja joutui siivoamaan kylä-koulua talkkarin apulaisena yhdyskuntapalveluna ettei olisi joutunut linnaan.iskällä tuntu menevän huonosti, soittelin sille melkeen joka ilta ja kävin käymässäkin usein. Se vastas usein puhelimeen että "alkoholisti piip " tai "hulisti " Se oikeen kieriskeli itsesäälissä ja pelkäsin koska se tekee itselleen jotain.Lisäksi se oli vieläkin mustasukkainen äidistä.Se ilmeni muunmuassa sillain, että aina kun mun ja siskon piti mennä iskälle joka toinen viikonloppu niin se oli valmiiksi kännissä eikä voitu jäädä sinne.pettymys oli usein suuri.
Meni jonkun aikaa ja mutsi löysi sitten tulevan aviomiehensä. työmaaltaan.Se alkoi kummallisesti. Se uus mies nimittäin antoi mutsille 1000 markkaa syntymäpäivälahjaksi. Muistan kuinka mutsi puhu tuntikausia sen ukon kanssa puhelimessa ja yritti selittää ettei voi ottaa tuollaista rahasummaa. Mutta ottihan se sen loppujenlopuksi ja siitä se sitten alkoi. Aika omituisissa merkeissä mun mielestä.
Aluksi mä pidin tästä uudesta miehestä. Se vaikutti mukavalta ja reilulta. ja sillä oli maatila jossa kasvatti lihakarjaa. Rupesin jo haaveileen, että se ottaa mulle hevosen sinne.Olin siinä käsityksessä,että sillä miehellä ei ollut mikään rahasta kiinni.
Meni vähän aikaa ja mutsi alko aina vaan useemmmin oleen tän ukon luona, pikkusiskon se otti tietysti mukaan, mä en halunnut mennä sinne vaan oli hienoa olla viikonloppuja kaverin kanssa meillä kahdestaan.sai tehdä mitä vaan, valvoo vaikka kuinka myöhään ja soittaa musiikkia.
No sitten jossakin vaiheessa mutsi sano, että nyt muutetaan sitten sen uuden miehen luokse naapuri kylään asumaan. Mutsi pisti meidän talon myyntiin.Mulla oli porussa pitelemistä.En olisi halunnut lähteä kotoani mihinkään.mutta pakkohan se oli.Jostain syystä en muista siitä muutosta mitään.Seuraava muistikuva on se, että sain vielä käydä ala-asteen viimesen vuoden loppuun vanhassa koulussani.mutsi ja ukko kävi siellä kylässä töissä joten se ei ollut ongelma, menin aina kyydissä mummulle aikasin aamulla kun ne meni töihin ja lähdin sieltä kouluun.
Sitten menin ylä-asteelle.Mutsin ukko tiesi kuinka paljon pidän hevosista joten se lupasi mulle hevosen.Olin onneni kukkuloilla.Kuvittelin tosin saavani itse vaikuttaa siihen millainen hevonen tulisi olemaan, mutta ukko sitten päättikin ostaa sieltä tallilta missä olin kakarana vvuosikaudet pyörinyt tamman ja varsan.Eli vähän meni pieleen siinä mielessä, että ikinä ei kannattaisi ostaa ensimmäiseksi hevoseksi mukulalla varsaa, saati sitten kouluttamatonta tammaa. Eihän siitä oikein mitään sitten tullut, ei mulla ollut voimia opettaa varsaa ja ukosta ei saanu mitään apua.hevosen hoito rajoittui harjaamiseen ja karsinan siivoomiseen. oli lievästi sanottuna turhauttavaa kun kuvittelin voivani lähteä metsätielle ratsastamaan. tai pellolle. ei puhettakaan.No sitten mulle selvisi miksi ne hevoset oli ylipäätänsä hankittu. Siksi, että pysyisin kotona enkä enää haikailisi iskälle tai mummulaan.Mutsin ukko ei voinut käsittää, miksi yhä halusin mennä iskälle tai mummulaan nyt kun oli "uus " elämä. Sillä ei ollut itsellään ennestään lapsia joten ei näyttänyt tajuavan mistään mitään.Se oli sitä mieltä, että nyt kun on uus isukki niin vanhan voi unohtaa ja kaikki muutkin mitä entiseen elämään oli kuulunut. Se vaati sitä mutsilta ja vaati sitä myös multa ja siskolta. Mutsin kohdalla se onnistui, mun kohdalla ei todellakaan. Siskon kohdalla kävi niin, että se piti joskus yhteyttä iskään ja sen vanhempiin mutta ei kauhein usein. Eikä se oikein tajunnutkaan, Kun oli vasta ekoilla luokilla koulussa.
Ylä-aste aika oli hirveetä. Ukko oli näyttänyt todellisen luonteensa ja se yritti hallita meitä kaikkia.Tappeluita oli tosi usein.Eli mentiin ojasta allikkoon vois sanoa. Ainoa ero on että nyt ei tapeltu viinan takia.Kävin vähintään 2 kertaa kuukaudessa iskällä ja mummuilla, ukko tottui siihen pikkuhiljaa, koska sen oli pakko vaikkei se sitä käsittänytkään. kaikki riidat melkein mitä meillä kotona oli johtui näistä
" vanhoista sukulaisista " jotka olivat kun punainen vaate mutsin ukolle.Se ei käsittänyt, että vaikka ihmiset eroavat, ei se tarkoita sitä, että saman tien pitäisi katkaista kaikki välit entisiin sukulaisiin.Se piti niitä jotenkin uhkana itselleen.loppujen lopuksi ukko manipuloi mutsin niin pahasti, että mutsi ei uskaltanu enää olla missään tekemisissä mummun ja papan kassa koska ne sattuivat olemaan isän vanhempia. mummu ja pappa olivat tästä monta vuottab tosi katkeria ja halusivat tietää mitä pahaa ovat tehneet.Muistan myös erään kerran kun setä eli iskän veli tuli meillä käymään. morjestaan mua ja siskoa niinkuin aina ennenkin. No mutsi ja ukko lähtivät johokin karkuun navettaan ettei tarvitse nähdä.Setä oli ihmeissään kun ei ollutkaan tervetullut.Kerroin sille, että meille on pääsy kielletty jokaiselta mun sukulaiselta joka on iskän puolelta. setä oli tyrmistynyt ja loukkantunut enkä voi ihmetellä. Asioita koitettiin selvittää mutta mutsi ei halunnut puhua. sen mielestä oli helpomopaa antaa ukolleen periksi ja sillä selvä.Tämä oli kamalaa, mä jouduin kuuntelemaan kummaltakin puolelta sitä saarnaamista enkä voinut tehdä asialle mitään. olin kylläkin kokoajan mummun ja muiden puolella ja yritin puhua äitelle järkee mutta siitä syntyi aina ihan järjetön sota.Mutsi oli loukkaantunut siitä, kun en ollut sen puolella tässä asiassa.Se muun muassa sano mulle monesti, että miksi mä pidän mummua ja pappaa tärkeempinä ja ne on kuulemma kun joitain jumalia mulle.Ei päästy koskaan yhteisymmärrykseen. yritin selittää ettei kyse ole siitä,että ne olis mulle jotenkin tärkeempiä kun oma äiti ,vaan siitä, että mä ymmärrän heidän ihmetyksensä ja niillä on hyvä syy olla loukkaantunut.Ja luulen, että tästä tilaanteesta mä kärsin kuitenkin eniten. Mulle rakkaimmat ihmiset eivät voi edes puhua toisilleen ilman mitään järjellistä syytä.Kauan sitä saikin olla siinä välikätenä. Loppujen lopuksi mä en jaksanut enää edes puhua asiasta koska tajusin ettei mitään muutosta tule.Kauan mummu jaksoi jauhaa asiaa kun kävin niillä, mutta sanoin vaan sille, että koita jo unohtaa, mä en jaksa enää, tuli aina vaan saatanan paha olo.Niin joo kaipa tähän voin mainita senkin, että rippikouluun oli pakko mennä vaikken olis halunnut.No kun sitten pääsin ripille mulle pidettiin juhlat mitä en myöskään olisi halunnut.No saihan sitä rahaa ja silleen muuten ihan ok,mutta paskamaista oli vaan se, että en saanut kutsua rippijuhliini mummua ja pappaa, en iskää enkä setiäni.Eli puolet juhlamieltä puuttui jo pelkästään tämän takia.
Tulin aina vain vähemmän ukon kanssa toimeen.Musta tuli tosi ahdistunut, koulu ei kiinnostanut pätkääkään,sulkeuduin vain omiin oloihini huoneeseeni.päätä särki joka päivä. Vedin jos jonkinmoisia särkylääkkeitä. Ukko haukkui mua aina äidille, että olen huonostikasvatettu kakara ja musta tulee varmasti samanlainen luuseri kun isästänikin.kerran se sanoi,että jos sille ja äitelle tulee ero, se on yksin mun syytä.Mulle ei suvainnut pienintäkään virhettä missään asiassa tai sain aina kauheen huudon niskaani.Tuntui siltä etten osannut tehdä mitään oikein.Mun olis pitäny olla joku itse täydellisyys.Mitään virheitä ukko ei suvainnu.Paitsi sille itselleen tietysti. Se on niin hiton hyvä aina huutaa muille. Opin vihaamaan sitä ihmistä sydämeni pohjasta.Äitellä oli rankkaa olla aina kahden tulen välissä, monesti se koitti mua puolustaa, mutta siitä syntyi aina kahta kauheempi sota.
Sitten mutsi tuli raskaaksi. itseasiassa kaksikin kertaa. Se sai kaksi poikaa sen kusipään kanssa. Ukko oli onnensa kukkuloilla.
Yläasteelta pääsin seiskan keskiarvolla.hain napurikuntaan kouluun missä on asuntola, että pääsisin kotoa pois ja pääsinkin kyseiseen kouluun.pari vuotta meni siellä, mutta sama sotiminen jatkui kotiväen kanssa siitä huolimatta. viikonlopuiksi jouduin menemään kotiin, mutta niin usein kun mahdollista menin mummulaan.
Olin niin ahdistunut, että purin paskaa oloani itseäni satuttamalla ja kuuntelin tosi paljo musiikkia. Löysin punkin. siinä oli sitä jotain.Punk haistatti paskat koko maailmalla ja se sopi mulle oikein hyvin.
Toisella lukukaudella koulussa tapasin luokkakaverini kautta yhden jätkän kenen kanssa aloin seurustelemaan.Se vähän helpotti tilannetta, menin monesti viikonlopuiksi jätkäni luokse.Joskus se tuli meille, ukko oli kauhuissaan kun se näki jätkäkaverini. musta irokeesi jne, mutta pahinta siinä tais kuitenkin olla se, ettei jätkäkaverini ollut käynyt armeijaa ja toiseksi se oli työtön. mutsin ukon mielestä kaikki työttömät on sossunvaroilla eläviä loisia.ja sivarit ei myöskään kunnioitusta liiemmin herättäneet koska ukko oli itse kapiainen.Pahinta oli se, että ukko oli tartuttanu jo mutsiinkin noita ahdasmielisiä näkemyksiään. Olin raivoissani, yritin taas puhua mutsille järkeä, että ei ihmistä arvostella sen mukaan paljonko sillä on rahaa.No näiden moninaistan syiden takia vietimme viikonloppumme mieluummin jätkäni luona.Joskus kun olin viikonloppuna kotona ja porukat riiteli taas, yleensä mä olin aina se riitelyn syy. Ja jos ei mitään syytä ollut, ukko kyllä kehitti sellaisen. monta kertaa soitin jätkälleni perjantai iltana, että tule hakeen mut pois täältä. ja se haki, vaikka matkaa oli 200 kilometriä suunta.Ai niin yksi juttu tarttee kertoo, mikä kanssa säilyy mun mielessä luultavasti elämäni loppuun asti.Oli meinaan mun vanhemman pikkuveljen synttärit, mitä se nyt sitten mahtokaan täyttää mutta jokatapauksessa, ukko otti pirtua sinä iltana ( se ei yleensä ryyppää ) ja se aina sekotti sen pään totaalisesti. Jätkäkaverini oli sillon meillä. oltiin mun huoneessa ja yhtäkkiä rupes kuuluun kauheeta töminää.Menin katsomaan niin löysin ukon mutsin päältä takkahuoneen sähvalta ja se kuristi mutsia. Huusin täysiä että irti äitestä, siitä se sitten ponkas ylös kun vieteriukko ja tuijotti mua kun mikäkin sekopää.olin varma, että se lataa nyrkillä mua kaakeliin. Mutta ihme kyllä ei vaan tilanne sitten vähän rauhottu, mutsi poras järkyttyneenä. Melkeen siitä paikasta kun tilanne vähän rauhottu lähettiin jätkäkaverin ja pikkusiskon kanssa mummulaan. Päästiin sinne kun kello oli jotain puoli ykstoista illalla.Seuraavana päivänä ukko soitti mun jätkäkaverin puhelimeen ja pyyteli siltä anteeksi sitä eilistä kohtausta.Multa ja siskolta ei tietysti voinu anteeksi pyytää.Ainoastaan jätkäkaveriltani ja sekin varmaan vaan sen takia, se oli kuitenkin sen verran vieras, että sitä nolotti. Mua raivostutti taas ihan kympillä.En olis halunnu mennä kotiin enää koskaan, mutta pakkohan se oli. Siellä oli ihmeen hiljasta sit koko päivä. Yleistä meillä oli, että riitojen päätteeksi oli aina mykkäkoulua pari päivää.Sen jälkeen asioista ei enää puhuttu vaan ne ikääkuin kuitattiin sillä mykkäkoululla.
Jossain vaiheessa kun olin koulussa muualla mutsin ukko myi hevosetkin pois.katsoi kai ettei niistä ollut mitään hyötyä. Se oli tosi hyvä, nykyään kumpikin on hyvissä kodeissa. Olihan se surullista mutta kun ajattelee hevosten parasta niin se oli ihan oikea ratkaisu. Olen kyllä tänä päivänäkin katrkera siitä että se hevoshomma meni päin helvettiä. Oma hevonen oli aina ollut mun haave numero yksi, mutta siitä tulikin painajainen, en jaksa kertoa kaikkea mitä siihen hevoshommaan liittyi, mutta jokatapauksessa ei paljon enempää olsi voinu mennä pieleen.Jos joskus saan toisen mahdollisuuden en kyllä tee samoja virheitä.Nyt on onneksi ikää ja järkeä vähän enemmän.
Niin juu. valmistuin vuonna 2000 kokiksi.olin seuraavan kesän työttömänä ja vietin suurimman osan ajasta jätkäkaverin luona.syksyllä pääsin siivoojaksi samaan duunimestaan kun mutsi. se on myös siivooja. välittömästi ilmotin mutsin ukolle että muutan pois.Se ei laittanu yhtään hanttiin. Oli varmaan onnellinen kun päässi musta eroon. Marraskuussa muutin vuokralle kerrostalokaksioon duunimestan viereen kotikylääni. pain kilometrin päähän mummuloista ja iskästä.Muistan sen muuton ikuisesti, taas vaihteeksi oli kauhea riita mutsin ukon kanssa.Mulla oli muistaakseni jotain releitä/ketjuja roikkumassa housuista ja se veti siitä kauheen numeron, sitä hävetti kun sen veli näki ne. meni sitten muuttoilta tapellessa. Ukko sanoi mulle, että ei ikinä tule jalallaan astumaan mun huusholliin. sanoin että en tosiaan kaan sua kaipaa mun kämppääni.( se on muuten pitänyt lupauksensa )Ukko otti pulttia kaikista mun ketjuista ja niiteistä ja sellaisista mitkä olivat olennainen osa persoonaa siihen aikaan. kerran kaupassa kun oltiin se käveli kokoajan toisella puolella kauppaa eikä ollu tuntevinaan mua.heh...
Nojuu tilanne helpottui kun pääsin kotoo pois siinä mielessä, että enää ei ollut ketään jäkättämässä mitä mä saan tehdä ja mitä en. joulukuussa täytin 18 joten enää ei ollut kenelläkään oikeutta puuttua mun tekemisiini.Tosin oltiin kaikki samassa duunipaikassa, joten ainahan sitä jotain pientä skismaa esiintyi.No seuraavanasa kesänä muutin kaupunkiin sadan kilsan päähän, koska multa loppui työt vanhassa paikassa ja jatkoa tarjottiin kaupungista.Nyt olen ollut täällä kaupungissa 4 vuotta.Mulla meni poikki sen ensimmäisen jätkäkaverini kanssa sillon vähän ennenkun muutin kaupunkiin.Ollaan kyllä edelleen tosi hyviä ystäviä.Alkuun mulla oli tosi vaikeeta täällä isossa maailmassa. Olin nin ujo ja itsetunto pohjalla, että erakoiduin vain kämppäääni, enkä käynyt missään muutakuin töissä koska oli pakko.Vihasin hoitaa asioita,tärisin paniikissa jo pelkästä ajatuksesta, että tarttisi soittaa vaikka nyt kelaan tai verotoimistoon tai mihin vaan. Muutaman kerran mutsi joutui soittamaan mun puolesta kun en uskaltanu.
Töissä tuli ongelmia ulkonäköni takia.Tykkäsin edelleen vähän erottua massasta vaikka ikää oli jo 20. Töissä mun naamastani ei tykätty ja mua yritettiin savustaa ulos monenlaisilla keinoilla.Samaan aikaan ahdisti yksinäisyys ja olin edelleen kotiin puhelimella yhteydessä sen verran, että kluulin kaikki kuulumiset, ja usein kävi niin että melkein löin raivosta luurin korvaan. aina kuuli uusia juttuja mitä mutsin ukko on taas keksiny ja vihasin sitä entistä enemmän.En käynyt enää kotona, en edes jouluna. Ainoastaan joskus silloin kun ukko ei ollut kotona saatoin käydä piipahtamassa jos olin iskällä viikonloppua viettämässä.
Sitten iski masennus ja ahdistus oikeen kunnolla päälle. En piitannu enää mistään. Jouduin sairaslomalle ja syömään kaikenlaisia masennuslääkkeitä mistä ei oikein ollut apua. mua pompoteltiin monella eri lekurilla ja kaikki tuputtivat jotain nappeja. Kukaan ei kuunnellut kun sanoin, että haluisin puhumaan jollekkin. en ollut kuulemma tarpeeksi vakava tapaus vaan mun pitäis pärjätä pillereillä.Jossain vaiheessa hermostuin kun napeista ei ollut mitään hyötyä, toivat vaan kaikkia sivuvaikutuksia niin lopetin niiden käytön.En enää koskaan mennyt lekuriin vaan rupesin selvittämään kuulaani itse. vaikeetahan se oli,mutta kokosin itseäni sen verran, että pystyin käymään töissä.muuten sama erakkoelämä jatkui. istuin kotona ja mässäsin ruokaa, sipsejä, suklaata mitä vain. Soin pahaan olooni.Sitten pari kesää sitten tapasin nykyisen jätkäkaverini niin kummallisen sattuman kauttaa, että sillä oli pakko olla joku syvempi tarkoitus.Nyt ollaan asuttu vuosi yhdessä. Alkuun oli tosi hankalaa, jätkäkaverillani meinaan on alkoholiongelma.Alkuaikoina se dokas ja veti pilvee tosi paljon ja koskaan ei voinut mihinkään sanomisiin luottaa. Jos se sanoi, että soitan huomenna saattoi mennä monta kuukautta etten saanut siihen mitään yhteyttä. Monta kertaa sanoin itselleni ja muille, että nyt riittää, mutta aina kun jätkä ilmesty taas en pystynyt jättämään sitä, koska sitten mulla ei olis ollu ketään. ja olin kuitenkin rakastunut vaikka tapaus tuntuikin tosi mahdottomalta ja ettei tuollaisen miehen kanssa voisi olla koskaan tulevaisuutta.Sen isä oli kuollu viinaan ja itse tuntui menevän hyvää vauhtia samaa tietä...No viime kesänä muutettiin yhteen. ja nyt ollaan vuosi asuttu yhdessä.Jätkäkaveri on himmannut ryyppäämistä tosi paljon, johtuen kylläkin siitäkin, että oli vuoden työttömänä, rahan puute pisti olemaan selvinpäin, elettiin melkein mun rahoilla. Nyt se pääs pari viikkoa sitten vihdoinkin töihin.Näyttää edes vähän valoisammalta.Itsekkin olen vielä samassa paikassa töissä ja siellä menee jo vähän paremmin, menin vastaan sen verran aikoinaan, että riisuin pahimmat releet pois, turha niitä on työmaalla ruveta tietoisesti ärsyttämään. vaikka mulla on aina ollut se asenne, että mä oon tällänen ja jos ei kelpaa nii suksikaa kuuseen. Mutta siitä asenteesta on hieman joutunu hölläämään.No yhtä lävistystäni en suostunut pois ottamaan, sanoin, että jos mun työni täällä loppuu yhtään koruun niin antaa mennä sitten, eipä olis sitten ollu minkään arvonen duunikaan. mutta eivätpä ne siellä voineet lopputiliä antaa kun ei ollu pätevää syytä joten...se asia on jo unohdettu ja koruuni on suurin osa porukasta jo tottunut.täytyy opettaa vähän ihmisille suvaitsevaisuutta.Moni on jo tajunnut, että olen hyvä työntekijä lävistyksestäni huolimatta.ja tosiaan nykyään olen vähän siistinyt olemustani, en sentään kulje enää työmaalle mikään niittirotsi niskassa.Ehkä olen vähän aikuistunut, vaikka mummu se vieläkin jauhaa, että ei tuo sun murrosikäs mene koskaan ohitse.Ja jos se murrosikä loppuu siihen kun vedän jakkupuvun päällleni niin sitähän saa odottaa. Ja minkäs sitä ajatuksilleen voi. Mulla on näiden kaikkien kokemuksien jälkeen kehittynyt aika vahvat mielipiteet kaikista asioista joita ei välttämättä kaikki tavalliset tallaajat tajua.Niin että näin se näköjään on, että liian brutaalit ihmiset mielipiteissään leimataan yleensä lapsellisiksi kapinallisiksi tai jotain vastaavaa.
Mutta nyt menee onneksi jo paremmin.Paitsi, että vieläkin sorrun syömiseen jos on huono päivä.painoa on nyt jo 100 kiloa ja pituutta 165 cm..Mutta en vaivaa päätäni enää niin paljon sillä mitä kotona tapahtuu.Vaikka myönnän kyllä että välillä pistää vihaksi, kun sen jälkeen kun mä lähdin kotoa, on touhu mennyt siellä entistä sairaammaksi. mutsi ja sisko eivät pidä yhtään puoliaan, vaan se tyranni saa määrä tahdin mielensä mukaan. esimerkkejä esim se, että mutsi ei saa mennä yksin kauppaan eikä juuri muuallekkaan. ukon on tultava aina vahtimaan sitä mukaan tai ainakin vähintään kysyttävä lupa jos aikoo mennä yksin. ukko myös soittelee mutsille töihin joka päivä ainakin pari kertaa vaikkei sillä olis ees mitään asiaa.( on ite jo eläkkeellä )tarkistaa vaan,että mutsi on varmasti töissä.Lisäksi pikkusisko täytti juuri 17 vuotta eikä mutsi uskalla yksin päättää esim, että saako sisko jäädä kaverillen yöksi tai saako se mennä mummulaan ( sisko on nykyään taas enemmän tekemisissä sinne suuntaan ), vaan luvat on aina pakko kysyä ensiksi mutsin ukolta.jos sen selän takana tekee mitä vaan mistä se ei tiedä ja sitä käryää sota syttyy.Sisko ei itse myöskään uskalla kunnolla kysyä ukolta lupaa mennä mihinkään, vaan se stressaa jokaista menoaan jo monta päivää etukäteen. Tuon ikäisenä normaalisti ihminen vaan ilmottaisi, että meen muuten viikololopuksi mummulle.Mutta siellä on kaikki lupien kysymiset aina suuri jännitysnäytelmä.Onneksi mun ei tartvitse enää juuri kustakkaan kotiin päin.En tajua miten aikoinaan kestin sitä meininkiä. Tosin nyt tuo tyrannia on vaan pehantunut, kun siellä ei ole ketään kuka sanois vastaan.Voi luoja sitä salailuakin mitä siellä harrastetaan,ettei vaan ukko saa tietää sitä taikka tätä.Vaikka olis ihan normaaleista asioista kysymys.Mutta olen koittanut lakata noiden juttujen kelailun, koska en mahda niille yhtään mitään. Jos mutsi haluaa elää noin alistettuna niin siitä vaan.Toivottavasti se joskus herää todellisuuteen.Ja toivottavasti pikuveljet eivät tule isäänsä.Ovat nyt ekalla ja tokalla luokalla koulussa.
Iskästä sen verran, että se on ollut 10 vuotta työttömänä sne jälkeen kun sai potkut viina on maistunu kaiken tän ajan ja varman maistuu sen elämän loppuun asti.Sillä pettin haima dokaamisen takia, sillä on jatkuvia haimatulehduksia, ja nyt siellä on joku kystakin.Pleko on perseessä kokoajan millon kuulee, että siitä on kehittynyt syöpä. Se on aika todennäköistä että niin käy jossakin vaiheessa, koska ei pysty lopettamaan viinan juontia.sokeritautikin sille puhkes sen seurauksena ettei haima enää toimi.iskä täyttää ens kuussa 50 vuotta. huonolta näyttää tällä hetkellä.
hmm...ei kai tässä muuta kai...ei tällästä tarinaa varmaan jaksa ees kukaan lukea loppuun asti...
olen jokseenkin katkeroitunut siitä, ettei mulla ole koskaan ollut onnellista perhe-elämää, mutta olen koittanut päästä siitä yli.Ja vielähän tässä keritään, sillä olen vasta 23 vuotias.
Noh, elikäs ongelmat alkoivat joskus ala-aste ikäisenä,eli joskus 7 vanhana, en muista tarkkaan, mutta varhaisimmat muistot on jostain sieltä...No jokatapauksessa niin varhaiseen lapsuuteen kun vaan kykenen muistamaan on viina aina näytellyt isoa osaa perheessäni.Äidin ja alkoholisti-isän lisäksi perheeseemme kuului minua 5 vuotta nuorempi pikkusiskoni.Elämä oli muuten normaalia, mitään väkivaltaa tai muuta sellaista ei perheessämme ollut. Ainoastaan ne jokapäiväiset samat tappelut isän ja äidin välillä.Onneksi kummatkin mummulat olivat lähellä, joten sinne juoksin aina riitelyä pakoon.Mummujen kanssa, varsinkin isän vanhempien kanssa olen ollut aina tosi läheisissä väleissä, jos heitä ei olisi ollut,en tiedä missä olisin nyt.isän vanhemmat olivat mulle turvapaikka, kuin toiset vanhemmat.
Mulle on jäänyt kaikkia kummia yksityiskohtia mieleen varhaislapsuudesta,kuten just kaikki iskän viinapiilot, millon niitä oli klapipinojen välissä, millon autotallin kaapeissa. ja aina iskä väitti ettei oo mitään ottanut, vaikka näkihän sen.Ryyppääminen oli melkein jokapäiväistä, riippumatta siitä oliko arki vai viikonloppu.Aamuisin iskälle ei kannattanut puhua mitään, se oli niin huonolla tuulella aina. Kerran se paiskas lautasen pillunpäreiksi pöytään.viina ilmeisesti vienyt hermoja. Muistan kerran kun pikkusiskon kanssa naurettiin myöhään illalla sängyssä kun olisi pitänyt nukkua. iskä hermostui ja tuli ja löi kumpaakin hellakoukulla. Tämän jälkeen en puhunut sille moneen päivään.
hmm, onhan niitä positiivisiakin muistoja lapsuudesta. on joitakin asioita mitkä muistan varmaan elämäni loppuun asti. Ne harvat kerrat kun iskän kanssa ollaan jotain tehty yhdessä on sellaisia muistoja jotka pysyvät varmaan aina mielessä.Johtuen juuri siitä, että se oli niin harvinaista kun iskän kanssa mitään erityistä touhuttiin koska sillä oli aina jotain muuta tekemistä taikka oli kännissä. Mutta suurin osa lapsuuden positiivisista muistoista liittyy kyllä kavereiden kanssa leikkimiseen, paikallisella hevostallilla pyörimiseen tai isovanhempiin.Ai niin, mutsi järjesti aina kun mulla tai siskolla oli synttärit, niin oikeen kunnon juhlat, leipo täytekakut, ja pullat ja vastaavat. Kohokohta oli aina kakun koristelu minkä halusin joka kerta ehdottomasti nähdä. Se on jääny mieleen kans positiivisena muistona...että ei se kokonaan ollu paskaa, vaikka eniten muistoja onkin niistä riiteltyistä ja ikävistä asioista.Tässä on kanssa yksi positiivisimmista jutuista. Nimittäin iskän vanhemmat ottivat mulle kanin kun olin ekalla luokalla.Olin aina ollut kauheen eläinrakas.kerroin aina murheet kanilleni ja lauloin sille. heh, aika huvittavaa.
Jossain vaiheessa kun olin jotain kolmannella luokalla muutettiin siskon ja äidin kanssa kerrostaloon. Jonkun puolen vuoden päästä vanhammat kuitenkin palasivat vielä yhteen, mutta eipä sitä sitten enää kauaa kestänyt.Jonkun ajan päästä iskä ja äiti eros ja iskä muutti pois. kilometrin päähän vuokralle.Mutta ei ne riitelyt ja ongelmat siihen loppuneet.Iskä kävi meillä melkein jokapäivä ja aina sama tappelu. Se oli mustasukkainen kun äiti kävi tansseissa.Ei kestänyt ajatusta että äiti löytäis uuden miehen.Iskä kävi meillä monesti myöhään illalla hakkaamassa ovea ja äiti ei päästäny sisälle vaan uhkas soittaa poliisit.Se oli pelottavaa.Jäi sellainen yksittäinen tapaus parhaiten mieleen kun mutsin uus ukko oli meillä ja iskä tuli meille ja se huus ulkona " että missä se pukki on, mä haluan nähdä sen pukin , tuo se ulos! " mutsi melkeen soitti poliisit, mutta sitten mummu eli isän äiti haki iskän pois. Se joutu taluttaan itkevät iskän pois.Mulla kävi niin sääliksi iskää ja vihasin sitä mutsin uutta miestä. Se oli meinaan itse naimisissa kahden lapsen isä ja oli mukamas juuri eroomassa vaimostaan.Se oli kauheeta kun se ukko kävi aina naimassa mutsia ja mä jouduin viereisessa huoneessa sitä kuuntelemaan. Se oli paljon pahempaa kun mikään riitely.Tai siltä ainakin sillon tuntui.
No onneksi se juttu loppui ja ukko palas vaimonsa luokse.
sain 13 vuotislahjaksi kummitädiltä marsun ja olin iki-onnellinen. nimittäin se kani mikä mulla oli mummulassa oli kuollut, seei kerinnyt oleen mulla kun pari vuotta kun pöllö vei sen pihasta.omaa mokaahan se oli kun ei raaskittu pitää kania häkissä.
Joihinkin näihin aikoihin iskä sai potkut töistä, viinan takia tietenkin.sen jälkeen ongelma vain paheni. iskä kärysi ratistakin kolme kertaa ja joutui siivoamaan kylä-koulua talkkarin apulaisena yhdyskuntapalveluna ettei olisi joutunut linnaan.iskällä tuntu menevän huonosti, soittelin sille melkeen joka ilta ja kävin käymässäkin usein. Se vastas usein puhelimeen että "alkoholisti piip " tai "hulisti " Se oikeen kieriskeli itsesäälissä ja pelkäsin koska se tekee itselleen jotain.Lisäksi se oli vieläkin mustasukkainen äidistä.Se ilmeni muunmuassa sillain, että aina kun mun ja siskon piti mennä iskälle joka toinen viikonloppu niin se oli valmiiksi kännissä eikä voitu jäädä sinne.pettymys oli usein suuri.
Meni jonkun aikaa ja mutsi löysi sitten tulevan aviomiehensä. työmaaltaan.Se alkoi kummallisesti. Se uus mies nimittäin antoi mutsille 1000 markkaa syntymäpäivälahjaksi. Muistan kuinka mutsi puhu tuntikausia sen ukon kanssa puhelimessa ja yritti selittää ettei voi ottaa tuollaista rahasummaa. Mutta ottihan se sen loppujenlopuksi ja siitä se sitten alkoi. Aika omituisissa merkeissä mun mielestä.
Aluksi mä pidin tästä uudesta miehestä. Se vaikutti mukavalta ja reilulta. ja sillä oli maatila jossa kasvatti lihakarjaa. Rupesin jo haaveileen, että se ottaa mulle hevosen sinne.Olin siinä käsityksessä,että sillä miehellä ei ollut mikään rahasta kiinni.
Meni vähän aikaa ja mutsi alko aina vaan useemmmin oleen tän ukon luona, pikkusiskon se otti tietysti mukaan, mä en halunnut mennä sinne vaan oli hienoa olla viikonloppuja kaverin kanssa meillä kahdestaan.sai tehdä mitä vaan, valvoo vaikka kuinka myöhään ja soittaa musiikkia.
No sitten jossakin vaiheessa mutsi sano, että nyt muutetaan sitten sen uuden miehen luokse naapuri kylään asumaan. Mutsi pisti meidän talon myyntiin.Mulla oli porussa pitelemistä.En olisi halunnut lähteä kotoani mihinkään.mutta pakkohan se oli.Jostain syystä en muista siitä muutosta mitään.Seuraava muistikuva on se, että sain vielä käydä ala-asteen viimesen vuoden loppuun vanhassa koulussani.mutsi ja ukko kävi siellä kylässä töissä joten se ei ollut ongelma, menin aina kyydissä mummulle aikasin aamulla kun ne meni töihin ja lähdin sieltä kouluun.
Sitten menin ylä-asteelle.Mutsin ukko tiesi kuinka paljon pidän hevosista joten se lupasi mulle hevosen.Olin onneni kukkuloilla.Kuvittelin tosin saavani itse vaikuttaa siihen millainen hevonen tulisi olemaan, mutta ukko sitten päättikin ostaa sieltä tallilta missä olin kakarana vvuosikaudet pyörinyt tamman ja varsan.Eli vähän meni pieleen siinä mielessä, että ikinä ei kannattaisi ostaa ensimmäiseksi hevoseksi mukulalla varsaa, saati sitten kouluttamatonta tammaa. Eihän siitä oikein mitään sitten tullut, ei mulla ollut voimia opettaa varsaa ja ukosta ei saanu mitään apua.hevosen hoito rajoittui harjaamiseen ja karsinan siivoomiseen. oli lievästi sanottuna turhauttavaa kun kuvittelin voivani lähteä metsätielle ratsastamaan. tai pellolle. ei puhettakaan.No sitten mulle selvisi miksi ne hevoset oli ylipäätänsä hankittu. Siksi, että pysyisin kotona enkä enää haikailisi iskälle tai mummulaan.Mutsin ukko ei voinut käsittää, miksi yhä halusin mennä iskälle tai mummulaan nyt kun oli "uus " elämä. Sillä ei ollut itsellään ennestään lapsia joten ei näyttänyt tajuavan mistään mitään.Se oli sitä mieltä, että nyt kun on uus isukki niin vanhan voi unohtaa ja kaikki muutkin mitä entiseen elämään oli kuulunut. Se vaati sitä mutsilta ja vaati sitä myös multa ja siskolta. Mutsin kohdalla se onnistui, mun kohdalla ei todellakaan. Siskon kohdalla kävi niin, että se piti joskus yhteyttä iskään ja sen vanhempiin mutta ei kauhein usein. Eikä se oikein tajunnutkaan, Kun oli vasta ekoilla luokilla koulussa.
Ylä-aste aika oli hirveetä. Ukko oli näyttänyt todellisen luonteensa ja se yritti hallita meitä kaikkia.Tappeluita oli tosi usein.Eli mentiin ojasta allikkoon vois sanoa. Ainoa ero on että nyt ei tapeltu viinan takia.Kävin vähintään 2 kertaa kuukaudessa iskällä ja mummuilla, ukko tottui siihen pikkuhiljaa, koska sen oli pakko vaikkei se sitä käsittänytkään. kaikki riidat melkein mitä meillä kotona oli johtui näistä
" vanhoista sukulaisista " jotka olivat kun punainen vaate mutsin ukolle.Se ei käsittänyt, että vaikka ihmiset eroavat, ei se tarkoita sitä, että saman tien pitäisi katkaista kaikki välit entisiin sukulaisiin.Se piti niitä jotenkin uhkana itselleen.loppujen lopuksi ukko manipuloi mutsin niin pahasti, että mutsi ei uskaltanu enää olla missään tekemisissä mummun ja papan kassa koska ne sattuivat olemaan isän vanhempia. mummu ja pappa olivat tästä monta vuottab tosi katkeria ja halusivat tietää mitä pahaa ovat tehneet.Muistan myös erään kerran kun setä eli iskän veli tuli meillä käymään. morjestaan mua ja siskoa niinkuin aina ennenkin. No mutsi ja ukko lähtivät johokin karkuun navettaan ettei tarvitse nähdä.Setä oli ihmeissään kun ei ollutkaan tervetullut.Kerroin sille, että meille on pääsy kielletty jokaiselta mun sukulaiselta joka on iskän puolelta. setä oli tyrmistynyt ja loukkantunut enkä voi ihmetellä. Asioita koitettiin selvittää mutta mutsi ei halunnut puhua. sen mielestä oli helpomopaa antaa ukolleen periksi ja sillä selvä.Tämä oli kamalaa, mä jouduin kuuntelemaan kummaltakin puolelta sitä saarnaamista enkä voinut tehdä asialle mitään. olin kylläkin kokoajan mummun ja muiden puolella ja yritin puhua äitelle järkee mutta siitä syntyi aina ihan järjetön sota.Mutsi oli loukkaantunut siitä, kun en ollut sen puolella tässä asiassa.Se muun muassa sano mulle monesti, että miksi mä pidän mummua ja pappaa tärkeempinä ja ne on kuulemma kun joitain jumalia mulle.Ei päästy koskaan yhteisymmärrykseen. yritin selittää ettei kyse ole siitä,että ne olis mulle jotenkin tärkeempiä kun oma äiti ,vaan siitä, että mä ymmärrän heidän ihmetyksensä ja niillä on hyvä syy olla loukkaantunut.Ja luulen, että tästä tilaanteesta mä kärsin kuitenkin eniten. Mulle rakkaimmat ihmiset eivät voi edes puhua toisilleen ilman mitään järjellistä syytä.Kauan sitä saikin olla siinä välikätenä. Loppujen lopuksi mä en jaksanut enää edes puhua asiasta koska tajusin ettei mitään muutosta tule.Kauan mummu jaksoi jauhaa asiaa kun kävin niillä, mutta sanoin vaan sille, että koita jo unohtaa, mä en jaksa enää, tuli aina vaan saatanan paha olo.Niin joo kaipa tähän voin mainita senkin, että rippikouluun oli pakko mennä vaikken olis halunnut.No kun sitten pääsin ripille mulle pidettiin juhlat mitä en myöskään olisi halunnut.No saihan sitä rahaa ja silleen muuten ihan ok,mutta paskamaista oli vaan se, että en saanut kutsua rippijuhliini mummua ja pappaa, en iskää enkä setiäni.Eli puolet juhlamieltä puuttui jo pelkästään tämän takia.
Tulin aina vain vähemmän ukon kanssa toimeen.Musta tuli tosi ahdistunut, koulu ei kiinnostanut pätkääkään,sulkeuduin vain omiin oloihini huoneeseeni.päätä särki joka päivä. Vedin jos jonkinmoisia särkylääkkeitä. Ukko haukkui mua aina äidille, että olen huonostikasvatettu kakara ja musta tulee varmasti samanlainen luuseri kun isästänikin.kerran se sanoi,että jos sille ja äitelle tulee ero, se on yksin mun syytä.Mulle ei suvainnut pienintäkään virhettä missään asiassa tai sain aina kauheen huudon niskaani.Tuntui siltä etten osannut tehdä mitään oikein.Mun olis pitäny olla joku itse täydellisyys.Mitään virheitä ukko ei suvainnu.Paitsi sille itselleen tietysti. Se on niin hiton hyvä aina huutaa muille. Opin vihaamaan sitä ihmistä sydämeni pohjasta.Äitellä oli rankkaa olla aina kahden tulen välissä, monesti se koitti mua puolustaa, mutta siitä syntyi aina kahta kauheempi sota.
Sitten mutsi tuli raskaaksi. itseasiassa kaksikin kertaa. Se sai kaksi poikaa sen kusipään kanssa. Ukko oli onnensa kukkuloilla.
Yläasteelta pääsin seiskan keskiarvolla.hain napurikuntaan kouluun missä on asuntola, että pääsisin kotoa pois ja pääsinkin kyseiseen kouluun.pari vuotta meni siellä, mutta sama sotiminen jatkui kotiväen kanssa siitä huolimatta. viikonlopuiksi jouduin menemään kotiin, mutta niin usein kun mahdollista menin mummulaan.
Olin niin ahdistunut, että purin paskaa oloani itseäni satuttamalla ja kuuntelin tosi paljo musiikkia. Löysin punkin. siinä oli sitä jotain.Punk haistatti paskat koko maailmalla ja se sopi mulle oikein hyvin.
Toisella lukukaudella koulussa tapasin luokkakaverini kautta yhden jätkän kenen kanssa aloin seurustelemaan.Se vähän helpotti tilannetta, menin monesti viikonlopuiksi jätkäni luokse.Joskus se tuli meille, ukko oli kauhuissaan kun se näki jätkäkaverini. musta irokeesi jne, mutta pahinta siinä tais kuitenkin olla se, ettei jätkäkaverini ollut käynyt armeijaa ja toiseksi se oli työtön. mutsin ukon mielestä kaikki työttömät on sossunvaroilla eläviä loisia.ja sivarit ei myöskään kunnioitusta liiemmin herättäneet koska ukko oli itse kapiainen.Pahinta oli se, että ukko oli tartuttanu jo mutsiinkin noita ahdasmielisiä näkemyksiään. Olin raivoissani, yritin taas puhua mutsille järkeä, että ei ihmistä arvostella sen mukaan paljonko sillä on rahaa.No näiden moninaistan syiden takia vietimme viikonloppumme mieluummin jätkäni luona.Joskus kun olin viikonloppuna kotona ja porukat riiteli taas, yleensä mä olin aina se riitelyn syy. Ja jos ei mitään syytä ollut, ukko kyllä kehitti sellaisen. monta kertaa soitin jätkälleni perjantai iltana, että tule hakeen mut pois täältä. ja se haki, vaikka matkaa oli 200 kilometriä suunta.Ai niin yksi juttu tarttee kertoo, mikä kanssa säilyy mun mielessä luultavasti elämäni loppuun asti.Oli meinaan mun vanhemman pikkuveljen synttärit, mitä se nyt sitten mahtokaan täyttää mutta jokatapauksessa, ukko otti pirtua sinä iltana ( se ei yleensä ryyppää ) ja se aina sekotti sen pään totaalisesti. Jätkäkaverini oli sillon meillä. oltiin mun huoneessa ja yhtäkkiä rupes kuuluun kauheeta töminää.Menin katsomaan niin löysin ukon mutsin päältä takkahuoneen sähvalta ja se kuristi mutsia. Huusin täysiä että irti äitestä, siitä se sitten ponkas ylös kun vieteriukko ja tuijotti mua kun mikäkin sekopää.olin varma, että se lataa nyrkillä mua kaakeliin. Mutta ihme kyllä ei vaan tilanne sitten vähän rauhottu, mutsi poras järkyttyneenä. Melkeen siitä paikasta kun tilanne vähän rauhottu lähettiin jätkäkaverin ja pikkusiskon kanssa mummulaan. Päästiin sinne kun kello oli jotain puoli ykstoista illalla.Seuraavana päivänä ukko soitti mun jätkäkaverin puhelimeen ja pyyteli siltä anteeksi sitä eilistä kohtausta.Multa ja siskolta ei tietysti voinu anteeksi pyytää.Ainoastaan jätkäkaveriltani ja sekin varmaan vaan sen takia, se oli kuitenkin sen verran vieras, että sitä nolotti. Mua raivostutti taas ihan kympillä.En olis halunnu mennä kotiin enää koskaan, mutta pakkohan se oli. Siellä oli ihmeen hiljasta sit koko päivä. Yleistä meillä oli, että riitojen päätteeksi oli aina mykkäkoulua pari päivää.Sen jälkeen asioista ei enää puhuttu vaan ne ikääkuin kuitattiin sillä mykkäkoululla.
Jossain vaiheessa kun olin koulussa muualla mutsin ukko myi hevosetkin pois.katsoi kai ettei niistä ollut mitään hyötyä. Se oli tosi hyvä, nykyään kumpikin on hyvissä kodeissa. Olihan se surullista mutta kun ajattelee hevosten parasta niin se oli ihan oikea ratkaisu. Olen kyllä tänä päivänäkin katrkera siitä että se hevoshomma meni päin helvettiä. Oma hevonen oli aina ollut mun haave numero yksi, mutta siitä tulikin painajainen, en jaksa kertoa kaikkea mitä siihen hevoshommaan liittyi, mutta jokatapauksessa ei paljon enempää olsi voinu mennä pieleen.Jos joskus saan toisen mahdollisuuden en kyllä tee samoja virheitä.Nyt on onneksi ikää ja järkeä vähän enemmän.
Niin juu. valmistuin vuonna 2000 kokiksi.olin seuraavan kesän työttömänä ja vietin suurimman osan ajasta jätkäkaverin luona.syksyllä pääsin siivoojaksi samaan duunimestaan kun mutsi. se on myös siivooja. välittömästi ilmotin mutsin ukolle että muutan pois.Se ei laittanu yhtään hanttiin. Oli varmaan onnellinen kun päässi musta eroon. Marraskuussa muutin vuokralle kerrostalokaksioon duunimestan viereen kotikylääni. pain kilometrin päähän mummuloista ja iskästä.Muistan sen muuton ikuisesti, taas vaihteeksi oli kauhea riita mutsin ukon kanssa.Mulla oli muistaakseni jotain releitä/ketjuja roikkumassa housuista ja se veti siitä kauheen numeron, sitä hävetti kun sen veli näki ne. meni sitten muuttoilta tapellessa. Ukko sanoi mulle, että ei ikinä tule jalallaan astumaan mun huusholliin. sanoin että en tosiaan kaan sua kaipaa mun kämppääni.( se on muuten pitänyt lupauksensa )Ukko otti pulttia kaikista mun ketjuista ja niiteistä ja sellaisista mitkä olivat olennainen osa persoonaa siihen aikaan. kerran kaupassa kun oltiin se käveli kokoajan toisella puolella kauppaa eikä ollu tuntevinaan mua.heh...
Nojuu tilanne helpottui kun pääsin kotoo pois siinä mielessä, että enää ei ollut ketään jäkättämässä mitä mä saan tehdä ja mitä en. joulukuussa täytin 18 joten enää ei ollut kenelläkään oikeutta puuttua mun tekemisiini.Tosin oltiin kaikki samassa duunipaikassa, joten ainahan sitä jotain pientä skismaa esiintyi.No seuraavanasa kesänä muutin kaupunkiin sadan kilsan päähän, koska multa loppui työt vanhassa paikassa ja jatkoa tarjottiin kaupungista.Nyt olen ollut täällä kaupungissa 4 vuotta.Mulla meni poikki sen ensimmäisen jätkäkaverini kanssa sillon vähän ennenkun muutin kaupunkiin.Ollaan kyllä edelleen tosi hyviä ystäviä.Alkuun mulla oli tosi vaikeeta täällä isossa maailmassa. Olin nin ujo ja itsetunto pohjalla, että erakoiduin vain kämppäääni, enkä käynyt missään muutakuin töissä koska oli pakko.Vihasin hoitaa asioita,tärisin paniikissa jo pelkästä ajatuksesta, että tarttisi soittaa vaikka nyt kelaan tai verotoimistoon tai mihin vaan. Muutaman kerran mutsi joutui soittamaan mun puolesta kun en uskaltanu.
Töissä tuli ongelmia ulkonäköni takia.Tykkäsin edelleen vähän erottua massasta vaikka ikää oli jo 20. Töissä mun naamastani ei tykätty ja mua yritettiin savustaa ulos monenlaisilla keinoilla.Samaan aikaan ahdisti yksinäisyys ja olin edelleen kotiin puhelimella yhteydessä sen verran, että kluulin kaikki kuulumiset, ja usein kävi niin että melkein löin raivosta luurin korvaan. aina kuuli uusia juttuja mitä mutsin ukko on taas keksiny ja vihasin sitä entistä enemmän.En käynyt enää kotona, en edes jouluna. Ainoastaan joskus silloin kun ukko ei ollut kotona saatoin käydä piipahtamassa jos olin iskällä viikonloppua viettämässä.
Sitten iski masennus ja ahdistus oikeen kunnolla päälle. En piitannu enää mistään. Jouduin sairaslomalle ja syömään kaikenlaisia masennuslääkkeitä mistä ei oikein ollut apua. mua pompoteltiin monella eri lekurilla ja kaikki tuputtivat jotain nappeja. Kukaan ei kuunnellut kun sanoin, että haluisin puhumaan jollekkin. en ollut kuulemma tarpeeksi vakava tapaus vaan mun pitäis pärjätä pillereillä.Jossain vaiheessa hermostuin kun napeista ei ollut mitään hyötyä, toivat vaan kaikkia sivuvaikutuksia niin lopetin niiden käytön.En enää koskaan mennyt lekuriin vaan rupesin selvittämään kuulaani itse. vaikeetahan se oli,mutta kokosin itseäni sen verran, että pystyin käymään töissä.muuten sama erakkoelämä jatkui. istuin kotona ja mässäsin ruokaa, sipsejä, suklaata mitä vain. Soin pahaan olooni.Sitten pari kesää sitten tapasin nykyisen jätkäkaverini niin kummallisen sattuman kauttaa, että sillä oli pakko olla joku syvempi tarkoitus.Nyt ollaan asuttu vuosi yhdessä. Alkuun oli tosi hankalaa, jätkäkaverillani meinaan on alkoholiongelma.Alkuaikoina se dokas ja veti pilvee tosi paljon ja koskaan ei voinut mihinkään sanomisiin luottaa. Jos se sanoi, että soitan huomenna saattoi mennä monta kuukautta etten saanut siihen mitään yhteyttä. Monta kertaa sanoin itselleni ja muille, että nyt riittää, mutta aina kun jätkä ilmesty taas en pystynyt jättämään sitä, koska sitten mulla ei olis ollu ketään. ja olin kuitenkin rakastunut vaikka tapaus tuntuikin tosi mahdottomalta ja ettei tuollaisen miehen kanssa voisi olla koskaan tulevaisuutta.Sen isä oli kuollu viinaan ja itse tuntui menevän hyvää vauhtia samaa tietä...No viime kesänä muutettiin yhteen. ja nyt ollaan vuosi asuttu yhdessä.Jätkäkaveri on himmannut ryyppäämistä tosi paljon, johtuen kylläkin siitäkin, että oli vuoden työttömänä, rahan puute pisti olemaan selvinpäin, elettiin melkein mun rahoilla. Nyt se pääs pari viikkoa sitten vihdoinkin töihin.Näyttää edes vähän valoisammalta.Itsekkin olen vielä samassa paikassa töissä ja siellä menee jo vähän paremmin, menin vastaan sen verran aikoinaan, että riisuin pahimmat releet pois, turha niitä on työmaalla ruveta tietoisesti ärsyttämään. vaikka mulla on aina ollut se asenne, että mä oon tällänen ja jos ei kelpaa nii suksikaa kuuseen. Mutta siitä asenteesta on hieman joutunu hölläämään.No yhtä lävistystäni en suostunut pois ottamaan, sanoin, että jos mun työni täällä loppuu yhtään koruun niin antaa mennä sitten, eipä olis sitten ollu minkään arvonen duunikaan. mutta eivätpä ne siellä voineet lopputiliä antaa kun ei ollu pätevää syytä joten...se asia on jo unohdettu ja koruuni on suurin osa porukasta jo tottunut.täytyy opettaa vähän ihmisille suvaitsevaisuutta.Moni on jo tajunnut, että olen hyvä työntekijä lävistyksestäni huolimatta.ja tosiaan nykyään olen vähän siistinyt olemustani, en sentään kulje enää työmaalle mikään niittirotsi niskassa.Ehkä olen vähän aikuistunut, vaikka mummu se vieläkin jauhaa, että ei tuo sun murrosikäs mene koskaan ohitse.Ja jos se murrosikä loppuu siihen kun vedän jakkupuvun päällleni niin sitähän saa odottaa. Ja minkäs sitä ajatuksilleen voi. Mulla on näiden kaikkien kokemuksien jälkeen kehittynyt aika vahvat mielipiteet kaikista asioista joita ei välttämättä kaikki tavalliset tallaajat tajua.Niin että näin se näköjään on, että liian brutaalit ihmiset mielipiteissään leimataan yleensä lapsellisiksi kapinallisiksi tai jotain vastaavaa.
Mutta nyt menee onneksi jo paremmin.Paitsi, että vieläkin sorrun syömiseen jos on huono päivä.painoa on nyt jo 100 kiloa ja pituutta 165 cm..Mutta en vaivaa päätäni enää niin paljon sillä mitä kotona tapahtuu.Vaikka myönnän kyllä että välillä pistää vihaksi, kun sen jälkeen kun mä lähdin kotoa, on touhu mennyt siellä entistä sairaammaksi. mutsi ja sisko eivät pidä yhtään puoliaan, vaan se tyranni saa määrä tahdin mielensä mukaan. esimerkkejä esim se, että mutsi ei saa mennä yksin kauppaan eikä juuri muuallekkaan. ukon on tultava aina vahtimaan sitä mukaan tai ainakin vähintään kysyttävä lupa jos aikoo mennä yksin. ukko myös soittelee mutsille töihin joka päivä ainakin pari kertaa vaikkei sillä olis ees mitään asiaa.( on ite jo eläkkeellä )tarkistaa vaan,että mutsi on varmasti töissä.Lisäksi pikkusisko täytti juuri 17 vuotta eikä mutsi uskalla yksin päättää esim, että saako sisko jäädä kaverillen yöksi tai saako se mennä mummulaan ( sisko on nykyään taas enemmän tekemisissä sinne suuntaan ), vaan luvat on aina pakko kysyä ensiksi mutsin ukolta.jos sen selän takana tekee mitä vaan mistä se ei tiedä ja sitä käryää sota syttyy.Sisko ei itse myöskään uskalla kunnolla kysyä ukolta lupaa mennä mihinkään, vaan se stressaa jokaista menoaan jo monta päivää etukäteen. Tuon ikäisenä normaalisti ihminen vaan ilmottaisi, että meen muuten viikololopuksi mummulle.Mutta siellä on kaikki lupien kysymiset aina suuri jännitysnäytelmä.Onneksi mun ei tartvitse enää juuri kustakkaan kotiin päin.En tajua miten aikoinaan kestin sitä meininkiä. Tosin nyt tuo tyrannia on vaan pehantunut, kun siellä ei ole ketään kuka sanois vastaan.Voi luoja sitä salailuakin mitä siellä harrastetaan,ettei vaan ukko saa tietää sitä taikka tätä.Vaikka olis ihan normaaleista asioista kysymys.Mutta olen koittanut lakata noiden juttujen kelailun, koska en mahda niille yhtään mitään. Jos mutsi haluaa elää noin alistettuna niin siitä vaan.Toivottavasti se joskus herää todellisuuteen.Ja toivottavasti pikuveljet eivät tule isäänsä.Ovat nyt ekalla ja tokalla luokalla koulussa.
Iskästä sen verran, että se on ollut 10 vuotta työttömänä sne jälkeen kun sai potkut viina on maistunu kaiken tän ajan ja varman maistuu sen elämän loppuun asti.Sillä pettin haima dokaamisen takia, sillä on jatkuvia haimatulehduksia, ja nyt siellä on joku kystakin.Pleko on perseessä kokoajan millon kuulee, että siitä on kehittynyt syöpä. Se on aika todennäköistä että niin käy jossakin vaiheessa, koska ei pysty lopettamaan viinan juontia.sokeritautikin sille puhkes sen seurauksena ettei haima enää toimi.iskä täyttää ens kuussa 50 vuotta. huonolta näyttää tällä hetkellä.
hmm...ei kai tässä muuta kai...ei tällästä tarinaa varmaan jaksa ees kukaan lukea loppuun asti...
Vastaukset 2
Vanhimmat
MÄ luin sun tarinan loppuun asti, en tiedä miks, mutta jotenkin se vaan kuulosti niin uskomattomalta ja samalla kuitenkin vähän tutulta.
Olen pahoillani että oot joutunut kokemaan tollasta, mutta muista että vieläkin vaikka ootkin jo aikuinen, ei ole liian myöhäistä purkaa tunteitaan.
Sinuna menisinkin vaikka käymään ammattiauttajan luona juttelemassa, kertomassa sun tarinan, se selkeyttää jo itsessäänkin sun ajatuksia kun sanot ne ääneen ja sitten se vois neuvoo miten hyväksyä tapahtuneet asiat ja miten jatkaa elämää eteenpäin.
Tsemppiä!
Kuulostipa niin tutun tuntuiselta. Paljon samanlaista olen minäkin nuoruudessani kokenut, en tietenkään täysin samaa. Masentunutkin olen kauan ollut.
Ainoa asia, mikä tuohon auttaa, on opetella pitämään itsestään ja oppia elämään omaa elämääsi. Kehu itse itseäsi, etsi tietoisesti kaikkia hyviä puolia itsestäsi. Huolehdi kunnostasi, syö hyvää ruokaa, älä käytä paljoa alkoholia, se tekee murheelliseksi.
"Hylkää" menneisyytesi. Ala elämään sinun omaa elämääsi - ei uhmaten, syyllisesti, vaan siksi että se on sinun elämäsi, jota sinun on elettävä. Jos joku asia, ihminen, teko tms. ei ole sinulle hyväksi - luovu siitä. Tarvittaessa katkaisi suhteet sukulaisiisikin, jos ei muu auta.
Armahda itseäsi, anna anteeksi itsellesi. Kenties myöhemmin voit antaa anteeksi muillekin.
Hae tarvittaessa ammattiapua, ansaitset senkin avun. Syö myös omega3-tabletteja ja b-vitamiinia (B6 ja B12 varsinkin. Ne saavat aivot voimaan paremmin. Pelkkä kylmäpuristettu oliivi- tai rypsiöljykin auttaa aivoja. Liikunta saa aikaan mielihyvähormoonia.
Kyllä se siitä usko pois. Olet ansainnut hyvän elämän ja se on edessäsi. Älä katso taaksepäin, se on ollutta ja mennyttä. Älä enää suostu kantamaan sitä taakkaa mukanasi.