Minun tarinani,vastaa

ihmettelen mikset hae apua ongelmaasi, jos kuitenkin välität vaimostasi, ja haluaisit pohjimmiltasi olla hänelle uskollinen... mielestäni aikanaan loukattu ylpeys ja särjetty sydän on aika huono tekosyy satuttaa jotakuta toista. miksi laittaa vahinko kiertämään? mikset sinä ole "parempi" ihminen, kun tiedät kuinka paljon pettäminen ja välinpitämättömyys satuttaa? ei elämän kolhut ja pettymykset ihmistä pilaa. vain sinä voit sen itse omilla valinnoillasi tehdä... sitä mieltä minä olen....

Minusta tuo, mitä sulle on tapahtunut, on sattunut vähän muunnelluin muodoin hyvin monelle ihmiselle: tarinasi on sangen tavallinen. Ongelmasi on se, että jostain syystä olet erityisen hanakasti ruvennut raahaamaan menneisyyttäsi perässäsi etkä anna sen olla. Siihen saattaisi keskusteluapu auttaa.

Elämä ei kulje taaksepäin. Sinulla on mukava vaimo ja elämä periaatteessa mallillaan. Se on tällä hetkellä oikeasti tärkeää eikä se, mitä joku nainen joskus vuosia sitten teki. Mietipä myös sitä, teetkä menneisyyden tapahtumista itsellesi tekosyyn ja luvan elää niin, että nykyinenkin suhteesi on pahimmassa tapauksessa jonkin ajan päästä historiaa.

miehet pettävät... naiset pettävät... ei mitään uutta.
Nyt on kyse kuitenkin NYKYISESTÄ suhteestasi. Tuskin avovaimosi (lastesi äiti) sinua pettää. Miksi satutat viatonta. Luultavasti hän luottaa sinuun, uskollisuuteesi.

Minun ensimmäinen mieheni petti minua kaikkien ystävättärieni kanssa (jotka suostuivat sänkyyn). Muutama vuosi kuuntelin kaverien vihjailuja mieheni käytöksestä, mutta en halunnut uskoa, että rakkaani olisi niin katala, että pettäisi minua.

Nyt olen ollut naimisissa pitkälti toistakymmentä vuotta nykyisen mieheni kanssa ja olen tyytyväinen. En ole naiivi, mutta uskon vakaasti hänen olevan minulle uskollinen (kuten itsekin olen).

Et vielä ole menettänyt avovaimoasi, mutta se voi olla edessä, ja samalla lapsetkin muuttanevat äitinsä kanssa muualle. Sanot nyt, ettei ero satu, koska olet tottunut, mutta saatat yllättyä, kun kyseessä voi olla myös ero lapsista. Mieti vielä. Kannattaako sinun riskeerata liittoasi juoksemalla pillun perässä. Aika halpaa.........

Olet oikeassa.
Itse olin naimisisssa helsinkiläisen naisen kanssa ja kuten arvata saattaa niin erohan siitä tuli.
Huomasin että häneltä puuttui täysin vastuuntunto ja moraali, mentiin siitä missä aita oli matalin, ehkä tämä liitto kaatui siihen kun olisi pitänyt ruveta puhumaan asioista ja syventämään liittoa, ehkä hän ei kestänyt sitä että olisi pitänyt luopua roolista jonka hän on itselleen luonut vuosien saatossa.
Poika siitä liitosta jäi jäljelle ja meinaan antaa hänelle kunnon pohjalaisen kasvatuksen,jossa on moraalia ja vastuunkantoa myös mukana, sen aika sitten näyttää kuinka käy.
Ja enää en huoli sellaista naista jota laku petteri on käynyt panemassa, se kertoo aika paljon naisen moraalista.

Just, ihan hienosti perusteltu miksi voi käyttäytyä kuin porsas pellossa.
Koska sinulle on joskus sattunut asioita, joita jokainen kohtaa elämässään kasvaakseen niistä, niin perustelet tämän hetkistä häntäheikkinä olemistasi sillä että "naiset ovat minut pettäneet ja minulla on syy olla sika nykyistä vaimoani kohtaan"
Haloo mies! Kasva aikuiseksi! Mikä helvetin selviytymistarina??? Olisko tunnepuolessa sulla jotain viiraa?? Ei se pelkkä talo ja ylläpito niitä naisia sun luonasi pidä. Ehkä olisi silloin 20-vuotiaana pitänyt katsella omanikäisiä naisia, eikä ihan eri kasvuvaiheessa olevaa nuorta tyttöä.

Se mulle jäi vähän epäselväks, sinähän raahaat menneisyyttäs ihan käytännön tasolla perässäsi. Ja se hinta sitten. Sen maksaa kyllä vaimosi ja lapsesi, et sinä.
Kaikille sattuu näitä pettureita, mullakin useempia ollut, mutta en mä laita nykyistä rakastani maksamaan niiden luusereiden laskuja.
Olet lukenut jostain hienon sanan: seksiaddiktio, se nyt ei vaan sun tapauksessa ole oikea diagnoosi. Sä yksinkertasesti kostat entisiä, se on kuule ihan eri asia.
Ei entiset petturit ole todellaakaan syy pettää vaimoasi. Sitten vasta kun sen lopetat, voit sanoa rehellisesti selviytyneesi.

sen enempää kommentoimatta elämääsi,haluan heittää yhden ajatuksen...minulle tuli sellainen olo,että sinä ikään kuin syyllistät nuo naiset,jotka ovat sinut jättäneet ja käytöksellään aiheuttaneet sen,mitä nykyään teet.
Meille jokaiselle tulee elämässä kolhuja,pieniä,suuriä,ystävä pettää,rakastettu jättää jne.Sen perusteella meistä suurin osa voisi toimia tavallasi.
Mutta minä kuitenkin väitän,että ihminen itse valitsee,miten hän kolhuistaan huolimatta elämäänsä elää.
Kolhuja emme voi aina valita mutta sen,miten toimimme,voimme.
Sinun kokemuksistasi olisi voinut syntyä myös päinvastainen elämän asenne-eli sinä jos kuka tiedät,mitä on tulla petetyksi etkä halua sitä tuskaa toiselle ihmiselle tuottaa.
Mutta sinun elämässäsi valinta on sinun.

Juttu oli täydellinen toisinto minun elämästäni. Ja ikää on minullakin tuo sama 28 v. Vain siinä poikkean sinusta, että olen viimein löytänyt todellisen rakkauden jonka edestä minun on pakko asettaa itseni vielä ainakin kerran alttiiksi pettymykselle. Ihminen on rakennettu kärsimään.

En usko, että tämän hetkinen emäntäsi on sinulle se oikea. Sääliksi käy lapsia. Mikä helkkarin kiire sulla oli niitä tekemään, jos tilanne tosiaan on tämä? Vaan ei auta. Jos sussa on yhtään miestä, pysyt nyt naisesi kanssa niin kauan ainakin, että lapset kasvaa.

Äskeinen viestini oli siis tarkoitettu alkuperäiselle kirjoittajalle eli "Selviytyjälle".

Lisäisin myös että jos alkaan kaksikymppisenä tapailla 15-vuotiasta niin voi syyttää vain itseään kun tulee jätetyksi. Harva 15-vuotias vielä tietää mitä haluaa ja saadessaan vähän ikää ja kypsyyttä lisää niin vaatii todennäköisesti myös kumppaniltaan enemmän kypsyyttä kuin nuorempana.

Minusta tuntuu, että et ehkä ole tehnyt surutyötä, psyykkistä työtä selvitäksesi hylätyksi tulemisista ja pettymyksistä.

Olet varmasti ollut surullinen, mutta luultavasti jatkanut siitä eteenpäin, tehnyt yhä enemmän työtä ehkä, etsinyt uuden kumppaniehdokkaan.

Mutta surullisuus ei tarkoita samaa kuin sureminen. Monesti on vaikeinta meille juuri se, että pitäisi suostua heikoksi ja tarvitsevaksi.
Että suostuisimme kohtaamaan, että hemmetti just näin rikki olen tämän asian kanssa... Että mut hylättiin, jätettiin ja musta se tuntuu hirväen pahalta.

Että olen pettynyt, tosi pettynyt, ja mua oikeesti suunnattomasti pelottaa se että en koskaan löydä ehkä ihmistä, jolle kelpaan sellaisena kuin olen. Että mulla ei kertakaikkiaan oo keinoja tähän kipuun. Että mä en voi muuta kuin itkeä ja parkua tätä asiaa just nyt. Että mulla ei oo mitään mahdollisuuksia nyt selittää tätä, ei puolustautua eikä ajatellakaan ketään toista.

Aistin, että sisälläsi asuu pieni poika, jonka maailma on tosi rikki, joka on avuton ja epävarma itsestään ja sitä varten tarvitsee itsetunnon ja hyväksytyksi tulemisen kokemuksia irtoseksistä ja naisille kelpaamisesta.

Myönnä, että on sattunut niin kovaa, että tarvit apua. Sinun kannattaisi löytää turvallinen ihminen, jolle voisit puhua. Ihminen, jonka edessä voisit itkeä ja olla heikko. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi.

Vain suremalla suru lievittyy, ei mitenkään muuten. Kannat sitä sisässäsi nyt, annat sen pilata elämäsi. Ota vastuu omasta elämästäsi ja omista tunteistasi. Käsittelemättömät, koteloituneet mutta eivät hävinneet kivun, heikkouden, surun ja pelon tunteet hallitsevat sinua ja muuttavat elämäsi itsestääntoteutuvaksi profetiaksi.

Et kykene läheisyyteen, sitoutumiseen. Sinulla on yhä lastenkin tultua avo, ei vaimo ollenkaan. Ei aviovaimo. Ja mikäli jatkat valitsemallasi tiellä -

joka tuntuu nyt helpommalta kuin psyykkisen työn ja henkisen kasvun tie mutta joka oikeasti ei ole sen helpompi -

niin jonakin päivänä tuo avosi luultavasti lähtee, koska ei voi luottaa sinuun. Ja sinä päivänä menet yhä enemmän rikki.

Kierre vahvistuu, kunnes otat oman elämäsi omiin käsiisi. Älä luovuta, hyvä mies. Kirjaimellisesti. Et ole pahis, vaan tavallinen kaveri joka edelleen ansaitsee vain parasta. Anna itsellesi anteeksi. Anna itsellesi uusi, aito mahdollisuus.

Tosi rakkautta on. Hyvin voi olla, että olet jo sen löytänyt - tai et, me emme tällä palstalla sitä voi tietää. Kirjoituksesi tänne on ensimmäinen askel. ÄLÄ JÄTÄ TÄTÄ TÄHÄN.

Terapia ei ole naurettavaa, ei hullujen hommaa. Itseään ja tunteitaan "peiliin katsominen" on rohkeiden ihmisten teko, ei luuserien. Terapia ei välttämättä maksa mitään. Esimerkiksi oman kuntasi terveyskeskuksesta voit löytää psykologin tai ps. sairaanhoitajan, ilmaiseksi.

Joskus ihan kuka tahansa ystävä voi olla se ihminen, joka jakaa ja kestää tunteesi. Mutta yleensä on helpointa paljastaa se kaikkein omin sisimpänsä ulkopuoliselle ihmiselle.

Muista, että kaikkein tärkeintä ei ole henkilön nimike vaan persoona. Jos ja kun löydät, ehkä muutaman kokeilun jälkeen ammatti-ihmisen, jonka kanssa "synkkaa", se on siinä.

Samaa matkaa olen minä tehnyt, naisena,
selvitellyt mieltäni ja sieluani terapiassa.
Minua on kohdeltu kaltoin lapsuudessa ja sen jälkeen myös miehet, kunnes tajusin miksi valitsen miehiä jotka kohtelevat kaltoin...

Me annamme kohdella itseämme juuri niin kuin meitä on lapsena kohdeltu. Mutta sinun vastauksesi ovat toisenlaiset.

En ole lähtenyt koston tielle, mutta olin onneton kunnes päätin että on aika ryhtyä elämään itse omaa elämäänsä, siis lopettaa eräänlaisena ajopuuna oleminen.

Minä, ikuinen skeptikko, olen onnellisesti naimisissa ollut jo kuusi vuotta ja lapsiakin olisi jos niitä vain Luoja soisi. Olen joka päivä onnellisempi ja todella uskon uskollisuuteen, hyvyyteen ja rakkauteen.

Mutta ne hyvät asiat täytyy kyetä myös ottamaan vastaan, sallimaan itselleen.

Kaikkea hyvää elämääsi! Muistan sinua :)

"Jos joku suurrakkauksistani olisi kestänyt olisin ollut yhden naisen mies loppuelämäsi..." Nyt herää: SINÄ päätit että se vaikuttaa elämääsi ja näin ollen Sinä voit myös päättää että se ei vaikuta Sinun elämääsi!!! Niin yksinkertaista. En minäkään valita että juon kun vanhempani joivat, en halua tehdä töitä kun minut irtisanottiin, petän kun minut petettiin jne. jne. Ikäviä asioita mutta aika paha syyttää ja heittää vastuuta muualle. Haloo, ei sun käyttäytyminen johdu mistään asiasta/tapahtuneesta, vaan se johtuu siitä että Sinä olet päättänyt niin!! Yritä muistella koska annoit itsellesi luvan ja oikeuden käyttäytyä ja toimia noin??!!

murhees. On sinänsä ihan oma asiasi miten elämäsi pilaat, mutta onko ihan pakko pilata myös vaimosi ja ihanien lastesi elämä Ja onko mielestäsi perusteltua syyttää ja ruikuttaa siitä vanhoja tyttöystäviä?

Taidat olla pikkuisen menettänyt miehistä otettasi elämään. Me oikeat miehet katsos ollaan sillälailla vastuuntuntoisia, että vaikka flaksi käy, ei se tarkoita sitä, että sitä kikkeliä tarvii ihan joka paikassa liottaa.

Jos sulla on hyvä perhe, älä pilaa sitä juttua.
Jos susta taas ei oo siihen, ota se ero mieluumin heti ja anna perheellesi mahdollisuus parempaan elämään. Taidat osata lukea rivien välistä, että juuri nyt en osaa paljoakaan arvostaa sinua.

Katselen jokaisen ohikulkevan teinitytön pyllyn perään,jos tyttö ei ole ylipainoinen.

Tekee mieli oksentaa. Pitäis sunkin potkaista itseäsi ja lujaa. Jätä sentään ne alaikäisten katselut väliin, kun olet tuollainen oksennus. Ihmiset valitettavasti satuttavat toisiaan ja se kuuluu elämään. Kuitenkin sen kanssa elät aina miten itse toimit ja siitä kannat vastuun. Mieti hei! Ja oikeasti katsele aikuisten perään jooko, koska toi on sairasta. Ja sit vielä sulla on lapsia! Potkaise vielä kovempaa..

Haluaisit sisimmässäsi olla vain emäntäsi kanssa?? niinkö? Mutta tuota menoa surkea tarinasi saa vain jatkoa. Mitäs sitten seuraavalle "emännälle" keksisitt pään menoksi jos tämäkin jättää. Sittenkö sinulla on varsin suuri oikeus sikamaiseen käytökseesi?

Moni on pettänyt, kyllä, mutta myös katunut ja hävennyt tekoaan. Sinä et tunnu sen enempää katuvan kuin häpeävänkään tekosiasi. Kokemuksesi eivät oikeuta tuohon käytökseen. Kyllä kai jokainen nuoruudessaan kuvittelee, ettei tule Sitä Oikeaa koskaan pettämään. Ja kai aika moni meistä on tullut petetyksi ja jätetyksi. Omia tarinoitani en edes viitsi täällä kertoa, mutta sillä perusteella miehiä kohtelisin kyllä kaltoin. Mieleeni ei kyllä ole koskaan tullut kohdella sen takia ketään huonosti. Kenties olen vain tullut varovaisemmaksi, enkä suinpäin hyppää suhteisiin ja odota mitään "vakavaa" seurustelua.

Valitettavasti sun omaan nilkkaan napsahtaa vielä kerran ja tosi lujaa. Niin kuin aiemmat vastaajat ovat sanoneet, niin toi sun tarina on vähän jokaisen elämää. Itselleni on myös käynyt huonosti. Tossa sun tarinassa ton tosirakkauden kohdalla oli selvää se, että kun noin nuoren otat, niin huonosti käy. Kyllä se varmasti haluaa vielä siipiään kokeilla ilman sun tukeakin, nähdä ja kokea muitakin ihmisiä.

Toi sun tarina on todella katkeran miehen puhetta. Itselläni on elämässä myös ollut kovia eroja jne., mutta olen aina ajatellut, ettei se seuraavan vika ole, jos edellinen on ollut mulkku. Se seuraava saattaa olla juuri se, joka uskollisuutta arvostaa. Sun tapauksessa ilmeisesti juuri näin. Ja sä älykääpiö menet sitten ryssimään tän hyvän suhteen jonkun nuoruuden rakkauden tekojen takia. Uskon henk.koht. siihen, että usein joutuu käymään läpi rankkoja kokemuksia, jotta sitten osaa arvostaa sitä oikeaa suhdetta, kun sen aika tulee. Sun kohdalla toi koulutus on vielä pahasti kesken. Usko vaan, että sulla vielä koulu käy ja kovaa. Itse et ehkä sitä ymmärrä, mutta se näpeille napsahtaminen voi olla juuri sitä, ettet koskaan tule löytämään sitä oikeaa rakkautta. Tulet olemaan se yksinäinen sisimmissäsi ja mietit, että mitä pahaa mä olen tehnyt, kun elämä ei anna mitään. Silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä elämäänsä taaksepäin. Miten muita ihmisiä on tullut kohdeltua..?

Oppia ikä kaikki...

Elikkäs mulla lähtöasemat täysin samat eli yhden naisen mies, huumeisiin en ikinä koske. Noh Nykyisen avovaimoni reippaan luonteen takia ero tuli n.3vuotta sitten ja silloin päätin tutustua huumeiden saliseen maailmaan, nuin tunteita turruttaakseni. No tunteet turtui ja elämä oli sitä miettimistä että mistä seuraavat fiksit. Sitten tapahtui ihme ja tämä mun ex otti minut kurjan matoakin alemman ihmisen irvikuvan takaisin ja elämä taas kerran hymyili. Paitsi! Ne huumeet jäivät elämään omaa elämäänsä ja tämän tapahtuman jälkeen on kulunut kolme vuotta ja nyt pikkuhiljaa alan myöntämään että olen addikti ja minulla on ongelma. Ja lopuksi kävi sitten juuri kuten kaikki varmaan osasi arvata eli ero tuli tuossa muutama päivä sitten. Nyt olen ollut reilu viikonpäivät tässä neljän seinän sisällä yksin piikkini kanssa. Tiedän kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta mistä voimia. Tällähetkellä en saa taas mitään hoidettua ja syönyt olen parin kolmen päivän välein. Aina kun joku on jotain muruja jättänyt. Pari viimeistä yötä meni ihan kokonaan valvoen ja nyt olo on taas sen mukainen. Olen ilmoittanut ex avovaimolleni että häivyn kyllä asunnosta tavaroineni ennen kuun vaihtumista, mutta eihän siihenkään enää ole kuin viikko ja kello käy. Tekis kyllä mieli tehdä sanonko mitä...