Isot elämänmuutokset tulossa: muutto pois kotoa. Sovimme että lapset ovat sekä isän että äidin luona vuorotellen. Miten se tapahtuu ja minkälaisina jaksoina siitä ei vielä tietoa. Ovat jo murkkuja joten kuunnellaan myös heidän mielipiteitään. Muutan lähelle ja haluaisin että lapset asuisivat myös minun luonani. Huoneet järjestän heille uudessa asunnossani, mutta pelkään että se käytännössä tulee olemaan niin että ovat enimmän aikaa kuitenkin vanhassa kodissa isänsä kanssa kun koneet sun muut tavarat on siellä ja kuitenkin oma alkuperäinen koti. Onko kokemuksia siitä että yöpyvät/asuvat tasapuolisesti molempien vanhempien luona? Toimiiko yleensä ottaen?
Hirvittää ajatella että eivät asuisikaan minun (äidin) luona lainkaan? Tulisi kamala ikävä!
Hirvittää ajatella että eivät asuisikaan minun (äidin) luona lainkaan? Tulisi kamala ikävä!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Meillä on ainakin toistaiseksi toiminut hyvin. Muutimme molemmat uuteen asuntoon ja entinen myytiin. Poika on 13-vuotias. Asumme vain puolen kilometrin päässä toisistamme. Viikko-viikko systeemi on meillä. Kesälomalla oli pidempiäkin jaksoja matkojen ym. vuoksi. Arvelen, että lähellä asuminen on tärkeää. Muutimme myös vain lyhyen matkan päähän entisestä asunnosta, joten koulu, kaverit, harrastukset yms. ei muuttunut miksikään. Myös lapselle tärkeät tavarat on syytä olla molemmissa paikoissa. Jos esim. tietokoneella pelaaminen on tärkeä harrastus, kuten meillä oli, niin kyllä hankaluuksia välttää, jos tietokone hommataan siihen toiseenkin osoitteeseen. Puolisoiden keskinäinen kunnioitus ja rauhallien lapsen asioista sopiminen on myös a ja o, vaikka aikuisten välillä olisi mitä tunteita. Lapsi ei saa joutua asumaan keskellä jatkuvaa repivää riitaa ja lapsen asioista ei saa tehdä vallankäytön kapuloita suhteessa ex-puolisoon.
Olen kuullut, että ongelmia voi tulla, jos jompikumpi tuo kotiin uuden kumppanin, Meillä ei sellaisia ole vielä pojalle esiteltykään, joten siitä en tiedä, kaikki kai on tapauskohtaista ja riippuu yksilöistä paljon.
Älä lannistu jos kuulet jostain, että ei voi toimia tai jos ei toimi heti. Minulla meni puoli vuotta niin, että ex-mieheni oli erosta niin ahdistunut, ettei pystynyt pitämään juuri mitään yhteyttä poikaansa. Tajusin että pojalla on ikävä (vaikka hän ei puhunut) ja tiesin että pohjimmiltaan isälläkin, vaikkei vielä pysty ottamaan vastuuta (ja vaikka uhkasi häipyä meidän molempien elämästä). Onneksi odotin ja uskoin siihen että jaettu vanhemmuus on paras ja sekä lapsen että vanhemman ikävä olisi suunnaton ilman jaettua arkea. Siinä suhteessa kaikki on nyt ok.
Voimia sinulle.
toimii todellakin. Meillä jo kuuden vuoden ajan pyörinyt tällä systeemillä. Vanhin jo melkein 18-v ja edelleen vaihtaa "kiltisti" kotia. Teimme alkuun sopimuksen, että lapset eivät saa kesken toisen vkoa vaihtaa kotia, vaan ovat todellakin sen vanhemman luona kumman vuoro on saada lapset luokseen. Asiasta on puhuttu myöhemmin myös lasten kanssa ja ovat tyytyväisiä. On toki mahdollista etteivät vaan kerro, mutta eiköhän asia ilmenisi ongelmina jollain muulla saralla ja niitä ei todellakaan ole ollut. Ihanan tasapainoisia ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Ja voin sanoa, että en vain kuvittele, palautetta on tullut monelta taholta!
Sosiaalityöntekijä sitä mieltä, että lapsille parempi jos toinen vanhemmista selkeästi lähi ja suositteli siis tapaamisia etän kanssa joka toinen vkl. Kauheeta! Itsestä tulossa tuo lähi ja haluaisin lapsilla olevan isä muutoinkin kun vain vierailupaikkana. Lapset kaikki yli 10v. Isällä on kuitenkin ajatus, että lapset voivat käydä "joskus hänen luona kylässä" ja ettei pieneen tulevaan asuntoon voi ottaa kun ehkä joskus jonkun lapsista yksitellen yöksi...satunnaisesti. Suuri on huoli lapsista mutta en kai voi mitään. Ulkopuolisia ei tässä sotkussa onneksi ole. Mies sanoo jättävänsä minulle ja lapsille talon ja maksaa isoja elatusmaksuja. Minun ei kuulemma tarvitse maksaa häntä ns ulos. Eli taloudellinen puoli kunnossa mutta ei se korvaa isää lapsille. Olen yrittänyt puhua ettei ero puolisosta tarkoita vanhemmuuden loppumista mutta puheillani ei ole vaikutusta. Harmittaa.
Kuulostaa siltä, että olisi tosi hyvä, jos ei tarvitsisi eroamisen tuskaisimmissa vaiheissa tehdä kaikkia päätöksiä kerralla valmiiksi ja lopullisiksi. Meilläkin kun meni ensimmäiset puoli vuotta miehen puolelta ihan eri fiiliksissä lapsen huoltajuuden kannalta kuin mikä oli pitemmällä tähtäimellä kaikille hyvä ja mitä hän itsekin pohjimmiltaan halusi. Olisiko teillä mahdollista joku sellainen, että rauhassa kahden kesken juttelisitte tästä aiheesta, ja viestittäisit miehellesi selkeästi että arvostat hänen valintojan, mutta haluaisit ainakin pitää uudelleen harkinnan arvoisena, josko mies sittenkin pitäisi itsekin hyvänä vuorottelukäytäntöä. Että jätäisitte asian vähän niinkuin pöydälle vaikka muutamaksi kuukaudeksi.
Jos mies pystyy maksamaan isoja elatusmaksuja, eikö hän pystyisi myös järjestämään itselleen sen kokoisen asunnon että lapsetkin sinne mahtuvat. Silloin kai elatusmaksustakin voitaisiin neuvotella uudestaan, vai. Kieltämättä tämä asunnon koko on aika tärkeä asia. Yksiössä on vaikea lasten kanssa asua ja kaksiokin tuntuu väliaikaiselta.
Sosiaalityöntekijätkin ovat ihmisiä ja suhtautuvat omien ennakkoluulojensa ja mahdollisesti hyvinkin lukkiutuneiden asenteiden pohjalta. Minäkin sain perheneuvolasta erittäin epäilevän kommentin vuoroasumisesta, mutta oma kokemus on positiivinen. Joten omaa intuitiota kannattaa kuunnella. Toista vaan ei voi vuoroasumisjärjestelyihin pakottaa, koska se systeemi toimii vain jos molemmat kunnioittavat toisiaan ja lapsen asioista voidaan neuvotella.
Minä muutin vuosi sitten omaan kotiin, jonne laitoin lapsille huoneet ja kuvittelin etukäteen kuinka ihanasti siellä asuisin heidän kanssaan. Yllätys oli melkoinen kun huomasin lasteni kärsivät luonani ja haikailevan isälleen, koska siellä oli ne pelit ja vehkeet ja kotieläimet. Muutin ihan lähelle entistä kotiani, jonne itsellänikin on edelleen ikävä. Isä on ollut heille etäinen ja on kai vieläkin mutta koti on koti ilman äitiäkin. Suhteemme ei ole muuttunut vieraaksi, mutta yhteiset perhemuistot välillä saa kyyneleet silmään.
Miksi teille ero tulee? Minä muutin pois pahaa oloa, joka kyllä lähti. Ahdistus ei ole enää jokapäiväinen riesani, mutta muita lievempiä murheita on tullut. Ikävä lapsia joskus, samoin ongelmia tulee kun murrosikäisille lapsille tuo uuden kumppanin näytille. Isä on isä, eikä muita hyväksytä. Ymmärrän heitä mutta välillä keljuttaa. Eron syynä oli puolison pitäminen minua itsestäänselvyytenä ja siitä puhjennut masennus. Keskustelimme kyllä mutta mies ei ottanut kantaa.
Odotan mielenkiinnolla, miten sinulla lähtee ero käyntiin.
Kerronpa tässä muutamia asioita joita olen pohtinut ja kauan aikaa,jopa vuosia... Päätökseni tulen tekemään itsenäisesti,ihan ok jos takaisin tulee jotain asiallista kommenttia jotta silmäni avautuisivat ja voisi vielä pohtia omaa ratkaisua. Tässä siis muutamia (näitä olisi vaikka kuinka paljon)asioita,miksi harkitsen eroa:
Meillä on takana 25 yhteistä vuotta, teini-ihastuksesta alkanut. Meillä on kaksi ihanaa (oikeasti)ja tavallista riitelevää ja suutaansoittavaa murkkua.
-mieheni on erittäin määräilevä ja lyhytpinnainen, joudun olemaan päivittäin varuillani ja sovittelijana kun asiat ei mene hänen mielensä mukaan, jatkuvaa varuillaoloa
-hän on joskus nuoruudessa lyönyt minua, nykyään vain käyttäytyy uhkaavasti, siis pelottaa
-jos hän esim. illalla nukkumaan mennessään ei saa unta, hän on vieressäni ärtyisä en uskalla nousta esim. juomaan tai vessaan peläten että hän on juuri nukahtanut ja herääkin noustessani sängystä ja hermostuu siitä
-koko perhe menee nukkumaan samaan aikaan kun hän, koska hän on niin herkkäuninen ja pelkää heräävänsä vaikka kuiskittaisiin ja oltaisiin hiljaa
-hän ei ole johdonmukainen kasvatuksessaan vaan syyllistää lapsia ja minua ja jos olemme sopineet esim. kyläilystä, muutamaa päivää ennen hän alkaa perua tai uhkaa perua sen, lapsetkin kokevat jo olevansa rasitteena ja tiellä kun kehuja ei juurikaan tule
-toista lapsistamme hän mitätöi (ei itse myönnä/tiedosta asiaa??!!)
-toinen lapsistame on käynyt 3 vuoden terapiajakson(epävarmuus, huono itsetunto) ja toinen lapsistamme aloittaa terapian pian (mm. paniikkihäiriö)
-riitelemme joka päivä jostain, sillä hänellä on joka päivä huomautettavaa jollekin meistä (astianpesukone väärin täytetty, väliovi auki, liikaa juomalaseja pöydällä jne. jne...) Siis valittaa JOKA päivä jostain
-saattaa suuttuu/ärsyyntyä jos kopioin ystävälleni kolme A4 paperia meidän printteristä
-joskus kun iskä näkyy tulevan kotiin toinen lapsista laittaa äkkiä paikkoja kuntoon
-valittaa koko aika rahasta (tuo hänelle turvallisuutta ja tekee hänet onnelliseksi)Meillä on sopivasti rahaa minun mielestäni
-on ärtyisä jos olen kylässä illalla kun hänen pitäisi päästä nukkumaan, minun ystäviäni en voi kutsua iltaisin kylään
-ei halua keskustella kanssani, eikä halua lähteä esim. parisuhdeterapiaan tmv.
-haluaa kodin olevan erittäin siisti, siivoaa aina kun mahdollista ja vaatii sitä myös meiltä (meillä on aina siistiä!)
Tässä muutamia esimerkkejä. En syytä pelkästään häntä, minussakin on omat vikani kuten se etten toimi em. tavalla ja se tuo riitaa meille. En syytä häntä enää enkä voi enkä halua muuttaa häntä; minäpä vaan päätän etten halua elää ym. elämää, enkä halua olla hänelle rasitteeksi kun raukka joutuu aina hermostumaan vuokseni/vuoksemme.
Niistä hyvistä hetkistä; niitäkin on mutta aivan liian vähän.
Jos kirjoittamasi on totta, se kuulostaa siltä, että melkoinen virtahepo asuu olohuoneessanne. Jos elät miehesi kanssa pelon ilmapiirissä, etkä tule kuulluksi ja huomioonotetuksi, se ei ehkä ole paras mahdollinen lähtökohta vuoroasumiselle, koska silloin vanhempien pitäisi voida luottaa toisiinsa kasvattajina ja suhtautua toisiinsa periaatteessa kunnioittavasti... Mutta mene tiedä,kyllä vuoroasumisesta kannattaa keskustella. Sinun kannattaa kysyä myös murrosikäistesi mielipidettä ja ajatuksia asumisesta, jos eroatte. Sen ikäisten oma tahto painaa jo paljon.
Jaahas, osa noista on kuin kuvailisit vaimoani:
"Meillä on takana 25 yhteistä vuotta, teini-ihastuksesta alkanut. Meillä on kaksi ihanaa (oikeasti)ja tavallista riitelevää ja suutaansoittavaa murkkua."
Avioliittoa ei ole noin kauan takana, mutta lapsia on. Onneksi ihan normaaleja - vielä.
"mieheni on erittäin määräilevä ja lyhytpinnainen, joudun olemaan päivittäin varuillani ja sovittelijana kun asiat ei mene hänen mielensä mukaan, jatkuvaa varuillaoloa"
Vaimoni yrittää määräillä minua. Onnistumisprosentti n. 30. Lopun 70% takia polttaa käämiänsä vähän väliä. Hänen kannattaisi muistaa, että ei ole aikuisen miehen äiti vaan vaimo. Ei tunnu uppoavan jakeluun. No, vähän köyttä pitää antaa kuitenkin.
"Hän on joskus nuoruudessa lyönyt minua, nykyään vain käyttäytyy uhkaavasti, siis pelottaa". No tästä olen selvinnyt sillä, että olen ilmoittanut että ei kannata löydä minua, koska lyön takaisin. Se on riittänyt.
"Jos hän esim. illalla nukkumaan mennessään ei saa unta, hän on vieressäni ärtyisä en uskalla nousta esim. juomaan tai vessaan peläten että hän on juuri nukahtanut ja herääkin noustessani sängystä ja hermostuu siitä". No tämä osui ja upposi. Täsmälleen kuin vaimoni. Tuollaisen henkilön kanssa ei viitsi nukkua samassa huoneessa.
"Koko perhe menee nukkumaan samaan aikaan kun hän, koska hän on niin herkkäuninen ja pelkää heräävänsä vaikka kuiskittaisiin ja oltaisiin hiljaa". Jälleen osuma, katso soveltaen edelliset kommentit.
"Hän ei ole johdonmukainen kasvatuksessaan vaan syyllistää lapsia ja minua ja jos olemme sopineet esim. kyläilystä, muutamaa päivää ennen hän alkaa perua tai uhkaa perua sen, lapsetkin kokevat jo olevansa rasitteena ja tiellä kun kehuja ei juurikaan tule". Heh, meillä ollaan johdonmukaisia: Kaikki ongelmat aiheuttaa: Tsadaam! ISÄ.
"Toista lapsistamme hän mitätöi (ei itse myönnä/tiedosta asiaa??!!)" Tätä ei onneksi ole.
"Toinen lapsistame on käynyt 3 vuoden terapiajakson(epävarmuus, huono itsetunto) ja toinen lapsistamme aloittaa terapian pian (mm. paniikkihäiriö)" Eikä tätä.
"Riitelemme joka päivä jostain, sillä hänellä on joka päivä huomautettavaa jollekin meistä (astianpesukone väärin täytetty, väliovi auki, liikaa juomalaseja pöydällä jne. jne...) Siis valittaa JOKA päivä jostain". TÄSMÄLLEEN kuin vaimoni.
"Saattaa suuttuu/ärsyyntyä jos kopioin ystävälleni kolme A4 paperia meidän printteristä" Koska ostan a) tietokoneen b) printterin c) paperit, ei vaimolla ole aihetta valittaa, ja vaikka olisikin, niin tämä kuuluu kategoriaan yllämainittu 70% prosenttia. Eli sen kuin natisee, ei tunnu missään.
"Joskus kun iskä näkyy tulevan kotiin toinen lapsista laittaa äkkiä paikkoja kuntoon". Ahaa! Pitää osittain paikkaansa. Kukaan ei jaksa kuunnella sitä kitinää, että paikat eivät ole riittävän siistejä. Eli välillä lasten kanssa siivotaan. Tosiasia on kuitenkin se, että ne eivät vaimon mielestä ole koskaan tarpeeksi siisteinä.
"Valittaa koko aika rahasta (tuo hänelle turvallisuutta ja tekee hänet onnelliseksi)Meillä on sopivasti rahaa minun mielestäni". Mielestäni rahaa on riittävästi. Vaimon mielestän ei. On kuulemma mennyt liian köyhän kanssa naimisiin (enhän saa kuin tuplapalkkaa vaimoon verrattuna).
"On ärtyisä jos olen kylässä illalla kun hänen pitäisi päästä nukkumaan, minun ystäviäni en voi kutsua iltaisin kylään". Hmmmmm. No en voi minäkään, pelaisimme vaan korttia yömyöhään, pssttsk...mitä siitäkin tulisi...
"Ei halua keskustella kanssani, eikä halua lähteä esim. parisuhdeterapiaan tmv." En halua minäkään.
"Haluaa kodin olevan erittäin siisti, siivoaa aina kun mahdollista ja vaatii sitä myös meiltä (meillä on aina siistiä!)" Tämä patologinen vaiva hallitsee myös vaimoni elämää".
"Tässä muutamia esimerkkejä. En syytä pelkästään häntä, minussakin on omat vikani kuten se etten toimi em. tavalla ja se tuo riitaa meille. En syytä häntä enää enkä voi enkä halua muuttaa häntä; minäpä vaan päätän etten halua elää ym. elämää, enkä halua olla hänelle rasitteeksi kun raukka joutuu aina hermostumaan vuokseni/vuoksemme". Amen.
"Niistä hyvistä hetkistä; niitäkin on mutta aivan liian vähän".
Hyvä hetki? Anteeksi mikä? Taitaapi olla jossain vaiheessa edessä se "hallittu rakennemuutos".
t. Nimimerkki "V-käyrä vahvassa nousussa"
Näin lievästi sanottuna; h a u s k a kuulla että siellä rintamallakin löytyy.
Olen miettinyt paljon asiaa, mikä saa ihmisen käyttäytymään moisella tavalla. Alkuvuosien vihan, raivon ja pettymyksen jälkeen on tilalle tullut ymmärrys. Se ei todellakaan tarkoita hyväksymistä vaan sitä, että kys. ihminen ei pysty nauttimaan elämästä ja jää paitsi niin paljosta kivasta ja mukavasta! Suorastaan ruoskii itseään moisella käytöksella. Mieheni käyttäytyminen johtuu vääristä malleista ja vääryydestä, joita hän on lapsuudessaan kokenut (järkyttäviä asioita). Ainahan se ei johdu siitä surullisen kuuluisasta lapsuudesta, vaan esim. tyytymättömyydestä elämään ja itseensä, tai sitten on muuten vaan sadisti tai skitso ;). Se että lapsuuden mallit ovat olleet hänen kohdallaan vääristyneitä, ei poissulje sitä, että niistä voi myös vapautua. MUTTA vain jos sen itse ymmärtää. Meillä sitä ei ymmärretä. Lääkäri en ole (vähän tosin psykol. lukenut), mutta näin keittiöpsykologina voin sanoa, että tarvitsee ehdottomasti esim. psykoterapiaa, vapautuakseen ELÄMÄÄN.
Ymmärryksen jälkeen jää sitten se alkava katkeruus, jota nyt olen poistyöntämässä harkitsemalla sitä muuttoa pois.
Kaikki keinot olen kokeillut: hyvällä, pahalla, mykkäkoululla, uhkailulla, raivolla, v....lulla, mut ei vaan mene perille. Kaveri senkun jatkaa. Ainahan se tollanen on ollut, mutta nyt kun keski-ikään (45v.) on tullut, ei jaksa enää kontrolloida niin paljon kun nuorena, vaikka määräilyn ja kontoll. määrää ei suostu vähentämään. Sen seurauksena on hemmetin ärtyisä.
Siitä nukkumisesta; en minäkään halua nukkua moisen hirviön kanssa. Nyt saan iltaisin kääntää kylkeä milloin huvitta ja jopa lukea, kun ei ole kukaan vinkumassa ja vessassakin uskallan käydä silloin tällöin... ;)
Mutta nyt keittiönsiivoukseen ja tarkistamaan, että ei ole liikaa vesilaseja tiskipöydällä (tuhlausta!), sillä taitaapi kohta tulla kotiin. Jos vaikka jäis yksi naputtaminen pois tältä illalta.
joillakin toimii joillakin ei.
Mutta jos muuten välit kunnossa niin toimii.
Jos he ovat isänsä luona ja isä kieltää jotain niin sen jälkeen he yleensä siirtyvät kokeileen äitiä.
Joten jutelkaa vaikka olettekin eronneet (lapsista)